Kun kesälomasta tulee syyllinen olo

Nyt kun olen asunut Yhdysvalloissa jo kohta kaksi vuotta, alan todella tuntea luissani sen, ettei täällä vietetä pitkiä lomia.

Viime vuonna se ei vielä tuntunut niin pahalta, mutta alkuvuoden Trump-kiireiden ja kevään kaikkien työmatkojen jälkeen kaipaisin kovasti lomalle. Koska en työskentele amerikkalaisyritykselle, loman pitäminen on minulle jopa mahdollista.

Se ei kuitenkaan tunnu sosiaalisesti hyväksyttävältä.

Tähän asti olen lomaillut yhtä aikaa Samulin kanssa Samulin amerikkalaisen työpaikan sallimissa puitteissa. Lomamme ovat olleet tyypillisiä amerikkalaisen kaupunkilaisen uraihmisen lomia: lyhyitä mutta sitäkin intensiivisempiä.

Olemme ahtaneet muutaman päivän lomat täyteen matkustamista ja elämyksiä. Niistä lomista on tuntunut täysin luontevalta kertoa monille täkäläisille ystävillemme, jotka viettävät omat lomansa ihan samalla tavalla.

Tänäkin kesänä meillä oli reilun viikon mittainen yhteinen kesäloma, jonka vietimme Havaijilla. Matka oli todella ihana, mutta viikko kului todella nopeasti.

Kaipaisin lisäksi perisuomalaista lepolomaa. Pitkään nukkumista, rentoutumista, työvuodesta toipumista.

Sellainen ei kuitenkaan tähän kulttuuriin kuulu.

Kun yritin tällä viikolla lomailla, minua vaivasivat lähes kaiken aikaa syyllisyys ja häpeä. Niiden seurana oli vielä yksinäisyys.

Syyllisyyttä tunnen siksi, että Samuli ei pääse lomalle, vaikka olisi minua enemmän loman tarpeessa. Tuntuu epäreilulta viettää lomaa toisen nenän alla, kun toisella on stressaavat ajat töissä.

Häpeä puolestaan estää minua kertomasta amerikkalaisille, että olen lomalla. Juuri eilen sanoin ventovieraalle, että minulla oli vapaapäivä, kun en kehdannut puhua lomasta.

Pelkäsin hänen kysyvän, mitä aioin tehdä lomallani. Olisin hävennyt silmät päästäni, jos olisin joutunut myöntämään aikovani levätä ja rentoutua.

Ei lomaa saa sellaiseen haaskata. Siitä kuuluu ottaa kaikki irti.

Yksinäisyys tulee siitä, että tunnen olevani Bostonin ainoa lomalainen. Suomessa lomaillessani olen aina voinut viettää aikaa läheisten kanssa. Kesän lomakausi on niin lyhyt, lomat niin pitkiä ja sosiaalinen verkostoni sen verran laaja, että samaan aikaan lomailevia läheisiä on yleensä ollut helppo löytää.

Olen ollut yksinäisyyden tunteesta yllättynyt, sillä viihdyn yleensä hyvin itsekseni. Ainoana lapsena totuin nauttimaan yksin leikkimisestä, ja aikuisena ennen Samuliin tutustumista matkustelin yksin ympäri maailmaa.

Lepolomaa en kuitenkaan ole tottunut viettämään yksin. Suorittamiseen taipuvainen mielenlaatuni tuntuu pitävän rentoutumista hyväksyttävämpänä silloin, kun seuranani on läheisiä ihmisiä.

Se johtuu siitä, että minulla on voimakas tarve olla haaskaamatta aikaa.

Kaikkihan tiedämme, että ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan useimmin sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa rakkaittensa kanssa. Olen sisäistänyt tämän ja ajatellut, että tärkeän ihmisen kanssa vietetty aika on aina hyvin käytettyä aikaa, josta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Ennen osasin ajatella, että myös rentoutuminen ja lepääminen olivat hyvää ajankäyttöä. Siitä ajatuksesta on kuitenkin täällä amerikkalaisen kulttuurin keskellä vaikea pitää kiinni.

En kuitenkaan aio luovuttaa. Suomalaisella sisulla lomailen hammasta purren, vaikka kuinka hävettäisi.

 

Advertisement

Koti-ikävä Suomeen iski Alaskassa

Olin varautunut siihen, että vappu saisi minut ikävöimään Suomea. Vietin vappuviikonlopun yksin työmatkalla Yhdysvaltojen länsirannikolla, ja ajattelin etukäteen, että sosiaalinen media täyttyisi ystävieni keväisistä vappukuvista, jotka nostaisivat pintaan valtavan koti-ikävän.

Toisin kävi. Iloisimmissa näkemissäni vappukuvissa lapset tekivät lumiukkoja.

Suomen sijaan huomasin ikävöiväni kotiin Bostoniin. Vaaleanpunaisten kukkien kaupunki valloitti toissa keväänä sydämeni, ja olin todella surullinen siitä, että koko kukkiva kevät jäi minulta tänä vuonna väliin pitkän työmatkani vuoksi.

