Juuri kun Boston oli alkamassa tuntua kodilta, olikin aika palata Suomeen. Paluun ajatteleminen hermostutti enemmän, kuin mihin olin osannut varautua.
Mitä, jos vanha, rakas elämäni Suomessa ei enää tunnukaan omalta? Tai entä, jos solahdankin siihen takaisin kuin en koskaan olisi poissa ollutkaan? Haihtuuko Bostonissa saavuttamani hauras kodikkuuden kokemus silloin mielestäni kokonaan ja joudun aloittamaan syksyllä kaiken alusta?
Voiko olla, että arki Suomessa onkin kaikessa tuttuudessaan niin helppoa ja kevyttä, ettei ajatus Amerikkaan muuttamisesta enää tunnukaan houkuttelevalta? Onko mahdollista, että olen ankkuroinut mieleni ja sydämeni jo niin vahvasti Uuteen Englantiin, etten osaa nauttia tulevista viikoista Suomessa, vaan odotan vain kaiken aikaa pääsyä takaisin Samulin luo?
Veikkaan, että todellisuus on yhdistelmä kaikkea tuota. Luotan siihen, ettei yksikään peloistani toteudu sellaisenaan.
Todennäköisimmin Suomessa olo tuntuu yhtä aikaa tutulta ja vieraalta.
Pelot alkoivat väistyä kun muistin, että olen kerran aiemmin elänyt kahdessa kaupungissa samaan aikaan ja tuntenut olevani kotona molemmissa. Tiedän siis, että sekin on mahdollista.
Opiskelin viisi vuotta Tampereella niin, että vietin puolet viikosta siellä ja puolet Helsingissä. Tampereella minulla oli ensimmäinen ikioma koti, yliopistolla tapaamani ystävät, opinnot ja välillä töitäkin. Helsingissä vietin aikaa silloisen poikaystäväni, vanhojen ystävieni ja vanhempieni kanssa.
Olin vahvasti juurtunut kumpaankin kaupunkiin, ja junamatkat niiden välillä olivat itsestäänselvä osa arkeani. Oli hassua nähdä junassa täpinöissään olevia lomamatkalaisia, jotka ihmettelivät seinästä auki vedettäviä roskapusseja ja ostivat kiertävästä myyntikärrystä surutta kalliita virvokkeita reissunsa kunniaksi.
Tänään Bostonin lentokentällä tuntui samalta.
Ympärilläni oli Eurooppaan lomalle matkaavia amerikkalaisia, jotka amerikkalaiseen tyyliin hihkuivat ”I’m so excited!” ja lähestulkoon hyppivät innosta. Itse olin vaiti ja naama peruslukemilla, ja vaikka suomalainen ilmaisee riemuaan juuri sillä tavoin, tällä kertaa ei ollut kysymys riemunilmauksesta.
Edessä oleva mannertenvälinen lento tuntui junamatkalta Tampereelta Helsinkiin.
Odotan parhaillaan Reykjavikissa jatkolentoa rauhallisin mielin. Minulla on nyt kaksi kotia, eikä siinä tilanteessa ole mitään minulle vierasta tai pelottavaa.
Amerikkaa ymmärtämässä 