Kansainvälisten amerikkalaisnaisten yksinäisyydestä

Jos amerikkalainen nainen rakastaa matkustamista, hän on usein yksin intohimonsa kanssa. Lähipiiri ei ymmärrä häntä eikä kukaan ei halua kuulla hänen kertovan matkoistaan. Pahimmassa tapauksessa perhe ja ystävät jopa loukkaantuvat siitä, että hän viettää mieluummin aikaa maailmalla kuin kotona heidän kanssaan.

Pocono springs camp inviting reading spot with a lake view

Matkustava amerikkalaisnainen on kummajainen, sillä suurin osa amerikkalaisista ei matkusta. Vaikka matkakohteissa ympäri maailmaa tapaa usein matkailijoita Yhdysvalloista, he edustavat amerikkalaisten pientä vähemmistöä. Useimmilla amerikkalaisilla ei ole passia. Hämmästyttävän moni ei ole koskaan edes poistunut synnyinosavaltiostaan.

Suomalaisena olin aluksi hyvin yllättynyt tajutessani, miten vierasta matkustaminen monille amerikkalaisille on. En tunne yhtäkään suomalaista, joka ei olisi koskaan elämässään käynyt ulkomailla. Asiaa tarkemmin ajateltuani keksin kuitenkin useita ilmiselviä syitä siihen, että amerikkalaisten suhde matkustamiseen on hyvin erilainen kuin suomalaisten.

Pocpno Springs camp panoramic lake view

Yhdysvaltojen valtava koko vaikuttaa luonnollisestikin amerikkalaisten ulkomaanmatkailuun monin tavoin. Ulkomaat ovat kaukana, ja omassakin maassa on monipuolinen valikoima kiinnostavia lomakohteita. Osa läheisistä sukulaisista tai ystävistä saattaa asua niin monen tunnin päässä, että heidän luonaan kylässä käyminen käy jo itsessään kaukomatkasta.

Kenties vielä olennaisempi syy matkailuhaluttomuuteen on kuitenkin amerikkalainen työkulttuuri. Lakisääteisiä vuosilomia ei ole, ja lomaa on tavallisesti vain muutamia päiviä vuodessa – jos sitäkään.

Suomessa asuessani pystyin olemaan vuosikausia vakituisessa työsuhteessa samassa yrityksessä, etenemään urallani ja tekemään vuosittain lomillani pitkän kaukomatkan. Amerikkalaisessa työkulttuurissa vastaavanlainen elämä ei ole mahdollista, ja intohimoinen matkailija joutuu sulkemaan monia mahdollisia urapolkuja pois voidakseen matkustaa. Jotkut tyytyvät lahjojaan mitättömämpään uraan malttaakseen irtisanoutua säännöllisin väliajoin lähteäkseen taas matkaan. Toiset rakentavat uransa freelancepohjaisen etätyön varaan voidakseen tehdä töitä missä milloinkin.

Oman osansa kokonaisuuteen tuo varmasti myös amerikkalainen kansallisylpeys, joka on tietoisesti ja taitavasti rakennettu sosiaalinen konstruktio. Amerikkalaisten keskinäiset kulttuurierot ovat valtavia, mutta heidän yhteiskuntansa pysyy silti koossa sen ansiosta, että kansalaisten kansallisylpeyttä pidetään yllä jatkuvasti. Amerikan lippuja ja lippukuviota näkee kaikkialla, kansallislaulu lauletaan jokaisissa kissanristiäisissä ja amerikkalaisten erinomaisuudesta puhutaan siekailematta.

Jos uskoo vilpittömästi oman maansa olevan paras, miksi kannattaisi käydä missään muualla?

Kayaking view of the lake and foliage at Pocono springs camp

Koska matkustaminen on todella monelle täysin vieras ajatus ja matkustavat ihmiset päätyvät usein epätyypillisiin ura- ja elämänvalintoihin, kuilu matkustavien ja kotona pysyvien välillä on syvä. Sen vuoksi moni intohimoinen matkailija on hyvin yksinäinen – mutta matkailijoiden keskinäinen side on sitäkin vahvempi.

Omista amerikkalaisista ystävistäni valtaosa rakastaa matkustamista. Se ei ole sattumaa. Matkailu on ollut tärkein yhdistävä tekijä, jonka varaan uudet ystävyyssuhteeni ovat rakentuneet.

