Kihlajaiskuvaus Uuden-Englannin merenrantamaisemissa

Yksi rakkaimpia muistojani viime vuoden kesältä on kihlajaiskuvien ottaminen nykyisen kotiseutumme ihanissa merenrantamaisemissa.

Kun olimme joulukuussa 2015 julkistaneet kihlauksemme, Facebook alkoi heti mainostaa minulle kaikkea mahdollista häiden valmistelemiseen liittyvää. Kerrankin kohdennettu mainonta oli minusta hauskaa, ja luin mainoksia innolla, vaikka aiommekin viettää häät Suomessa emmekä Bostonissa, jonka ympäristön palveluita Facebook minulle mainosti. Eräänä päivänä silmiini osui kilpailu, jossa oli palkintona kihlajaiskuvaus ammattikuvaajan kanssa.

Emme olleet edes harkinneet kihlajaiskuvien otattamista, mutta kun näin mainoksen, aloin heti haaveilla kuvista Uuden-Englannin maisemissa. Tuntui ihanalta ajatukselta, että meille jäisi ammattilaisen ottamia kuvia muistoksi elämästämme Bostonissa, joka tulee aina olemaan ensimmäinen yhteinen kotikaupunkimme riippumatta siitä, mihin elämä meidät myöhemmin vie.

Osallistuin heti kilpailuun – ja suureksi ällistyksekseni voitin!

Palkinnon ansiosta Samulikin oli helppo suostutella kuvaukseen, vaikka rakkaani viihtyykin yleensä paremmin kameran toisella puolella. Sovimme kuvaajan kanssa, että kuvat otettaisiin kesällä ulkona meren rannalla. Halusimme kuviin Atlantin, jonka eri puolilla asuessamme olimme toisiimme rakastuneet ja jonka keskelle Islantiin matkustimme meren eri laidoilta ensitreffejämme varten.

Haaveilin lisäksi, että kuvissa näkyisi majakka. Majakat ovat tunnusmerkkisiä Uuden-Englannin rannikolle, ja ajattelin, että majakan ansiosta kuvat ankkuroituisivat paljon selvemmin juuri tähän seutuun kuin jos niissä näkyisi ainoastaan merta ja kallioita.

Yllätyksekseni kuvaaja ei tiennyt ennalta yhtään hyvää majakkakuvauspaikkaa. Olin luullut, että majakkaromantiikka olisi täälläpäin kihlajais- ja hääkuvissa niin yleistä, että kuvaajalla olisi ollut sopivia paikkoja valmiiksi listattuna.

Samuli otti kuitenkin asiakseen etsiä unelmieni kuvauspaikan ja onnistui löytämään aivan täydellisen rannan. Fort Pickering -majakka Salemissa oli riittävän lähellä Bostonia ja sekä majakka että sen ympäristö vastasivat kaikin puolin haaveitani. Paikassa oli voimakas vuorovesi, mutta Samuli ymmärsi ottaa senkin huomioon, ja sovimme kuvaajan kanssa huolella kuvausajan niin, että vesi olisi sopivan korkealla ja saisimme kuvaan vielä auringonlaskunkin. Onni suosi, ja valitsemanamme päivänä sää oli aurinkoinen.

Kuvaajamme oli venäläistaustainen bostonilainen Marina Baklanova, jonka seurassa viihdyimme alusta alkaen. Hän taustoitti kuvausta ennakkotapaamisella, jossa hän houkutteli meidät juttelemaan mukavia parisuhteestamme ja tarkkaili samalla ilmeitämme ja muuta ruumiinkieltämme saadakseen käsityksen siitä, minkälaisilla tavoilla romanttiset tunteemme ilmenevät.

Itse kuvauksessa oli niin rentoa ja hauskaa, ettei edes Samulia haitannut olla kuvattavana, ja minä linssilude nautin joka hetkestä. Hassuttelimme ja herkistelimme kameran edessä monin eri tavoin ja nautimme kauniista kesäillasta ihanissa maisemissa.

