Arpaonnella pikavierailulle Charlotteen

Matka Pennsylvanian murmelikylästä Punxsytawneysta Memphisiin ei onnistunut aivan suorinta linnuntietä.

Punxsytawneyn lähin lentokenttä Du Boisin kylässä ei ymmärrettävästi ole maan suurimpia lentoliikenteen solmukohtia, eikä suoraa lentoa Memphisiin tietenkään ollut tarjolla. Lensin sieltä ensin pienellä potkurikoneella Washington DC:hen, josta matka lopulliseen määräpäähäni kulki vielä Pohjois-Carolinan Charloten kautta.

Vaihtoaikaa Charlotessa oli kaksi tuntia. Mietin kuumeisesti, riittäisikö se pieneen kierrokseen kaupungilla. Pohjois-Carolina on yksi niistä osavaltioista, joihin en todennäköisesti tule matkustaneeksi erikseen, ja minun teki kovasti mieli päästä kartuttamaan osavaltiopistesaldoani.

DC:ssä sain tietää, että lentoaikataulut olivat aivan sekaisin. Charlottea oli piinannut myrsky, jonka vuoksi lennot oli jouduttu välillä keskeyttämään.

Lentoni olisi reilusti myöhässä, jopa niin paljon, etten välttämättä ehtisi sillä jatkolennolleni. Näin kuitenkin nopeasti valonpilkahduksen: edellinen lento oli myös myöhässä, ja jos vain mahtuisin koneeseen, vaihtoaikani Charlotessa olisi jopa pidempi kuin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Menin heti kyselemään virkailijalta mahdollisuutta päästä aikaisemman koneen kyytiin. Perustelin pyyntöäni sillä, että saattaisin muuten myöhästyä jatkolennoltani. Järkeilin, että lentoyhtiön kannalta tärkeintä olisi minimoida jatkolennoilta myöhästyvien matkustajien määrä.

Aikaisemmalle lennolle mieli kuitenkin moni muukin.

Onneksi minulla oli pelkät käsimatkatavarat. Jos laukkuni olisi ollut ruumassa, minun olisi taatusti haluttu matkaavan sen kanssa samassa koneessa.

Jännitin lähtöportilla. Jos mahtuisin mukaan, ehtisin käydä Charlotessa ja pääsisin silti jatkolennolleni ongelmitta. Jos joutuisin odottamaan omaa lentoani, Charlotessa käyminen jäisi haaveeksi ja aikani Memphisissä saattaisi lyhentyä olennaisesti.

Virkailija alkoi jakaa koneeseennousukortteja matkustajille, jotka olivat mahtuneet mukaan. Nimi toisensa jälkeen luettiin, eikä yksikään niistä ollut minun. Korttipino virkailijan kädessä hupeni, kunnes enää yksi kortti oli jäljellä.

Se oli minun!

Tanssahtelin portilla pienen voitontanssin kanssamatkustajien huvittuneisuudesta piittaamatta.

Kapteeni teki parhaansa saadakseen koneen perille etuajassa hyvittääkseen myöhäistä lähtöä. Hän onnistuikin, ja hihkuin mielessäni riemusta: seuraavaan lentooni olisi vielä melkein neljä tuntia!

Sitten tuli kuitenkin uusi takaisku: Myrskyn sekoittamalla kentällä ei ollut vapaana ainuttakaan lähtöporttia. Jouduimme odottamaan 45 minuuttia ennen kuin pääsimme koneesta.

Laskin ehtiväni silti hetkeksi kaupungille. Charlotten lentokenttä on onneksi vain noin vartin ajomatkan päässä keskustasta.

Charlotte vaikutti hauskalta kaupungilta. Keskustan pääkadulla oli monennäköisiä patsaita, ja Wells Fargo -pankin näyteikkunassa saattoi ihailla vanhan ajan postivaunuja.

Vaikka vierailuni oli lyhyt, se oli paljon antoisampi kuin metromatkani Marylandiin, sillä ehdin nähdä monta näkemisen arvoista asiaa.

Kovin paljon tekemistä Charlotessa ei ainakaan minulle silti olisi, joten minua ei jäänyt harmittamaan, etten ehtinyt olla kaupungissa pidempään.

Vierailun nautintoa lisäsi varmasti se, että sen toteutuminen oli tuurista kiinni. Viimeisenä onnekkaana koneeseen pääseminen sai Charloten tuntumaan arpajaispalkinnolta, jonka onnekas voittaja olin.

Advertisement

Kotona taas

Havaijin-loma oli ihana. Kohteemme Havaijin saari oli täynnä juuri sellaista nähtävää ja tekemistä, mitä Havaijilta odotimme, ja tuntui todella hyvältä olla pitkästä aikaa yhdessä lomalla.