Heti Bostoniin muutettuani löysin matkustavien naisten verkoston She’s Wanderfulin, jonka Bostonin-paikallisosasto kokoontuu yhteen vähintään kerran kuukaudessa. Kuka tahansa matkailusta tai ulkomailla asumisesta kiinnostunut nainen on tapaamisiin tervetullut. Kerhosta tuli minulle nopeasti hyvin tärkeä, ja tutustuin siellä merkittävään osaan amerikkalaisista ystävistäni.

Myös muuta kautta tapaamistani ystävistä moni on innokas matkailija. Hekin varmaankin kokevat minut läheiseksi ainakin osin juuri siksi, että olen käynyt monissa eri maissa ja asun kaukana synnyinseudultani.

Making smores at a campfire at Wanderfest, a retreat for Wanderful women who travel

Syyskuussa vietin viikonlopun Wanderfulin järjestämällä leirillä Poconos-vuorilla Pennsylvanian maaseudulla. Idyllinen leirikeskus oli pienen järven rannalla, jota reunustivat ruskan värittämät puut. Vielä idyllisempi oli kuitenkin viikonlopun tunnelma.

Meitä oli nelisenkymmentä, emmekä suurimmaksi osaksi tunteneet toisiamme etukäteen. Välillemme rakentui kuitenkin nopeasti syvä luottamus. Omaan mökkiini osuneen kuuden hengen ryhmän kanssa kävimme jo ensimmäisenä iltana niin avointa keskustelua, että meitä olisi luullut pyjamabileisiin kokoontuneeksi ystäväporukaksi.

Tällainen matkailijoiden välinen välitön ystävyys on minulle uutta, ja nautin siitä suunnattomasti.

Ennen Bostoniin muuttoani olin törmännyt maailmanmatkoillani matkailijoihin, joilla oli kova tarve todistaa jotain muille. Tällaiset reissaajat kehuskelevat omalla rohkeudellaan ja seikkailunhalullaan, vähättelevät toisiaan ja luokittelevat ihmisiä sen mukaan, ketkä ovat riittävän cooleja heidän ystävikseen. Itse en yleensä heidän cooliustestiään läpäissyt. Yhdellä ryhmämatkalla minua suorastaan kiusattiin siksi, että pari matkaryhmäni jäsentä piti minua liian erilaisena kuuluakseni joukkoon. Aikuiset ihmiset käyttäytyivät ihan samalla tavalla kuin keskenkasvuiset koulukiusaajat.

Myös matkablogeja lukiessani olen välillä törmännyt kertojanääniin, joista on tullut sellainen olo, että jos tutustuisin tämän kirjoittajaan, hän varmaan katsoisi minua nenänvarttaan pitkin. Pitkään ajattelinkin, ettei missään olisi matkailijoiden yhteisöä, johon tuntisin kuuluvani. Olin riittävän seikkailunhaluinen pitääkseni itseäni seikkailumatkailijana mutta liian turvallisuushakuinen kelvatakseni muiden seikkailijoiden seuraan.

Wanderfulin leirillä kukaan ei kuitenkaan kyseenalaistanut muiden tapaa matkustaa. Kaikki kannustivat toisiaan ja antoivat toisilleen vinkkejä ja neuvoja. Matkoista sei puhuttu kehuskellen vaan siinä toivossa, että kokemusten jakamisesta olisi muille hyötyä tai iloa.

Tapasin itseäni nuorempia naisia, jotka olivat jo vuosia sitten muuttaneet ulkomaille vailla työpaikkaa, paikallisen kielen taitoa tai suunnitelmaa siitä, miten elättää itsensä. Kuulin tarinoita käyttämättä jätetyistä paluulennoista ja viisuminhankintaseikkailuista. Heihin verrattuna oma elämänpolkuni oli kesy ja turvallisuushakuinen. He eivät kuitenkaan tällaista vertailua tehneet. He hyväksyivät alusta alkaen minut ystäväkseen, ja heidän silmissään olimme kaikki samaa itsenäisten, matkailevien naisten heimoa.

Se tuntui todella hyvältä.

Kuulin viikonlopun aikana myös monta tarinaa siitä, miten vaikeaa ja yksinäistä on olla itsenäinen maailmanmatkaajanainen, jos sattuu olemaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta keskeltä Yhdysvaltoja.

Eräässä työpajassa keskustelimme siitä, miten vaikea omista matkoista on kertoa ihmisille, joilla ei ole matkustamiseen minkäänlaista kosketuspintaa. Työpajan vetäjä muistutti, etteivät tällaiset ihmiset edes tiedä, mitä kysyä matkalta palanneelta. Hämmentyneenä muistelin suomalaisia ystäviäni ja työtovereitani, jotka saattavat kysyä Etelä-Afrikasta safarimatkalta palanneelta esimerkiksi, kävikö tämä Cape Townissa katsomassa pingviinejä.

