Yhdysvaltojen ykköstie: Suloisia eläimiä ja upeita maisemia

Yhdysvaltojen länsirannikkoa myötäilevää Highway onea eli Ykköstietä kehutaan usein yhdeksi maailman kauneimmista ajoreiteistä. Harvemmin puhutaan siitä, että tien varrella on mahdollista nähdä toinen toistaan suloisempia merinisäkkäitä, kun vain tietää oikeat pysähdyspaikat.

Harbor Seal at Point Lobos Monterey Carmel-by-the-Sea Highway 1 California

Samulin ja minun road trip -suunnitelmat saivat alkunsa Samulin haaveesta ajaa Ykköstietä Los Angelesista San Franciscoon, ja juuri sillä aloitimme matkamme.

Hollywood Walk of Fame me and Marilyn Monroe Star Los Angeles California

Olimme kumpikin käyneet Los Angelesissa jo aikaisemmin, joten katselimme kaupunkia vain lyhyesti ennen kuin lähdimme Ykköstielle.

Ykköstie kulkee suuren osan matkasta aivan rannassa niin, että Tyyni valtameri on näkyvissä. Osa ajamastamme reitistä kiemurtelee lisäksi vuoristossa niin, että ajaessaan näkee sekä vuoret että meren.

Highway 1 vistas California

Maisemat olivat upeita, mutta minulle hienoimmat hetket tällä matkamme kolmipäiväisellä osuudella olivat pysähdykset. Näimme kuvankauniin hiekkarannalle laskevan vesiputouksen ja ihastelimme merinorsuja, kirjohylkeenpoikasia ja saukkoja.

Näkemämme vesiputous oli McWay Falls, joka on lyhyen kävelypolun päässä Julia Pfeiffer Burns State Parkissa. Putouksen juurelle rannalle ei kulje polkua, mikä osalle ihmisistä olisi varmasti pettymys mutta minulle lisäsi suuresti putouksen näkemisen nautintoa.

Tunnen vesiputousta katsellessani sanoinkuvaamatonta mielenrauhaa ja onnea, ja menen vesiputousten katselupaikoille herkistymään luonnon kauneudesta ja ihmeellisyydestä. Monille muille vesiputoukset ovat kuitenkin polskimispaikkoja, joissa ilkamoidaan äänekkäästi vedessä. Muiden ilkamointi ei ollenkaan sovi minun tavoittelemaani hartaaseen tunnelmaan, ja siksi olin hyvin iloinen siitä, että McWay Fallsia saattoi ihailla vain kaukaa.

McWay Falls at Julia Pfeiffer Burns National Park Highway 1 road trip California

Eläimistä merinorsut oli hyvin helppo löytää, kirjohylkeenpoikaset vaativat jonkin verran vaivannäköä ja saukkojen etsiminen oli huomattavan haastava projekti.

Monituhatpäinen merinorsuyhdyskunta elää aivan tien varressa, ja niitä voi katsella Elephant Seal Vista Pointissa. San Simeonissa sijaitseva katselupaikka on merkitty karttoihin, ja sinne on hyvät opasteet Ykköstieltä.

 

Elephant Seals fight on the beach at Elephant Seal Vista Point Highway 1 California

Elephant Seals fight in the sea at Elephant Seal Vista Point Highway 1 California

Kirjohylje-emoja poikasineen pääsimme näkemään Point Lobosin upeassa luonnonpuistossa Montereyssä niin sanotulla Big Surin alueella, joka on ainakin meidän ajamallamme osuudella Ykköstien hienoin pätkä.

Point Lobos -puisto on kokonaisuudessaan häikäisevä. Pitkälle mereen työntyvällä niemellä oleva puisto on täynnä upeita jylhiä rantakallio-merimaisemia, ja siellä voi hyvällä onnella nähdä laajan valikoiman merilintuja sekä kirjohylkeitä, saukkoja ja jopa muuttomatkallaan ohi kulkevia valaita.

Toukokuussa kirjohylkeillä oli poikasia, ja pääsimme katsomaan emojen ja poikasten yhteisiä vesileikkejä ja lepohetkiä hiekalla. Ne olivat hurjan suloisia!

