Muistutus itselle: Työmatkalla on rankempaa kuin lomamatkalla

Tervehdys pitkästä aikaa, blogin lukijat! Anteeksi, ettei minusta ole kuulunut aikoihin. Olen ollut kiirastorstaista saakka työmatkalla, joka jatkuu edelleen.

Milwaukeessa Pronssi-Fonzien kanssa

Olen oppinut matkan aikana monia asioita. Muun muassa sen, ettei työmatkaa voi suunnitella samanlaiseksi kuin lomareissua.

Ennen Bostoniin muuttoani tapasin tehdä kerran vuodessa noin kuukauden mittaisen lomamatkan johonkin kauas. Kiersin tiiviissä tahdissa isoja alueita kuten Keski-Amerikan kaikki valtiot Panamasta Meksikoon tai Australian etelärannikolta itärannikon kautta Pohjoisterritorioon. Nautin noista matkoista suunnattomasti, vaikka niiden jälkeen tunsinkin aina olevani loman tarpeessa.

Nyt olen saman mittaisella työmatkalla, jota lähdin suunnittelemaan samalla tavalla kuin aiemmassa elämässäni tekemiäni lomamatkoja.

Harley-Davidson -museossa Milwaukeessa

Olin menossa vuotuiseen matkustavien naisten konferenssiin Suurten järvien alueelle Wisconsinin Milwaukeehen, joten mietin, minkälaisia juttuja voisin kirjoittaa suunnilleen samalta seudulta. Sain myytyä useita juttuideoita Minnesotan Minneapolisista, joka on ”vain” noin reilun 550 kilometrin eli lyhyen lennon päässä Milwaukeesta. Lisäksi sain kaupaksi jutun Wisconsinin maaseudulta vain reilun tunnin ajomatkan päästä Minneapolisista.

Heti matkustavien naisten konferenssin jälkeen alkoi matkailutoimittajille tarkoitettu konferenssi Luoteis-Yhdysvalloissa Oregonin Salemissa. Halusin kovasti osallistua siihenkin, joten päätin hankkiutua Milwaukeesta Salemiin, vaikka se vaati junamatkan Milwaukeesta Chicagoon ja lennon Oregonin Portlandiin, josta oli vielä tunnin ajomatka Salemiin. Erittäin ystävällinen Airbnb-emäntäni lupasi hakea minut kentältä, minkä ansiosta pääsin perille vielä samana iltana.

Salemin konferenssin osallistujilla oli mahdollisuus hakea mukaan sponsoroiduille lehdistömatkoille, joilla Oregonin vähemmän tunnettujen alueiden matkailutoimistot pyrkivät houkuttelemaan toimittajia kirjoittamaan matkailujuttuja alueistaan. En ollut koskaan ollut tämäntyyppisellä lehdistömatkalla, ja hain uteliaana mukaan Albanyn alueen ruokapainotteiselle nelipäiväiselle kierrokselle. Suomalaisena olin eksoottinen hakija, ja minut valittiin mukaan.

Ihana Willamette Valley Vineyard oli yksi Albanyn-retkemme kohteista

Lehdistömatka päättyi Oregonin suurimpaan kaupunkiin Portlandiin, josta olin jo aikaisemmin myynyt eräälle asiakkaalleni matkailujutun. Päätin tietenkin, että tekisin sen samalla, kun kerran kuitenkin kaupungissa olisin.

Olin kirjoittamassa matkailujuttua myös naapuriosavaltio Washingtonin suurimmasta kaupungista Seattlesta, jossa kannatti toki käydä samalla matkalla.

Seattlen kuulu ”näsinneula” Space Needle turistiristeilylaivasta nähtynä

Eräs asiakkaani oli toivonut minulta juttuja keskemmältä maata Montanan osavaltiosta, joka on Washingtonin vieressä. Se olisi kotimatkani varrella, joten sekin kannatti yhdistää samaan kierrokseen.

Montanan vieressä puolestaan on Yelllowstonen kansallispuisto, johon olin jo pitkään haaveillut pääseväni Samulin kanssa lomalle. Päätimme, että Samuli lentäisi Montanaan minua tapaamaan, ja viettäisimme yhdessä muutaman päivän loman Yellowstonessa Wyomingissa sekä sen ympäristössä Montanassa ja Idahossa.

Kun olin saanut matkan suunniteltua näin pitkälle, kävi ilmi, että eräs asiakkaani halusi minun osallistuvan Arktisen neuvoston kokoukseen Alaskan Fairbanksissa. Lupasin tietenkin mennä, ja matkareittiini tuli taas yksi osavaltio lisää.