En ollut koskaan aiemmin tiedostanut, miten onnekas olen, kun rakkauteni matkailuun ei ole koskaan eristänyt minua läheisistäni. Niin sukulaisistani kuin vanhoista ystävistänikin monet ovat asuneet ulkomailla tai matkustelleet paljon. Nekin, jotka ovat matkustelleet vähemmän, ovat kiinnostuneita maailmasta ja ulkomaiden tapahtumista.

Amerikkalaisten matkailijoiden yksinäisyys surettaa minua, mutta samaan aikaan olen suunnattoman kiitollinen siitä läheisyydestä, joka minun ja matkailijaystävieni välille on syntynyt osin juuri sen yksinäisyyden ansiosta.

Jumping on a water trampoline at Pocono Springs camp during Wanderfest, a retreat by Wanderful women who travel

Mainokset

Muistutus itselle: Työmatkalla on rankempaa kuin lomamatkalla

Tervehdys pitkästä aikaa, blogin lukijat! Anteeksi, ettei minusta ole kuulunut aikoihin. Olen ollut kiirastorstaista saakka työmatkalla, joka jatkuu edelleen.

Bronze Fonz Milwaukee riverwalk Wisconsin

Milwaukeessa Pronssi-Fonzien kanssa

Olen oppinut matkan aikana monia asioita. Muun muassa sen, ettei työmatkaa voi suunnitella samanlaiseksi kuin lomareissua.

Ennen Bostoniin muuttoani tapasin tehdä kerran vuodessa noin kuukauden mittaisen lomamatkan johonkin kauas. Kiersin tiiviissä tahdissa isoja alueita kuten Keski-Amerikan kaikki valtiot Panamasta Meksikoon tai Australian etelärannikolta itärannikon kautta Pohjoisterritorioon. Nautin noista matkoista suunnattomasti, vaikka niiden jälkeen tunsinkin aina olevani loman tarpeessa.

Nyt olen saman mittaisella työmatkalla, jota lähdin suunnittelemaan samalla tavalla kuin aiemmassa elämässäni tekemiäni lomamatkoja.

Riding a Harley at Harley Davidson Museum Milwaukee Wisconsin

Harley-Davidson -museossa Milwaukeessa

Olin menossa vuotuiseen matkustavien naisten konferenssiin Suurten järvien alueelle Wisconsinin Milwaukeehen, joten mietin, minkälaisia juttuja voisin kirjoittaa suunnilleen samalta seudulta. Sain myytyä useita juttuideoita Minnesotan Minneapolisista, joka on ”vain” noin reilun 550 kilometrin eli lyhyen lennon päässä Milwaukeesta. Lisäksi sain kaupaksi jutun Wisconsinin maaseudulta vain reilun tunnin ajomatkan päästä Minneapolisista.

Heti matkustavien naisten konferenssin jälkeen alkoi matkailutoimittajille tarkoitettu konferenssi Luoteis-Yhdysvalloissa Oregonin Salemissa. Halusin kovasti osallistua siihenkin, joten päätin hankkiutua Milwaukeesta Salemiin, vaikka se vaati junamatkan Milwaukeesta Chicagoon ja lennon Oregonin Portlandiin, josta oli vielä tunnin ajomatka Salemiin. Erittäin ystävällinen Airbnb-emäntäni lupasi hakea minut kentältä, minkä ansiosta pääsin perille vielä samana iltana.

Salemin konferenssin osallistujilla oli mahdollisuus hakea mukaan sponsoroiduille lehdistömatkoille, joilla Oregonin vähemmän tunnettujen alueiden matkailutoimistot pyrkivät houkuttelemaan toimittajia kirjoittamaan matkailujuttuja alueistaan. En ollut koskaan ollut tämäntyyppisellä lehdistömatkalla, ja hain uteliaana mukaan Albanyn alueen ruokapainotteiselle nelipäiväiselle kierrokselle. Suomalaisena olin eksoottinen hakija, ja minut valittiin mukaan.

Wine with a View Villamette Valley Vineyard Albany Oregon

Ihana Willamette Valley Vineyard oli yksi Albanyn-retkemme kohteista

Lehdistömatka päättyi Oregonin suurimpaan kaupunkiin Portlandiin, josta olin jo aikaisemmin myynyt eräälle asiakkaalleni matkailujutun. Päätin tietenkin, että tekisin sen samalla, kun kerran kuitenkin kaupungissa olisin.

