Vuoria, vesiputouksia ja kuusateenkaaria Yosemiten kansallispuistossa

Kun auto-onnettomuudesta selvittyämme saavuimme Yosemiten kansallispuistoon, se tuntui maanpäälliseltä paratiisilta. Samuli julisti sen kauneimmaksi paikaksi, jossa olemme koskaan käyneet yhdessä.

Yosemite Falls Yosemite Valley California

Korkeiden, lumihuippuisten vuorten keskelle kätkeytyvä laakso on toukokuussa kenties kauneimmillaan, kun vuorilta sulava lumi saa vesiputoukset virtaamaan vuolaasti.

Jos olisimme saapuneet puistoon alkuperäisen aikataulumme mukaan eli päivää aiemmin, Yosemitessa olisi satanut lähes koko vierailumme ajan. Onnettomuuden ansiosta kokonainen päivämme puistossa osui kuitenkin viikon ainoaan täysin sateettomaan päivään.

Yosemite Valley view

Auringonpaiste tuli tarpeeseen, sillä vuoristossa oli kylmä. Kun saavuimme mökkikylämajoitukseemme sateisena iltana, ehdin jo huolestua, etten tarkenisi, vaikka pukisin päälleni kaikki mukanani olevat vaatteet päällekkäin.

Onneksi olimme varanneet lämmitetyn mökin. Myös lämmittämättömiä olisi ollut tarjolla.

Snowy mountains up on Tioga Pass Yosemite National Park California

Vaikka olimme väsyneitä pitkän päivän jäljiltä, halusimme mennä jo heti ensimmäisenä iltana katsomaan, näkyisikö kuusateenkaari. Sateen oli ennustettu loppuvan aamuyöstä, joten menimme nukkumaan ja laitoimme kellon soimaan keskellä yötä.

Kellon soidessa puimme kerroksen toisensa jälkeen ja lähdimme autolla etsimään oikeaa vesiputousta puistosta, jota emme olleet vielä ehtineet tutkia päivänvalossa.

Täysin ongelmitta oikea paikka ei löytynyt, mutta Samulin kartanluku- ja suunnistustaitojen ja internetistä löytyneiden neuvojen avulla pääsimme lopulta oikean putouksen luo.

Ihmettelimme, miksei parkkipaikalla näkynyt muita autoja. Kuusateenkaari on näkyvissä vain muutamana yönä vuodessa, ja olimme varmoja, että joku muukin haluaisi katsella sitä.

Sitten näimme kaksi ihmistä putoukselle johtavalla polulla. Kyselimme heiltä kuusateenkaaresta – ja saimme kuulla, että sinä yönä oli jo liian myöhäistä!

Taustaselvityksiini oli jäänyt olennainen aukko. En ollut tiennyt, että kuunvalo osuu Yosemite Falls -putoukseen vain tunnin, pari yössä, minkä jälkeen putous jää vuorien varjoon.

Olin pettynyt ja harmissani virheestäni, mutta Samuli on onneksi todella hyvä suhtautumaan asioihin positiivisesti. Päätimme kävellä kaikesta huolimatta katsomaan öistä putousta.

Oli romanttista nähdä upea Yosemite Falls ensimmäistä kertaa läheltä keskellä yötä aivan kahden ilman turistilaumoja.

Seuraavana päivänä ajelimme ja vaelsimme eri puolilla puistoa. Ihailimme vesiputouksia päivänvalossa ja kävimme halaamassa jättiläispunapuita.

Hugging a Giant Sequoia at Yosemite Valley national park

Yöllä suuntasimme uudelleen Yosemite-putoukselle. Tällä kertaa meillä oli oikea kellonaika tiedossa, ja sääkin vaikutti paljon lupaavammalta kuin edellisenä iltana.

Enää emme olleet yksin paikalla. Putouksen luona oli useita valokuvaajia jalustoineen ja kameroineen.

Kuusateenkaarta oli vaikea nähdä paljaalla silmällä, mutta kun katsoimme putousta riittävän pitkään, silmämme onnistuivat hahmottamaan sen. Paljaalla silmällä katsottuna kuusateenkaari hohtaa kuunvalon värisenä.