Valitettavasti kokous osui sellaiselle päivälle, etten ehtisi tehdä Montana-juttujani ennen Alaskaan lentämistä. Joutuisin siis palaamaan Alaskasta vielä Montanaan.

Jätin pitkäksi aikaa paluulippuni ostamatta siltä varalta, että keksisin vielä jonkin kohteen, jossa käydä ennen kotiin paluuta. Seattlessa ollessani päätin kuitenkin, etten jaksaisi enää yhtään kohdetta, vaan Montanasta olisi aika lentää Bostoniin.

Willamette Valley Wineyard

Yhdeksässä eri osavaltiossa kulkeva matkareittini oli aika mielipuolinen, mutta se ei vaikuttanut sen rankemmalta kuin aiemmat pitkät lomamatkani. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, miten paljon rankempaa on olla matkalla töissä kuin lomalla.

Matka vaati niin paljon järjestelyjä, etten saanut läheskään kaikkea hoidettua ennen lähtöäni. Jouduin siis sopimaan haastatteluja ja hoitamaan muita työasioita iltaisin tiivistahtisten päivien päätteeksi.

Osan jutuistani pystyn kirjoittamaan vasta kotiin palattuani, mutta osan deadline oli jo heti matkan aikana. Matkaohjelmassani ei ollut juuri lainkaan aikaa kirjoittamiselle, joten kirjoitin juttuja pääasiassa lento- ja junamatkoilla.

Matkan ensimmäiset kolme viikkoa kuluivat lähes tauotta töiden merkeissä yöunia lukuun ottamatta. Nukuin pääsääntöisesti huonosti, sillä olin stressaantunut milloin mistäkin tulevasta matkan vaiheesta.

Isälläni on tapana sanoa perheemme lomamatkojen loppuvaiheessa, että matka on paremmalla puolella. En ole koskaan samaistunut hänen kokemukseensa, sillä en ole halunnut matkojen päättyvän. Tällä matkalla minusta tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni siltä, että odotan innolla kotiin pääsyä.

Viime päivät lomailin Samulin kanssa Yellowstonessa, ja nyt voin jo paljon paremmin kuin ennen minilomaamme. Keskiviikkona olin varannut lähes kokonaisen päivän kirjoitustyölle, ja jopa työnteko tuntui lähes lomalta, kun sain nukkua aamulla pitkään ja kirjoittaa juttua kaikessa rauhassa. Montanan Belgradessa sattui olemaan ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, ja istuin puistossa kirjoittamassa.

Sen voimin oli jo taas paljon helpompi lähteä Alaskaan.

Kun seuraavan kerran suunnittelen työmatkaa, en tee siitä näin pitkää. Yritän myös varata matkaohjelmaan rauhallisempia päiviä kirjoittamista varten.

    Pisteet kartalla ovat erittäin karkeasti suuntaa antavia.

Advertisement

New York My Way

Suhteeni New Yorkiin on hyvin erilainen kuin useimpiin paikkoihin, missä olen elämäni aikana käynyt. Minulle on tyypillistä käydä kussakin kohteessa vain kerran ja suunnitella matkani huolella useita kuukausia etukäteen varmistaakseni, että näen ja koen paikan päälle päästyäni kaikki minulle tärkeimmät asiat.

New Yorkissa olen käynyt jo viidesti – mutta en kertaakaan niin, että olisin päässyt suunnittelemaan matkan hyvissä ajoin etukäteen mieleni mukaiseksi.

Tästä seuraa, etten ole kertaakaan päässyt tekemään yhtä asioista, jotka ensivierailustani saakka aivan erityisesti olen halunnut New Yorkissa kokea: vierailemaan Vapaudenpatsaan asuttamalla Liberty Islandilla ja kiipeämään patsaan kruunuun.

Tämän lähemmäs Vapaudenpatsasta en koskaan ole päässyt, ja näin kaukaa katsottuna se ei tee niin suurta vaikutusta kuin toivoisin.

Ensimmäiset kaksi kertaa kävin kaupungissa teini-ikäisenä: kerran vanhempieni kanssa ja kerran EF-kielimatkayrityksen kilpailussa voittamallani matkalla. Tuohon aikaan en vielä harrastanut matkojen suunnittelemista. Menin vain iloisena vanhempieni ja palkintomatkanjärjestäjien mukana mihin ikinä he halusivat minut viedä.

Loput kolme matkaa olen tehnyt nyt Bostonissa asuessani. Yksi oli alle vuorokauden mittainen työmatka, jonka aikana en tehnyt muuta kuin töitä. Yksi oli Samulin ja minun viimevuotinen miniloma itsenäisyyspäiväviikonloppuna, jonne päätimme lähteä lyhyellä varoitusajalla. Kolmannen reissun tein toissa viikolla Suomesta kylään tulleiden ystävieni kanssa, ja silloin keskityimme tekemään heille tärkeimpiä asioita.