Olin kirjoittamassa matkailujuttua myös naapuriosavaltio Washingtonin suurimmasta kaupungista Seattlesta, jossa kannatti toki käydä samalla matkalla.

Space Needle seen from Agrozy cruice ship Seattle Washington

Seattlen kuulu ”näsinneula” Space Needle turistiristeilylaivasta nähtynä

Eräs asiakkaani oli toivonut minulta juttuja keskemmältä maata Montanan osavaltiosta, joka on Washingtonin vieressä. Se olisi kotimatkani varrella, joten sekin kannatti yhdistää samaan kierrokseen.

Montanan vieressä puolestaan on Yelllowstonen kansallispuisto, johon olin jo pitkään haaveillut pääseväni Samulin kanssa lomalle. Päätimme, että Samuli lentäisi Montanaan minua tapaamaan, ja viettäisimme yhdessä muutaman päivän loman Yellowstonessa Wyomingissa sekä sen ympäristössä Montanassa ja Idahossa.

Kun olin saanut matkan suunniteltua näin pitkälle, kävi ilmi, että eräs asiakkaani halusi minun osallistuvan Arktisen neuvoston kokoukseen Alaskan Fairbanksissa. Lupasin tietenkin mennä, ja matkareittiini tuli taas yksi osavaltio lisää.

Valitettavasti kokous osui sellaiselle päivälle, etten ehtisi tehdä Montana-juttujani ennen Alaskaan lentämistä. Joutuisin siis palaamaan Alaskasta vielä Montanaan.

Jätin pitkäksi aikaa paluulippuni ostamatta siltä varalta, että keksisin vielä jonkin kohteen, jossa käydä ennen kotiin paluuta. Seattlessa ollessani päätin kuitenkin, etten jaksaisi enää yhtään kohdetta, vaan Montanasta olisi aika lentää Bostoniin.

Willamette Valley Vineyards wine cellar

Willamette Valley Wineyard

Yhdeksässä eri osavaltiossa kulkeva matkareittini oli aika mielipuolinen, mutta se ei vaikuttanut sen rankemmalta kuin aiemmat pitkät lomamatkani. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, miten paljon rankempaa on olla matkalla töissä kuin lomalla.

Matka vaati niin paljon järjestelyjä, etten saanut läheskään kaikkea hoidettua ennen lähtöäni. Jouduin siis sopimaan haastatteluja ja hoitamaan muita työasioita iltaisin tiivistahtisten päivien päätteeksi.

Osan jutuistani pystyn kirjoittamaan vasta kotiin palattuani, mutta osan deadline oli jo heti matkan aikana. Matkaohjelmassani ei ollut juuri lainkaan aikaa kirjoittamiselle, joten kirjoitin juttuja pääasiassa lento- ja junamatkoilla.

Matkan ensimmäiset kolme viikkoa kuluivat lähes tauotta töiden merkeissä yöunia lukuun ottamatta. Nukuin pääsääntöisesti huonosti, sillä olin stressaantunut milloin mistäkin tulevasta matkan vaiheesta.

Isälläni on tapana sanoa perheemme lomamatkojen loppuvaiheessa, että matka on paremmalla puolella. En ole koskaan samaistunut hänen kokemukseensa, sillä en ole halunnut matkojen päättyvän. Tällä matkalla minusta tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni siltä, että odotan innolla kotiin pääsyä.

Viime päivät lomailin Samulin kanssa Yellowstonessa, ja nyt voin jo paljon paremmin kuin ennen minilomaamme. Keskiviikkona olin varannut lähes kokonaisen päivän kirjoitustyölle, ja jopa työnteko tuntui lähes lomalta, kun sain nukkua aamulla pitkään ja kirjoittaa juttua kaikessa rauhassa. Montanan Belgradessa sattui olemaan ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, ja istuin puistossa kirjoittamassa.

Sen voimin oli jo taas paljon helpompi lähteä Alaskaan.

Kun seuraavan kerran suunnittelen työmatkaa, en tee siitä näin pitkää. Yritän myös varata matkaohjelmaan rauhallisempia päiviä kirjoittamista varten.

Month long work trip in nine states

work trip to Alaska    Pisteet kartalla ovat erittäin karkeasti suuntaa antavia.

