Lumen keskelle tuli yhtäkkiä helle

Kirjoitan tätä takapihalla bikineissä. Vielä viime viikolla meitä ympäröivät valtavat lumikasat, mutta toissapäivänä lämpötila kohosi yllättäen yli 20 asteeseen, ja eilen päästiin hetkeksi jopa hellerajan yläpuolelle.

Kevään tulosta ei kuitenkaan ole kyse. Huomiseksi on luvattu enimmillään noin seitsemää astetta.

Tiesin, että Bostonin seudun sää on eri tavalla vaihteleva kuin mihin olen Suomessa tottunut, mutta ihan tällaista en osannut odottaa.

Paikallisetkin vaikuttavat yllättyneiltä. Ilmeisesti ei ole ennennäkemätöntä mutta ei hirveän tavallistakaan, että talven keskelle tulee yhtäkkiä hetkeksi kesä.

Tuntuu todella omituiselta kävellä sulavien lumikasojen keskellä kesävaatteissa.

 

Lumipäivä on hyggepäivä

Kun Bostonin seudulla tulee lunta, sitä tulee yleensä kunnolla. Tuuli puhaltaa kaupunkiin käytännössä aina joko lämpimästä kaakosta tai hyisestä Grönlannista, ja Grönlannista tullessaan se tuo lumimyrskyt mukanaan.

Lumimyrskyn sattuessa julistetaan niin sanottu lumihätätila, joka saa koko alueen enemmän tai vähemmän kaaokseen. Koulut ovat kiinni ja liikenne takkuaa. Pysäköintipaikat ovat kortilla, sillä pysäköintiä rajoitetaan lumiaurojen työn helpottamiseksi. Arjen aikataulut menevät täysin sekaisin.

Kuten viime talvena tekemässäni lehtijutussa kirjoitin, lumikaaos on pahimmillaan niin ahdistavaa, että ihmiset hakeutuvat terapiaan sen vuoksi.

Me olemme Samulin kanssa kuitenkin onnekkaita.

Useimpina lumipäivinä voimme nököttää kaikessa rauhassa kotona, sillä Samulin työantaja sallii lumipäivinä etätyön, ja minä teen normaalistikin töitä kotoa käsin. Koska meillä ei ole lapsia, emme joudu etsimään paniikissa lastenhoitajaa, kun koulut ovatkin yhtäkkiä kiinni. Samuli on vahva ja liikunnallinen ja jaksaa kaivaa auton lumesta ja sille paikan kinosten seasta.

Meille lumipäivät ovat parhaimmillaan ihania hyggepäiviä. Kello soi aamulla vähän myöhemmin, koska Samulin ei tarvitse varata aikaa työmatkaan. Saamme olla koko päivän kotona kahdestaan. Töiden lomassa voimme katsella, kuinka tuuli pyörittää lunta vimmaisesti ikkunan takana, ja nauttia siitä, ettei tänään tarvitse lähteä mihinkään.

Töiden jälkeen on kotoisaa polttaa tuikkuja ja katsella kotisohvalla televisiota tuulen ulvoessa edelleen nurkissa.

En muista kuulleeni kenenkään amerikkalaisen sanovan nauttivansa lumipäivistä. Ehkä se johtuu siitä, että hyggen käsite ei ole lyönyt täällä itseään läpi yhtä tehokkaasti kuin Suomessa.

Aiheesta kirjoitettiin kyllä täkäläisissä lehdissä joulukuussa, ja luulin hyggeinnostuksen rantautuneen jo tännekin. Viime viikolla termi tuli kuitenkin sattumalta puheeksi luennolla Harvardissa, ja se vaikutti olevan tuntematon paitsi luennoitsijalle myös suurelle osalle opiskelijoista.

Luennon aiheena oli analysoida arvostettujen amerikkalaislehtien New Yorkerin ja Atlanticin teksteissään käyttämiä tyylikeinoja, ja luennoitsija heijasti valkokankaalle lehtien verkkoversioiden etusivut. New Yorkerin etusivulla oli otsikko Is this hygge?, ja luennoitsija hämmentyi, kun ei osannut ääntää sitä.

Hän kyseli, tietäisikö joku, miten sana lausutaan.

Yksi opiskelijoista arveli ääneen, että se ääntyisi kuin englannin sana ”hug”.

Levitin hyggen ilosanomaa kertomalla ryhmälle, miten sana äännetään, mitä kieltä se on ja mitä se suunnilleen tarkoittaa.

Myöhemmin luin New Yorkerin humoristisen hyggekolumnin ja huomasin, että koko Amerikan kenties elitistisimmän älykkölehden kolumnisti opettaa lukijoilleen virheellisesti sanan ääntyvän ”huuga”. Aiemmin hän kuulemma äänsi sen ”higgi”.

Ei ihme, että hygge löi itsensä helpommin läpi Suomessa kuin Amerikassa!

Tosiasiassa kyse on tuskin pelkästään siitä, että hygge-sana saa amerikkalaisten kielet solmuun. Kotoilusta nautiskelemisen käsite lienee heille myös kulttuurisesti vaikea.

Täällä arvostetaan ympärivuorokautista raatamista vaativia opintoja ja pitkiä työpäiviä. Vähällä vapaa-ajalla on tärkeää olla sosiaalinen, nähdä ihmisiä ja verkostoitua. Lyhyet lomat pumpataan täyteen elämyksiä.

Me olemme Samulin kanssa sen verran suomalaisia, ettemme jaksa sellaista kaiken aikaa. Onneksi lumipäivinä saa eristäytyä muusta maailmasta hyvällä omallatunnolla.