Valokuvissa kuusateenkaaresta erottaa samat värit kuin tavallisesta sateenkaaresta, mutta minusta se näyttää taianomaiselta nimenomaan hopeanhohtoisena. Kameran toistamat sateenkaaren värit eivät minun silmissäni sovi öiseen kuunvalotunnelmaan.

Toisin kuin useimmat läsnäolijat, me emme olleet tulleet valokuvaamaan kuusateenkaarta. Emme olleet edes ottaneet matkalle järjestelmäkameraa mukaan, koska matkatavaraa tuntui muutenkin olevan tarpeettoman paljon.

Halusimme vain nähdä kuusateenkaaren yhdessä. Tänä kännykkäkameroiden, Instagramin ja bloggaamisen aikana on vähän turhankin helppo unohtaa, ettei kaikkea tarvitse valokuvata. Suurin nautinto on asioiden näkemisessä ja hetkien kokemisessa.

Upper and Lower Yosemite Falls Yosemite Valley National Park California

Advertisement

Erittäin hyviä Airbnb-kokemuksia

Majoituspalvelu Airbnb:stä on lyhyessä ajassa tullut minun ja Samulin ensisijainen majoitusvaihtoehto suuremmissa kaupungeissa.

Tuskailin alkuvuodesta täällä sitä, miten monet tämän maan edullisista motelleista ja hotelleista vaikuttavat nettiarvostelujen perusteella olevan iljettävän likaisia. Jos haluaa varmistaa saavansa puhtaat lakanat ja pyyhkeet, tavallisen hotellihakukoneen löytämät edulliset vaihtoehdot voi yleensä unohtaa.

Airbnb:ssä siisteyden ja hinnan suhde on meidän kokemustemme mukaan ainakin täällä Amerikassa usein todella hyvä.

Kun ihminen päättää alkaa majoittaa vieraita omassa kodissaan Airbnb:n kautta, hänestä tulee pienimuotoinen hotelliyrittäjä. Jotta hänen yrityksensä menestyisi, hänen on saatava vierailtaan Airbnb:n nettipalvelussa hyvät arvostelut, ja hyvien arvostelujen saamiseksi on hyvin tärkeää pitää huone ja muukin koti siistinä.

Koska yritys toimii hänen omassa kodissaan, hän myös huomaa heti, jos siellä ei ole siistiä.

Olen innostunut Airbnb:stä jopa niin paljon, että käytän sitä nykyään myös työmatkoilla. Aluksi minua hieman arvelutti yöpyä ventovieraan kotona ilman Samulia, mutta olen valinnut naisten koteja ja tuntenut niissä oloni erittäin turvalliseksi.

Viimeksi viime viikolla yövyin Miamissa todella mukavan kuubalaistaustaisen Idanian viehättävässä kodissa Pikku-Havannassa, ja maksoin neljän yön majoituksesta yhteensä 149 dollaria (noin 135 euroa). Huoneeni oli huomattavasti tyylikkäämmin sisustettu kuin monissa motelleissa:

Lovely Airbnb room in Little Havana Miami Florida

Kokemusten onnistumiseen on varmasti vaikuttanut se, että valitsemme pelkästään majoittajia, joilla on jo useita arvosteluita ja joiden arvostelut ovat erittäin hyviä. Arvostan pioneereja, jotka menevät rohkeasti ensimmäisinä uusiin Airbnb-huoneisiin, mutta siihen ei oma seikkailunhaluni riitä, vaikka huone kuulostaisi kuinka hyvältä.

Ainoa vähemmän onnistunut Airbnb-kokemukseni tähän mennessä oli aivan ensimmäinen kerta, kun kokeilimme palvelua Samulin kanssa yhdessä.

Isäntämme oli suunnilleen ikäisemme ja vaikutti todella mukavalta. Kirjoittelin hänen kanssaan ennen matkaa pitkästi aiemmista matkoistamme, ja tulimme hyvin juttuun. Hän kertoi, että olisi poissa kotoa kun tulisimme, joten hänen talonsa olisi kokonaan meidän käytössämme.