Kiinalainen uusivuosi Bostonin Chinatownissa

Chinese New Year Boston Chinatown 2017 Lion Dance procession

Bostonissa elää Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kiinalaisyhteisö. Kiinnostavin aika vierailla Bostonin Chinatownissa on helmikuussa, kun siellä juhlitaan kiinalaista uutta vuotta.

Tänä vuonna sää oli surkea. Satoi räntää ja edellisten päivien lumi oli sulanut kaduille suuriksi loskalätäköiksi. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt mennä paikalle säässä kuin säässä, sillä viime vuonna olin melkein koko helmikuun matkoilla, ja juhlat menivät minulta sivu suun.

Keskeinen osa Bostonin Chinatownin uudenvuodenjuhlintaa ovat leijonatanssit. Leijona-asuiset tanssijat kiertävät kiinalaisten liikeyritysten ovilla suorittamassa uudenvuodenrituaalin.

Olin lukenut rituaalista ennakkoon Boston Discovery Guidesta, mikä helpotti leijonatanssien seuraamista.

Näyttävän leijonapuvun pään sisällä kävelee yksi tanssija, ja toinen kulkee hänen perässään leijonan häntäpäätä kannatellen.

Leijonat liikkuvat pareittain pienissä kulkueissa, joissa on mukana rumpuorkesteri, katsojien turvallisuudesta huolehtivia saattajia ja mahdollisesti naamiaisasuinen hahmo, joka Discovery Guiden mukaan esittää yleensä buddhaa tai pelleä.

chinese-new-year-boston-chinatown-lion-dance-procession-big-man

Yrityksen omistaja on varautunut leijonien tuloon asettelemalla ovensa ulkopuolelle kaaleja, appelsiineja ja sähikäisiä.

Kun leijonat saapuvat, yrittäjä tarjoaa niille kaaleja ja appelsiineja, joita leijonat paiskovat ilmaan. Discovery Guiden mukaan kiinalaiset uskovat, että appelsiinin kiinni saanut katsoja on onnekas koko vuoden. Kaalien avulla on tarkoitus levittää hyvää onnea kaikkien katsojien keskuuteen särkemällä ne maahan.

Sitten yrittäjä antaa leijonille rahakirjekuoren, jonka nämä hotkivat kitaansa. Tämä tietää onnea yritykselle.

Lopuksi sähikäiset sytytetään ja heitetään leijonien jalkoihin paukkumaan. Leijonat hyppivät ja tanssivat paukahdusten ja rummutuksen tahdissa. Tämän tarkoitus on kuulemma pahojen henkien karkottaminen.

Lion Dance Boston Chinatown Chinese New Year 2017

Jos sää olisi ollut kaunis, Chinatownin kaduilla olisi kuulemma tanssinut myös monesta tanssijasta koostuvia pitkiä lohikäärmeitä. Niitä ei kuitenkaan valitettavasti tänä vuonna nähty.

Sisätiloissa päivää juhlistettiin kahdella kulttuurifestivaalilla, jotka olivat yllättävän pieniä ja kotikutoisia suhteessa Bostonin kiinalaisyhteisön kokoon. Niissä oli muun muassa askartelutehtäviä lapsille.

Yhdessä tapahtumassa pääsin sovittamaan leijonapuvun päätä. Lisäksi sain sieltä mukaani jauhomassasta muovaillun värikkään kukon symboloimaan kukon vuoden alkua.

Toisessa tapahtumassa kalligrafitaiteilija litteroi minun ja Samulin nimet kiinalaisiksi kirjoitusmerkeiksi ja kirjoitti ne paperisiin kirjanmerkkeihin.

Kehnon sään vuoksi leijonatansseilla oli todella vähän katsojia. Chinatownin ravintoloissa oli silti niin paljon väkeä, että jätin niissä syömisen suosiolla väliin, vaikka kiinalainen ateria kuuluukin monen bostonilaisen perheen Kiinalaisen uuden perinteeseen.

be-the-lion-celebrating-chinese-new-year-boston

 

Mardi Gras, New Orleansin laskiainen

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus-float-lady-with-hooves

Yhdysvaltojen parhaat laskiaisjuhlat ovat New Orleansissa, jossa Mardi Gras -karnevaali kestää kokonaisen kuukauden. Juhlat huipentuvat laskiaisviikonloppuun, sitä seuraavaan maanantaihin ja laskiaistiistaihin, jolloin kadut täyttyvät karnevaalikauden suurimmista paraateista.

