Pääsimme tällä viikolla kokemaan taas yhden periamerikkalaisen elämyksen: pyykinpesun itsepalvelupesulassa.
Tähän saakka emme ollut pesulaa tarvinneet, onhan asunnossamme pyykinpesukone, jonka toimintaa pian muuton jälkeen täällä blogissakin ihmettelin.
Nyt kone on kuitenkin rikki, emmekä tiedä, koska pääsemme seuraavan kerran pesemään pyykkiä kotona. Vuokraisäntä on jo useamman viikon ajan yrittänyt korjailla sitä itse sen sijaan, että kutsuisi korjaajan tai ostaisi uuden koneen.
Päätimme Samulin kanssa, että tilanteen harmittelemisen sijaan tekisimme pesulareissusta hauskan retken. Arvostan todella paljon Samulin elämänasennetta, joka mahdollisti tällaisen ajattelun. Moni olisi varmasti mennyt pesulaan huonotuulisena, jolloin reissu olisi ollut vain yksi rasite lisää kuormitetussa arjessa, mutta kun päätimme asennoitua toisella tavalla, siitä tuli suorastaan päivän kohokohta.
Ajatus retkestä oli Samulin, ja minä täydensin sitä keksimällä, että voisimme hakea eväsleivät pesulan lähettyvillä olevasta kivasta leipäkahvilasta.
Samuli ajoi minut ja pyykit pesulan ovelle ja lähti hakemaan leipiä. Olin koko paikan ainoa asiakas! Pyykkikoneita oli parikymmentä ja kuivausrumpujakin runsaasti.
Suureksi ilokseni pesukoneet olivat aivan eri maailmasta kuin päältä ladattava koneemme kotona. Ne muistuttivat hyvin paljon pyykinpesukonettani Suomessa: ne ladattiin sivusta ja niissä oli tutut lokerot pesu- ja huuhteluaineelle.
Olimme ottaneet mukaan vain yhden koneellisen pyykkiä, eikä siihen valitettavasti ollut tulossa huuhteluainetta. Minusta olisi ollut suurta luksusta päästä annostelemaan huuhteluaine omaan lokeroonsa pyykinpesun alussa sen sijaan, että vahtisin silmä kovana pesuohjelman etenemistä päästäkseni lisäämään huuhteluaineen käsin ensimmäiseen huuhteluveteen.
Koneellisen peseminen maksoi kolme dollaria, ylimääräisen huuhtelun lisääminen ohjelmaan neljännesdollarin siihen päälle.
Koko summa piti syöttää koneeseen neljännesdollarin kolikoina. Pesulassa oli rahanvaihtokone, mutta se oli epäkunnossa. Onneksi olin kerännyt oikeankokoisia kolikoita talteen ison kasan parkkimittareita varten, ja ne riittivät yhteen koneelliseen ongelmitta.
Seuraava iloinen yllätys oli pesuohjelman kesto: pyykki olisi valmista puolessa tunnissa!
Panin pyykit pyörimään, ja kohta Samuli tuli paikalle leipien kanssa. Pesulassa oli muovituoleja ja -pöytiä asiakkaita varten, ja iso, matala ikkunalauta oli pehmustettu intialaishenkisillä tyynyillä sohvaksi.
Vietimme oikein rattoisan piknikin sillä välin kun kone pyöri. Aika ei todellakaan ehtinyt tulla pitkäksi, kun ohjelma kesti vain puoli tuntia.
Aloimme miettiä, miten nopeasti pyykkipäivän voisi hoitaa tyhjässä itsepalvelupesulassa kuin kotona, kun kaikki eriväriset ja eri lämpötiloissa pestävät koneelliset saisi pyörimään vierekkäisiin koneisiin yhtä aikaa, ja ohjelmat kestäisivät vain puoli tuntia.
Kotona minulla menee pyykkäämiseen helposti kaksi päivää, joiden aikana toki teen töitä ja hoidan muita asioita sillä välin, kun kone pyörii. Pelkkään koneen luona kellarissa ramppaamiseen saa kuitenkin noina kahtena päivänä helposti kulumaan enemmän aikaa kuin pesulareissu autolla vaatisi.
Kokonaisuudessaan kolikkopesula oli erittäin positiivinen kokemus. Nyt ei harmita enää yhtään niin paljon, vaikka vuokraisäntä vitkuttelisi koneen korjaamisen kanssa vielä useita viikkoja lisää.
Amerikkaa ymmärtämässä 