Kun kesälomasta tulee syyllinen olo

Nyt kun olen asunut Yhdysvalloissa jo kohta kaksi vuotta, alan todella tuntea luissani sen, ettei täällä vietetä pitkiä lomia.

Viime vuonna se ei vielä tuntunut niin pahalta, mutta alkuvuoden Trump-kiireiden ja kevään kaikkien työmatkojen jälkeen kaipaisin kovasti lomalle. Koska en työskentele amerikkalaisyritykselle, loman pitäminen on minulle jopa mahdollista.

Se ei kuitenkaan tunnu sosiaalisesti hyväksyttävältä.

Tähän asti olen lomaillut yhtä aikaa Samulin kanssa Samulin amerikkalaisen työpaikan sallimissa puitteissa. Lomamme ovat olleet tyypillisiä amerikkalaisen kaupunkilaisen uraihmisen lomia: lyhyitä mutta sitäkin intensiivisempiä.

Olemme ahtaneet muutaman päivän lomat täyteen matkustamista ja elämyksiä. Niistä lomista on tuntunut täysin luontevalta kertoa monille täkäläisille ystävillemme, jotka viettävät omat lomansa ihan samalla tavalla.

Tänäkin kesänä meillä oli reilun viikon mittainen yhteinen kesäloma, jonka vietimme Havaijilla. Matka oli todella ihana, mutta viikko kului todella nopeasti.

Infinity Pool Marriott South Maui

Kaipaisin lisäksi perisuomalaista lepolomaa. Pitkään nukkumista, rentoutumista, työvuodesta toipumista.

Sellainen ei kuitenkaan tähän kulttuuriin kuulu.

Kun yritin tällä viikolla lomailla, minua vaivasivat lähes kaiken aikaa syyllisyys ja häpeä. Niiden seurana oli vielä yksinäisyys.

Syyllisyyttä tunnen siksi, että Samuli ei pääse lomalle, vaikka olisi minua enemmän loman tarpeessa. Tuntuu epäreilulta viettää lomaa toisen nenän alla, kun toisella on stressaavat ajat töissä.

Häpeä puolestaan estää minua kertomasta amerikkalaisille, että olen lomalla. Juuri eilen sanoin ventovieraalle, että minulla oli vapaapäivä, kun en kehdannut puhua lomasta.

Pelkäsin hänen kysyvän, mitä aioin tehdä lomallani. Olisin hävennyt silmät päästäni, jos olisin joutunut myöntämään aikovani levätä ja rentoutua.

Ei lomaa saa sellaiseen haaskata. Siitä kuuluu ottaa kaikki irti.

Yksinäisyys tulee siitä, että tunnen olevani Bostonin ainoa lomalainen. Suomessa lomaillessani olen aina voinut viettää aikaa läheisten kanssa. Kesän lomakausi on niin lyhyt, lomat niin pitkiä ja sosiaalinen verkostoni sen verran laaja, että samaan aikaan lomailevia läheisiä on yleensä ollut helppo löytää.

Olen ollut yksinäisyyden tunteesta yllättynyt, sillä viihdyn yleensä hyvin itsekseni. Ainoana lapsena totuin nauttimaan yksin leikkimisestä, ja aikuisena ennen Samuliin tutustumista matkustelin yksin ympäri maailmaa.

Lepolomaa en kuitenkaan ole tottunut viettämään yksin. Suorittamiseen taipuvainen mielenlaatuni tuntuu pitävän rentoutumista hyväksyttävämpänä silloin, kun seuranani on läheisiä ihmisiä.

Se johtuu siitä, että minulla on voimakas tarve olla haaskaamatta aikaa.

Kaikkihan tiedämme, että ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan useimmin sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa rakkaittensa kanssa. Olen sisäistänyt tämän ja ajatellut, että tärkeän ihmisen kanssa vietetty aika on aina hyvin käytettyä aikaa, josta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Ennen osasin ajatella, että myös rentoutuminen ja lepääminen olivat hyvää ajankäyttöä. Siitä ajatuksesta on kuitenkin täällä amerikkalaisen kulttuurin keskellä vaikea pitää kiinni.