Vietimme viime vuonna nuo päivät New Orleansissa ja sen ympäristössä.

mardi-gras-new-orleans-2016-krewe-of-proteus-garuda-floatmardi-gras-new-orleans-2016-krewe-of-proteus-varuna-float

Mardi Grasin ydin ovat paraatit, joissa valtavia, koristeellisia paraatilavoja vedetään traktoreilla ympäri kaupunkia. Lavojen kyydissä on ihmisiä, jotka heittelevät yleisölle rihkamalahjoja samaan tapaan kuin abiturientit viskovat Suomen penkkareissa karkkeja.

Tyypillisin rihkamalahja ovat muovihelmet, joita yleisö ripustaa kaulaansa. Mardi Gras -viikonlopun aikana olennaisesti kaikilla ulkona liikkuvilla roikkuu kaulassa lukuisia kiiltelevän värikkäitä helminauhoja.

Karnevaalitunnelmaan heittäydytään himoitsemalla noita lahjoja. Jokaista lauttaa tervehditään huutamalla ”Throw me something, mister!” Mitä harvinaisempi esine lautasta heitetään, sitä kiihkeämmin hypitään, ojennellaan käsiä ja yritetään varmistaa, että lahja päätyy juuri omiin käsiin.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus

Lapset ovat yleensä hyviä pääsemään tällaiseen tunnelmaan, mutta kyllä se onnistuu monilta aikuisiltakin. Kuten osa teistä lukijoista varmaan arvaakin, allekirjoittanut kerjäsi krääsäkoruja kurkkunsa käheäksi, pomppi kuin vieteripupu ja riemuitsi jokaisesta uudenlaisesta pikkuesineestä kuin ihmeellisestä aarteesta.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus-dragon-float

Kaikille aikuisille helminauhojen kerjääminen ei kuitenkaan ole Mardi Gras -ilonpidon kiinnostavin osuus. Varsinkin monille amerikkalaisturisteille elämää suurempaa on, että New Orleansissa saa juoda alkoholia ulkona.

Useimmissa amerikkalaiskaupungeissa kaikki julkijuopottelu on ankarasti kiellettyä – eikä vain teoriassa, vaan lakia myös valvotaan käytännössä. Jopa avatun alkoholipullon tai -tölkin kantaminen on kiellettyä.

Tässä maassa elää valtavasti ihmisiä, jotka eivät ole koskaan viettäneet kesäyötä pussikaljoitellen tai nauttineet viinilasillista piknikillä puistossa. Kun he matkustavat New Orleansiin karnevaaleja viettämään, moni heistä odottaa kaikkein eniten sitä, että pääsee kuljeskelemaan kaupungin kaduilla juoma kädessä.

Tästä seuraa, että New Orleansissa vietetään samaan aikaan kahta täysin erilaista juhlaa. Yhdessä lapsiperheet ja lapsenmieliset nauttivat paraateista, toisessa umpihumalaiset turistit örveltävät kadulla.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus-woodoo-float

Kaikkien onneksi nämä kaksi juhlaa tapahtuvat eri osissa kaupunkia niin, ettei kahden ryhmän tarvitse välttämättä kohdata tosiaan lainkaan.

Örveltäjät parveilevat New Orleansin vanhassakaupungissa French Quarterissa, joka on täynnä baareja ja ravintoloita. Sen kadut ovat paraatilautoille liian kapeita, joten paraatit eivät astu sinne jalallakaan.

Paraateista kiinnostuneet puolestaan kerääntyvät paraatireittien varrelle uudempaan kaupunginosaan.

Jostain syystä amerikkalaismedia näyttää Mardi Grasista yleensä lähinnä örveltämispuolen. Kun viime vuonna valmistelin matkaamme, luin useista blogeista paikallisten olevan ihmeissään ja pahoillaan kuvasta, joka heidän rakkaasta perhejuhlastaan muulle maalle annetaan.

mardi-gras-2016-krewe-of-rex-floating-gardens-of-xochimilco-axolothl-float

Nyt karnevaalin nähtyäni ymmärrän sen hyvin. Me asuimme lähes karnevaalireitin varrella kauniissa Garden Districtissä ja juhlimme paikallisten perheiden kanssa selvin päin. French Quarterissa kävimme lyhyesti piipahtamassa nähdäksemme juhlinnan senkin puolen, ja koin tunnelman siellä niin ahdistavaksi, että halusin saman tien pois.