En ole koskaan ennen tuntenut koti-ikävää mihinkään muuhun paikkaan kuin synnyinkaupunkiini Helsinkiin. Koti-ikävä Bostoniin Samulin luo tuntuikin käännekohdalta ulkomailla asumisessa. Viimeistään nyt on selvää, että myös Boston on minulle koti.

Ikävä Suomeen iski kuitenkin sekin pian vapun jälkeen – joskin yllättävästä syystä.

Toukokuun puolivälin tienoilla työmatkani vei minut muutamaksi päiväksi Alaskaan, jossa pääsin ensimmäistä kertaa aikoihin lähes yöttömän yön keskelle.

Olen asunut Bostonissa nyt reilut puolitoista vuotta, ja olen vieraillut Suomessa ainoastaan jouluisin. Olin kokenut pohjoisten kesien valon viimeksi kaksi vuotta sitten.

En ollut tajunnut, miten paljon tuota valoa kaipaan.

Kohta pääsen onneksi nauttimaan Suomen yöttömistä öistä, sillä matkustan kuun vaihteessa pariksi viikoksi Helsinkiin viisumiani uusimaan.

Alun perin tuntui haikealta olla niin pitkään poissa Bostonin aurinkoisesta ja kuumasta kesästä, jota rakastan todella paljon. Nyt kuitenkin maltan tuskin odottaa, että pääsen näkemään vanhastaan tutut ja rakkaat paikat vuoden kauneimmassa valossa.

Lumen keskelle tuli yhtäkkiä helle

Kirjoitan tätä takapihalla bikineissä. Vielä viime viikolla meitä ympäröivät valtavat lumikasat, mutta toissapäivänä lämpötila kohosi yllättäen yli 20 asteeseen, ja eilen päästiin hetkeksi jopa hellerajan yläpuolelle.

Kevään tulosta ei kuitenkaan ole kyse. Huomiseksi on luvattu enimmillään noin seitsemää astetta.

Tiesin, että Bostonin seudun sää on eri tavalla vaihteleva kuin mihin olen Suomessa tottunut, mutta ihan tällaista en osannut odottaa.

Paikallisetkin vaikuttavat yllättyneiltä. Ilmeisesti ei ole ennennäkemätöntä mutta ei hirveän tavallistakaan, että talven keskelle tulee yhtäkkiä hetkeksi kesä.

Tuntuu todella omituiselta kävellä sulavien lumikasojen keskellä kesävaatteissa.

 

Amerikkalaisten juhannus

”Rakas Boston, valtaosa asukkaistasi on jättänyt sinut pitkän viikonlopun ajaksi. Älä huoli, minä pysyn rinnallasi”, kirjoitti kaverini juuri Facebookiin.

Tuli heti mieleen Helsinki juhannuksena.

Viime viikolla te siellä Suomessa juhlitte kesää ja pitkää viikonloppua, ja nyt on meidän vuoromme. Itsenäisyyspäivä eli heinäkuun neljäs osuu tänä vuonna maanantaille, ja useimmat amerikkalaiset pääsevät nauttimaan pitkästä kesäviikonlopusta.

Osa itsenäisyysviikonlopun perinteistä on hyvin samanlaisia kuin suomalaiset juhannusperinteet.

Eräs hyvä ystäväni lähti perjantaina töistä aikaisin ja ajoi perheensä hirsimökille. Sukulaisten mökkejä on kuulemma lähettyvillä runsaasti, ja itsenäisyysviikonloppuna koko suku kokoontuu yhteen.

Se kuulosti hyvin tutulta. Hirsimökki nyt sattuu olemaan New Yorkissa eikä esimerkiksi Suonenjoella, mutta koska kyseessä on New Yorkin osavaltion pohjoisosa eikä suurkaupunki, mökki on aika varmasti ihan yhtä keskellä luontoa kuin suomalaisten kesämökit.

Olennainen ero juhannukseen on kuitenkin se, että myös kaupungeissa juhlitaan näyttävästi. Vaikka monet Bostonin asukkaat kenties ovatkin matkanneet maalle, kaupunkiin on vastavuoroisesti tullut valtava määrä turisteja.

Viime vuonna vietimme itsekin itsenäisyyspäiväviikonlopun matkoilla. Tänä vuonna halusin kuitenkin päästä näkemään Bostonin maankuulun itsenäisyysjuhlinnan.

Historiastaan ylpeä Boston ottaa itsenäisyyspäivästä kaiken irti. Itsenäistymiseen johtanut sota brittejä vastaan sai alkuunsa Bostonin liepeillä käydyistä taisteluista, ja kaupunki mainostaa itseään mielellään itsenäistymisen kehtona.

Luvassa on nelipäiväinen Boston Harbourfest, johon liittyy monenlaista ohjelmaa. Iso osa ohjelmasta liittyy historiaan, mutta luvassa on myös viihteellisempää ajanvietettä kuten musiikki- ja ruokatapahtumia.

