Kun kesälomasta tulee syyllinen olo

Nyt kun olen asunut Yhdysvalloissa jo kohta kaksi vuotta, alan todella tuntea luissani sen, ettei täällä vietetä pitkiä lomia.

Viime vuonna se ei vielä tuntunut niin pahalta, mutta alkuvuoden Trump-kiireiden ja kevään kaikkien työmatkojen jälkeen kaipaisin kovasti lomalle. Koska en työskentele amerikkalaisyritykselle, loman pitäminen on minulle jopa mahdollista.

Se ei kuitenkaan tunnu sosiaalisesti hyväksyttävältä.

Tähän asti olen lomaillut yhtä aikaa Samulin kanssa Samulin amerikkalaisen työpaikan sallimissa puitteissa. Lomamme ovat olleet tyypillisiä amerikkalaisen kaupunkilaisen uraihmisen lomia: lyhyitä mutta sitäkin intensiivisempiä.

Olemme ahtaneet muutaman päivän lomat täyteen matkustamista ja elämyksiä. Niistä lomista on tuntunut täysin luontevalta kertoa monille täkäläisille ystävillemme, jotka viettävät omat lomansa ihan samalla tavalla.

Tänäkin kesänä meillä oli reilun viikon mittainen yhteinen kesäloma, jonka vietimme Havaijilla. Matka oli todella ihana, mutta viikko kului todella nopeasti.

Infinity Pool Marriott South Maui

Kaipaisin lisäksi perisuomalaista lepolomaa. Pitkään nukkumista, rentoutumista, työvuodesta toipumista.

Sellainen ei kuitenkaan tähän kulttuuriin kuulu.

Kun yritin tällä viikolla lomailla, minua vaivasivat lähes kaiken aikaa syyllisyys ja häpeä. Niiden seurana oli vielä yksinäisyys.

Syyllisyyttä tunnen siksi, että Samuli ei pääse lomalle, vaikka olisi minua enemmän loman tarpeessa. Tuntuu epäreilulta viettää lomaa toisen nenän alla, kun toisella on stressaavat ajat töissä.

Häpeä puolestaan estää minua kertomasta amerikkalaisille, että olen lomalla. Juuri eilen sanoin ventovieraalle, että minulla oli vapaapäivä, kun en kehdannut puhua lomasta.

Pelkäsin hänen kysyvän, mitä aioin tehdä lomallani. Olisin hävennyt silmät päästäni, jos olisin joutunut myöntämään aikovani levätä ja rentoutua.

Ei lomaa saa sellaiseen haaskata. Siitä kuuluu ottaa kaikki irti.

Yksinäisyys tulee siitä, että tunnen olevani Bostonin ainoa lomalainen. Suomessa lomaillessani olen aina voinut viettää aikaa läheisten kanssa. Kesän lomakausi on niin lyhyt, lomat niin pitkiä ja sosiaalinen verkostoni sen verran laaja, että samaan aikaan lomailevia läheisiä on yleensä ollut helppo löytää.

Olen ollut yksinäisyyden tunteesta yllättynyt, sillä viihdyn yleensä hyvin itsekseni. Ainoana lapsena totuin nauttimaan yksin leikkimisestä, ja aikuisena ennen Samuliin tutustumista matkustelin yksin ympäri maailmaa.

Lepolomaa en kuitenkaan ole tottunut viettämään yksin. Suorittamiseen taipuvainen mielenlaatuni tuntuu pitävän rentoutumista hyväksyttävämpänä silloin, kun seuranani on läheisiä ihmisiä.

Se johtuu siitä, että minulla on voimakas tarve olla haaskaamatta aikaa.

Kaikkihan tiedämme, että ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan useimmin sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa rakkaittensa kanssa. Olen sisäistänyt tämän ja ajatellut, että tärkeän ihmisen kanssa vietetty aika on aina hyvin käytettyä aikaa, josta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Ennen osasin ajatella, että myös rentoutuminen ja lepääminen olivat hyvää ajankäyttöä. Siitä ajatuksesta on kuitenkin täällä amerikkalaisen kulttuurin keskellä vaikea pitää kiinni.