Vuoria, vesiputouksia ja kuusateenkaaria Yosemiten kansallispuistossa

Kun auto-onnettomuudesta selvittyämme saavuimme Yosemiten kansallispuistoon, se tuntui maanpäälliseltä paratiisilta. Samuli julisti sen kauneimmaksi paikaksi, jossa olemme koskaan käyneet yhdessä.

Korkeiden, lumihuippuisten vuorten keskelle kätkeytyvä laakso on toukokuussa kenties kauneimmillaan, kun vuorilta sulava lumi saa vesiputoukset virtaamaan vuolaasti.

Jos olisimme saapuneet puistoon alkuperäisen aikataulumme mukaan eli päivää aiemmin, Yosemitessa olisi satanut lähes koko vierailumme ajan. Onnettomuuden ansiosta kokonainen päivämme puistossa osui kuitenkin viikon ainoaan täysin sateettomaan päivään.

Auringonpaiste tuli tarpeeseen, sillä vuoristossa oli kylmä. Kun saavuimme mökkikylämajoitukseemme sateisena iltana, ehdin jo huolestua, etten tarkenisi, vaikka pukisin päälleni kaikki mukanani olevat vaatteet päällekkäin.

Onneksi olimme varanneet lämmitetyn mökin. Myös lämmittämättömiä olisi ollut tarjolla.

Vaikka olimme väsyneitä pitkän päivän jäljiltä, halusimme mennä jo heti ensimmäisenä iltana katsomaan, näkyisikö kuusateenkaari. Sateen oli ennustettu loppuvan aamuyöstä, joten menimme nukkumaan ja laitoimme kellon soimaan keskellä yötä.

Kellon soidessa puimme kerroksen toisensa jälkeen ja lähdimme autolla etsimään oikeaa vesiputousta puistosta, jota emme olleet vielä ehtineet tutkia päivänvalossa.

Täysin ongelmitta oikea paikka ei löytynyt, mutta Samulin kartanluku- ja suunnistustaitojen ja internetistä löytyneiden neuvojen avulla pääsimme lopulta oikean putouksen luo.

Ihmettelimme, miksei parkkipaikalla näkynyt muita autoja. Kuusateenkaari on näkyvissä vain muutamana yönä vuodessa, ja olimme varmoja, että joku muukin haluaisi katsella sitä.

Sitten näimme kaksi ihmistä putoukselle johtavalla polulla. Kyselimme heiltä kuusateenkaaresta – ja saimme kuulla, että sinä yönä oli jo liian myöhäistä!

Taustaselvityksiini oli jäänyt olennainen aukko. En ollut tiennyt, että kuunvalo osuu Yosemite Falls -putoukseen vain tunnin, pari yössä, minkä jälkeen putous jää vuorien varjoon.

Olin pettynyt ja harmissani virheestäni, mutta Samuli on onneksi todella hyvä suhtautumaan asioihin positiivisesti. Päätimme kävellä kaikesta huolimatta katsomaan öistä putousta.

Oli romanttista nähdä upea Yosemite Falls ensimmäistä kertaa läheltä keskellä yötä aivan kahden ilman turistilaumoja.

Seuraavana päivänä ajelimme ja vaelsimme eri puolilla puistoa. Ihailimme vesiputouksia päivänvalossa ja kävimme halaamassa jättiläispunapuita.

Yöllä suuntasimme uudelleen Yosemite-putoukselle. Tällä kertaa meillä oli oikea kellonaika tiedossa, ja sääkin vaikutti paljon lupaavammalta kuin edellisenä iltana.

Enää emme olleet yksin paikalla. Putouksen luona oli useita valokuvaajia jalustoineen ja kameroineen.

Kuusateenkaarta oli vaikea nähdä paljaalla silmällä, mutta kun katsoimme putousta riittävän pitkään, silmämme onnistuivat hahmottamaan sen. Paljaalla silmällä katsottuna kuusateenkaari hohtaa kuunvalon värisenä.

Valokuvissa kuusateenkaaresta erottaa samat värit kuin tavallisesta sateenkaaresta, mutta minusta se näyttää taianomaiselta nimenomaan hopeanhohtoisena. Kameran toistamat sateenkaaren värit eivät minun silmissäni sovi öiseen kuunvalotunnelmaan.

Toisin kuin useimmat läsnäolijat, me emme olleet tulleet valokuvaamaan kuusateenkaarta. Emme olleet edes ottaneet matkalle järjestelmäkameraa mukaan, koska matkatavaraa tuntui muutenkin olevan tarpeettoman paljon.

Halusimme vain nähdä kuusateenkaaren yhdessä. Tänä kännykkäkameroiden, Instagramin ja bloggaamisen aikana on vähän turhankin helppo unohtaa, ettei kaikkea tarvitse valokuvata. Suurin nautinto on asioiden näkemisessä ja hetkien kokemisessa.

Yksi kauneimmista lentoreiteistä

Hehkuvan sinisessä vedessä kelluvia jäälauttoja, jäisiä vuoria ja lunta silmänkantamattomiin. Grönlannin eteläkärki oli yksi kauneimmista maisemista, jotka olen koskaan reittilentokoneen ikkunasta nähnyt.

Olin valinnut Iceland Airin siksi, että Islannin kautta kulkeva reitti Helsingistä Bostoniin on suorin ja nopein. Maisemat tulivat kaupan päälle ihanana yllätyksenä. Olin ikkunapaikalla ja Grönlannin yllä paistoi aurinko, mikä sai meren ja jään värit hehkumaan.

Uuden kotikaupunkini pääsin näkemään taivaalta juuri, kun Charles-joki kimalsi laskevan auringon valossa.