Ilotulitteita ammutaan taivaalle ainakin lauantai-, sunnuntai- ja maanantai-iltana. Maanantai-illan suurilotulitus on yksi maan tunnetuimmista itsenäisyyspäivän ilotulituksista.

Tänään saattaa vielä ukostaa, mutta lauantaista eteenpäin on ennustettu auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta ja noin kolmenkymmenen celsiusasteen lämpötiloja.

Juhannus saa ulkomailla asuvan ikäviöimään Suomea, mutta olen aika varma, että se toimii myös toisinpäin. Kun myöhemmin asumme taas Suomessa, kaipaan tähän aikaan vuodesta aika varmasti Amerikkaa.

Viimevuotinen itsenäisyyspäivän ilotulitus New Yorkissa

Viimeistä kertaa mökillä

Rakkaiden ihmisten hyvästeleminen on ulkomaille muuttaessa vaikeinta, mutta haikeus nousee pintaan myös rakkaissa paikoissa.

Vietin viikonlopun vanhempieni kanssa Hangossa mökillä – viimeistä kertaa ennen muuttoa.

Mökki on minulle hyvin tärkeä. Se on ollut osa elämääni pidempään kuin yksikään koti, jossa olen asunut. Olen jakanut siellä vanhempieni ja ystävieni kanssa lukemattomia merkityksellisiä läheisyyden hetkiä. Olen vetäytynyt sinne milloin käsittelemään sydänsuruja, milloin unohtamaan arjen stressin ja kiireen.

Kesän viettäminen mökillä on minulle jotain pysyvää, muuttumatonta, jonka varaan olen lapsesta saakka voinut laskea.

Nyt en tiedä, tulenko ensi kesänä mökille.

Lohdullista on kuitenkin se, että mökki pysyy paikallaan, vaikka en tulisikaan. Mökkeilykesiä tulee aina uusia, vaikka yksi jäisikin välistä.

Useita kertoja ulkomailla asunut ystäväni sanoi äskettäin, että Suomi ei katoa mihinkään, vaikka asuisikin välillä muualla. Siitä ajatuksesta aion pitää kiinni.

Onnenhetkiä

Kaksi viime viikkoani Suomessa ovat olleet täynnä tärkeitä ihmisiä ja ihanaa kesätekemistä. Viime viikolla sain käytyä sekä Suomenlinnan kesäteatterissa että Kesäkino Engelissä, joihin olin halunnut jo vuosia, mutta en ollut saanut aikaiseksi lähteä. Viikon huipensi perinteinen mökkiviikonloppu kouluaikaisten ystävien kanssa.

Lähestyvä muutto patistaa tekemään nyt kaiken sellaisen, mikä aiemmin on jäänyt tekemättä siksi, että sen voisi tehdä koska vain. Toistaiseksi se on tuntunut hienolta. Päivät ovat olleet täynnä onnenhetkiä.

Suomenlinnan lautalla matkalla kotiin kesäteatterista. Sade on juuri alkamassa ja ilta hämärtymässä, valo on erikoinen ja Helsinki kaunis.

Annamari Sipilä pakinoi eilen Helsingin Sanomissa mustan huumorin sävyttämään tyyliinsä ulkosuomalaisen Suomen-lomailusta ja kuvaili, miten ulkosuomalainen tapaa maanisessa tahdissa hirveän määrän ihmisiä, suorittaa kaikki asiaan kuuluvat keskustelut eikä enää illalla muista, keitä on nähnyt.

En samaistunut lainkaan. Minusta tuntuu ennemminkin, että ajan viettäminen Suomessa asuvien rakkaiden ihmisten kanssa on muuttunut vielä astetta merkityksellisemmäksi siksi, että tiedän asuvani kohta heistä kaukana. Tunnen entistäkin syvemmin onnea kaikesta siitä, mistä täällä pidän.

Ehkä kokemukseni on erilainen siksi, että Sipilä on asunut ulkomailla pitkiä aikoja, kun taas minä vasta aloittelen elämää Suomen ulkopuolella. Tai sitten olemme vain tässä asiassa erilaisia.

Jännitin etukäteen, voisinko nauttia Suomessa olosta niin paljon, etten enää haluaisikaan muuttaa. Sellaisesta ei kuitenkaan ole ollut merkkiäkään. Päinvastoin olen ollut lähdöstä nyt vielä innostuneempi kuin ennen heinäkuun lomaani Bostonissa. Muutto tuntuu nyt paljon todellisemmalta, kun pääsin jo uuden elämän alkuun lomani aikana.

Olen töissä vielä kolme viikkoa ja Suomessa kokonaisuudessaan neljä ja puoli. Aika menee varmasti todella nopeasti, mutta olen varma, että siihen mahtuu vielä monta mieleenpainuvaa hetkeä.

Itse suunniteltu halloumi-munakoisohampurilainenmökillä ystävien kanssa grillattuna ja mökkiterassilla nautittuna.