Kun amerikkalainen kännykkäni soi, mietin ensimmäiseksi, onkohan soittaja robotti.
Robotit soittelevat minulle usein. Osa niistä on hyväntahtoisia ja muistuttelee esimerkiksi lääkäriajasta tai siitä, että reseptilääkkeeni on noudettavissa apteekista. Osa on kuitenkin kieroja huijareita.
Huijarirobotit soittavat joka kerta eri numerosta. Ne ovat naamioineet valheellisen suuntanumeron avulla numeronsa näyttämään siltä, että puhelu tulisi kotipaikkakunnaltani. Jos vastaan, ne alkavat syytää suustaan valheita heti ensimmäisestä lauseesta alkaen.
”Kiitos, kun valitsit Marriott-hotellit”, yksi niistä tapaa aloittaa.
En ole koskaan varannut huonetta Marriottista.
Seuraavaksi huijarirobotti väittää, että sillä on minulle palkinto. Yleensä en kuuntele sitä paria ensimmäistä lausetta pidemmälle, mutta kerran kun yritin uteliaisuudesta selvittää mistä on kyse, se vain jatkoi höpöttämistä niin kauan, että lopulta kyllästyin.
Minua kieroilijarobotit eivät yleensä onnistu huiputtamaan. Minulla sattuu onnekseni olemaan sen verran erikoinen puhelinnumero, että robottien juonet kääntyvät niitä itseään vastaan.
Yleensä amerikkalaisilla on kännykkänumeroissaankin suuntanumerot, jotka kertovat, mistä päin maata liittymä on hankittu. Kännykkänumeron alkuosa ei siis ole Suomen tapaan operaattorin tunnus vaan suuntanumero. Minun kännykkänumeroni alku ei kuitenkaan ole Bostonin, kotikaupunkini Somervillen tai edes sitä ympäröivien Bostonin ympäryskuntien suunta. Se on käytössä vähän kauempana Bostonista olevissa kunnissa, joista en tunne ketään.
Samuli valitsi minulle aikoinaan numeron, joka on esteettisesti miellyttävä ja helppo muistaa. Tuohon aikaan en edes tiennyt, että kolmella ensimmäisellä numerolla oli jokin merkitys.
Nykyään suuntanumerosta on kuitenkin minulle paljon iloa. Aina kun puhelimen näytöllä välkkyy omalla suuntanumerollani alkava tuntematon numero, kuvittelen mielessäni häijyn robotin, joka hieroo käsiään yhteen ja myhäilee ylpeänä hienosta huijauksestaan. On hyvin tyydyttävää jättää vastaamatta puheluun ja pilata robotin katalat juonet.
Myös hyvää tarkoittavat robotit ovat välillä ärsyttäviä. Jokainen, joka on joskus soittanut asiakaspalvelun automaattiseen puhelinvastaajaan, pystyy varmasti kuvittelemaan miksi.
Hiljattain apteekin robotti soitti kertoakseen, että eräs reseptini oli uusittavissa. En halunnut uusia sitä ja tein mielestäni sen selväksi, mutta robotti ei uskonut minua. Se alkoi soitella päivästä toiseen ja kysellä aina uudelleen saman reseptin perään. En jaksanut jankata sen kanssa, joten aloin lyödä sille luurin korvaan heti puhelun alkumetreillä.
Lopulta apteekista soitti ihan oikea ihminen. Se tuntui todella hyvältä.
”Onpa ihanaa puhua oikean ihmisen kanssa! Teidän robottinne soittelee ja soittelee minulle eikä millään usko, kun yritän sanoa, etten halua uusia reseptiä”, huudahdin ilahtuneena.
Soittajaa vähän nauratti. Hän kuitenkin pystyi heti korjaamaan asian. Sen puhelun jälkeen apteekkirobotti ei ole enää soitellut.
En selvästikään ole tässäkään maassa ainoa, joka ei tykkää puhua roboteille. Kerran minulla meni yhteen robottiin hermo ja tiuskaisin sille tosi inhottavasti ”Haluan puhua oikean ihmisen kanssa!” Samuli yritti vierestä auttaa, että sano sille ”Haluan puhua asiakaspalvelijan kanssa”, se on se termi jonka robotit yleensä ymmärtävät. Mutta kappas kummaa, senkertainen keskustelukumppanini ymmärsi myös turhautuneen tiuskaisuni ja yhdisti minut saman tien ihan oikealle ihmiselle.
Se on robottien kunniaksi sanottava, että ne eivät pahastu ikävästäkään äänensävystä eivätkä kanna kaunaa. Se on joskus terapeuttista maassa, jossa oikeille asiakaspalvelijoille kuuluu puhua hymyilevällä äänellä silloinkin, kun tilanne tosissaan koettelee kärsivällisyyttä.
Ensi kerralla kun on huono päivä, voisinkin kokeilla vastata Marriottin robotin puheluun ja purkaa huonon tuuleni kiukuttelemalla sille. Se on taatusti niin teflonia, ettei se olisi moksiskaan, vaan soittaisi heti seuraavana päivänä uudestaan.
Amerikkaa ymmärtämässä 
Ah löysin blogisi ihan vähän aikaa sitten, ja ilokseni voin huomata, että en ole ainut jolla on samanlaisia ajatuksia Yhdysvalloissa asumisesta suomalaisena. Muutin pari kuukautta sitten Nashvilleen opiskelemaan ja vaikka olen myös tykännyt asua täällä, monet asiat koen energiaa vieviksi ja oudoiksi. Tuntuu, että olen ainut suomalainen täällä, eikä ole toista jonka kanssa tätä kulttuurishokkia jakaa.
Ajattelin siis pistää vaan viestiä, että kiitos kun kirjoitat tätä blogia!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos viestistä! Tosi kiva kuulla, että olen voinut blogini kautta olla mukana jakamassa kulttuurishokkiasi. Muistan hyvin, miten paljon aikaa ja energiaa kulttuurierot alussa veivät. Nyt 2,5 vuoden jälkeen arki sujuu jo aika hyvin rutiinilla, mutta silti vastaan tulee silloin tällöin asioita, joita ei millään meinaa käsittää.
Viime aikoina olen tullut kirjoittaneeksi harmillisen harvoin, ehkä osin juuri siksi, että arki sujuu jo niin paljon paremmin omalla painollaan kuin alussa. Yritän silti kohta saada taas aikaiseksi kirjoitella useammin kuin nyt alkuvuodesta.
TykkääTykkää
Ilahtuisin kyllä kovasti, jos blogi päivittyisi useammin. Hirveän mielenkiintoista lukea näitä juttuja. En esimerkiksi ollut koskaan edes kuullut tällaisista soittelevista roboteista. Muutenkin kaikki jenkkitouhut kiinnostaa.
-Tarzan
TykkääTykkää
Kiitos viestistä! On tosi mukava kuulla, että pidät blogistani. Toivoisin itsekin, että saisin kirjoitettua useammin. Aluksihan julkaisin uusia päivityksiä paljon tiheämmässä tahdissa, kun elämä täällä oli niin uutta ja ihmeellistä ja kaiken aikaa tuli vastaan jotain, mistä teki mieli kirjoittaa. Nyt kulttuurishokkihetkiä tulee harvemmin ja lisäksi työni on Trumpin presidenttikauden alettua ollut paljon kiireisempää kuin Obaman kaudella. Mutta on kiva tietää, että blogilla on edelleen lukijoita. Yritän saada taas kirjoiteltua useammin.
TykkääTykkää