En kuitenkaan aio luovuttaa. Suomalaisella sisulla lomailen hammasta purren, vaikka kuinka hävettäisi.

 

Mainokset

Vuoria, vesiputouksia ja kuusateenkaaria Yosemiten kansallispuistossa

Kun auto-onnettomuudesta selvittyämme saavuimme Yosemiten kansallispuistoon, se tuntui maanpäälliseltä paratiisilta. Samuli julisti sen kauneimmaksi paikaksi, jossa olemme koskaan käyneet yhdessä.

Yosemite Falls Yosemite Valley California

Korkeiden, lumihuippuisten vuorten keskelle kätkeytyvä laakso on toukokuussa kenties kauneimmillaan, kun vuorilta sulava lumi saa vesiputoukset virtaamaan vuolaasti.

Jos olisimme saapuneet puistoon alkuperäisen aikataulumme mukaan eli päivää aiemmin, Yosemitessa olisi satanut lähes koko vierailumme ajan. Onnettomuuden ansiosta kokonainen päivämme puistossa osui kuitenkin viikon ainoaan täysin sateettomaan päivään.

Yosemite Valley view

Auringonpaiste tuli tarpeeseen, sillä vuoristossa oli kylmä. Kun saavuimme mökkikylämajoitukseemme sateisena iltana, ehdin jo huolestua, etten tarkenisi, vaikka pukisin päälleni kaikki mukanani olevat vaatteet päällekkäin.

Onneksi olimme varanneet lämmitetyn mökin. Myös lämmittämättömiä olisi ollut tarjolla.

Snowy mountains up on Tioga Pass Yosemite National Park California

Vaikka olimme väsyneitä pitkän päivän jäljiltä, halusimme mennä jo heti ensimmäisenä iltana katsomaan, näkyisikö kuusateenkaari. Sateen oli ennustettu loppuvan aamuyöstä, joten menimme nukkumaan ja laitoimme kellon soimaan keskellä yötä.

Kellon soidessa puimme kerroksen toisensa jälkeen ja lähdimme autolla etsimään oikeaa vesiputousta puistosta, jota emme olleet vielä ehtineet tutkia päivänvalossa.

Täysin ongelmitta oikea paikka ei löytynyt, mutta Samulin kartanluku- ja suunnistustaitojen ja internetistä löytyneiden neuvojen avulla pääsimme lopulta oikean putouksen luo.

Ihmettelimme, miksei parkkipaikalla näkynyt muita autoja. Kuusateenkaari on näkyvissä vain muutamana yönä vuodessa, ja olimme varmoja, että joku muukin haluaisi katsella sitä.

Sitten näimme kaksi ihmistä putoukselle johtavalla polulla. Kyselimme heiltä kuusateenkaaresta – ja saimme kuulla, että sinä yönä oli jo liian myöhäistä!

Taustaselvityksiini oli jäänyt olennainen aukko. En ollut tiennyt, että kuunvalo osuu Yosemite Falls -putoukseen vain tunnin, pari yössä, minkä jälkeen putous jää vuorien varjoon.

Olin pettynyt ja harmissani virheestäni, mutta Samuli on onneksi todella hyvä suhtautumaan asioihin positiivisesti. Päätimme kävellä kaikesta huolimatta katsomaan öistä putousta.

Oli romanttista nähdä upea Yosemite Falls ensimmäistä kertaa läheltä keskellä yötä aivan kahden ilman turistilaumoja.

Seuraavana päivänä ajelimme ja vaelsimme eri puolilla puistoa. Ihailimme vesiputouksia päivänvalossa ja kävimme halaamassa jättiläispunapuita.

Hugging a Giant Sequoia at Yosemite Valley national park

Yöllä suuntasimme uudelleen Yosemite-putoukselle. Tällä kertaa meillä oli oikea kellonaika tiedossa, ja sääkin vaikutti paljon lupaavammalta kuin edellisenä iltana.

