Kuka saa olla kaksikielinen?

Teini-ikäisenä väittelin ystäväni kanssa kiihkeästi siitä, millä perusteella ihmisellä on oikeus kutsua itseään kaksikieliseksi.

Olin tuolloin asunut koko elämäni Suomessa yksikielisen perheeni kanssa. Kuten monet ikätoverini, vietin kuitenkin suuren osan vapaa-ajastani amerikkalaisia tv-sarjoja ja elokuvia katsellen ja amerikkalaista musiikkia kuunnellen. Lisäksi luin usein englanninkielisiä kirjoja.

Ajattelin suuren osan ajasta englanniksi. Halusin tehdä niin, koska se sai elämän tuntumaan hohdokkaammalta ja vähemmän arkiselta. Olin tehnyt niin jo vuosia ja se kävi minulta täysin luontevasti.

Pidin itseäni kaksikielisenä.

Ystäväni ei moista hyväksynyt. Hänen mielestään kaksikielisiä olivat vain lapsena rinnakkain kaksi kieltä oppineet ja ehkä mahdollisesti pitkään ulkomailla asuneet.

Käsitin hänen syyttävän minua aiheettomasta itseni kehumisesta. Ja sehän on tunnetusti synti, jota me suomalaiset emme katso hyvällä.

Aavistelin, että ystäväni ei ollut yksin mielipiteensä kanssa 1990-luvun Suomessa. Jatkoin kaksikielisen identiteettini vaalimista salassa, enkä koskaan enää maininnut siitä ääneen kenellekään.

Täällä Amerikassa kaikki on toisin.

Täällä kutsun estoitta itseäni kolmikieliseksi, ja sekin on turhaa suomalaista vaatimattomuutta. Amerikkalaiset ymmärtävät monikielisyyden sen verran laajasti, että viisikielinen olisi oikeammin sanottu.

Amerikkalaisten monikielisyyden käsitteestä kertoo paljon eräällä täkäläisellä nettikeskustelupalstalla näkemäni kysymys: ”Kuinka sanotaan espanjaksi, että olen kolmikielinen ja espanja on kolmas kieleni?” Suomalainen ajattelisi, että jos tuota joutuu kysymään, ei tarvitse koko lausetta.

Maria Duenas El Tiempo entre Costuras libro

Pohdimme Samulin kanssa suomalaisuuksissamme ihan vakavissamme, voisinko mennä espanjankielisille tarkoitettuun lukupiiriin. Kun hankin lukupiirin tämän kuun kirjan ja näin sen sivumäärän, tulin kuitenkin nopeasti siihen tulokseen, että espanjankielistä teeskenteleviä tuskin tulee ryhmän tapaamisiin ongelmaksi asti.

Tuntuu todella hyvältä kuvata kieli-identiteettini ääneen sellaisena, kuin sen itse koen. Vielä hienommalta tuntuu kuitenkin se, että täällä minun on mahdollista elää aidosti kolmikielistä elämää eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin.

Kahden viime viikon aikana olen käynyt luovan kirjoittamisen ryhmässä, kahdessa improvisaatioteatteriryhmässä ja lukupiirissä. Olen kirjoittanut englanniksi novelliluonnoksen ja näytellyt improvisoituja kohtauksia. Olen kaikkien muiden kiireitteni ohessa lukenut espanjaksi 600-sivuisen romaanin ja käynyt siitä kaksituntisen keskustelun, jossa äänessä oli vuoron perään ihmisiä Latinalaisen Amerikan kaikilta laidoilta.

Kaikki tuntui yhtä luontevalta ja helpolta kuin samojen asioiden tekeminen suomeksi. Se on minulle monikielisen identiteetin ydin.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

Minun maailmani on aina rakentunut sanoista. Kysymys kielestä ja identiteetistä tuntuisi varmaankin toisenlaiselta, jos sattuisin kuulumaan niihin ihmisiin, joiden maailma rakentuu vahvimmin vaikkapa kuvista tai musiikista.

Toisin kuin jos olisin saanut monikielisyyden syntymälahjana, kaikki sanat minun sanoista rakentuvan maailmani ytimessä ovat suomea.

Rakastan sitä, että tässä maassa puhutaan juuri niitä kahta kieltä, jotka koen äidinkieleni lisäksi omikseni.

Vähintään yhtä paljon rakastan kuitenkin sitä, että illalla kotona voin puhua rakkaalleni kieltä, jota olen osannut niin kauan kuin muistan ja joka kutsun sieluni syvimmäksi kieleksi.

Minulle juuri se tekee tästä unelmieni kolmikielisen elämän.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s