Mom and baby harbor seal on the beach at Point Lobos Monterey Carmel-by-the-Sea Highway 1 California

Baby Harbor Seal Plays in Water at Poit Lobos  Monterey Carmel-by-the-Sea Highway 1 California

Saukkoja emme kuitenkaan suureksi pettymyksekseni onnistuneet bongaamaan, vaikka jututtamistani muista matkailijoista ja puistonvartijoista pari kertoi niitä samana aamupäivänä nähneensä. Myöskään valaita poikasineen emme nähneet, mutta niiden havaitseminen vaatii ymmärtääkseni yleensä paljon kärsivällisyyttä ja selvästi enemmän aikaa kuin meillä oli käytettävissä.

Kun jatkoimme Point Lobosin jälkeen matkaa eteenpäin, mietin yhä kuumeisesti, voisimmeko nähdä saukkoja jossain muualla. Olin Point Lobosissa kuullut suomalaiselta turistipariskunnalta, että olimme Montereyhin ajaessamme ohittaneet aivan Ykköstien varressa olevan saukonsuojelualueen. Se harmitti todella. Hankin ennen matkaa aina paljon tietoa kohteestani, ja minulle käy hyvin harvoin niin, että saisin paikan päällä tietää ohittaneeni jotain, mistä olisin ollut erityisen kiinnostunut.

Olin suunnitellut matkaamme suosikkiopaskirjasarjani Rough Guiden Kalifornian-oppaan avulla, mutta se osoittautui hyvin huonoksi lähteeksi eläimistä kiinnostuneelle Ykköstien kulkijalle. Sen paremmin merinorsujen katselupaikkaa kuin saukonsuojelualuettakaan ei ollut mainittu kirjassa.

Seuraavassa pysähdyspaikassamme Año Nuevo -luonnonpuistossa kysyin taas uudelta puistonvartijalta, olisiko hänellä vinkkejä saukkojen bongaamiseen. Tällä kertaa osuin kultasuoneen! Toisin kuin Point Lobosissa jututtamani puistonvartijat, tämänkertainen juttukumppanini sattui olemaan itsekin innostunut saukoista. Hän tiesi neuvoa meille saukkopaikan, josta useimmat matkailijat eivät ole kuulleetkaan: Moss Landingin kaupungin satamassa on suojeltu lahti, jossa elää monikymmenpäinen saukkoyhdyskunta. Puistonvartija vakuutti, että siellä näkisimme saukkoja lähes varmasti mihin aikaan päivästä hyvänsä.

Valitettavasti olimme kuitenkin jo ohittaneet Moss Landingin. Edessä oli vaikea päätös: ajaisimmeko saukkojen takia takaisinpäin noin tunnin mittaisen matkan ja saapuisimme San Franciscoon sen vuoksi vasta kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin illan jo pimennyttyä? Olisivatko saukot sen arvoisia?

Minun teki todella kovasti mieli nähdä saukkoja, ja Samuli on yleisesti ottaen aina valmis näkemään vaivaa ilahduttaakseen minua. Minä olin kuskina, ja Samuli antoi minun tehdä päätöksen. Olin luvannut ajaa sinä päivänä koko matkan, sillä Samuli oli ajanut kaikki edellisen päivän kiemurtelevat vuoristotiet ja kaipasi lepoa.

Valitsin saukot ja lähdin ajamaan takaisinpäin. Matkalla jouduimme valitettavasti kuitenkin ajamaan Santa Cruzin läpi töistäpaluuaikaan, ja jämähdimme periamerikkalaiseen megaruuhkaan, sellaiseen joita täällä kutsutaan parkkipaikoiksi, sillä autot ovat pitkiä aikoja täysin pysähdyksissä. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin.

Parkkipaikkaruuhkasta huolimatta ehdimme Moss Landingiin ennen kuin iltahämärä ehti laskeutua. Se oli suuri onni, sillä saukkopaikka suljettiin auringon laskiessa. Paikkaa ei ollut hirveän helppo löytää, mutta käytimme yhdessä tiedonhankinta- ja ongelmanratkaisutaitojamme ja olimme varmoja, että olimme hyvin lähellä oikeaa paikkaa.

