Olen amerikkalaistunut tavalla, jota en olisi koskaan uskonut mahdolliseksi: olen alkanut himoita jääpaloja juomiini.
Amerikkalaisille jääpalat ovat äärettömän tärkeitä. Jopa kaikkein hirveimmissä motellihuoneissa on tarjolla sanko, johon asiakas voi hakea jääpaloja käytävältä jääkoneesta. Kotiinkin voi ostaa erillisen jääpalakoneen.
Ulkomailla matkaillessa jääkulttuurierot voivat lähes pilata amerikkalaisen loman. Olin hiljattain mukana keskustelussa, jossa keski-iän ylittänyt amerikkalaisrouva kertoi Espanjan-matkastaan. Kaikki oli muuten ollut hienoa ja ihanaa, mutta yksi iso mieliharmi oli jäänyt kaivelemaan:
”Sieltä ei saanut jäitä!”
Jotta emme täysin amerikkalaistuisi, teemme kotona Aalto-maljakon muotoisia jäitä.
Oma suhteeni jäihin on aina ollut päinvastainen: olen pyrkinyt välttämään niitä kaikin keinoin.
Mieleeni iskostettiin jo lapsena, että jääpalat ovat matkailijalle iso vatsatautiriski, ja olen opetellut pitämään matkoilla huolta siitä, että saan varmasti kaikki juomani ilman jäitä.
Se ei ole tuntunut uhraukselta. En ole kerta kaikkiaan ymmärtänyt jääpalojen viehätystä. Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että ne tekevät ensin juomasta epämiellyttävän kylmän ja laimentavat sitten sulaessaan sen ikävän vetiseksi.
Nyt olen kuitenkin yhtäkkiä hurahtanut jäihin.
Syytän Coca-Colaa. Ennen en koskaan juonut sitä, mutta Atlantan Coca-Cola-maailma sai salakavalasti aivopestyä minut pitämään siitä. Ja Coca-Cola maistuu aivan selvästi paremmalta, jos lasissa on jäitä.
Sama pätee karpalomehuun, toiseen periamerikkalaiseen juomaan. Huomasin sen, kun olin ensin kiinnittänyt huomiota Coca-Colan maun muutokseen.
Näiden havaintojen jälkeen aloin kaivata jäitä kaikkiin kylmiin juomiini.
Jäänhimoni meni jopa niin pitkälle, että varmistin pienessä lautapelikahvilassa ennen juomien tilaamista, oliko jäitä tarjolla. Jos niitä ei olisi ollut, olisin vakavasti harkinnut koko tilaukseni muuttamista.
Puolalaistaustainen kahvilanpitäjä oli tunnistanut meidät eurooppalaisiksi ja katsoi minua hieman oudosti, kun eurooppalaisuudestani huolimatta kyselin jäiden perään.
”On meillä niitä – mutta nehän laimentavat juomasi”, hän ei malttanut olla huomauttamatta.
En oikein tiennyt, mitä sanoa. Juuri samaahan sanoin itse ennen muille, jotka kyselivät, miten pystyin elämään ilman jäitä.
Miten selittää vieraalle ihmiselle, että olin ennen itsekin jäänvastustajien leirissä, mutta nyt olen vaihtanut puolta? Miksi edes yrittää, kun kyse on vain muutamasta hassusta jääpalasta?
”Tiedän”, sanoin vain ja hymyilin hieman nolona.
Siinä hetkessä tunsin itseni auttamattoman amerikkalaiseksi.
Amerikkaa ymmärtämässä 