En kuitenkaan aio luovuttaa. Suomalaisella sisulla lomailen hammasta purren, vaikka kuinka hävettäisi.

 

Mainokset

Vuoria, vesiputouksia ja kuusateenkaaria Yosemiten kansallispuistossa

Kun auto-onnettomuudesta selvittyämme saavuimme Yosemiten kansallispuistoon, se tuntui maanpäälliseltä paratiisilta. Samuli julisti sen kauneimmaksi paikaksi, jossa olemme koskaan käyneet yhdessä.

Yosemite Falls Yosemite Valley California

Korkeiden, lumihuippuisten vuorten keskelle kätkeytyvä laakso on toukokuussa kenties kauneimmillaan, kun vuorilta sulava lumi saa vesiputoukset virtaamaan vuolaasti.

Jos olisimme saapuneet puistoon alkuperäisen aikataulumme mukaan eli päivää aiemmin, Yosemitessa olisi satanut lähes koko vierailumme ajan. Onnettomuuden ansiosta kokonainen päivämme puistossa osui kuitenkin viikon ainoaan täysin sateettomaan päivään.

Yosemite Valley view

Auringonpaiste tuli tarpeeseen, sillä vuoristossa oli kylmä. Kun saavuimme mökkikylämajoitukseemme sateisena iltana, ehdin jo huolestua, etten tarkenisi, vaikka pukisin päälleni kaikki mukanani olevat vaatteet päällekkäin.

Onneksi olimme varanneet lämmitetyn mökin. Myös lämmittämättömiä olisi ollut tarjolla.

Snowy mountains up on Tioga Pass Yosemite National Park California

Vaikka olimme väsyneitä pitkän päivän jäljiltä, halusimme mennä jo heti ensimmäisenä iltana katsomaan, näkyisikö kuusateenkaari. Sateen oli ennustettu loppuvan aamuyöstä, joten menimme nukkumaan ja laitoimme kellon soimaan keskellä yötä.

Kellon soidessa puimme kerroksen toisensa jälkeen ja lähdimme autolla etsimään oikeaa vesiputousta puistosta, jota emme olleet vielä ehtineet tutkia päivänvalossa.

Täysin ongelmitta oikea paikka ei löytynyt, mutta Samulin kartanluku- ja suunnistustaitojen ja internetistä löytyneiden neuvojen avulla pääsimme lopulta oikean putouksen luo.

Ihmettelimme, miksei parkkipaikalla näkynyt muita autoja. Kuusateenkaari on näkyvissä vain muutamana yönä vuodessa, ja olimme varmoja, että joku muukin haluaisi katsella sitä.

Sitten näimme kaksi ihmistä putoukselle johtavalla polulla. Kyselimme heiltä kuusateenkaaresta – ja saimme kuulla, että sinä yönä oli jo liian myöhäistä!

Taustaselvityksiini oli jäänyt olennainen aukko. En ollut tiennyt, että kuunvalo osuu Yosemite Falls -putoukseen vain tunnin, pari yössä, minkä jälkeen putous jää vuorien varjoon.

Olin pettynyt ja harmissani virheestäni, mutta Samuli on onneksi todella hyvä suhtautumaan asioihin positiivisesti. Päätimme kävellä kaikesta huolimatta katsomaan öistä putousta.

Oli romanttista nähdä upea Yosemite Falls ensimmäistä kertaa läheltä keskellä yötä aivan kahden ilman turistilaumoja.

Seuraavana päivänä ajelimme ja vaelsimme eri puolilla puistoa. Ihailimme vesiputouksia päivänvalossa ja kävimme halaamassa jättiläispunapuita.

Hugging a Giant Sequoia at Yosemite Valley national park

Yöllä suuntasimme uudelleen Yosemite-putoukselle. Tällä kertaa meillä oli oikea kellonaika tiedossa, ja sääkin vaikutti paljon lupaavammalta kuin edellisenä iltana.

