Uusi työni muuttuu koko ajan monipuolisemmaksi. Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa STT:lle niin kutsuttuja kenguruvuoroja eli Suomen yöaikaan tehtäviä pikauutisvuoroja.
Tämä suloinen vallabi ja monet muut pussieläimet valloittivat sydämeni, kun kiersin Australiaa yksin rinkka selässä viisi viikkoa alkuvuodesta 2013. Kun STT:n Australia-projekti seuraavana syksynä alkoi konkretisoitua, tulivat viittaukset kenguruihin mukaan projektin sanastoon kuin itsestään.
Niitä kutsutaan kenguruvuoroiksi siksi, että normaalisti ne tehdään Australiasta käsin. Sydneyssä on työkierrossa kerrallaan neljä toimittajaa STT:n Helsingin-toimituksesta, ja he tekevät töitä pelkästään paikalliseen päiväsaikaan, kun Suomessa on yö.
Näin STT on päässyt kokonaan eroon epäterveellisestä yötyöstä ja säästänyt rahat, jotka ennen kuluivat yövuorojen vuorolisiin. Lisäksi Sydneyn-toimittajat pystyvät päivätyössään tekemään enemmän ja parempaa työtä kuin keltään voisi yön tunteina vaatia. Yöllä tehtävä uutistyö on paljon aiempaa tärkeämpää nykyään, kun älypuhelimet ovat totuttaneet monet lukemaan netistä uusimpia uutisia heti ensimmäiseksi herättyään.
Pahoittelut siitä, että yllä kirjoittamani kuulostaa mainospuheelta. En malta olla kehumatta kenguruprojektia, sillä se on minulle hyvin rakas.
Olin STT:ssä yksi kahdesta ihmisestä, jotka uskoivat kenguruprojektin ideaan ja veivät sitä eteenpäin siinä vaiheessa, kun suurin osa kollegoista piti sitä pelkkänä vitsinä. Olin myös kengurutiimin ensimmäinen esimies ja pääsin luomaan käytännön toimintamallit siihen, miten Sydneyn-toimitus toimii osana STT:n kokonaisuutta.
Kenguruprojektilla oli varmasti vaikutusta myös siihen, että olen nyt Bostonissa. Aiemmassa työssäni seurasin läheltä seitsemän työkaverini innostusta, kun he pääsivät vuodeksi tai kahdeksi Sydneyyn. Se yhtäältä kasvatti kaukokaipuuta ja toisaalta sai toiselle mantereelle muuttamisen tuntumaan hyvin normaalilta.
On aina helpompi tehdä sellaista, mitä moni oma ystävä tai tuttava on jo tehnyt. Kun omassa lähipiirissä joku on koko ajan muuttamassa pariksi vuodeksi Australiaan, ei tunnu hirveän ihmeelliseltä muuttaa itse samansuuntaiseksi ajaksi Amerikkaan.
Nyt olen siis edelleen mukana rakkaassa kenguruprojektissani, mutta aivan uudenlaisessa roolissa. Ennen muuttoani eräs Sydneyn-toimittajista keksi, että minä voisin toimia Bostonissa heidän sijaisenaan.
Vuoroja oli viime ja tällä viikolla useita, sillä eräs lähtökuopissa Sydneyyn muuttoa odotteleva toimittaja sai viisuminsa myöhemmin kuin toivoimme. Tiimissä on tällä hetkellä vajaa miehitys, ja samaan aikaan Australian kesälomakausi on alkanut.
Kun tiimi saadaan täysilukuiseksi, teen kenguruvuoroja vain satunnaisesti sairaustapausten sattuessa.
Tällaiseksi maailma on muuttunut: Helsingin-kollegoilleni on tällä hetkellä täysin normaalia miettiä iltavuoron loppumetrerillä, kertovatko he Sydneyyn vai Bostoniin, että Raahen asuntopalosta ei ole vielä saatu päivystävältä palomestarilta tietoa ja että sinne täytyy soittaa kohta uudestaan.
Vallabit olivat pussieläimistä kuvauksellisimpia, mutta aivan erityisesti sydäntäni lähellä on vesinokkaeläin. Onnistuin kuin onnistuinkin näkemään sellaisen villinä luonnossa. Vesinokkaeläimen mukaan ei silti ole ainakaan vielä nimetty yhtäkään STT:n vuoroa.
Tällä aikavyöhykkeellä vuorot tehdään illalla, mikä ei ole aivan yksinkertaista kotoa käsin työskentelevälle. Meillä on onneksi työhuone, josta saa oven kiinni, ja saan siellä läppärini kiinni Samulin isoon näyttöön, jollainen on kenguruvuoroissa välttämätön. Minusta tuntuu kuitenkin kurjalta, että Samuli joutuu pysyttelemään kokonaisia iltoja poissa tietokoneeltaan, jonka ääressä mielellään rentoutuisi työpäivän päätteeksi.
Ikävää on myös se, että olen töissä koko sen ajan, minkä Samuli on vapaalla ennen nukkumaan menoa. Vastaava tilanne on toki kaikilla niillä lukuisilla pariskunnilla, joista toinen tekee virka-aikaa ja toinen iltapainotteista työtä.
Kun kenguruvuoroista Helsingissä ollessani sovittiin, ajattelin niiden tuovan tuttuudessaan helpotusta kaiken uuden ja erilaisen keskelle, mitä Bostonin-elämäni toisi tullessaan. STT-urani alkuaikoina tein yövuoroja yli neljä vuotta ja ajattelin, että silloin kehittynyt rutiini kantaisi edelleen.
Nyt kuitenkin olen ollut aika hermostunut ensimmäisistä vuoroistani. Moni asia on muuttunut ja moni unohtunut minulta niiden neljän vuoden aikana, jotka tein esimiestyötä enkä enää ollut mukana yövuororingissä.
Lisäksi kenguruvuorojen ja freelancetyön yhteensovittaminen on ainakin toistaiseksi sujunut vähemmän saumattomasti kuin toivoin. Olin suunnitellut ottavani kengurupäivinä vapaata jutunteosta ja viettäväni vapaa-aikaa ennen iltavuoron alkua. Nyt olen kuitenkin joutunut sopimaan haastattelukeikkoja kengurupäivien aamuihin, koska minulla on työn alla jo sovittuja juttuprojekteja, jotka täytyy saada etenemään. Se on tehnyt päivistä vähän turhan pitkiä ja raskaita.
Tänään sain onneksi nukkua pitkään ja rentoutua sen jälkeen pihassa aurinkoa ottaen, joten uskon iltatyön sujuvan helpommin. Uinumassa ollut rutiinikin alkaa vähitellen heräillä.
Amerikkaa ymmärtämässä 