Toissaviikkoisen reissun innoittamana aloin viimein suunnitella minulle ja Samulille uutta New Yorkin -viikonloppureissua ensi kesälle. Nyt pääsin vihdoin miettimään, mitä kaikkein mieluiten haluaisin kaupungissa nähdä ja kokea, kun kaikkialle on vielä lippuja tarjolla.

Aivan ensimmäiseksi varasin meille liput Vapaudenpatsaan kruunuun. Ne myydään loppuun useita kuukausia etukäteen – varsinkin viikonloppujen osalta ja kesäkuukausille. Nyt maaliskuun alussa viikonloppulippuja oli vielä hyvin tarjolla heinäkuulle ja siitä eteenpäin, mutta kesäkuun viikonloput olivat jo hyvin pitkälle loppuunmyytyjä.

Sitten ostin liput One World Trade Centeriin, kaksoistornien raunioille rakennettuun pilvenpiirtäjään. Niitäkin oli vielä hyvin tarjolla heinäkuulle, ja sain meille liput sellaiseen kellonaikaan, että meidän pitäisi ehtiä näköalatorniin auringonlaskua katsomaan.

One World Trade Centerin torni

Nämä kaksi ohjelmanumeroa ovat loistoesimerkkejä siitä, miksi minulle on tärkeää suunnitella matkoja hyvissä ajoin etukäteen.

Ymmärrän hyvin, ettei kaikkia matkailijoita edes kiinnosta tehdä juurin niitä asioita, jotka ovat valtavan suosittuja ja myydään loppuun pitkälti etukäteen. Itse koen kuitenkin, että suositut nähtävyydet ja retket ovat usein suosittuja hyvästä syystä.

Minulla kai vain sattuu olemaan sillä lailla tavallinen maku, että matkojeni kohokohdat ovat usein samoja, jotka moni muukin on nimennyt oman lomansa huippuhetkeksi.

Suuri Etelävaltioiden kiertomatka

Kaksi viikkoa sitten lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni matkaan ilman paluulippua ja vailla kattavaa matkasuunnitelmaa. Nyt paluulippu on viimein ostettu, ja suunnitelmani ovat muutenkin täsmentyneet huomattavasti sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin matkareitistäni.

Päivitettynä matkakarttani näyttää tältä:

Matkatoimistojen nimeämistyyliä mukaillen päätin alkaa kutsua reissuni Murmelipäivän jälkeistä osuutta Suureksi Etelävaltioiden kiertomatkaksi. Mukana ovat jossain muodossa kaikki Etelävaltiot Kentuckya lukuun ottamatta.

Osaan osavaltioista olen tehnyt vain lyhyen piipahduksen.

Pohjois-Carolinan Charlottessa pääsin käymään lennonvaihdon yhteydessä matkalla Punxsytawneystä Memphisiin. Arkansasissa oli helppo käväistä Memphisistä käsin, sillä valtaosin Tennesseessä sijaitseva kaupunki jatkuu lännessä naapuriosavaltion puolelle.

Mississipin halki ajoin junalla.

New Orleansista käsin tein päiväretken Alabaman Mobileen, jota Globe Called Home -blogin Jenni oli suositellut.

Ennakkoon suunnittelemani osuuden jälkeen jatkoin lyhyelle työmatkalle Teksasin Houstoniin. Sen jälkeen piipahdin omaksi ilokseni Tuulen Viemää -maisemissa Atlantassa Georgiassa.

Nyt olen bussissa matkalla Georgian rannikkokaupunkiin Savannahiin. Sen jälkeen ohjelmassa on vielä Etelä-Carolinan Charleston. Niissä suurin osa ajasta kuluu työn merkeissä.

Tarkoitukseni on kirjoittaa matkan eri vaiheista vielä omat erilliset blogipostaukset, mutta toistaiseksi siihen ei ole vielä ollut tilaisuutta, kun kirjoittamiseen liikenevä aika on pitänyt käyttää töiden tekemiseen.

Kotiin Bostoniin palaan perjantai-iltana.

Boston tuntuu tämän matkan jälkeen varmasti vielä paljon enemmän kodilta kuin tähän saakka. Olen päässyt näkemään hyvin erilaista Amerikkaa, ja vaikka olen pitänyt monista matkakohteistani kovasti, en asuisi missään niistä mieluummin kuin Bostonissa.