Enää emme olleet yksin paikalla. Putouksen luona oli useita valokuvaajia jalustoineen ja kameroineen.

Kuusateenkaarta oli vaikea nähdä paljaalla silmällä, mutta kun katsoimme putousta riittävän pitkään, silmämme onnistuivat hahmottamaan sen. Paljaalla silmällä katsottuna kuusateenkaari hohtaa kuunvalon värisenä.

Valokuvissa kuusateenkaaresta erottaa samat värit kuin tavallisesta sateenkaaresta, mutta minusta se näyttää taianomaiselta nimenomaan hopeanhohtoisena. Kameran toistamat sateenkaaren värit eivät minun silmissäni sovi öiseen kuunvalotunnelmaan.

Toisin kuin useimmat läsnäolijat, me emme olleet tulleet valokuvaamaan kuusateenkaarta. Emme olleet edes ottaneet matkalle järjestelmäkameraa mukaan, koska matkatavaraa tuntui muutenkin olevan tarpeettoman paljon.

Halusimme vain nähdä kuusateenkaaren yhdessä. Tänä kännykkäkameroiden, Instagramin ja bloggaamisen aikana on vähän turhankin helppo unohtaa, ettei kaikkea tarvitse valokuvata. Suurin nautinto on asioiden näkemisessä ja hetkien kokemisessa.

Upper and Lower Yosemite Falls Yosemite Valley National Park California

Karibia, maailman romanttisin lomakohde

Minulle on selvää, mihin haluaisin häämatkalle. Kaikista näkemistäni maailmankolkista Karibianmeren saaret ovat minulle kaikkein romanttisin.

Playa Punta Arenas Beach Vieques Puerto Rico

 

Kävimme Samulin kanssa huhtikuussa neljän yön minilomalla Puerto Ricossa, ja koemme molemmat samoin: missään muualla lomailu ei ole tuntunut ihan yhtä paljon lomalta tai yhtä romanttiselta kuin Karibialla.

Kokemus ei johtunut pelkästään siitä, että olimme matkalla juhlistamassa kihlaustamme tai siitä, että yhteisestä matkasta nauttiminen oli nyt aiempaa helpompaa, koska olemme oppineet matkustamaan sujuvasti yhdessä. Karibian tunnelmassa on jotain, mikä vetoaa meihin molempiin voimakkaasti.

Vieques breakwater Puerto Rico

Omalta osaltani tunsin sen jo vuonna 2011, kun matkustin alueella ensimmäisen kerran, vaikka olin tuolloin liikkeellä yksin, eikä matkaan liittynyt minkäänlaista romanssin häivähdystäkään.

Silloin olin lääkinnyt kolmenkympin kriisiäni antamalla itselleni lahjaksi unelmieni Karibian-risteilyn. Aluksella oli lisäkseni lähinnä brittieläkeläispariskuntia, ja vietin suuren osan ajasta aivan yksin omasta ihanasta seurastani nauttien ja itseäni hemmotellen.

En siis ollut alkuunkaan romanttisissa tunnelmissa. Silti tunsin löytäneeni täydellisen paikan, johon haluaisin palata jonain päivänä rakastuneena.

Vaikka olen matkustellut lukemattomissa muissakin upeissa kohteissa, tuota nimenomaista tunnetta en ole kokenut yhtä voimakkaasti missään muualla.

Samulille puolestaan Puerto Ricon -lomamme oli ensivierailu Karibialle ja pitkäaikaisen unelman täyttymys.

Näistä lähtökohdista olisi helposti voinut seurata se, että odotuksemme olisivat olleet liian korkealla ja loma olisi tuottanut pettymyksen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Matka päinvastoin ylitti kaikki odotuksemme.

