Lumipäivä on hyggepäivä

Kun Bostonin seudulla tulee lunta, sitä tulee yleensä kunnolla. Tuuli puhaltaa kaupunkiin käytännössä aina joko lämpimästä kaakosta tai hyisestä Grönlannista, ja Grönlannista tullessaan se tuo lumimyrskyt mukanaan.

Lumimyrskyn sattuessa julistetaan niin sanottu lumihätätila, joka saa koko alueen enemmän tai vähemmän kaaokseen. Koulut ovat kiinni ja liikenne takkuaa. Pysäköintipaikat ovat kortilla, sillä pysäköintiä rajoitetaan lumiaurojen työn helpottamiseksi. Arjen aikataulut menevät täysin sekaisin.

Kuten viime talvena tekemässäni lehtijutussa kirjoitin, lumikaaos on pahimmillaan niin ahdistavaa, että ihmiset hakeutuvat terapiaan sen vuoksi.

Me olemme Samulin kanssa kuitenkin onnekkaita.

Useimpina lumipäivinä voimme nököttää kaikessa rauhassa kotona, sillä Samulin työantaja sallii lumipäivinä etätyön, ja minä teen normaalistikin töitä kotoa käsin. Koska meillä ei ole lapsia, emme joudu etsimään paniikissa lastenhoitajaa, kun koulut ovatkin yhtäkkiä kiinni. Samuli on vahva ja liikunnallinen ja jaksaa kaivaa auton lumesta ja sille paikan kinosten seasta.

Meille lumipäivät ovat parhaimmillaan ihania hyggepäiviä. Kello soi aamulla vähän myöhemmin, koska Samulin ei tarvitse varata aikaa työmatkaan. Saamme olla koko päivän kotona kahdestaan. Töiden lomassa voimme katsella, kuinka tuuli pyörittää lunta vimmaisesti ikkunan takana, ja nauttia siitä, ettei tänään tarvitse lähteä mihinkään.

Töiden jälkeen on kotoisaa polttaa tuikkuja ja katsella kotisohvalla televisiota tuulen ulvoessa edelleen nurkissa.

En muista kuulleeni kenenkään amerikkalaisen sanovan nauttivansa lumipäivistä. Ehkä se johtuu siitä, että hyggen käsite ei ole lyönyt täällä itseään läpi yhtä tehokkaasti kuin Suomessa.

Aiheesta kirjoitettiin kyllä täkäläisissä lehdissä joulukuussa, ja luulin hyggeinnostuksen rantautuneen jo tännekin. Viime viikolla termi tuli kuitenkin sattumalta puheeksi luennolla Harvardissa, ja se vaikutti olevan tuntematon paitsi luennoitsijalle myös suurelle osalle opiskelijoista.

Luennon aiheena oli analysoida arvostettujen amerikkalaislehtien New Yorkerin ja Atlanticin teksteissään käyttämiä tyylikeinoja, ja luennoitsija heijasti valkokankaalle lehtien verkkoversioiden etusivut. New Yorkerin etusivulla oli otsikko Is this hygge?, ja luennoitsija hämmentyi, kun ei osannut ääntää sitä.

Hän kyseli, tietäisikö joku, miten sana lausutaan.

Yksi opiskelijoista arveli ääneen, että se ääntyisi kuin englannin sana ”hug”.

Levitin hyggen ilosanomaa kertomalla ryhmälle, miten sana äännetään, mitä kieltä se on ja mitä se suunnilleen tarkoittaa.

Myöhemmin luin New Yorkerin humoristisen hyggekolumnin ja huomasin, että koko Amerikan kenties elitistisimmän älykkölehden kolumnisti opettaa lukijoilleen virheellisesti sanan ääntyvän ”huuga”. Aiemmin hän kuulemma äänsi sen ”higgi”.

Ei ihme, että hygge löi itsensä helpommin läpi Suomessa kuin Amerikassa!

Tosiasiassa kyse on tuskin pelkästään siitä, että hygge-sana saa amerikkalaisten kielet solmuun. Kotoilusta nautiskelemisen käsite lienee heille myös kulttuurisesti vaikea.

Täällä arvostetaan ympärivuorokautista raatamista vaativia opintoja ja pitkiä työpäiviä. Vähällä vapaa-ajalla on tärkeää olla sosiaalinen, nähdä ihmisiä ja verkostoitua. Lyhyet lomat pumpataan täyteen elämyksiä.

Me olemme Samulin kanssa sen verran suomalaisia, ettemme jaksa sellaista kaiken aikaa. Onneksi lumipäivinä saa eristäytyä muusta maailmasta hyvällä omallatunnolla.

Advertisement

Kenguruvuorossa eli Sydneyn-kollegoita tuuraamassa

Uusi työni muuttuu koko ajan monipuolisemmaksi. Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa STT:lle niin kutsuttuja kenguruvuoroja eli Suomen yöaikaan tehtäviä pikauutisvuoroja.

Tämä suloinen vallabi ja monet muut pussieläimet valloittivat sydämeni, kun kiersin Australiaa yksin rinkka selässä viisi viikkoa alkuvuodesta 2013. Kun STT:n Australia-projekti seuraavana syksynä alkoi konkretisoitua, tulivat viittaukset kenguruihin mukaan projektin sanastoon kuin itsestään.

Niitä kutsutaan kenguruvuoroiksi siksi, että normaalisti ne tehdään Australiasta käsin. Sydneyssä on työkierrossa kerrallaan neljä toimittajaa STT:n Helsingin-toimituksesta, ja he tekevät töitä pelkästään paikalliseen päiväsaikaan, kun Suomessa on yö.