Sitten näimme saukot! Niitä oli kymmeniä, ja ne olivat juuri niin suloisia kuin olin kuvitellut. Osa niistä torkkui vedessä selällään kelluen, osa leikki ja hassutteli vedessä. Saukko on yksi harvoista olennoista, joka ei lopeta leikkimistä kasvaessaan aikuiseksi, mihin on jotenkin hirveän helppo samaistua.

Sea Otters at Moss Landing in Elkhorn Sleugh Highway one California

Katso video leikkivistä saukoista YouTube-kanavaltani.

Tämän kirjoituksen lopussa on erikseen tarkemmat ohjeet saukkopaikan löytämiseksi ja muita vinkkejä Ykköstien eläimistä kiinnostuneille.

Loppumatka San Franciscoon tuntui pitkältä ja raskaalta, mutta saukoista oli tullut niin hyvä mieli, että se oli kaiken vaivan arvoista. Samuli oli tapansa mukaan ihana ja suostui ajamaan matkan viimeisen osuuden, kun minua pelotti ajaa pimeässä vuoristoteillä ja suurkaupungin liittymäviidakossa.

San Francisco oli meille molemmille uusi tuttavuus, ja vietimme siellä kolme yötä. Kaupungin omaleimainen arkkitehtuuri tekee siitä hyvin viehättävän, ja tuntui hienolta nähdä kuulu Golden Gaten silta luonnossa. Koko vierailumme ajan meitä piinasi kuitenkin kova, hyvin kylmä merituuli, joka teki kaupungista nauttimisesta vaikeaa.

In Love at Golden Gate Bridge San Francisco California

Mitä enemmän olen amerikkalaisia kaupunkeja nähnyt, sitä enemmän Boston tuntuu kodilta. Yksikään muu kaupunki tässä maassa ei ainakaan tähän mennessä ole saanut minua haaveilemaan siellä asumisesta.

San Francisco architecture at Haight-Ashbury

Mutta vaikka en ole matkoillani rakastunut amerikkalaisiin kaupunkeihin, tähän maahan rakastun koko ajan enemmän.

 

Käytännön vinkkejä Ykköstien eläimistä kiinnostuneille

Point Lobos

Menimme Point Lobosiin aamulla pian sen avauduttua, ja se osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi. Kun tulimme iltapäivällä pois, näimme puiston portilla puomin, joka esti uusia vierailijoita tulemasta sisään: puiston parkkipaikat olivat täynnä! En ollut tiennyt enkä tullut ajatelleeksi, että luonnonpuisto voisi tulla täyteen niin, ettemme pääsisi sinne lainkaan. Kesä-elokuussa ruuhkaa on varmasti vielä enemmän kuin toukokuussa, joten Point Lobosiin mielivän kannattaa yöpyä meidän laillamme Montereyssä (tai kalliimmassa Carmel-by-the Seassa) ja mennä portille heti puiston avautuessa.

Ilmeisesti täyteen puistoon olisi saanut tulla sisään ilman autoa. Näimme portin ulkopuolella jonon pysäköityjä autoja ja päättelimme, että portilta käännytetyt automatkalaiset olivat päättäneet tutustua puistoon jalan. Puisto on kuitenkin suunniteltu niin, että omasta autosta on paljon iloa. Etäisyydet eri näköalapaikkojen ja kävelypolkujen aloituspisteiden välillä olivat sen verran pitkiä, että pelkkään paikasta toiseen kävelyyn mielenkiinnottomilla poluilla autojen seassa olisi helposti kulunut yhteensä yli tunti, eikä puiston sisällä kulje busseja.

Yksi hyvä tapa tutustua puistoon voisi olla saapua paikalle pyörällä. Pyörät pääsevät ymmärtääkseni sisään silloinkin, kun parkkipaikat ovat täynnä.

Puistonvartija sisääntuloportilla osasi neuvoa hyvin parhaat paikat, joissa yrittää bongata eri eläinlajeja.

Moss Landingin saukot

Moss Landingin saukkoyhdyskunnan löytää Elkhorn Slough -lahdesta Jetty Roadin varrelta läheltä tien päätä. Kun zoomaa Googlen karttaa riittävän tarkasti, näkee siihen merkatun pisteen, jossa lukee Sea otters. Paikan päällä on etsintää helpottamassa saukoista kertova infotaulu.