Matka jännän äärelle, osa 2: Elvistä ja karnevaaleja

Lupasin aiemmassa Murmelipäivästä kertovassa postauksessani kirjoittaa kohta lisää helmikuun matkasuunnitelmistani. Lähden maanantaina ainakin kahden viikon kiertomatkalle, joka alkaa Punxsutawneyn Murmelipäivästä ja jatkuu siitä Memphisin kautta New Orleansin Mardi Gras -karnevaaleihin.

Memphisissä ehdin viettää kaksi kokonaista päivää. Ensimmäiseksi aion tutustua Elviksen Graceland-kartanoon, jossa toimii nykyään Elvis-museo. Haaveilen pääseväni siellä juttusille todellisten Elvis-fanien kanssa, jotka palvovat kuningasta ja ehkä jopa kieltäytyvät uskomasta hänen kuolleen – mutta on tietysti täysin tuurista kiinni, minkälaisia kanssamatkalaisia museoon sattuu minun vierailuni aikana tulemaan.

Paras mahdollisuus nähdä todellisia Elvis-faneja olisi osallistua Elviksen synnyinkylässä Tupelossa vuosittain kesäkuun alussa järjestettäville Elvis-festivaaleille, mutta valitettavasti ne taitavat jäädä minulta tänä vuonna väliin.

Kuvakaappaus Gracelandin Elvis-museon sivuilta.

Toinen minua erityisesti kiinnostava nähtävyys Memphisissä on rotuerottelun vastaisen taistelun historiaa avaava National Civil Rights Museum. Lisäksi yritän ehtiä käydä ainakin jossakin kaupungin lukuisista musiikkihistoriamuseoista ja ulkoilmamuseohenkiseksi restauroidulla Beale Streetillä.

Memphis on niin lähellä osavaltioiden rajaa, että vaikka suurin osa kaupungista sijaitsee Tennesseessä, kaupunki levittäytyy myös Mississippi-joen yli Arkansasin puolelle. Koska Arkansas ei ole muuten matkahaavelistallani lainkaan, minua houkuttaisi piipahtaa siellä hakemassa osavaltiopiste samaan tapaan kuin käväisin Marylandissä ollessani Washington DC:ssä.

Memphisistä New Orleansiin matkustan junalla Mississippin osavaltion halki. Olen aina pitänyt junamatkoista, joten on mielenkiintoista päästä kokeilemaan junaa myös Amerikassa.

Tämä nimenomainen matka kestää kahdeksan tuntia, joten siitä voi tulla hieman puuduttava, mutta minulla on paikka yläkerran vaunussa ja pääsen toivottavasti ihailemaan ikkunasta Mississippin maaseutua. Se on varmasti hyvin erilaista Amerikkaa kuin mikään, mitä olen nähnyt aiemmilla matkoillani.

New Orleansissa tapaan Samulin ja vietämme yhdessä muutaman päivän miniloman Louisianassa.

New Orleans on minun Amerikka-matkahaavelistani kärkipäässä, ja halusin erityisesti päästä näkemään sen Mardi Gras -karnevaalin aikana.

Kuvakaappaus Mardi Gras New Orleans -sivustolta.

Mardi Gras eli rasvainen tiistai on Louisianan versio laskiaistiistaista. Louisianalaiset ottavat karnevaalikaudesta kaiken irti: juhliminen jatkuu kuukauden verran loppiaisesta laskiaiseen. Tuona aikana kaupungissa järjestetään lukuisia paraateja ja syödään jatkuvasti erityistä karnevaalikakkua King Cakea.

Juhliminen huipentuu laskiaistiistaihin ja sitä edeltäviin viikonloppuun ja maanantaihin. Silloin nähdään suurimmat paraatit ja kaupunkiin saapuu eniten matkailijoita.

Muissa osavaltioissa kuin Louisianassa asuvien amerikkalaisten yleinen käsitys Mardi Grasista tuntuu olevan, että se on hullu ja villi, ehkä vähän pelottavakin juhla. New Orleansin asukkaat itse puolestaan todistelevat blogeissa ja lehtijutuissa, että suurin osa karnevaalista on lapsiperheille sopivaa harmitonta ilonpitoa. Rietastelu ja ryypiskely keskittyvät heidän mukaansa turistien suosiman French Quarterin alueelle, jossa ei edes kulje paraateja, koska vanhankaupungin kadut ovat siihen liian kapeita.

Pidän todennäköisenä, että paikallisten kuvaukset ovat lähimpänä totuutta. Aika näyttää, minkälaisen käsityksen me Mardi Grasista saamme.

Varmaa on, että kaupunki on tuolloin tupaten täynnä ihmisiä. Laskiaissunnuntaina jotkut menevät jo varhain aamulla varaamaan itselleen kadulta hyvän paikan iltakuudelta alkavaa paraatia varten.