Beach view Vieques Puerto Rico

Lomamme suunnittelu lankesi luonnostaan minulle, koska matkasuunnitelmien tekeminen on minulle rakas harrastus ja minulla on sekä suunnittelusta että matkustamisesta paljon enemmän kokemusta kuin Samulilla. Sovimme tältä osin yhteen erinomaisesti: koska matkustaminen on iso osa identiteettiäni, olen todella mielelläni perheen matka-asiantuntijan roolissa, ja Samulille puolestaan on luksusta, kun oma henkilökohtainen matkatoimisto suunnittelee ja järjestää yhteisiä lomia.

Aloin harkita kohteeksi Puerto Ricoa alun perin käytännönläheisistä syistä: Koska se on osa Yhdysvaltoja, emme joutuneet jonottamaan Bostoniin palatessamme tuntikausia maahantulomuodollisuusjonossa. Lisäksi sinne on Bostonista suoria lentoja, ja olin lukenut sen olevan Karibian lomakohteista edullisimmasta päästä.

Koska haluan tutkia aina uusia paikkoja, valintaan vaikutti myös se, etten ollut aiemmin käynyt siellä.

Lopullisen päätöksen tein luettuani alueesta ja todettuani, että lyhyen matkan päässä toisistaan oli juuri sellaisia paikkoja, joita matkaohjelmaamme halusin.

Halusin näyttää Samulille mahdollisimman monta asiaa, joista olin itse Karibialla eniten pitänyt, ja huolellisella ennakkosuunnittelulla onnistuinkin mahduttamaan neljään päivään ison osan minulle rakkaimmista Karibian-kokemuksista.

Arriving by Ferry to the town of Isabel II on Vieques island Puerto Rico

Vietimme jokaisen yön eri paikassa ja tutustuimme neljään erilaiseen alueeseen: luonnontilaisten rantojen täyttämään Viequesin pikkusaareen, matkailualaa ja paikallisia asukkaita jo pitkään palvelleeseen Luquillon rantakohteeseen, El Yunquen sademetsään ja pääkaupunki San Juanin vanhaankaupunkiin.

Vieques oli pitkään Yhdysvaltojen armeijan hallussa, eikä sitä ole ainakaan vielä pilattu isoilla hotelleilla. Se on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä pikkurantoja, joista useimmissa ei ole minkäänlaisia palveluita, mutta jotka ovat sitäkin luonnollisempia ja viehättävämpiä.

Onnistuimme löytämään itsellemme aivan oman rannan, jolla ei ollut ketään muuta. Turkoosi meri ja vaalea, hohtava hiekka olivat juuri niin kauniita kuin ihanimmissa matkahaaveissa, ja koko lahti oli yksin meidän.

Puerto Rico Vieques natural beach

Samuli tunsi olevansa James Bond jonkin Bond-elokuvan loppukohtauksessa: syrjäisellä rannalla kahdestaan kauniin naisen kanssa.

Vesi oli lämmintä kuin kylvyssä mutta virkisti silti kuumalla hiekalla makaamisen jälkeen ihanasti. Leikittelimme vedessä pitkään ja rauhassa kuin lapsuuden kesinä.

Illaksi olin varannut meille kajakkiretken Bio Bay -lahdelle, jonka vesi hohtaa pimeässä. Lahti on täynnä erityistä levää, joka hehkuu kiiltomatojen tapaan valoa aina, kun vettä koskettaa.

Olimme valinneet matkan ajankohdan hehkuvan lahden mukaan: se on hienoimmillaan, kun kuunvaloa ei ole näkyvissä, joten matkustimme Puerto Ricoon uuden kuun aikaan.

Retki oli hieno. Vesi hehkui aina, kun sitä kosketti melalla tai kädellä tai kun kala hyppäsi pintaan. Kajakeissa oli lasipohjat, joiden läpi saattoi katsella kajakin kosketuksen aiheuttamaa hehkua.

Valosaastetta ei luonnonsuojelualueella juuri ollut, ja opas esitteli meille myös tähtikuvioita, jotka näkyivät selvästi pimeällä taivaalla.