Mainokset

Instagram Travel Thursday: Liikaa matkakuvia

Olemme alkaneet käydä läpi Havaijin-matkakuvia. Niitä on aivan liikaa.

Halema'uma'u crater in the Kilauea caldera in Hawaii Volcanoes National Park Big Island

Kuuma laava kuplii syvällä maan alla Halema’uma’un kraatterissa ja nostaa ilmoille vesihöyryä. Kilauea-tulivuori on purkautunut yhtäjaksoisesti 80-luvulta alkaen ja tarjoaa matkailijalle maailman helpoimman mahdollisuuden nähdä aktiivisen tulivuoren kraatteri.

Kun kokosimme yhteen kuvat molempien kameroista ja puhelimista, kansioon kertyi lähes kolmetuhatta tiedostoa. Suurin osa kuvista on minun ottamiani.

Lienee aika hyväksyä, että minulla on ongelma. Kuvaaminen on karannut kokonaan käsistä.

Matka kesti viikon, mutta kuvia tuli otettua enemmän kuin ennen kuukauden matkoilla.

Miten näin pääsi käymään?

Filmikamera-aikana sanottiin, että kannattaa ottaa samasta tilanteesta kaksi kuvaa, jotta ainakin jompikumpi todennäköisesti onnistuu. Ajatus oli kuulemma filminvalmistajan nerokas markkinointikikka, jonka ansiosta filmin myynti kasvoi merkittävästi.

Aluksi tein digikameralla samoin, mutta vuosien varrella kahdesta onkin tullut kahdeksan tai kymmenen. Lähes identtisiä ruutuja tulee räpsittyä toinen toisensa perään.

View of Kilauea caldera seen from Mauna Loa Big Island Hawaii

Kilauean kraatteri nähtynä sen vieressä olevan maailman massiivisimman tulivuoren Mauna Loan rinteiltä. Mauna Loa ei ole purkautunut aikoihin, ja se saattaa purkautua koska hyvänsä.

Kuvien määrää kasvattaa entisestään se, että tällä matkalla otin ensimmäistä kertaa lähes joka tilanteesta kuvan sekä digipokkarikameralla että puhelimen kameralla.

Uudessa puhelimessani todella hyvä kamerasofta, ja se osaa joissain tilanteessa korjata vaikean valotuksen tai muiden olosuhteiden aiheuttamia ongelmia niin hyvin, että kuvasta tulee parempi kuin digikameralla otetusta. Lisäksi halusin ottaa kuvia puhelimella voidakseni julkaista niitä saman tien Instagramissa.

Southernmost point of the USA is at Big Island of Hawaii

Yhdysvaltojen eteläisin piste on Havaijin Big Islandilla, viralliselta nimeltään Havaijin saarella.

Oli hienoa voida julkaista kuvia Instagramissa saman tien. Blogin kirjoittamiseen ei matkan aikana ollut aikaa, mutta Instagram-kuvien kautta kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus seurata matkaamme sitä mukaa kun se eteni.

Kotimaassa matkaillessa kuvien julkaiseminen Instagramissa on ihanan helppoa, kun käytössä on kuukausimaksullinen kännykkänettiyhteys. Toista on kaukomatkoilla – varsinkin kehittyvissä maissa, joissa nettiin pääsy ei välttämättä onnistu edes päivittäin puhumattakaan siitä, että kuvat pääsisi julkaisemaan heti ottamispaikalla.

Green Sand Beach Big Island Hawaii

Green Sand Beach -rannalla on harvinaista oliivinvihreää hiekkaa.

Vaikka olinkin matkan aikana innostunut instaamisesta, nyt jälkikäteen toivoisin, että kuvia olisi paljon vähemmän. Minun on pakko muuttaa tapaani kuvata. Kymmenen lähes samanlaisen ruudun sijasta pitäisi ottaa yksi huolella sommiteltu – ja sen perään varmuuden vuoksi vanha kunnon varakuva. Sen pitäisi riittää.

On liian helppoa ajatella, ettei kuvien räpsimisestä ole mitään haittaa, kun ei tarvitse maksaa filmistä eikä kuvien kehittämisestä. Pitäisi muistaa, että oma aikakin on arvokasta, ja että tuhansien lomakuvien läpi kahlaaminen vie paitsi aivan liikaa aikaa myös ilon lomakuvien katselemisesta.