Meidän Mardi Gras matkasuunnitelmamme on ymmpärtääkseni aika epätyypillinen. Ajattelimme nimittäin lähteä viikonlopuksi kokonaan pois New Orleansista ja kierrellä Louisianan maaseutua.

Äkkiseltään voi tuntua kummalliselta jättää vapaaehtoisesti väliin osa hienoimmista paraateista. Tämä saattaa kuitenkin olla ainoa kerta, kun kumpikaan meistä käy Louisianassa, ja osavaltiossa on muutakin kiinnostavaa nähtävää kuin New Orleans.

Arvelen myös, että paraatien katsominen väentungoksessa muuttuu aika nopeasti puuduttavaksi. Niin paljon kuin haluankin nähdä Mardi Grasin, en oikein usko, että nauttisin paraatireitin varrella seisoskelusta erityisen paljon enää neljäntenä peräkkäisenä päivänä.

Mikäli sää sallii, olemme menossa sunnuntaiaamuna suolle kahdeksankymppisen entisen alligaattorinmetsästäjän kanssa, joka vetää nykyään turisteille luontoretkiä. Jos retki toteutuu, olen ihan varma, että saamme siitä paljon enemmän irti kuin yhdestä ylimääräisestä paraatipäivästä.

Muutenkin matkasta tulee paljon monipuolisempi, kun vietämme osan ajasta kaupungin ulkopuolella.

Lisäksi säästämme aika paljon rahaa siinä, ettemme majoitu New Orleansissa kuin kaksi yötä neljästä. Majoitusten hinnat ovat nimittäin luonnollisestikin pilvissä karnevaalin huipentuessa. Halvimmat löytämäni majoitukset lähelläkään New Orleansin keskustaa maksoivat pari sataa yöltä, kun maaseudulla voi yöpyä muutamalla kympillä.

Karnevaaliriemu katkeaa lukemani mukaan kuin seinään, kun kello lyö kaksitoista tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Silloin alkaa vakava paaston aika, jonka vastapainoksi ovat alun perin kehittyneet niin Mardi Gras, Rion sambakarnevaalit kuin Suomen laskiainenkin.

Keskiviikkona kaupunki on autio ja tyhjä. Laskiaistiistain jälkeinen tuhkakeskiviikko on Louisianassa vapaapäivä, joten kaupat ja monet ravintolat ovat kiinni. Useimmat turistit lähtevät heti karnevaalien päättyessä.

Samulikin palaa tuolloin Bostoniin. Minun matkani muuttuu työmatkaksi, jonka seuraavat kohteet ja päivät ovat vielä jossain määrin auki. Palaan niihin myöhemmin, kun tiedän tarkemmin, mitä olen tekemässä.

Luotaantyöntävien motellien maa

Tässä maassa tuntuu olevan todella paljon vastenmielisiä, likaisia motelleja.

Olen yrittänyt etsiä edullista majoitusta tuleville reissuillemme, ja se on välillä todella masentavaa. Yhdessä ja samassa kaupungissa saattaa olla useita kymmeniä muutaman kympin motelleja, joilla on TripAdvisorissa toinen toistaan karmaisevammat arvostelut.

Kun yrittää selvittää, olisiko jokin niistä kelvollinen, joutuu lukemaan synkän tilityksen toisensa jälkeen.

Tyytymättömien asiakkaiden kuvauksista tulevat mieleen amerikkalaisten rikossarjojen kohtaukset, jossa poliisit tekevät rynnäkön motellihuoneeseen epäiltyä jahdatakseen tai murharyhmä kutsutaan motelliin tutkimaan ruumista.

Kauhutarinoiden seassa on lähes aina hyviäkin arvosteluja, mutta on hirveän vaikea tietää, mitä niistä pitäisi ajatella. Joskus ne ovat väärennettyjä. Joskus ne varmaankin ovat aitoja. On helppo uskoa, että sama halpa motelli voi olla hyvällä tuurilla neutraali kokemus ja huonolla tuurilla painajainen. Tuskin niiden laatu tasaista on.

Yksin matkustaessani en edes harkitse vaihtoehtoja, jotka eivät vaikuta mielestäni riittävän turvallisilta. Minulle on selvää, että maksan yksin matkustavana naisena majoituksesta mieluummin vähän enemmän siitä ilosta, että luotan sekä majapaikan että sitä ympäröivän alueen turvallisuuteen.

Samulin kanssa matkustaessani en kuitenkaan pelkää samassa määrin turvallisuuteni puolesta. Turvattomuus ei kuitenkaan ole epämääräisten majapaikkojen ainoa ongelma. Monet asiakkaat valittavat motellien likaisuudesta.