Pian kuvauksen jälkeen saimme Marinalta linkin salasanalla suojattuun nettialbumiin, jossa oli niin paljon ihania kuvia, että tuntui todella isolta urakalta etsiä niistä kaikkein parhaat. Palkintoomme kuului viiden käsitellyn digikuvan nettialbumi, ja lisäksi oli tietystikin mahdollista tilata Marinalta lisämaksusta muita tuotteita kuten useampia digikuvia tai laadukkaita kuvatulosteita. Tilasimme perheillemme joululahjaksi tulostettuja kuvia, mutta kesti näin pitkään saada tehtyä lopulliset valinnat siitä, mitkä kuvat mieluiten ottaisimme digitaaliseen albumiimme.

Nyt vuotta myöhemmin valintojen tekeminen tuntui jostain syystä paljon helpommalta kuin heti kuvauksen jälkeen. Asia oli ilmeisesti jäänyt hautumaan alitajuntaan sen jälkeen, kun valitsimme perheillemme teetettävät kuvat, ja lopulta meillä oli aika selkeä näkemys siitä, mitkä 25 kuvaa halusimme säilyttää.

Olen todella onnellinen siitä, että pääsimme tutustumaan Marinaan ja saimme ihanan, pysyvän muiston yhteisistä vuosistamme Uudessa-Englannissa.

 

Kaikki kuvat Marina Baklanova Photography

Advertisement

Amerikkalainen ystävänpäivä ja kaupallisuuden välttelemisen vaikeus

Pääsimme tänä vuonna Samulin kanssa ensimmäistä kertaa viettämään ystävänpäivää samassa paikassa.

Kuvittelin, että täällä Valentinen päivän synnyinmaassa olisi helppo löytää kivoja tapoja sen viettämiseen. Olin kuitenkin ilmeisesti väärässä.

Ystävänpäivän lähestyminen näkyy kyllä kaupoissa, jotka markkinoivat parhaansa mukaan kortteja, kukkia ja makeita herkkuja teemapakkauksissa. Juuri mitään mielenkiintoista tekemistä sen sijaan ei näyttänyt olevan tarjolla, vaikka kuinka yritin etsiä.

Ravintolat kyllä koristelevat salinsa sydämin, mutta muuten ne näyttävät juhlistavan ystävänpäivää lähinnä heikentämällä hinta-laatusuhdettaan. Tarjolla on kalliita ystävänpäivän erikoismenuja, joissa on kliseisiä romanttisina pidettyjä annoksia.

Yhdellä kalliilla hotellilla oli jazz-illalliskonsertti ravintolasalissa, josta on näkymä öisen kaupungin ylle. Sielläkin menu oli kliseinen, mutta tapahtumassa oli sentään jonkinlaista yritystä tehdä illasta erityinen. Meille sopivalta illalta sekään ei kuitenkaan kuulostanut.

Löysin ainoastaan yhden tapahtuman, joka ei vaikuttanut karkealta rahastusyritykseltä: Helsingin Elokuva-arkistoa muistuttava Brattle Theatre järjestäisi ystävänpäivän kunniaksi Casablanca-elokuvan erikoisnäytöksen.

Casablanca on suosikkiklassikkoni, mutta en ollut koskaan nähnyt sitä valkokankaalla. Elokuvia harrastava rakkaani ei ollut nähnyt sitä lainkaan ja lupasi tulla ystävänpäivän kunniaksi paikkaamaan aukon yleissivistyksessään.

Erikoisnäytöksiä oli kahtena päivänä, ja ostin liput ystävänpäivää seuraavaksi päiväksi. Kuvittelin, että löytäisin jotain muutakin, mitä haluaisimme tehdä itse ystävänpäiväiltana.

En kuitenkaan löytänyt mitään muuta kiinnostavaa. Amerikkalainen ystävänpäivä ei ainakaan täällä Bostonissa ollut alkuunkaan se toinen toistaan romanttisempien treffitapahtumien ihmemaa, jollaiseksi olin sen kuvitellut.

Amerikassa myydään mielestäni tosi kauniita kortteja. Valikoimat ovat keskimäärin paljon hienompia kuin Suomessa. Lähdin innolla etsimään Samulille korttia lempikaupastani Papyruksesta, mutta sielläkään ystävänpäivän tarjonta ei vastannut odotuksiani.