Enää emme olleet yksin paikalla. Putouksen luona oli useita valokuvaajia jalustoineen ja kameroineen.

Kuusateenkaarta oli vaikea nähdä paljaalla silmällä, mutta kun katsoimme putousta riittävän pitkään, silmämme onnistuivat hahmottamaan sen. Paljaalla silmällä katsottuna kuusateenkaari hohtaa kuunvalon värisenä.

Valokuvissa kuusateenkaaresta erottaa samat värit kuin tavallisesta sateenkaaresta, mutta minusta se näyttää taianomaiselta nimenomaan hopeanhohtoisena. Kameran toistamat sateenkaaren värit eivät minun silmissäni sovi öiseen kuunvalotunnelmaan.

Toisin kuin useimmat läsnäolijat, me emme olleet tulleet valokuvaamaan kuusateenkaarta. Emme olleet edes ottaneet matkalle järjestelmäkameraa mukaan, koska matkatavaraa tuntui muutenkin olevan tarpeettoman paljon.

Halusimme vain nähdä kuusateenkaaren yhdessä. Tänä kännykkäkameroiden, Instagramin ja bloggaamisen aikana on vähän turhankin helppo unohtaa, ettei kaikkea tarvitse valokuvata. Suurin nautinto on asioiden näkemisessä ja hetkien kokemisessa.

Upper and Lower Yosemite Falls Yosemite Valley National Park California

Karibia, maailman romanttisin lomakohde

Minulle on selvää, mihin haluaisin häämatkalle. Kaikista näkemistäni maailmankolkista Karibianmeren saaret ovat minulle kaikkein romanttisin.

Playa Punta Arenas Beach Vieques Puerto Rico

 

Kävimme Samulin kanssa huhtikuussa neljän yön minilomalla Puerto Ricossa, ja koemme molemmat samoin: missään muualla lomailu ei ole tuntunut ihan yhtä paljon lomalta tai yhtä romanttiselta kuin Karibialla.

Kokemus ei johtunut pelkästään siitä, että olimme matkalla juhlistamassa kihlaustamme tai siitä, että yhteisestä matkasta nauttiminen oli nyt aiempaa helpompaa, koska olemme oppineet matkustamaan sujuvasti yhdessä. Karibian tunnelmassa on jotain, mikä vetoaa meihin molempiin voimakkaasti.

Vieques breakwater Puerto Rico

Omalta osaltani tunsin sen jo vuonna 2011, kun matkustin alueella ensimmäisen kerran, vaikka olin tuolloin liikkeellä yksin, eikä matkaan liittynyt minkäänlaista romanssin häivähdystäkään.

Silloin olin lääkinnyt kolmenkympin kriisiäni antamalla itselleni lahjaksi unelmieni Karibian-risteilyn. Aluksella oli lisäkseni lähinnä brittieläkeläispariskuntia, ja vietin suuren osan ajasta aivan yksin omasta ihanasta seurastani nauttien ja itseäni hemmotellen.

En siis ollut alkuunkaan romanttisissa tunnelmissa. Silti tunsin löytäneeni täydellisen paikan, johon haluaisin palata jonain päivänä rakastuneena.

Vaikka olen matkustellut lukemattomissa muissakin upeissa kohteissa, tuota nimenomaista tunnetta en ole kokenut yhtä voimakkaasti missään muualla.

Samulille puolestaan Puerto Ricon -lomamme oli ensivierailu Karibialle ja pitkäaikaisen unelman täyttymys.

Näistä lähtökohdista olisi helposti voinut seurata se, että odotuksemme olisivat olleet liian korkealla ja loma olisi tuottanut pettymyksen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Matka päinvastoin ylitti kaikki odotuksemme.

Beach view Vieques Puerto Rico

Lomamme suunnittelu lankesi luonnostaan minulle, koska matkasuunnitelmien tekeminen on minulle rakas harrastus ja minulla on sekä suunnittelusta että matkustamisesta paljon enemmän kokemusta kuin Samulilla. Sovimme tältä osin yhteen erinomaisesti: koska matkustaminen on iso osa identiteettiäni, olen todella mielelläni perheen matka-asiantuntijan roolissa, ja Samulille puolestaan on luksusta, kun oma henkilökohtainen matkatoimisto suunnittelee ja järjestää yhteisiä lomia.