En ole siisteyden suhteen turhantarkka, mutta haluaisin olla varma siitä, etten nuku edellisen hotellivieraan lakanoissa tai kuivaa itseäni pesemättömään pyyhkeeseen. En haluaisi, että hotellin aulassa olisi virtsalätäköitä.

Olen ollut aika hämmentynyt siitä, että edullisen majoituksen löytäminen tuntuu tässä maassa – ainakin TripAdvisorin mukaan – niin usein edellyttävän nimenomaan sen riskin ottamista, että saattaa päätyä iljettävän epäsiistiin huoneeseen.

Se on minulle uutta, vaikka olen matkustellut Etelämannerta lukuun ottamatta kaikissa maanosissa ja suosinut useimmilla matkoillani edullisia majoitusvaihtoehtoja. Voin yöpyä sängyn kokoisessa komerossa tai nuhjuisessa kopissa. Huoneessani ei ole pakko olla omaa vessaa tai edes ikkunaa. En menetä hermojani, jos langaton netti ei toimi kuin aulassa, ja jos huoneeseen kantautuu paljon meteliä, käytän korvatulppia. Siedän ruman sisustuksen ja rakennuksen yleisen rähjäisyyden. Huono palvelukaan ei pilaa matkaani. Yksittäisen torakan voi aina liiskata.

Mutta haluan puhtaat lakanat. Haluan puhtaan pyyhkeen ja siivotun vessan.

En ole vielä koskaan käyttänyt Airbnbtä, mutta alan kallistua sille kannalle, että se olisi ainakin tässä maassa monilla paikkakunnilla paras edullinen majoitusvaihtoehto.

Motellisiivoajille maksetaan luokattoman huonoa palkkaa, joten ei ole ihme, jos he eivät aina tee parastaan huoneita siivotessaan. Airbnb-huoneen sen sijaan siivoaa varmaankin useimmiten asunnon omistaja, joka saa ylimääräisen huoneen vuokratulot suoraan itselleen. Hänen luulisi siksi piittaavan keskimääräistä motellisiivoojaa enemmän siitä, että asiakkaat antaisivat majapaikalleen ylistävät nettiarvostelut.

Onko teillä, lukijat, kokemusta siitä, miten tässä maassa löytäisi mahdollisimman edullisen majoituksen, jonka siisteys täyttäisi edes minimivaatimukset? Entä oletteko käyttäneet Airbnb:tä Yhdysvalloissa? Kuulisin mielelläni kokemuksianne ja vinkkejänne.

Roadtrip Kaliforniaan, Las Vegasiin, Grand Canyoniin ja Utahiin

Kerroin aiemmin olleeni viime päivinä todella innoissani matkojen suunnittelusta. Yksi tärkeimmistä suunnitelmista tälle vuodelle on minun ja Samulin yhteinen road trip Yhdysvaltojen lounaisosiin.

Ajatus lähti Samulin haaveesta ajaa Los Angelesista San Fransiscoon rantaa pitkin kulkevaa Ykköstietä pitkin. Samalla reissulla hän halusi näyttää minulle Vegasin, jossa on itse jo kertaalleen käynyt.

Keksimme jo varhaisessa vaiheessa, että voisimme yhdistää matkaan myös vierailun Yosemiten kansallispuistossa. Vesiputoukset ovat suuri rakkauteni, ja Yosemitessa on muutamia upeita putouksia. Putoukset ovat hienoimmillaan toukokuussa, joka olisi muutenkin hyvä aika matkustaa Kaliforniaan.

Lisäksi Yosemite on yksi harvoista paikoista, joissa voi muutamana yönä vuodessa nähdä aivan erityisen vesiputousilmiön: kuusateenkaaren.

Kuusateenkaari syntyy täydenkuun aikaan, kun oikeaan ilmansuuntaan näkyvä suuri vesiputous virtaa niin runsaana, että vesi pisaroi sumuna ilmaan. Kuunsäteet heijastuvat sumuun ja muodostavat hopeanhohtoisen, yössä kimmeltävän sateenkaaren.

Olen nähnyt kuusateenkaaren jo kerran elämässäni Victorian putouksilla Sambiassa. Se oli yksi ikimuistoisimpia ja taianomaisimpia matkakokemuksiani. Olisi ihanaa jakaa kuusateenkaarihetki Samulin kanssa.

Ja vaikka kuusateenkaaren näkeminen ei esimerkiksi pilvisen taivaan vuoksi onnistuisikaan, Yosemite olisi joka tapauksessa upea retkikohde vain 3-4 tunnin ajomatkan päässä San Fransiscosta.