Kuvitelkaa suomalaisen vapun kaikki ikävimmät lieveilmiöt ahdettuna muutamalle ahtaalle kadulle, joissa hädin tuskin pääsee liikkumaan. Lisätkää vielä mielessänne kadun yläpuolelle parvekkeita, joissa seisovat humalaiset eivät tajua, että muovihelmien paiskominen väkijoukkoon siltä korkeudelta heidän tähtäyskyvyllään voi olla hengenvaarallista.

Televisiossa ja lehdissä näkyy täällä lähes pelkästään tuo osa juhlinnasta. Ei ihme, että monet amerikkalaiset eivät ole pätkääkään kiinnostuneita Mardi Grasista.

Onneksi Mardi Grasista voi nauttia myös astumatta jalallaankaan vanhaankaupunkiin.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-zulu-float

Joulutunnelmaa New Yorkissa

Kävin viime viikonloppuna New Yorkissa nautiskelemassa kaupungin joulutunnelmasta. (Vinkkejä jouluiseen kierrokseen New Yorkissa on tämän kirjoituksen lopussa.)

IMG_7855.JPG

New Yorkin kenties tunnetuin joulukuinen nähtävyys on Rockefeller Centerin luistinrata joulukuusineen. Turisteja oli massoittain, mutta jouluvalaistu aukio oli tungoksesta huolimatta näkemisen arvoinen.

rockefeller-center-christmas-lights-2016

rockefeller-center-christmas-tree-skaters-2016-manhattan-new-york-city

Huippusuosittu turistinähtävyys on myös Saks Fifth Avenue -tavaratalon valoshow, jossa koko kerrostaloseinän kokoiset valot välkkyvät musiikin tahdissa.

Saks Fifth Avenue Christmas Light Show 2016 Manhattan New York.JPG

Artesaanien ja pienyrittäjien tuotteita myyviä joulumarkkinoita oli suurkaupungissa useita. Olen aina nauttinut käsityömarkkinoilla kiertelystä, ja oli hauskaa päästä näkemään New Yorkin versio joulumarkkinoista. Ne olivat hyvin samanlaisia kuin vaikkapa Helsingin joulumarkkinat, ja suomalaiset artesaanit tekevät vähintään yhtä hienoja jolleivät hienompia käsitöitä. Mutta kun olen käynyt Helsingin markkinoilla vuodesta toiseen, oli hauskaa vaihtelua nähdä aivan eri yrittäjien tuotevalikoima.

Kauppojen ja tavaratalojen jouluikkunoissa riitti ihmeteltävää. Useimpien niistä teema ei mitenkään liittynyt jouluun.

Monet ikkunat veivät satumaailmaan

saks-fifth-avenue-christmas-window-manhattan-new-york-city

lord-taylor-christmas-window-2016-5th-avenue-manhattan-new-york-city

bergdorf-goodman-christmas-window-5th-avenue-manhattan-new-york-city

bergdorf-goodman-christmas-window

Ikkunoissa saattoi olla vaikkapa modernia taidetta.

barneys-christmas-window-2016-manhattan-new-york-city

bloomingdales-christmas-window-2016-octopus-manhattan-new-york-citybloomingdales-christmas-window-2016-manhattan-new-york-city

Tiffanyn miniatyyri-ikkunoihin oli kätketty koruja. Alla olevassa pitopöydässä on koru jokaisella lautasella.

tiffanys-miniature-christmas-window-2016-5th-avenue-manhattan-new-york-city

Mikäli suunnittelet matkaa New Yorkiin joulukuussa ja haluat nähdä joulutunnelmaa, kannattaa katsoa ainakin nämä:

Joulukuusia ja luistinratoja:
Rockefeller Center, Bryant Park

Jouluikkunoita:
Saks Fifth Avenue, Lord & Taylor, Henri Bendel, Bergdorf Goodman, Tiffany’s, Barney’s, Bloomingdale’s

Joulumarkkinoita:
Union Square, Bryant Park, Columbus Circle, Grand Central Station

Instagram Travel Thursday: Liikaa matkakuvia

Olemme alkaneet käydä läpi Havaijin-matkakuvia. Niitä on aivan liikaa.

Halema'uma'u crater in the Kilauea caldera in Hawaii Volcanoes National Park Big Island

Kuuma laava kuplii syvällä maan alla Halema’uma’un kraatterissa ja nostaa ilmoille vesihöyryä. Kilauea-tulivuori on purkautunut yhtäjaksoisesti 80-luvulta alkaen ja tarjoaa matkailijalle maailman helpoimman mahdollisuuden nähdä aktiivisen tulivuoren kraatteri.