Kaupassa oli kyllä iso hylly Valentinen päivän kortteja, mutta ne eivät tehneet minuun alkuunkaan samanlaista vaikutusta kuin vaikkapa joulukortit, joita voisin ostaa koko kaupan tyhjäksi.

Aika monissa korteissa oli seksuaalinen viesti. Sitä en ollenkaan odottanut. Olin luullut, että Valentinen päivä olisi herkkien ja kauniiden sanojen aikaa.

Näemmä kysyntää on kuitenkin myös korteille, joiden runollisuus on ”Hyvä perse, kultsi” -tasoa ja huumori amerikkalaista kuin American Pie. Vain amerikkalaisen mielestä voi olla hauskaa laittaa korttiin kuva hampurilaisesta ja teksti ”Nice buns, hun.”

Romanttisemmissa korteissa luki todella monissa ”vaimolle” tai ”aviomiehelle”. Ilmeisesti ennen avioliittoa ei sovi puhua rakkaudesta vaan pelkästään seksistä.

Olin vähällä luovuttaa, mutta kiertelin vielä kaupan muita hyllyjä ja löysin ympärivuotisen osaston, jossa oli parisuhdekumppanille tarkoitettuja kortteja. Vaikka osasto oli paljon pienempi kuin ystävänpäivähylly, sen valikoima oli minun makuuni huomattavasti parempi.

Sieltä löysin kortin, joka korosti hetkien jakamista yhdessä ja yhteisiä elämyksiä. Siinä oli vihdoin sanoma, joka tuntui oikealta ja meille sopivalta.

Vietimme lopulta varsinaisen ystävänpäiväillan kotona.

Ostimme lähikauppamme valtavasta herkkuhyllystä pieniä ystävänpäiväteemaisia minijuustokakkusia, jotka olivat suloisen näköisiä mutta tuottivat muuten pettymyksen.

Vaikka minikakut oli selvästi tarkoitettu ystävänpäiväksi ja ostin ne samana päivänä, kaksi kolmesta kakusta ei selvästikään ollut tuoreita. Vaikka lähikauppamme kuuluu laatua korostavaan ketjuun, Valentinen nimissä oli sielläkin myyty luokatonta laatua.

Onneksi seuraavan päivän Casablanca-erikoisnäytös sentään täytti odotukset.

50-luvulta lähtien toiminut Brattle Theatre oli tunnelmallinen ja teeskentelemätön. Popcorniin sai voiaromikastikkeen sijaan oikeaa voita.

Itse elokuvasta pidin ihan yhtä paljon kuin nuorena.

Samuli oli käynyt ostamassa minulle yllätyslahjaksi suklaamunkkeja, jotka olivat tuoreita ja hyviä – kenties siksi, että ne eivät olleet sydämen muotoisia eivätkä sydämin tai suukonkuvin koristellussa pakkauksessa.

Alan epäillä, että paras tapa juhlistaa ystävänpäivää Amerikassa on viettää sitä jonain muuna päivänä kuin 14. helmikuuta ja välttää mahdollisuuksien mukaan kaikkea, mitä kaupitellaan nimenomaisesti ystävänpäivän varjolla.

Karibia, maailman romanttisin lomakohde

Minulle on selvää, mihin haluaisin häämatkalle. Kaikista näkemistäni maailmankolkista Karibianmeren saaret ovat minulle kaikkein romanttisin.

 

Kävimme Samulin kanssa huhtikuussa neljän yön minilomalla Puerto Ricossa, ja koemme molemmat samoin: missään muualla lomailu ei ole tuntunut ihan yhtä paljon lomalta tai yhtä romanttiselta kuin Karibialla.

Kokemus ei johtunut pelkästään siitä, että olimme matkalla juhlistamassa kihlaustamme tai siitä, että yhteisestä matkasta nauttiminen oli nyt aiempaa helpompaa, koska olemme oppineet matkustamaan sujuvasti yhdessä. Karibian tunnelmassa on jotain, mikä vetoaa meihin molempiin voimakkaasti.

Omalta osaltani tunsin sen jo vuonna 2011, kun matkustin alueella ensimmäisen kerran, vaikka olin tuolloin liikkeellä yksin, eikä matkaan liittynyt minkäänlaista romanssin häivähdystäkään.