Aloin harkita kohteeksi Puerto Ricoa alun perin käytännönläheisistä syistä: Koska se on osa Yhdysvaltoja, emme joutuneet jonottamaan Bostoniin palatessamme tuntikausia maahantulomuodollisuusjonossa. Lisäksi sinne on Bostonista suoria lentoja, ja olin lukenut sen olevan Karibian lomakohteista edullisimmasta päästä.

Koska haluan tutkia aina uusia paikkoja, valintaan vaikutti myös se, etten ollut aiemmin käynyt siellä.

Lopullisen päätöksen tein luettuani alueesta ja todettuani, että lyhyen matkan päässä toisistaan oli juuri sellaisia paikkoja, joita matkaohjelmaamme halusin.

Halusin näyttää Samulille mahdollisimman monta asiaa, joista olin itse Karibialla eniten pitänyt, ja huolellisella ennakkosuunnittelulla onnistuinkin mahduttamaan neljään päivään ison osan minulle rakkaimmista Karibian-kokemuksista.

Arriving by Ferry to the town of Isabel II on Vieques island Puerto Rico

Vietimme jokaisen yön eri paikassa ja tutustuimme neljään erilaiseen alueeseen: luonnontilaisten rantojen täyttämään Viequesin pikkusaareen, matkailualaa ja paikallisia asukkaita jo pitkään palvelleeseen Luquillon rantakohteeseen, El Yunquen sademetsään ja pääkaupunki San Juanin vanhaankaupunkiin.

Vieques oli pitkään Yhdysvaltojen armeijan hallussa, eikä sitä ole ainakaan vielä pilattu isoilla hotelleilla. Se on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä pikkurantoja, joista useimmissa ei ole minkäänlaisia palveluita, mutta jotka ovat sitäkin luonnollisempia ja viehättävämpiä.

Onnistuimme löytämään itsellemme aivan oman rannan, jolla ei ollut ketään muuta. Turkoosi meri ja vaalea, hohtava hiekka olivat juuri niin kauniita kuin ihanimmissa matkahaaveissa, ja koko lahti oli yksin meidän.

Puerto Rico Vieques natural beach

Samuli tunsi olevansa James Bond jonkin Bond-elokuvan loppukohtauksessa: syrjäisellä rannalla kahdestaan kauniin naisen kanssa.

Vesi oli lämmintä kuin kylvyssä mutta virkisti silti kuumalla hiekalla makaamisen jälkeen ihanasti. Leikittelimme vedessä pitkään ja rauhassa kuin lapsuuden kesinä.

Illaksi olin varannut meille kajakkiretken Bio Bay -lahdelle, jonka vesi hohtaa pimeässä. Lahti on täynnä erityistä levää, joka hehkuu kiiltomatojen tapaan valoa aina, kun vettä koskettaa.

Olimme valinneet matkan ajankohdan hehkuvan lahden mukaan: se on hienoimmillaan, kun kuunvaloa ei ole näkyvissä, joten matkustimme Puerto Ricoon uuden kuun aikaan.

Retki oli hieno. Vesi hehkui aina, kun sitä kosketti melalla tai kädellä tai kun kala hyppäsi pintaan. Kajakeissa oli lasipohjat, joiden läpi saattoi katsella kajakin kosketuksen aiheuttamaa hehkua.

Valosaastetta ei luonnonsuojelualueella juuri ollut, ja opas esitteli meille myös tähtikuvioita, jotka näkyivät selvästi pimeällä taivaalla.

Seuraavana päivänä Luquillossa meri oli aivan toisenlainen kuin se hellä kylpy, jossa olimme Viequesillä lilluneet. Siellä rantaan iski parimetrisiä aaltoja, ja moni hotellimme vieraista ui mieluummin uima-altaassa.