Näin STT on päässyt kokonaan eroon epäterveellisestä yötyöstä ja säästänyt rahat, jotka ennen kuluivat yövuorojen vuorolisiin. Lisäksi Sydneyn-toimittajat pystyvät päivätyössään tekemään enemmän ja parempaa työtä kuin keltään voisi yön tunteina vaatia. Yöllä tehtävä uutistyö on paljon aiempaa tärkeämpää nykyään, kun älypuhelimet ovat totuttaneet monet lukemaan netistä uusimpia uutisia heti ensimmäiseksi herättyään.

Pahoittelut siitä, että yllä kirjoittamani kuulostaa mainospuheelta. En malta olla kehumatta kenguruprojektia, sillä se on minulle hyvin rakas.

Olin STT:ssä yksi kahdesta ihmisestä, jotka uskoivat kenguruprojektin ideaan ja veivät sitä eteenpäin siinä vaiheessa, kun suurin osa kollegoista piti sitä pelkkänä vitsinä. Olin myös kengurutiimin ensimmäinen esimies ja pääsin luomaan käytännön toimintamallit siihen, miten Sydneyn-toimitus toimii osana STT:n kokonaisuutta.

Kenguruprojektilla oli varmasti vaikutusta myös siihen, että olen nyt Bostonissa. Aiemmassa työssäni seurasin läheltä seitsemän työkaverini innostusta, kun he pääsivät vuodeksi tai kahdeksi Sydneyyn. Se yhtäältä kasvatti kaukokaipuuta ja toisaalta sai toiselle mantereelle muuttamisen tuntumaan hyvin normaalilta.

On aina helpompi tehdä sellaista, mitä moni oma ystävä tai tuttava on jo tehnyt. Kun omassa lähipiirissä joku on koko ajan muuttamassa pariksi vuodeksi Australiaan, ei tunnu hirveän ihmeelliseltä muuttaa itse samansuuntaiseksi ajaksi Amerikkaan.

Nyt olen siis edelleen mukana rakkaassa kenguruprojektissani, mutta aivan uudenlaisessa roolissa. Ennen muuttoani eräs Sydneyn-toimittajista keksi, että minä voisin toimia Bostonissa heidän sijaisenaan.

Vuoroja oli viime ja tällä viikolla useita, sillä eräs lähtökuopissa Sydneyyn muuttoa odotteleva toimittaja sai viisuminsa myöhemmin kuin toivoimme. Tiimissä on tällä hetkellä vajaa miehitys, ja samaan aikaan Australian kesälomakausi on alkanut.

Kun tiimi saadaan täysilukuiseksi, teen kenguruvuoroja vain satunnaisesti sairaustapausten sattuessa.

Tällaiseksi maailma on muuttunut: Helsingin-kollegoilleni on tällä hetkellä täysin normaalia miettiä iltavuoron loppumetrerillä, kertovatko he Sydneyyn vai Bostoniin, että Raahen asuntopalosta ei ole vielä saatu päivystävältä palomestarilta tietoa ja että sinne täytyy soittaa kohta uudestaan.

Vallabit olivat pussieläimistä kuvauksellisimpia, mutta aivan erityisesti sydäntäni lähellä on vesinokkaeläin. Onnistuin kuin onnistuinkin näkemään sellaisen villinä luonnossa. Vesinokkaeläimen mukaan ei silti ole ainakaan vielä nimetty yhtäkään STT:n vuoroa.

Tällä aikavyöhykkeellä vuorot tehdään illalla, mikä ei ole aivan yksinkertaista kotoa käsin työskentelevälle. Meillä on onneksi työhuone, josta saa oven kiinni, ja saan siellä läppärini kiinni Samulin isoon näyttöön, jollainen on kenguruvuoroissa välttämätön. Minusta tuntuu kuitenkin kurjalta, että Samuli joutuu pysyttelemään kokonaisia iltoja poissa tietokoneeltaan, jonka ääressä mielellään rentoutuisi työpäivän päätteeksi.

Ikävää on myös se, että olen töissä koko sen ajan, minkä Samuli on vapaalla ennen nukkumaan menoa. Vastaava tilanne on toki kaikilla niillä lukuisilla pariskunnilla, joista toinen tekee virka-aikaa ja toinen iltapainotteista työtä.

Kun kenguruvuoroista Helsingissä ollessani sovittiin, ajattelin niiden tuovan tuttuudessaan helpotusta kaiken uuden ja erilaisen keskelle, mitä Bostonin-elämäni toisi tullessaan. STT-urani alkuaikoina tein yövuoroja yli neljä vuotta ja ajattelin, että silloin kehittynyt rutiini kantaisi edelleen.

Nyt kuitenkin olen ollut aika hermostunut ensimmäisistä vuoroistani. Moni asia on muuttunut ja moni unohtunut minulta niiden neljän vuoden aikana, jotka tein esimiestyötä enkä enää ollut mukana yövuororingissä.

Lisäksi kenguruvuorojen ja freelancetyön yhteensovittaminen on ainakin toistaiseksi sujunut vähemmän saumattomasti kuin toivoin. Olin suunnitellut ottavani kengurupäivinä vapaata jutunteosta ja viettäväni vapaa-aikaa ennen iltavuoron alkua. Nyt olen kuitenkin joutunut sopimaan haastattelukeikkoja kengurupäivien aamuihin, koska minulla on työn alla jo sovittuja juttuprojekteja, jotka täytyy saada etenemään. Se on tehnyt päivistä vähän turhan pitkiä ja raskaita.

Tänään sain onneksi nukkua pitkään ja rentoutua sen jälkeen pihassa aurinkoa ottaen, joten uskon iltatyön sujuvan helpommin. Uinumassa ollut rutiinikin alkaa vähitellen heräillä.