Kerron myöhemmin erikseen kaikesta siitä, mitä näimme ja teimme viikon lomamme aikana. Haluan ensin käydä kaikessa rauhassa läpi ottamamme valokuvat ja sulatella kokemuksia hieman.

Tänään haluan kirjoittaa yksin ja pariskuntana matkustamisen yhtäläisyyksistä ja eroista.

Ennen Samuliin tutustumista matkustelin paljon yksin. Tein yksin useita noin kuukauden mittaisia kiertomatkoja eri puolilla maailmaa. Kiersin Karibiaa, Keski-Amerikkaa, Aasiaa ja Australiaa.

Rakastin yksin matkustamista, mutta hetkittäin se tuntui todella yksinäiseltä. Kuten kirjoitin elokuussa käytyämme Samulin kanssa WaterFire-tapahtumassa, matkoilla tuli usein vastaan romanttisia paikkoja ja tilanteita, joissa olisin kovasti kaivannut kumppania rinnalleni.

Havaiji on kokonaisuudessaan kohde, jossa yksinäisyys helposti korostuisi, jos sinne menisi yksin. Koko saari on hyvin romanttinen. Se on myös amerikkalaisten keskuudessa suosittu häämatkakohde, ja tapasimme viikon aikana lukuisia häämatkalla olevia pareja.

Olen valtavan onnellinen siitä, että sain matkustaa Havaijille yhdessä Samulin kanssa. Silti huomaan, että minulla on vielä paljon opittavaa pariskuntana matkustamisesta.

Kaikkein olennaisimmin minun pitäisi oppia jättämään enemmän aikaa pelkkään olemiseen.

Yksin matkustaessani pakkasin matkaohjelman yleensä aivan täyteen. Siten pääsin näkemään ja kokemaan niin paljon kuin mahdollista, eikä minulle jäänyt aikaa tuntea oloani yksinäiseksi.

Romanttisella lomalla olisi hyvä olla aikaa tuijotella toista silmiin ja kuljeskella käsi kädessä kiireettömästi ympäriinsä.

Se vaatii kuitenkin jostain muusta luopumista. Jokaisessa matkakohteessa on enemmän hienoa nähtävää kuin yhdellä matkalla ehtii, ja mitä väljemmän ohjelman haluaa, sitä enemmän asioita täytyy jättää tekemättä.

En tiedä, muuttaisinko Havaijin-matkaohjelmaamme, jos saisin palata ajassa taaksepäin ja suunnitella sen uudelleen. Kenties en malttaisi, sillä näimme ja koimme todella upeita asioita. Silti toivoisin, että meillä olisi ollut edes yksi päivä enemmän aikaa keskittyä yksinomaan toistemme seurasta nauttimiseen.

Yritän muistaa sen ajatuksen seuraavia lomia suunnitellessa ja pitää huolen siitä, että olemiseen jää riittävästi aikaa.

Toinen opeteltava asia on se, miten saan omat matkarutiinini sujuvimmin osaksi yhdessä matkustamista. Minulla on tietyt tavat valmistautua matkaan, pakata, toimia lentokentällä.

Tällä kertaa yritin unohtaa osan niistä kokonaan, mutta se osoittautui huonoksi ratkaisuksi.

Jos minulle tulee rauhallisempi mieli siitä, että varaudun matkalaukun katoamiseen pakkaamalla suosikkivaatteeni käsimatkatavaraan, minun kannattaa tehdä niin eikä miettiä, onko se toisen silmissä höpsöä ylihuolehtimista. Jos minulle on tärkeää olla lennon lähtöportilla koneeseen nousun alkaessa, minun on syytä pitää itse kelloa silmällä eikä jättää aikataulusta huolehtimista toiselle, jonka mielestä portille voi hyvin mennä myöhemminkin.

Viime kädessä kyse on omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta, joka on yhteinen etu.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ehkä kaikkein tärkein asia, mikä kahden itsenäisen ihmisen täytyy pitää mielessä, kun he opettelevat elämään ja toimimaan yhdessä. On tärkeää olla valmis tekemään kompromisseja ja muuttamaan tapojaan, mutta itseisarvoa tapojen muuttamisella ei ole.

Mitä paremmin kumpikin yksilö voi, sitä mukavampaa kaksikolla on yhdessä. Mikäli pienet rutiinit auttavat olemaan paremmalla mielellä, eikä niistä ole toiselle haittaa, niistä kannattaa pitää kiinni.

Menolippu

Ostin elämäni ensimmäisen menolipun. Sellaisen oikean, jolla lennetään pois kotikaupungista tietämättä paluupäivää.

