Robotti soittaa

Kun amerikkalainen kännykkäni soi, mietin ensimmäiseksi, onkohan soittaja robotti.

Robotit soittelevat minulle usein. Osa niistä on hyväntahtoisia ja muistuttelee esimerkiksi lääkäriajasta tai siitä, että reseptilääkkeeni on noudettavissa apteekista. Osa on kuitenkin kieroja huijareita.

Huijarirobotit soittavat joka kerta eri numerosta. Ne ovat naamioineet valheellisen suuntanumeron avulla numeronsa näyttämään siltä, että puhelu tulisi kotipaikkakunnaltani. Jos vastaan, ne alkavat syytää suustaan valheita heti ensimmäisestä lauseesta alkaen.

”Kiitos, kun valitsit Marriott-hotellit”, yksi niistä tapaa aloittaa.

En ole koskaan varannut huonetta Marriottista.

Seuraavaksi huijarirobotti väittää, että sillä on minulle palkinto. Yleensä en kuuntele sitä paria ensimmäistä lausetta pidemmälle, mutta kerran kun yritin uteliaisuudesta selvittää mistä on kyse, se vain jatkoi höpöttämistä niin kauan, että lopulta kyllästyin.

Minua kieroilijarobotit eivät yleensä onnistu huiputtamaan. Minulla sattuu onnekseni olemaan sen verran erikoinen puhelinnumero, että robottien juonet kääntyvät niitä itseään vastaan.

Yleensä amerikkalaisilla on kännykkänumeroissaankin suuntanumerot, jotka kertovat, mistä päin maata liittymä on hankittu. Kännykkänumeron alkuosa ei siis ole Suomen tapaan operaattorin tunnus vaan suuntanumero. Minun kännykkänumeroni alku ei kuitenkaan ole Bostonin, kotikaupunkini Somervillen tai edes sitä ympäröivien Bostonin ympäryskuntien suunta. Se on käytössä vähän kauempana Bostonista olevissa kunnissa, joista en tunne ketään.

Samuli valitsi minulle aikoinaan numeron, joka on esteettisesti miellyttävä ja helppo muistaa. Tuohon aikaan en edes tiennyt, että kolmella ensimmäisellä numerolla oli jokin merkitys.

Nykyään suuntanumerosta on kuitenkin minulle paljon iloa. Aina kun puhelimen näytöllä välkkyy omalla suuntanumerollani alkava tuntematon numero, kuvittelen mielessäni häijyn robotin, joka hieroo käsiään yhteen ja myhäilee ylpeänä hienosta huijauksestaan. On hyvin tyydyttävää jättää vastaamatta puheluun ja pilata robotin katalat juonet.

 

Myös hyvää tarkoittavat robotit ovat välillä ärsyttäviä. Jokainen, joka on joskus soittanut asiakaspalvelun automaattiseen puhelinvastaajaan, pystyy varmasti kuvittelemaan miksi.

Hiljattain apteekin robotti soitti kertoakseen, että eräs reseptini oli uusittavissa. En halunnut uusia sitä ja tein mielestäni sen selväksi, mutta robotti ei uskonut minua. Se alkoi soitella päivästä toiseen ja kysellä aina uudelleen saman reseptin perään. En jaksanut jankata sen kanssa, joten aloin lyödä sille luurin korvaan heti puhelun alkumetreillä.

Lopulta apteekista soitti ihan oikea ihminen. Se tuntui todella hyvältä.

”Onpa ihanaa puhua oikean ihmisen kanssa! Teidän robottinne soittelee ja soittelee minulle eikä millään usko, kun yritän sanoa, etten halua uusia reseptiä”, huudahdin ilahtuneena.

Soittajaa vähän nauratti. Hän kuitenkin pystyi heti korjaamaan asian. Sen puhelun jälkeen apteekkirobotti ei ole enää soitellut.

En selvästikään ole tässäkään maassa ainoa, joka ei tykkää puhua roboteille. Kerran minulla meni yhteen robottiin hermo ja tiuskaisin sille tosi inhottavasti ”Haluan puhua oikean ihmisen kanssa!” Samuli yritti vierestä auttaa, että sano sille ”Haluan puhua asiakaspalvelijan kanssa”, se on se termi jonka robotit yleensä ymmärtävät. Mutta kappas kummaa, senkertainen keskustelukumppanini ymmärsi myös turhautuneen tiuskaisuni ja yhdisti minut saman tien ihan oikealle ihmiselle.