Kun kokosimme yhteen kuvat molempien kameroista ja puhelimista, kansioon kertyi lähes kolmetuhatta tiedostoa. Suurin osa kuvista on minun ottamiani.

Lienee aika hyväksyä, että minulla on ongelma. Kuvaaminen on karannut kokonaan käsistä.

Matka kesti viikon, mutta kuvia tuli otettua enemmän kuin ennen kuukauden matkoilla.

Miten näin pääsi käymään?

Filmikamera-aikana sanottiin, että kannattaa ottaa samasta tilanteesta kaksi kuvaa, jotta ainakin jompikumpi todennäköisesti onnistuu. Ajatus oli kuulemma filminvalmistajan nerokas markkinointikikka, jonka ansiosta filmin myynti kasvoi merkittävästi.

Aluksi tein digikameralla samoin, mutta vuosien varrella kahdesta onkin tullut kahdeksan tai kymmenen. Lähes identtisiä ruutuja tulee räpsittyä toinen toisensa perään.

View of Kilauea caldera seen from Mauna Loa Big Island Hawaii

Kilauean kraatteri nähtynä sen vieressä olevan maailman massiivisimman tulivuoren Mauna Loan rinteiltä. Mauna Loa ei ole purkautunut aikoihin, ja se saattaa purkautua koska hyvänsä.

Kuvien määrää kasvattaa entisestään se, että tällä matkalla otin ensimmäistä kertaa lähes joka tilanteesta kuvan sekä digipokkarikameralla että puhelimen kameralla.

Uudessa puhelimessani todella hyvä kamerasofta, ja se osaa joissain tilanteessa korjata vaikean valotuksen tai muiden olosuhteiden aiheuttamia ongelmia niin hyvin, että kuvasta tulee parempi kuin digikameralla otetusta. Lisäksi halusin ottaa kuvia puhelimella voidakseni julkaista niitä saman tien Instagramissa.

Southernmost point of the USA is at Big Island of Hawaii

Yhdysvaltojen eteläisin piste on Havaijin Big Islandilla, viralliselta nimeltään Havaijin saarella.

Oli hienoa voida julkaista kuvia Instagramissa saman tien. Blogin kirjoittamiseen ei matkan aikana ollut aikaa, mutta Instagram-kuvien kautta kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus seurata matkaamme sitä mukaa kun se eteni.

Kotimaassa matkaillessa kuvien julkaiseminen Instagramissa on ihanan helppoa, kun käytössä on kuukausimaksullinen kännykkänettiyhteys. Toista on kaukomatkoilla – varsinkin kehittyvissä maissa, joissa nettiin pääsy ei välttämättä onnistu edes päivittäin puhumattakaan siitä, että kuvat pääsisi julkaisemaan heti ottamispaikalla.

Green Sand Beach Big Island Hawaii

Green Sand Beach -rannalla on harvinaista oliivinvihreää hiekkaa.

Vaikka olinkin matkan aikana innostunut instaamisesta, nyt jälkikäteen toivoisin, että kuvia olisi paljon vähemmän. Minun on pakko muuttaa tapaani kuvata. Kymmenen lähes samanlaisen ruudun sijasta pitäisi ottaa yksi huolella sommiteltu – ja sen perään varmuuden vuoksi vanha kunnon varakuva. Sen pitäisi riittää.

On liian helppoa ajatella, ettei kuvien räpsimisestä ole mitään haittaa, kun ei tarvitse maksaa filmistä eikä kuvien kehittämisestä. Pitäisi muistaa, että oma aikakin on arvokasta, ja että tuhansien lomakuvien läpi kahlaaminen vie paitsi aivan liikaa aikaa myös ilon lomakuvien katselemisesta.

Sunset on the Pacific Ocean seen on a boat trip starting from Kona Big Island Hawaii

Auringonlasku Konan kaupungista käsin tekemällämme veneretkellä, jolla snorklattiin paholaisrauskujen kanssa auringon laskettua.

Urakka on kuitenkin edistynyt, joten varsinaisia Havaiji-postauksiakin on ennen pitkää odotettavissa.

Umauma Falls the biggest waterfalls on Big Island of Hawaii

Havaijin saaren länsipuolisko on yleensä aurinkoinen ja itäpuolisko hyvin sateinen. Rakastan vesiputouksia ja sademetsiä, joten nautin suuresti myös sateisesta puoliskosta, jonka osa turisteista kiertää kaukaa. Kuvassa Umauma Falls.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Instagram-galleriastani.