Tällainen ajattelu on minulle hyvin tyypillistä, kun suunnittelen matkoja: jos aiotun kohteen ”lähellä” (esimerkiksi kymmenen tunnin bussimatkan päässä) on toinen kiinnostava kohde, alan heti miettiä, voisinko saada sen mukaan matkaani.

Muotoilin hiljattain, että matkailumottoni on ”Kun nyt kerran tänne asti on tultu”. Kaliforian-reittimme synty kuvastaa erinomaisesti sitä, mitä motollani tarkoitan:

Jos kerran menemme San Fransiscoon, voimme yhtä hyvin käydä myös Yosemitessa. Ja jos kävisimme Vegasissa, olisi tuhlausta olla näkemättä myös Grand Canyonia ja Bryce Canyonia, jotka kummatkin ovat Vegasista vain neljän tunnin ajomatkan päässä eri suunnilla.

Death Valley ei ole toukokuussa parhaimmillaan, mutta se on niin houkuttelevasti matkan varrella Yosemitesta Vegasiin, että pakkohan meidän olisi ajaa senkin läpi ja piipahtaa parilla näköalapaikalla. Tuolla välillä kulkee kaunis vuoristomaisemareittikin.

Tällä tavalla matkoista tulee helposti aika pitkiä. Samuli joutui pyytämään tätä matkaa varten töistä jopa kahden viikon yhtäjaksoisen loman, joka täälläpäin on lähes tuntematon käsite. Poikkeuksellisen pitkä loma kuitenkin sallittiin, kun sitä kehtasi yhteisön paineista huolimatta pyytää.

Minun onnekseni Samuli ei ole innokas matkustamaan yksin, ja lomapäiviä oli meidän seurusteluamme edeltävinä Amerikan-vuosina ehtinyt kertyä jopa varastoon. Nyt niille on ollut helppo keksiä käyttöä.

Ihana energinen olo

Nyt joululomien jälkeen olen tuntenut itseni energisemmäksi kuin pitkään aikaan. Huomaan sen erityisesti siitä, että olen ollut todella innostunut matkojen suunnittelusta.

Rakastan matkojen suunnittelemista, mutta olen pystynyt nauttimaan siitä täysillä viimeksi syksyllä 2012, jolloin järjestin itselleni viiden viikon omatoimimatkan Australiaan. Sen jälkeen elämässäni tapahtui monia raskaita asioita, ja olin sen verran uuvuksissa, ettei vanha rakas harrastus enää tuntunutkaan innostavalta.

Tammikuussa 2013 kiersin Australian etelästä itärannikon kautta pohjoiseen. Kuva on Brisbanen eläintarhasta.

Viime syksynä olin onnellisempi kuin koskaan sitten lapsuuden, mutta Havaijin-matkaamme järjestäessäni näin selvästi, että matkasuunnitteluinnostukseni oli silti edelleen poissa. Sain kyllä järjestettyä meille hienon reissun, mutta en nauttinut suunnittelutyöstä yhtään niin paljon kuin olisin halunnut.

Osasin kyllä ottaa ilon irti Havaijilla olosta, vaikka en saanutkaan matkan suunnittelusta toivomaani mielihyvää. Kuvassa Punalu’u Black Sand Beach.

Muutama päivä sitten tunsin kuitenkin vanhan innostuksen palaavan. Sen jälkeen olen viettänyt joka ilta useita tunteja koneen ja opaskirjan ääressä ja tehnyt suunnitelmia.

Olen saanut takaisin sellaisen osan itsestäni, jonka pelkäsin jo menettäneeni kokonaan. Tuntuu, että olen elpymässä vaikeiden aikojen jälkeen ihmiseksi, joka haluaisin aina olla.

Energiaa on riittänyt muuhunkin kuin matkoista haaveiluun. Saimme esimerkiksi viikonloppuna pidettyä siivouspäivän, josta oli puhuttu jo pitkään, mutta jota oli aina lykätty kauemmas tulevaisuuteen.

Siistissä ja kodikkaassa kodissa on mukavaa mietiskellä, mihin kaikkialle sieltä karkaisi.

Asumme Amerikassa varmasti vielä ainakin vuoden. Se on lyhyt aika näin valtavan maan tutkimiseen, kun välillä pitäisi malttaa olla kotona elämässä arkeakin.

On hyvin mahdollista, etteivät kaikki suunnitelmani toteudu. Se ei kuitenkaan haittaa. Kiinnostavista paikoista lukeminen ja matkoista haaveileminen on nautinto ihan itsessään.