Se on robottien kunniaksi sanottava, että ne eivät pahastu ikävästäkään äänensävystä eivätkä kanna kaunaa. Se on joskus terapeuttista maassa, jossa oikeille asiakaspalvelijoille kuuluu puhua hymyilevällä äänellä silloinkin, kun tilanne tosissaan koettelee kärsivällisyyttä.

Ensi kerralla kun on huono päivä, voisinkin kokeilla vastata Marriottin robotin puheluun ja purkaa huonon tuuleni kiukuttelemalla sille. Se on taatusti niin teflonia, ettei se olisi moksiskaan, vaan soittaisi heti seuraavana päivänä uudestaan.

Advertisement

Mobiilinetti tekee kodin

Minulla on nyt amerikkalainen kännykkäliittymä. Tuntuu heti paljon enemmän siltä, että asun täällä.

Paikallinen puhelinnumero ei tunnu nykyaikana enää kovin olennaiselta, vaikka toki sitäkin silloin tällöin kysytään. Paljon tärkeämpää on se, että minulla on taas netti käytössäni missä ikinä liikunkin.

Mobiilinetistä on lyhyessä ajassa tullut niin erottamaton osa monen meistä elämää, että sen puuttumisen huomaa koko ajan. Muutos on vähintään yhtä suuri kuin se, minkä kännyköiden yleistyminen aikoinaan aiheutti. Ilman mobiilinettiä asiat täytyy suunnitella tarkemmin ennen liikkeelle lähtöä, kun ei enää voikaan tarkistaa tien päällä asioita googlella tai katsoa reittiopasta. Ilman sitä en ole myöskään voinut olla päivän mittaan Samulin kanssa yhteydessä samalla tavalla, kuin mihin olemme eri mantereilla asuessamme tottuneet. Lisäksi Instagramin kaltaiset palvelut perustuvat täysin siihen ajatukseen, että olemme netissä aina.

Pelasimme eilen puistossa Small World -lautapeliä ja katselimme auringonlaskua. Nyt kun minulla on netti puhelimessa, saatoin ottaa tilanteesta saman tien kuvan Instagramiin.

Kännykkäliittymän valitseminen oli pitkä ja tuskastuttava prosessi. Liittymien hinnoittelu on täällä aivan erilaista kuin Suomessa, ja oli vaikea päästä selvyyteen siitä, mitä kannattaisi valita.

Suomessa olemme tottuneet todelliseen ylellisyyteen, kun kännykkänettiliittymissä on tyypillisesti rajoittamaton netinkäyttöoikeus. Täällä uusien liittymien kuukausimaksuihin sisältyy tavallisesti määrättömästi puheaikaa ja tekstiviestejä mutta vain rajallinen määrä nettiä. Mitä isomman kuukausittaisen nettisaldon haluaa, sitä kalliimpi liittymä on – ja edullisimmillaankin kuukausimaksut ovat monta kymppiä.

Eniten minua ällistytti se, että liittymän hinta on monilla operaattoreilla jaettu kahteen osaan: Siihen osaan, jota kutsutaan liittymämaksuksi, ei sisälly oikeutta käyttää liittymää minkäänlaisella laitteella. Päälle täytyy maksaa tuntuva laitemaksu. Laitemaksun suuruus ei riipu siitä, hankkiiko puhelimen kytkykaupalla operaattorilta vai ostaako sen erikseen muualta.

Vaikea oli käsittää myös sitä, että asiakkaita ei täällä nykyään kannusteta sitoutumaan operaattoriin määräajaksi. Kahden vuoden sopimuksen tehdessään saa kytkykauppapuhelimen todella edullisesti, mutta itse liittymä on niin paljon kalliimpi, että laskua kertyy kahdessa vuodessa enemmän kuin ilman sitoutumista.

Myyjät oli selvästi koulutettu ylipuhumaan kaikki asiakkaat, jotka suunnittelivat kahden vuoden sopimuksen tekemistä, ja vakuuttamaan heidät siitä, että kuukausimaksullinen sopimus ilman sitoumuksia on asiakkaan etu.

Se on ymmärrettävää, sillä liittymät on hinnoiteltu operattorin kannalta järjettömällä tavalla. Asiakkaan kannalta kannattavinta olisi tehdä uutta puhelinta hankkiessa kahden vuoden sopimus ja katkaista se kesken jo parin kuukauden päästä, vaihtaa operaattoria ja ottaa toiselta operaattorilta kuukausimaksullinen liittymä ilman puhelinta. Sitä operaattorit eivät tietenkään halua.

Jäin ihmettelemään sitä, mikä on saanut operaattorit hinnoittelemaan palvelunsa sillä tavalla. Mikäli joku teistä tietää asiasta minua enemmän, kuulisin mielelläni, mistä hinnoittelussa oikein on kyse.