Seuraavana päivänä Luquillossa meri oli aivan toisenlainen kuin se hellä kylpy, jossa olimme Viequesillä lilluneet. Siellä rantaan iski parimetrisiä aaltoja, ja moni hotellimme vieraista ui mieluummin uima-altaassa.

Playa Luquillo Beach Puerto Rico

Samulilla oli kuitenkin valtavan hauskaa aalloissa leikkiessä. Itse en voi väittää niistä nauttineeni, mutta oli hauskaa katsella Samulin poikamaista ilakointia.

Meillä oli Luquillon hotellimme suhteen onnea: varaamamme huoneen edellinen asukas oli halunnut jatkaa vierailuaan, ja meille oli päätetty antaa varaamamme huoneen hinnalla hotellin paras merinäköalahuone.

Makuuhuoneessamme oli parveke, josta näki suoraan merelle, ja nukuimme valtavien aaltojen pauhun säestyksellä.

Hotel room view to Playa Luquillo Beach Puerto Rico

Seuraavana matkaohjelmassa oli vuorossa sademetsä, jossa ajelimme ensin autolla ja teimme sitten helpon vaelluksen La Mina -vesiputoukselle. Siellä yksinäisyys ja rauha olivat kaukana. Oli sunnuntai, ja paikalliset olivat tulleet suurin joukoin luonnonpuistosta nauttimaan.

Sademetsä oli silti hyvin kaunista ja rehevää.

Iltapäivällä ajelimme Puerto Ricon pääkaupunkiin San Juaniin, jossa vietimme lomamme loppuajan. Espanjalaisten valloittajien 1500-luvulla rakentama vanhakaupunki on viehättävä – ja tunnelmaltaan hyvin karibialainen. Saarelle rakennettu kaupunginosa on täynnä riemunkirjavilla, murretuilla väreillä maalattuja kauniita taloja, ja sitä ympäröi joka puolella epätodellisen turkoosi meri.

San Juan waterfront Puerto Rico

Meren ja kaupungin välissä kulkee vanhan linnoituksen muuri, ja muurin ulkopuolella on kävelypolku, jossa saimme kuljeskella aivan rauhassa tuijottelemassa merta.

Old San Juan waterfront walk outside the fort Puerto Rico

Tältä lomalta emme olisi millään malttaneet tulla pois.

Havaijin-matkaa suunnitellessamme ajattelimme, että kävisimme siellä vain kerran elämässä. Pois lähtiessämme olimme vastakihlautuneita ja onnellisia, mutta vaikka kuinka olimme nauttineet lomastamme, emme tunteneet surua ajatellessamme, ettemme ehkä enää koskaan palaisi.

Jos sen sijaan ajattelisin, etten koskaan enää voisi palata Karibialle, se täyttäisi minut syvällä surulla.

Onneksi niin ei tarvitse ajatella.

Roadtrip Kaliforniaan, Las Vegasiin, Grand Canyoniin ja Utahiin

Kerroin aiemmin olleeni viime päivinä todella innoissani matkojen suunnittelusta. Yksi tärkeimmistä suunnitelmista tälle vuodelle on minun ja Samulin yhteinen road trip Yhdysvaltojen lounaisosiin.

Road Trip to Los Angeles San Fransisco Yosemite Death Valley Las Vegas Grand Canyon Bryce Canyon

Ajatus lähti Samulin haaveesta ajaa Los Angelesista San Fransiscoon rantaa pitkin kulkevaa Ykköstietä pitkin. Samalla reissulla hän halusi näyttää minulle Vegasin, jossa on itse jo kertaalleen käynyt.

Keksimme jo varhaisessa vaiheessa, että voisimme yhdistää matkaan myös vierailun Yosemiten kansallispuistossa. Vesiputoukset ovat suuri rakkauteni, ja Yosemitessa on muutamia upeita putouksia. Putoukset ovat hienoimmillaan toukokuussa, joka olisi muutenkin hyvä aika matkustaa Kaliforniaan.

Lisäksi Yosemite on yksi harvoista paikoista, joissa voi muutamana yönä vuodessa nähdä aivan erityisen vesiputousilmiön: kuusateenkaaren.