Sunset on the Pacific Ocean seen on a boat trip starting from Kona Big Island Hawaii

Auringonlasku Konan kaupungista käsin tekemällämme veneretkellä, jolla snorklattiin paholaisrauskujen kanssa auringon laskettua.

Urakka on kuitenkin edistynyt, joten varsinaisia Havaiji-postauksiakin on ennen pitkää odotettavissa.

Umauma Falls the biggest waterfalls on Big Island of Hawaii

Havaijin saaren länsipuolisko on yleensä aurinkoinen ja itäpuolisko hyvin sateinen. Rakastan vesiputouksia ja sademetsiä, joten nautin suuresti myös sateisesta puoliskosta, jonka osa turisteista kiertää kaukaa. Kuvassa Umauma Falls.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Instagram-galleriastani.

Mondon matkakirjoittajakurssi

Matkajournalismi on ennen kaikkea journalismia. Niin tiivistäisin Mondon matkakirjoittajakurssin ydinsanoman uutistoimittajan näkökulmasta.

Se oli minun kannaltani hyvin rohkaiseva viesti.

Olen tehnyt koko työurani uutisten parissa, mutta freelancerina minun olisi tarkoitus kaupata ideoitani ja juttujani myös aikakauslehtiin. Koska minussa on vähän murehtijan vikaa, on mieleeni aina välillä hiipinyt kysymys, onko uutistoimittajataustainen freelancer aikakauslehtimaailmassa uskottava.

Mondon kurssilla vakuutuin kuitenkin siitä, että hyvä aikakauslehtijuttu syntyy täsmälleen samoista aineksista kuin hyvä uutisjuttu: Huolellisesta taustatyöstä, kirkkaasta ideasta, punnitusta näkökulmasta. Kaikilla aisteilla havainnoimisesta ja kiinnostavien ihmisten jututtamisesta. Hyvistä ennakkosuunnitelmista mutta toisaalta kyvystä elää tilanteiden mukana ja tarttua kaikkeen siihen kiinnostavaan, mitä ei osannut ennakoida. Valinnoista. Kaikkein olennaisimman löytämisestä valtavan materiaalimassan seasta. Faktojen tarkistamisesta. Yksityiskohtien ja yleiskuvan tasapainosta. Tuoreudesta, lukijan yllättämisestä. Kauniisti soljuvasta tekstistä. Rehellisyydestä.

three toed sloth Red Frog Beach Bocas del Toro Panama

Perusteellisen taustatyön ansiosta olen onnistunut lomamatkoillani näkemään monia eläimiä villeinä luonnossa. Kolmivarvaslaiskiainen syömässä. Red Frog Beach, Bocas del Toro, Panama.

Olen todella iloinen, että osallistuin kurssille.

Aluksi tunteeni olivat ristiriitaiset, kun huomasin viikonloppuna Kaukokaipuu-matkablogista, että Imagen kirjoittajakoulussa olisi tiistaina Mondon toteuttama yhden iltapäivän matkakirjoittajakurssi. Ensin innostuin, sillä kurssi kuulosti juuri sopivalta tavalta valmistautua uuteen työhöni. Sitten muistin, miten vähän minulle on jäänyt käteen monista koulutuksista, joihin olen nykyisen työni puolesta osallistunut. Aloin epäillä, saisinko vastinetta sadan euron kurssimaksulle. Lopulta päätin kuitenkin luottaa Mondon väen asiantuntemukseen.

Arvostin kurssissa todella paljon sitä, miten konkreettisiin asioihin puhujat keskittyivät. Mondon päätoimittaja Kati Kelola kertoi matkajutun kirjoittamisprosessista, toimituspäällikkö Pekka Hiltunen listasi tyypillisiä virheitä ja AD Katju Aro kertoi vinkkejä hyvien kuvien ottamiseen.