Kotona taas

Havaijin-loma oli ihana. Kohteemme Havaijin saari oli täynnä juuri sellaista nähtävää ja tekemistä, mitä Havaijilta odotimme, ja tuntui todella hyvältä olla pitkästä aikaa yhdessä lomalla.

Kerron myöhemmin erikseen kaikesta siitä, mitä näimme ja teimme viikon lomamme aikana. Haluan ensin käydä kaikessa rauhassa läpi ottamamme valokuvat ja sulatella kokemuksia hieman.

Tänään haluan kirjoittaa yksin ja pariskuntana matkustamisen yhtäläisyyksistä ja eroista.

Ennen Samuliin tutustumista matkustelin paljon yksin. Tein yksin useita noin kuukauden mittaisia kiertomatkoja eri puolilla maailmaa. Kiersin Karibiaa, Keski-Amerikkaa, Aasiaa ja Australiaa.

Rakastin yksin matkustamista, mutta hetkittäin se tuntui todella yksinäiseltä. Kuten kirjoitin elokuussa käytyämme Samulin kanssa WaterFire-tapahtumassa, matkoilla tuli usein vastaan romanttisia paikkoja ja tilanteita, joissa olisin kovasti kaivannut kumppania rinnalleni.

Havaiji on kokonaisuudessaan kohde, jossa yksinäisyys helposti korostuisi, jos sinne menisi yksin. Koko saari on hyvin romanttinen. Se on myös amerikkalaisten keskuudessa suosittu häämatkakohde, ja tapasimme viikon aikana lukuisia häämatkalla olevia pareja.

Olen valtavan onnellinen siitä, että sain matkustaa Havaijille yhdessä Samulin kanssa. Silti huomaan, että minulla on vielä paljon opittavaa pariskuntana matkustamisesta.

Kaikkein olennaisimmin minun pitäisi oppia jättämään enemmän aikaa pelkkään olemiseen.

Yksin matkustaessani pakkasin matkaohjelman yleensä aivan täyteen. Siten pääsin näkemään ja kokemaan niin paljon kuin mahdollista, eikä minulle jäänyt aikaa tuntea oloani yksinäiseksi.

Romanttisella lomalla olisi hyvä olla aikaa tuijotella toista silmiin ja kuljeskella käsi kädessä kiireettömästi ympäriinsä.

Se vaatii kuitenkin jostain muusta luopumista. Jokaisessa matkakohteessa on enemmän hienoa nähtävää kuin yhdellä matkalla ehtii, ja mitä väljemmän ohjelman haluaa, sitä enemmän asioita täytyy jättää tekemättä.

En tiedä, muuttaisinko Havaijin-matkaohjelmaamme, jos saisin palata ajassa taaksepäin ja suunnitella sen uudelleen. Kenties en malttaisi, sillä näimme ja koimme todella upeita asioita. Silti toivoisin, että meillä olisi ollut edes yksi päivä enemmän aikaa keskittyä yksinomaan toistemme seurasta nauttimiseen.

Yritän muistaa sen ajatuksen seuraavia lomia suunnitellessa ja pitää huolen siitä, että olemiseen jää riittävästi aikaa.

Toinen opeteltava asia on se, miten saan omat matkarutiinini sujuvimmin osaksi yhdessä matkustamista. Minulla on tietyt tavat valmistautua matkaan, pakata, toimia lentokentällä.

Tällä kertaa yritin unohtaa osan niistä kokonaan, mutta se osoittautui huonoksi ratkaisuksi.

Jos minulle tulee rauhallisempi mieli siitä, että varaudun matkalaukun katoamiseen pakkaamalla suosikkivaatteeni käsimatkatavaraan, minun kannattaa tehdä niin eikä miettiä, onko se toisen silmissä höpsöä ylihuolehtimista. Jos minulle on tärkeää olla lennon lähtöportilla koneeseen nousun alkaessa, minun on syytä pitää itse kelloa silmällä eikä jättää aikataulusta huolehtimista toiselle, jonka mielestä portille voi hyvin mennä myöhemminkin.

Viime kädessä kyse on omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta, joka on yhteinen etu.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ehkä kaikkein tärkein asia, mikä kahden itsenäisen ihmisen täytyy pitää mielessä, kun he opettelevat elämään ja toimimaan yhdessä. On tärkeää olla valmis tekemään kompromisseja ja muuttamaan tapojaan, mutta itseisarvoa tapojen muuttamisella ei ole.

Mitä paremmin kumpikin yksilö voi, sitä mukavampaa kaksikolla on yhdessä. Mikäli pienet rutiinit auttavat olemaan paremmalla mielellä, eikä niistä ole toiselle haittaa, niistä kannattaa pitää kiinni.