Yhdensuuntaisia lentoja olen ostanut monesti ennenkin, mutta ne ovat olleet osa laajoja kiertomatkoja, joiden aikana olen liikkunut monella eri kulkuneuvolla. En ole koskaan matkustanut ulkomaille tietämättä, milloin palaan.

Menolipun symbolinen merkitys on minulle iso, vaikka käytännössä asialla ei ole suurta merkitystä. Tiedän voivani palata koska hyvänsä.

Rahankaan puolesta menolipun hankkiminen ei ole iso asia, sillä yhdensuuntaisia lentoja Helsingistä Bostoniin tai takaisin saa suunnilleen puolella meno-paluulipun hinnasta.

Silti menolipulla matkustaminen tuntuu paljon enemmän uuteen paikkaan muuttamiselta kuin edestakaisin kulkeminen.

Menolippuni on joulukuun lopulle. Kun muutan syyskuussa Bostoniin, minulla on vielä tiedossa, koska seuraavan kerran palaan Suomeen. Olen Amerikassa kolme kuukautta ja tulen sitten pariksi viikoksi jouluvierailulle perhettäni ja ystäviäni tapaamaan.

Olen iloinen siitä, että olen voinut totutella uuteen elämääni asteittain. Ensimmäisen kerran olin Bostonissa reilut kaksi viikkoa. Silloin haaveilin muutosta, mutta mikään ei ollut vielä varmaa. Toisen kerran viivyin reilun kuukauden ja pidin jo Bostonia uutena kotikaupunkinani, koska tiesin varmasti muuttavani syksyllä.

Kolmas kerta on jo muutto siinä mielessä, että jään pois töistä ja annan asuntoni vuokralle. Kun tulen jouluksi Suomeen, minulla ei enää ole täällä omaa kotia.

Neljänteen lentooni mennessä olen toivottavasti jo niin hyvin kotiutunut uuteen elämääni, ettei menolipulla Suomesta poistuminen enää tunnu missään.

Lento Helsingistä Bostoniin Reykjavikin kautta kulkee kuvankauniin Grönlannin yli. Kuva viime lennoltani kesäkuun lopulta.

Yksi kauneimmista lentoreiteistä

Hehkuvan sinisessä vedessä kelluvia jäälauttoja, jäisiä vuoria ja lunta silmänkantamattomiin. Grönlannin eteläkärki oli yksi kauneimmista maisemista, jotka olen koskaan reittilentokoneen ikkunasta nähnyt.

Olin valinnut Iceland Airin siksi, että Islannin kautta kulkeva reitti Helsingistä Bostoniin on suorin ja nopein. Maisemat tulivat kaupan päälle ihanana yllätyksenä. Olin ikkunapaikalla ja Grönlannin yllä paistoi aurinko, mikä sai meren ja jään värit hehkumaan.

Uuden kotikaupunkini pääsin näkemään taivaalta juuri, kun Charles-joki kimalsi laskevan auringon valossa.

Huomenna kaikki alkaa

”Enää yksi yö, niin muutetaan yhteen <3”, kirjoitti Samuli minulle äsken chatissä.

En huomannut viestiä heti, sillä olin juuri sulkemassa kahta isoa matkalaukkuani.

Palkaton vapaani alkaa vasta syyskuussa, mutta huomenna pääsen kuukaudeksi Bostoniin kesälomalle. Olemme Samulin kanssa päättäneet ajatella, että muutan Amerikkaan jo nyt. Jos saamme yhteisen elämän jo nyt kesällä hyvään alkuun, syksyn varsinainen muuttoni tuntuu toivottavasti paljon vähemmän hermostuttavalta.

Se tulisi tarpeeseen, sillä viime aikoina olen hermoillut huomattavan paljon. On vaikea nukkua öisin, kun on vuoronperään innoissaan ja kauhuissaan.

Lennän Iceland Airilla, joka antaa suureksi riemukseni ottaa ruumaan kaksi 23 kilon matkalaukkua ilman lisämaksua. Sen ansiosta saan muutettua kaikki tarvitsemani talvivaatteet uuteen kotiini jo nyt. Yritän viedä nyt mukanani kaiken, mitä uskon tarvitsevani Amerikassa mutta mitä en kaipaa enää elo-syyskuussa Suomessa.

Heti lomani aluksi on luvassa muuttopuuhia: yhteisen kodin laittamista, kännykkäliittymän avaamista, sosiaaliturvatunnuksen hankkimista ja muiden käytännön asioiden hoitamista.

Parin viikon päästä ajatus Bostonissa elämisestä tuntuu toivottavasti jo paljon todellisemmalta.