Pari viikkoa ennen vierailuamme sain häneltä viestin, jossa hän kertoi, että meidän jälkeemme huoneeseen tulisi toinen vieras, vaikka hän ei edelleenkään ollut kotona. Hän kysyi, voisimmeko auttaa häntä valmistelemaan huoneen seuraavaa vierasta varten ja pyysi täysin kohtuullisia asioita kuten, että heittäisimme pyyhkeemme lähtiessämme pyykkikoriin. En valitettavasti lukenut viestiä silloin ajatuksella, sillä olin juuri aloittamassa suurta kiertomatkaani Murmelipäivään ja Syvään etelään, ja minulla oli paljon asioita hoidettavana.

Kun olimme saapuneet majapaikkaan, luin huolella, mitä hän oli pyytänyt meitä tekemään – ja tajusin, että hän halusi meidän petaavan sängyn vaihtamatta lakanoita! Olin aluksi kauhuissani seuraavan vieraan puolesta, mutta sitten tajusin, ettemme todennäköisesti olisi ensimmäiset vieraat, jotka olivat saaneet samanlaisen pyynnön.

Kun otimme sängynpeitteen pois, oli aivan selvää, että sängyn oli pedannut joku edellinen vieras mitenkuten, ja että lakanat olivat ryppyiset edellisten nukkujien jäljiltä.

Oli jo niin myöhä, etten enää kehdannut laittaa isännällemme viestiä. Yritimme etsiä asunnosta liinavaatekaappia, josta olisimme voineet ottaa puhtaat lakanat, mutta sellaista ei löytynyt. Emme keksineet muutakaan kuin nukkua käytetyissä lakanoissa. Nukuin pitkähihaisessa paidassa ja pitkälahkeisissa housuissa ja käärin tyynyni t-paitaan, jotta ihoni koskisi lakanoita mahdollisimman vähän.

Sillä nimenomaisella matkalla meillä oli todella huonoa tuuria majoitusten suhteen: juuri edellisenä yönä olimme nukkuneet halvassa motellissa, jossa myös arvelin lakanoita käytetyiksi ja nukuin yhtä epämukavasti.

En osannut olla isännällemme vihainen likaisista lakanoista. Hän vaikutti todella mukavalta ja arvelen, ettei hän oikeasti ymmärtänyt, miten ällöttävää monista ihmisistä on nukkua ventovieraan käyttämissä lakanoissa. Yksin elävällä miehellä ei välttämättä vain ollut sama käsitys siisteydestä kuin minulla.

Lisäksi tunsin olevani osaltani vastuussa tilanteesta itsekin, kun huomasin asian vasta liian myöhään enkä sitten enää kehdannut ottaa sitä puheeksi hänen kanssaan.

Onneksi emme kuitenkaan lakanneet käyttämästä Airbnb:tä tuon yhden huonon kokemuksen vuoksi. Sittemmin olemme majoittuneet ihmisten kotona yhdessä Los Angelesissa, San Franciscossa ja Las Vegasissa, ja minä olen yöpynyt Miamin lisäksi Airbnb:ssä Orlandossa.

Jokainen majapaikka on ollut häikäisevän puhdas ja hinta-laatusuhde on aina ollut kaupungin yleiseen hintatasoon nähden erinomainen. Kaikki isännät ja emännät ovat olleet mukavia tuttavuuksia, joista osan kanssa on tullut käytyä mielenkiintoisia keskusteluja, jos matkan aikataulu on sen sallinut.

Olen löytänyt palvelun kautta itselleni hyvältä vaikuttavat majoitukset myös tuleville työmatkoilleni puoluekokouksiin Clevelandiin ja Philadelphiaan ja meille yhdessä elokuiselle lomalle Alaskaan ja Luoteis-Yhdysvaltojen Portlandiin ja Seattleen.