Playa Luquillo Beach Puerto Rico

Samulilla oli kuitenkin valtavan hauskaa aalloissa leikkiessä. Itse en voi väittää niistä nauttineeni, mutta oli hauskaa katsella Samulin poikamaista ilakointia.

Meillä oli Luquillon hotellimme suhteen onnea: varaamamme huoneen edellinen asukas oli halunnut jatkaa vierailuaan, ja meille oli päätetty antaa varaamamme huoneen hinnalla hotellin paras merinäköalahuone.

Makuuhuoneessamme oli parveke, josta näki suoraan merelle, ja nukuimme valtavien aaltojen pauhun säestyksellä.

Hotel room view to Playa Luquillo Beach Puerto Rico

Seuraavana matkaohjelmassa oli vuorossa sademetsä, jossa ajelimme ensin autolla ja teimme sitten helpon vaelluksen La Mina -vesiputoukselle. Siellä yksinäisyys ja rauha olivat kaukana. Oli sunnuntai, ja paikalliset olivat tulleet suurin joukoin luonnonpuistosta nauttimaan.

Sademetsä oli silti hyvin kaunista ja rehevää.

Iltapäivällä ajelimme Puerto Ricon pääkaupunkiin San Juaniin, jossa vietimme lomamme loppuajan. Espanjalaisten valloittajien 1500-luvulla rakentama vanhakaupunki on viehättävä – ja tunnelmaltaan hyvin karibialainen. Saarelle rakennettu kaupunginosa on täynnä riemunkirjavilla, murretuilla väreillä maalattuja kauniita taloja, ja sitä ympäröi joka puolella epätodellisen turkoosi meri.

San Juan waterfront Puerto Rico

Meren ja kaupungin välissä kulkee vanhan linnoituksen muuri, ja muurin ulkopuolella on kävelypolku, jossa saimme kuljeskella aivan rauhassa tuijottelemassa merta.

Old San Juan waterfront walk outside the fort Puerto Rico

Tältä lomalta emme olisi millään malttaneet tulla pois.

Havaijin-matkaa suunnitellessamme ajattelimme, että kävisimme siellä vain kerran elämässä. Pois lähtiessämme olimme vastakihlautuneita ja onnellisia, mutta vaikka kuinka olimme nauttineet lomastamme, emme tunteneet surua ajatellessamme, ettemme ehkä enää koskaan palaisi.

Jos sen sijaan ajattelisin, etten koskaan enää voisi palata Karibialle, se täyttäisi minut syvällä surulla.

Onneksi niin ei tarvitse ajatella.

Havaiji kutsuu

Lähdemme huomenna Samulin kanssa lomalle Havaijille. Siitä tulee ensimmäinen yhteinen viikonloppua pidempi lomareissumme sen jälkeen, kun menimme toisille treffeille Islantiin.

Kierrämme viikon Havaijin Big Islandia. Suunnitelmissa on ainakin vaellusretkiä purkautuvan tulivuoren ympäristössä ja sademetsissä, vanhojen temppeleiden ja muiden havaijilaisille pyhien paikkojen katselua ja tähtitaivaan tuijottelua öisellä rannalla. Jos onni on myötä, saatamme nähdä hehkuvaa laavaa.

Ehdin todennäköisesti blogata seuraavan kerran vasta matkan jälkeen, mutta Instagramissa minun on tarkoitus julkaista kuvia jo matkan varrelta. Olen Instagramissa nimellä mariakettu. Täällä blogissa Instagram-kuvistani kolme uusinta näkee etusivulla olevassa kehyksessä. Valitettavasti en ole saanut kehystä toiminaan kuten sen pitäisi eli näkymään jokaisella blogisivulla, joten sen nähdäkseen joutuu menemään etusivulle.

Tavataan taas reilun viikon päästä!

In Love in Iceland - Hands Form a Heart over a Glacier

Tulivuoret yhdistävät Islantia ja Havaijin Big Islandia, mutta tällä kertaa lomailemme hieman eri lämpötiloissa kuin tammikuisessa Islannissa. Kuvan taustalla on jäätikön ikijäätä.