Kuusateenkaari syntyy täydenkuun aikaan, kun oikeaan ilmansuuntaan näkyvä suuri vesiputous virtaa niin runsaana, että vesi pisaroi sumuna ilmaan. Kuunsäteet heijastuvat sumuun ja muodostavat hopeanhohtoisen, yössä kimmeltävän sateenkaaren.

Olen nähnyt kuusateenkaaren jo kerran elämässäni Victorian putouksilla Sambiassa. Se oli yksi ikimuistoisimpia ja taianomaisimpia matkakokemuksiani. Olisi ihanaa jakaa kuusateenkaarihetki Samulin kanssa.

Ja vaikka kuusateenkaaren näkeminen ei esimerkiksi pilvisen taivaan vuoksi onnistuisikaan, Yosemite olisi joka tapauksessa upea retkikohde vain 3-4 tunnin ajomatkan päässä San Fransiscosta.

Tällainen ajattelu on minulle hyvin tyypillistä, kun suunnittelen matkoja: jos aiotun kohteen ”lähellä” (esimerkiksi kymmenen tunnin bussimatkan päässä) on toinen kiinnostava kohde, alan heti miettiä, voisinko saada sen mukaan matkaani.

Muotoilin hiljattain, että matkailumottoni on ”Kun nyt kerran tänne asti on tultu”. Kaliforian-reittimme synty kuvastaa erinomaisesti sitä, mitä motollani tarkoitan:

Jos kerran menemme San Fransiscoon, voimme yhtä hyvin käydä myös Yosemitessa. Ja jos kävisimme Vegasissa, olisi tuhlausta olla näkemättä myös Grand Canyonia ja Bryce Canyonia, jotka kummatkin ovat Vegasista vain neljän tunnin ajomatkan päässä eri suunnilla.

Death Valley ei ole toukokuussa parhaimmillaan, mutta se on niin houkuttelevasti matkan varrella Yosemitesta Vegasiin, että pakkohan meidän olisi ajaa senkin läpi ja piipahtaa parilla näköalapaikalla. Tuolla välillä kulkee kaunis vuoristomaisemareittikin.

Tällä tavalla matkoista tulee helposti aika pitkiä. Samuli joutui pyytämään tätä matkaa varten töistä jopa kahden viikon yhtäjaksoisen loman, joka täälläpäin on lähes tuntematon käsite. Poikkeuksellisen pitkä loma kuitenkin sallittiin, kun sitä kehtasi yhteisön paineista huolimatta pyytää.

Minun onnekseni Samuli ei ole innokas matkustamaan yksin, ja lomapäiviä oli meidän seurusteluamme edeltävinä Amerikan-vuosina ehtinyt kertyä jopa varastoon. Nyt niille on ollut helppo keksiä käyttöä.

Instagram Travel Thursday: Liikaa matkakuvia

Olemme alkaneet käydä läpi Havaijin-matkakuvia. Niitä on aivan liikaa.

Halema'uma'u crater in the Kilauea caldera in Hawaii Volcanoes National Park Big Island

Kuuma laava kuplii syvällä maan alla Halema’uma’un kraatterissa ja nostaa ilmoille vesihöyryä. Kilauea-tulivuori on purkautunut yhtäjaksoisesti 80-luvulta alkaen ja tarjoaa matkailijalle maailman helpoimman mahdollisuuden nähdä aktiivisen tulivuoren kraatteri.

Kun kokosimme yhteen kuvat molempien kameroista ja puhelimista, kansioon kertyi lähes kolmetuhatta tiedostoa. Suurin osa kuvista on minun ottamiani.

Lienee aika hyväksyä, että minulla on ongelma. Kuvaaminen on karannut kokonaan käsistä.

Matka kesti viikon, mutta kuvia tuli otettua enemmän kuin ennen kuukauden matkoilla.

Miten näin pääsi käymään?