Silloin olin lääkinnyt kolmenkympin kriisiäni antamalla itselleni lahjaksi unelmieni Karibian-risteilyn. Aluksella oli lisäkseni lähinnä brittieläkeläispariskuntia, ja vietin suuren osan ajasta aivan yksin omasta ihanasta seurastani nauttien ja itseäni hemmotellen.

En siis ollut alkuunkaan romanttisissa tunnelmissa. Silti tunsin löytäneeni täydellisen paikan, johon haluaisin palata jonain päivänä rakastuneena.

Vaikka olen matkustellut lukemattomissa muissakin upeissa kohteissa, tuota nimenomaista tunnetta en ole kokenut yhtä voimakkaasti missään muualla.

Samulille puolestaan Puerto Ricon -lomamme oli ensivierailu Karibialle ja pitkäaikaisen unelman täyttymys.

Näistä lähtökohdista olisi helposti voinut seurata se, että odotuksemme olisivat olleet liian korkealla ja loma olisi tuottanut pettymyksen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Matka päinvastoin ylitti kaikki odotuksemme.

Lomamme suunnittelu lankesi luonnostaan minulle, koska matkasuunnitelmien tekeminen on minulle rakas harrastus ja minulla on sekä suunnittelusta että matkustamisesta paljon enemmän kokemusta kuin Samulilla. Sovimme tältä osin yhteen erinomaisesti: koska matkustaminen on iso osa identiteettiäni, olen todella mielelläni perheen matka-asiantuntijan roolissa, ja Samulille puolestaan on luksusta, kun oma henkilökohtainen matkatoimisto suunnittelee ja järjestää yhteisiä lomia.

Aloin harkita kohteeksi Puerto Ricoa alun perin käytännönläheisistä syistä: Koska se on osa Yhdysvaltoja, emme joutuneet jonottamaan Bostoniin palatessamme tuntikausia maahantulomuodollisuusjonossa. Lisäksi sinne on Bostonista suoria lentoja, ja olin lukenut sen olevan Karibian lomakohteista edullisimmasta päästä.

Koska haluan tutkia aina uusia paikkoja, valintaan vaikutti myös se, etten ollut aiemmin käynyt siellä.

Lopullisen päätöksen tein luettuani alueesta ja todettuani, että lyhyen matkan päässä toisistaan oli juuri sellaisia paikkoja, joita matkaohjelmaamme halusin.

Halusin näyttää Samulille mahdollisimman monta asiaa, joista olin itse Karibialla eniten pitänyt, ja huolellisella ennakkosuunnittelulla onnistuinkin mahduttamaan neljään päivään ison osan minulle rakkaimmista Karibian-kokemuksista.

Vietimme jokaisen yön eri paikassa ja tutustuimme neljään erilaiseen alueeseen: luonnontilaisten rantojen täyttämään Viequesin pikkusaareen, matkailualaa ja paikallisia asukkaita jo pitkään palvelleeseen Luquillon rantakohteeseen, El Yunquen sademetsään ja pääkaupunki San Juanin vanhaankaupunkiin.

Vieques oli pitkään Yhdysvaltojen armeijan hallussa, eikä sitä ole ainakaan vielä pilattu isoilla hotelleilla. Se on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä pikkurantoja, joista useimmissa ei ole minkäänlaisia palveluita, mutta jotka ovat sitäkin luonnollisempia ja viehättävämpiä.

Onnistuimme löytämään itsellemme aivan oman rannan, jolla ei ollut ketään muuta. Turkoosi meri ja vaalea, hohtava hiekka olivat juuri niin kauniita kuin ihanimmissa matkahaaveissa, ja koko lahti oli yksin meidän.

Samuli tunsi olevansa James Bond jonkin Bond-elokuvan loppukohtauksessa: syrjäisellä rannalla kahdestaan kauniin naisen kanssa.

Vesi oli lämmintä kuin kylvyssä mutta virkisti silti kuumalla hiekalla makaamisen jälkeen ihanasti. Leikittelimme vedessä pitkään ja rauhassa kuin lapsuuden kesinä.