He antoivat muun muassa nämä vinkit:
– Havainnoi yksityiskohtia kaikilla aisteillasi ja kirjoita havainnot heti muistiin. Keikalla kuvittelee helposti, että muistaa hienon hetken jälkikäteen juuri sellaisena kuin se oli, mutta muistiin ei voi luottaa.
– Vaikka matkajutun päähenkilö on paikka, kerro siitä ihmisten kautta. Ihmiset herättävät paikan eloon.
– Yllätä lukija jutun keskivaiheilla, jotta hänen aistinsa ja odotuksensa heräävät uudelleen. Yllättävä asia voi olla jutun sisällössä tai muodossa. Tekstin rytmiä voi rikkoa vaikkapa suorasanaisen tekstin keskellä olevalla listalla (kuten tässä) tai sitaatilla kirjallisuudesta tai laulusta.
– Henkilökuvassa sijoita kuvattavan korostuva silmä kuvan keskilinjalle (katso kuvaa alla). Tällöin kuvattavan katse tuntuu seuraavan katsojaa.
– Kuva pelkästä kaukana siintävästä maisemasta näyttää helposti kaksiulotteiselta ja tylsältä. Kuvaan tulee syvyyttä, jos myös etualalla on jotain, mikä kiinnittää huomion.

Peruvian woman at a market in Huaraz, Peru. Her dominant eye is placed on the centre line of the picture.

Perulaisrouva myymässä yrttejä markkinoilla Huarazissa. Rajasin kuvan uudelleen Katju Arjon vinkkaamalla tavalla niin, että rouvan vasen silmä on kuvan keskilinjalla.

Kurssi sai minut miettimään taas kerran neuvoa, jonka sain urani alkuvaiheessa eräältä Helsingin Sanomien kokeneelta matkailutoimittajalta: Jos rakastat matkustamista, älä tee siitä ammattiasi. Kun matkustamisesta tulee työ, se ei tunnu enää samalta. Tee työksesi jotain muuta ja säilytä matkustamisen intohimo.

Tuohon aikaan matkailutoimittaja oli unelma-ammattini, ja olin aika järkyttynyt konkarikollegan sanoista. En tehnyt tietoista päätöstä noudattaa hänen neuvoaan, mutta koska innostuin samoihin aikoihin uutistyöstä, en lopulta koskaan edes yrittänyt päästä kirjoittamaan työkseni matkoista. Lomilla matkustin senkin edestä – kiihkeän intohimoisesti, aivan kuten kollega oli ennustanut. (Tietoa minusta -sivulla on kartta maista, joissa olen matkustellut.)

Iguazú Falls ie Iguaçu Falls ie Iguassu Falls on the border of Argentina and Brazil, view from the Brazilian side

Lempipaikkani maailmassa: Iguazún vesiputoukset Argentiinan ja Brasilian rajalla. Kuva on rajattu kolmanneksen säännön mukaisesti niin, että vesiputoukset täyttävät kuvan keskimmäisen vaakakolmanneksen. Ylempänä laiskiaiskuvassa kolmanneksen sääntöä on sovellettu toisella tavalla ja sijoitettu laiskiaisen pää yhteen kolmannesviivojen leikkauskohdista. Lisää tietoa kolmanneksen säännöstä ja muita kuvansommitteluvinkkejä on tiiviissä muodossa Katju Aron kurssilla näyttämällä YouTube-videolla.

Mondon kurssilla pohdin pitkästä aikaa, miltä tuntuisi olla kiehtovassa lomakohteessa toimittajana työmatkalla. On selvää, ettei se olisi sama kuin olla siellä lomalla. Lomamatkaan kuuluvat olennaisesti vapaus tehdä mitä huvittaa ja oikeus keskittyä hemmottelemaan itseään ja mahdollisia matkakumppaneitaan.

Toisaalta minulle on selvää myös, ettei työrooli estäisi nauttimasta matkasta. Uutistoimittajana olen päässyt esimerkiksi nosturin nokassa killuvaan Dinner in the Sky -ravintolaan, ja koin elämyksen aivan yhtä voimakkaasti, kuin jos olisin syönyt siellä vapaa-ajalla.

Uutistoimittajan työssä elämyksiä tulee kuitenkin vastaan vain harvoin. Turtuisikohan matkustamiseen, jos sitä tekisi työnsä puolesta kaiken aikaa? Varmaankin osa sen viehätyksestä katoaisi väistämättä

Kaikesta huolimatta toivon, että pääsen Amerikassa asuessani kokeilemaan matkailutoimittajan työtä. Uskon, että minulla olisi matkailujuttujen lukijoille annettavaa.