Filmikamera-aikana sanottiin, että kannattaa ottaa samasta tilanteesta kaksi kuvaa, jotta ainakin jompikumpi todennäköisesti onnistuu. Ajatus oli kuulemma filminvalmistajan nerokas markkinointikikka, jonka ansiosta filmin myynti kasvoi merkittävästi.

Aluksi tein digikameralla samoin, mutta vuosien varrella kahdesta onkin tullut kahdeksan tai kymmenen. Lähes identtisiä ruutuja tulee räpsittyä toinen toisensa perään.

View of Kilauea caldera seen from Mauna Loa Big Island Hawaii

Kilauean kraatteri nähtynä sen vieressä olevan maailman massiivisimman tulivuoren Mauna Loan rinteiltä. Mauna Loa ei ole purkautunut aikoihin, ja se saattaa purkautua koska hyvänsä.

Kuvien määrää kasvattaa entisestään se, että tällä matkalla otin ensimmäistä kertaa lähes joka tilanteesta kuvan sekä digipokkarikameralla että puhelimen kameralla.

Uudessa puhelimessani todella hyvä kamerasofta, ja se osaa joissain tilanteessa korjata vaikean valotuksen tai muiden olosuhteiden aiheuttamia ongelmia niin hyvin, että kuvasta tulee parempi kuin digikameralla otetusta. Lisäksi halusin ottaa kuvia puhelimella voidakseni julkaista niitä saman tien Instagramissa.

Southernmost point of the USA is at Big Island of Hawaii

Yhdysvaltojen eteläisin piste on Havaijin Big Islandilla, viralliselta nimeltään Havaijin saarella.

Oli hienoa voida julkaista kuvia Instagramissa saman tien. Blogin kirjoittamiseen ei matkan aikana ollut aikaa, mutta Instagram-kuvien kautta kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus seurata matkaamme sitä mukaa kun se eteni.

Kotimaassa matkaillessa kuvien julkaiseminen Instagramissa on ihanan helppoa, kun käytössä on kuukausimaksullinen kännykkänettiyhteys. Toista on kaukomatkoilla – varsinkin kehittyvissä maissa, joissa nettiin pääsy ei välttämättä onnistu edes päivittäin puhumattakaan siitä, että kuvat pääsisi julkaisemaan heti ottamispaikalla.

Green Sand Beach Big Island Hawaii

Green Sand Beach -rannalla on harvinaista oliivinvihreää hiekkaa.

Vaikka olinkin matkan aikana innostunut instaamisesta, nyt jälkikäteen toivoisin, että kuvia olisi paljon vähemmän. Minun on pakko muuttaa tapaani kuvata. Kymmenen lähes samanlaisen ruudun sijasta pitäisi ottaa yksi huolella sommiteltu – ja sen perään varmuuden vuoksi vanha kunnon varakuva. Sen pitäisi riittää.

On liian helppoa ajatella, ettei kuvien räpsimisestä ole mitään haittaa, kun ei tarvitse maksaa filmistä eikä kuvien kehittämisestä. Pitäisi muistaa, että oma aikakin on arvokasta, ja että tuhansien lomakuvien läpi kahlaaminen vie paitsi aivan liikaa aikaa myös ilon lomakuvien katselemisesta.

Sunset on the Pacific Ocean seen on a boat trip starting from Kona Big Island Hawaii

Auringonlasku Konan kaupungista käsin tekemällämme veneretkellä, jolla snorklattiin paholaisrauskujen kanssa auringon laskettua.

Urakka on kuitenkin edistynyt, joten varsinaisia Havaiji-postauksiakin on ennen pitkää odotettavissa.

Umauma Falls the biggest waterfalls on Big Island of Hawaii

Havaijin saaren länsipuolisko on yleensä aurinkoinen ja itäpuolisko hyvin sateinen. Rakastan vesiputouksia ja sademetsiä, joten nautin suuresti myös sateisesta puoliskosta, jonka osa turisteista kiertää kaukaa. Kuvassa Umauma Falls.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Instagram-galleriastani.