Tämä kirjoitus ei ole millään tavalla Airbnb:n sponsoroima; yritys ei edes tiedä minun kirjoittaneen heistä. Palvelu yrittää kuitenkin houkutella käyttäjiään mainostamaan itseään tutuilleen, ja olen saanut samanlaisen liittymiskampanjalinkin kuin kaikki muutkin käyttäjät: Mikäli olet aikeissa kokeilla Airbnb:tä ensimmäistä kertaa, saat ensimmäisestä matkastasi 28 dollaria alennusta, kun varaat majoituksesi tämän linkin kautta. Minäkin saan seuraavasta matkastani samanlaisen alennuksen, jos saan jonkun liittymään palveluun. Mitään muuta en linkin jakamisesta hyödy.

Moni teistä lukijoistakin on varmasti käyttänyt Airbnb:tä. Olisi kiva kuulla, minkälaisia kokemuksia teillä on ollut.

Amerikkalaisten juhannus

”Rakas Boston, valtaosa asukkaistasi on jättänyt sinut pitkän viikonlopun ajaksi. Älä huoli, minä pysyn rinnallasi”, kirjoitti kaverini juuri Facebookiin.

Tuli heti mieleen Helsinki juhannuksena.

Viime viikolla te siellä Suomessa juhlitte kesää ja pitkää viikonloppua, ja nyt on meidän vuoromme. Itsenäisyyspäivä eli heinäkuun neljäs osuu tänä vuonna maanantaille, ja useimmat amerikkalaiset pääsevät nauttimaan pitkästä kesäviikonlopusta.

Osa itsenäisyysviikonlopun perinteistä on hyvin samanlaisia kuin suomalaiset juhannusperinteet.

Eräs hyvä ystäväni lähti perjantaina töistä aikaisin ja ajoi perheensä hirsimökille. Sukulaisten mökkejä on kuulemma lähettyvillä runsaasti, ja itsenäisyysviikonloppuna koko suku kokoontuu yhteen.

Se kuulosti hyvin tutulta. Hirsimökki nyt sattuu olemaan New Yorkissa eikä esimerkiksi Suonenjoella, mutta koska kyseessä on New Yorkin osavaltion pohjoisosa eikä suurkaupunki, mökki on aika varmasti ihan yhtä keskellä luontoa kuin suomalaisten kesämökit.

Olennainen ero juhannukseen on kuitenkin se, että myös kaupungeissa juhlitaan näyttävästi. Vaikka monet Bostonin asukkaat kenties ovatkin matkanneet maalle, kaupunkiin on vastavuoroisesti tullut valtava määrä turisteja.

Viime vuonna vietimme itsekin itsenäisyyspäiväviikonlopun matkoilla. Tänä vuonna halusin kuitenkin päästä näkemään Bostonin maankuulun itsenäisyysjuhlinnan.

Historiastaan ylpeä Boston ottaa itsenäisyyspäivästä kaiken irti. Itsenäistymiseen johtanut sota brittejä vastaan sai alkuunsa Bostonin liepeillä käydyistä taisteluista, ja kaupunki mainostaa itseään mielellään itsenäistymisen kehtona.

Luvassa on nelipäiväinen Boston Harbourfest, johon liittyy monenlaista ohjelmaa. Iso osa ohjelmasta liittyy historiaan, mutta luvassa on myös viihteellisempää ajanvietettä kuten musiikki- ja ruokatapahtumia.

Ilotulitteita ammutaan taivaalle ainakin lauantai-, sunnuntai- ja maanantai-iltana. Maanantai-illan suurilotulitus on yksi maan tunnetuimmista itsenäisyyspäivän ilotulituksista.

Tänään saattaa vielä ukostaa, mutta lauantaista eteenpäin on ennustettu auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta ja noin kolmenkymmenen celsiusasteen lämpötiloja.

Juhannus saa ulkomailla asuvan ikäviöimään Suomea, mutta olen aika varma, että se toimii myös toisinpäin. Kun myöhemmin asumme taas Suomessa, kaipaan tähän aikaan vuodesta aika varmasti Amerikkaa.

Macy's fireworks and Manhattan skyline in New York seen from Brooklyn Bridge Park

Viimevuotinen itsenäisyyspäivän ilotulitus New Yorkissa