Illaksi olin varannut meille kajakkiretken Bio Bay -lahdelle, jonka vesi hohtaa pimeässä. Lahti on täynnä erityistä levää, joka hehkuu kiiltomatojen tapaan valoa aina, kun vettä koskettaa.

Olimme valinneet matkan ajankohdan hehkuvan lahden mukaan: se on hienoimmillaan, kun kuunvaloa ei ole näkyvissä, joten matkustimme Puerto Ricoon uuden kuun aikaan.

Retki oli hieno. Vesi hehkui aina, kun sitä kosketti melalla tai kädellä tai kun kala hyppäsi pintaan. Kajakeissa oli lasipohjat, joiden läpi saattoi katsella kajakin kosketuksen aiheuttamaa hehkua.

Valosaastetta ei luonnonsuojelualueella juuri ollut, ja opas esitteli meille myös tähtikuvioita, jotka näkyivät selvästi pimeällä taivaalla.

Seuraavana päivänä Luquillossa meri oli aivan toisenlainen kuin se hellä kylpy, jossa olimme Viequesillä lilluneet. Siellä rantaan iski parimetrisiä aaltoja, ja moni hotellimme vieraista ui mieluummin uima-altaassa.

Samulilla oli kuitenkin valtavan hauskaa aalloissa leikkiessä. Itse en voi väittää niistä nauttineeni, mutta oli hauskaa katsella Samulin poikamaista ilakointia.

Meillä oli Luquillon hotellimme suhteen onnea: varaamamme huoneen edellinen asukas oli halunnut jatkaa vierailuaan, ja meille oli päätetty antaa varaamamme huoneen hinnalla hotellin paras merinäköalahuone.

Makuuhuoneessamme oli parveke, josta näki suoraan merelle, ja nukuimme valtavien aaltojen pauhun säestyksellä.

Seuraavana matkaohjelmassa oli vuorossa sademetsä, jossa ajelimme ensin autolla ja teimme sitten helpon vaelluksen La Mina -vesiputoukselle. Siellä yksinäisyys ja rauha olivat kaukana. Oli sunnuntai, ja paikalliset olivat tulleet suurin joukoin luonnonpuistosta nauttimaan.

Sademetsä oli silti hyvin kaunista ja rehevää.

Iltapäivällä ajelimme Puerto Ricon pääkaupunkiin San Juaniin, jossa vietimme lomamme loppuajan. Espanjalaisten valloittajien 1500-luvulla rakentama vanhakaupunki on viehättävä – ja tunnelmaltaan hyvin karibialainen. Saarelle rakennettu kaupunginosa on täynnä riemunkirjavilla, murretuilla väreillä maalattuja kauniita taloja, ja sitä ympäröi joka puolella epätodellisen turkoosi meri.

Meren ja kaupungin välissä kulkee vanhan linnoituksen muuri, ja muurin ulkopuolella on kävelypolku, jossa saimme kuljeskella aivan rauhassa tuijottelemassa merta.

Tältä lomalta emme olisi millään malttaneet tulla pois.

Havaijin-matkaa suunnitellessamme ajattelimme, että kävisimme siellä vain kerran elämässä. Pois lähtiessämme olimme vastakihlautuneita ja onnellisia, mutta vaikka kuinka olimme nauttineet lomastamme, emme tunteneet surua ajatellessamme, ettemme ehkä enää koskaan palaisi.

Jos sen sijaan ajattelisin, etten koskaan enää voisi palata Karibialle, se täyttäisi minut syvällä surulla.

Onneksi niin ei tarvitse ajatella.

Kotona taas

Havaijin-loma oli ihana. Kohteemme Havaijin saari oli täynnä juuri sellaista nähtävää ja tekemistä, mitä Havaijilta odotimme, ja tuntui todella hyvältä olla pitkästä aikaa yhdessä lomalla.

Kerron myöhemmin erikseen kaikesta siitä, mitä näimme ja teimme viikon lomamme aikana. Haluan ensin käydä kaikessa rauhassa läpi ottamamme valokuvat ja sulatella kokemuksia hieman.

Tänään haluan kirjoittaa yksin ja pariskuntana matkustamisen yhtäläisyyksistä ja eroista.

Ennen Samuliin tutustumista matkustelin paljon yksin. Tein yksin useita noin kuukauden mittaisia kiertomatkoja eri puolilla maailmaa. Kiersin Karibiaa, Keski-Amerikkaa, Aasiaa ja Australiaa.

Rakastin yksin matkustamista, mutta hetkittäin se tuntui todella yksinäiseltä. Kuten kirjoitin elokuussa käytyämme Samulin kanssa WaterFire-tapahtumassa, matkoilla tuli usein vastaan romanttisia paikkoja ja tilanteita, joissa olisin kovasti kaivannut kumppania rinnalleni.

Havaiji on kokonaisuudessaan kohde, jossa yksinäisyys helposti korostuisi, jos sinne menisi yksin. Koko saari on hyvin romanttinen. Se on myös amerikkalaisten keskuudessa suosittu häämatkakohde, ja tapasimme viikon aikana lukuisia häämatkalla olevia pareja.

Olen valtavan onnellinen siitä, että sain matkustaa Havaijille yhdessä Samulin kanssa. Silti huomaan, että minulla on vielä paljon opittavaa pariskuntana matkustamisesta.

Kaikkein olennaisimmin minun pitäisi oppia jättämään enemmän aikaa pelkkään olemiseen.

Yksin matkustaessani pakkasin matkaohjelman yleensä aivan täyteen. Siten pääsin näkemään ja kokemaan niin paljon kuin mahdollista, eikä minulle jäänyt aikaa tuntea oloani yksinäiseksi.

Romanttisella lomalla olisi hyvä olla aikaa tuijotella toista silmiin ja kuljeskella käsi kädessä kiireettömästi ympäriinsä.

Se vaatii kuitenkin jostain muusta luopumista. Jokaisessa matkakohteessa on enemmän hienoa nähtävää kuin yhdellä matkalla ehtii, ja mitä väljemmän ohjelman haluaa, sitä enemmän asioita täytyy jättää tekemättä.

En tiedä, muuttaisinko Havaijin-matkaohjelmaamme, jos saisin palata ajassa taaksepäin ja suunnitella sen uudelleen. Kenties en malttaisi, sillä näimme ja koimme todella upeita asioita. Silti toivoisin, että meillä olisi ollut edes yksi päivä enemmän aikaa keskittyä yksinomaan toistemme seurasta nauttimiseen.

Yritän muistaa sen ajatuksen seuraavia lomia suunnitellessa ja pitää huolen siitä, että olemiseen jää riittävästi aikaa.

Toinen opeteltava asia on se, miten saan omat matkarutiinini sujuvimmin osaksi yhdessä matkustamista. Minulla on tietyt tavat valmistautua matkaan, pakata, toimia lentokentällä.

Tällä kertaa yritin unohtaa osan niistä kokonaan, mutta se osoittautui huonoksi ratkaisuksi.

Jos minulle tulee rauhallisempi mieli siitä, että varaudun matkalaukun katoamiseen pakkaamalla suosikkivaatteeni käsimatkatavaraan, minun kannattaa tehdä niin eikä miettiä, onko se toisen silmissä höpsöä ylihuolehtimista. Jos minulle on tärkeää olla lennon lähtöportilla koneeseen nousun alkaessa, minun on syytä pitää itse kelloa silmällä eikä jättää aikataulusta huolehtimista toiselle, jonka mielestä portille voi hyvin mennä myöhemminkin.

Viime kädessä kyse on omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta, joka on yhteinen etu.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ehkä kaikkein tärkein asia, mikä kahden itsenäisen ihmisen täytyy pitää mielessä, kun he opettelevat elämään ja toimimaan yhdessä. On tärkeää olla valmis tekemään kompromisseja ja muuttamaan tapojaan, mutta itseisarvoa tapojen muuttamisella ei ole.

Mitä paremmin kumpikin yksilö voi, sitä mukavampaa kaksikolla on yhdessä. Mikäli pienet rutiinit auttavat olemaan paremmalla mielellä, eikä niistä ole toiselle haittaa, niistä kannattaa pitää kiinni.