Joulutunnelmaa New Yorkissa

Kävin viime viikonloppuna New Yorkissa nautiskelemassa kaupungin joulutunnelmasta. (Vinkkejä jouluiseen kierrokseen New Yorkissa on tämän kirjoituksen lopussa.)

New Yorkin kenties tunnetuin joulukuinen nähtävyys on Rockefeller Centerin luistinrata joulukuusineen. Turisteja oli massoittain, mutta jouluvalaistu aukio oli tungoksesta huolimatta näkemisen arvoinen.

Huippusuosittu turistinähtävyys on myös Saks Fifth Avenue -tavaratalon valoshow, jossa koko kerrostaloseinän kokoiset valot välkkyvät musiikin tahdissa.

Artesaanien ja pienyrittäjien tuotteita myyviä joulumarkkinoita oli suurkaupungissa useita. Olen aina nauttinut käsityömarkkinoilla kiertelystä, ja oli hauskaa päästä näkemään New Yorkin versio joulumarkkinoista. Ne olivat hyvin samanlaisia kuin vaikkapa Helsingin joulumarkkinat, ja suomalaiset artesaanit tekevät vähintään yhtä hienoja jolleivät hienompia käsitöitä. Mutta kun olen käynyt Helsingin markkinoilla vuodesta toiseen, oli hauskaa vaihtelua nähdä aivan eri yrittäjien tuotevalikoima.

Kauppojen ja tavaratalojen jouluikkunoissa riitti ihmeteltävää. Useimpien niistä teema ei mitenkään liittynyt jouluun.

Monet ikkunat veivät satumaailmaan

Ikkunoissa saattoi olla vaikkapa modernia taidetta.

Tiffanyn miniatyyri-ikkunoihin oli kätketty koruja. Alla olevassa pitopöydässä on koru jokaisella lautasella.

Mikäli suunnittelet matkaa New Yorkiin joulukuussa ja haluat nähdä joulutunnelmaa, kannattaa katsoa ainakin nämä:

Joulukuusia ja luistinratoja:
Rockefeller Center, Bryant Park

Jouluikkunoita:
Saks Fifth Avenue, Lord & Taylor, Henri Bendel, Bergdorf Goodman, Tiffany’s, Barney’s, Bloomingdale’s

Joulumarkkinoita:
Union Square, Bryant Park, Columbus Circle, Grand Central Station

Advertisement

Amerikkalainen kaveriporukan mökkiviikonloppu

Viime viikonloppuna pääsimme näkemään, miten amerikkalaiset viettävät mökkiviikonloppua kaveriporukalla.

Maanantai oli täällä Labor Day, joka vastaa ideologialtaan Suomen vappua mutta jota vietetään ennemminkin kuin huvilakauden päättäjäisiä. Pyhä on aina syyskuun ensimmäisen viikonlopun yhteydessä, joten moni pääsee viettämään sen ansiosta pitkää viikonloppua kesän vaihtuessa syksyksi.

Meidät oli kutsuttu ystäväni Gabin vapaa-ajanasunnolle New Yorkin osavaltion maaseudulle. Tutustuin Gabiin viime keväänä matkailevien naisten konferenssissa. Olemme sen jälkeen pitäneet yhteyttä sähköpostitse, mutta viestimme ovat käsitelleet pääasiassa työasioita. Ilahduin kovasti siitä, että Gabi piti minua niin mukavana tai kiinnostavana ihmisenä, että halusi kutsua meidät mökilleen.

Meitä oli lopulta yhteensä kahdeksan vierasta ja Gabi miehineen. Toisin kuin etukäteen luulin, muutkaan eivät kaikki tunteneet toisiaan etukäteen.

Gabi sanoi kutsussaan, että kyseessä olisi periamerikkalainen mökkiviikonloppu, vaikka suuri osa heidän ystäväpiiristään onkin ulkomaalaisia. Odotin mielenkiinnolla, miten se eroaisi perisuomalaisesta mökkiviikonlopusta.

Suurin ero oli tietystikin se, ettei ohjelmassa ollut saunomista. Yllättävää kyllä käytössä olisi kuitenkin ollut sauna.

Gabin vapaa-ajanasunto osoittautui kaksikerroksiseksi seitsemän makuuhuoneen taloksi. Sen pohjakerroksessa on makuuhuoneiden lisäksi suuri oleskeluhuone, jossa on iso baaritiski ja yhdessä nurkassa pieni saunarakennus. Sauna on tosiaankin erillinen rakennus, kuin pieni kontti jonka sisälle mahtuisi tiiviisti ahdettuna neljä ihmistä kerrallaan.

Saunaa esiteltiin kuriositeettina – ja lähinnä vain meille.  Missään vaiheessa viikonloppua ei syntynyt keskustelua siitä, olisiko sitä syytä kokeilla.

Toinen merkittävä ero oli se, ettei talo ollut rannalla. Amerikkalaisetkin arvostavat rantamökkejä, mutta toisin kuin tuhansien järvien ja vain miljoonien asukkaiden Suomessa, täällä rantaa ei riitä kohtuuhinnalla kaikille.

Muuten amerikkalainen mökkeily oli hyvin samanlaista kuin suomalainen.

Teimme yhdessä ruokaa, söimme ja joimme, liikuimme luonnossa ja istuimme pimeässä kesäyössä nuotion ääressä. Tarkoitus oli pelata petankkia ja krokettiakin, mutta ruuanlaitto vei lopulta niin paljon aikaa, että se jäi tekemättä.

Naapureiden talot olivat lähempänä kuin suomalaismökeillä yleensä, ja ajoimme luontoretkeä varten erikseen autolla läheiseen luonnonpuistoon. Myös luonto oli erilaista.

Ensimmäisen illallisen jälkiruuaksi teimme periamerikkalaista nuotioherkkua: smoreja eli täytekeksejä avotulella paahdetulla vaahtokarkkitäytteellä.

Muistan yrittäneeni joskus teini-iässä paahtaa vaahtokarkkeja mökin takassa, mutta en silloin tiennyt, että niistä on tapana tehdä täytekeksejä. Pelkkä paahdettu vaahtokarkki oli silloin suuri pettymys: tahmeaa  mössöä, joka maistui ihan samalta kuin paahtamaton versio mutta jota oli vaikeampi syödä.

Nyt pääsin vihdoin jyvälle siitä, miten paahdettuja vaahtokarkkeja kannattaa syödä. Paahdetut mössökarkit litistetään suklaan kera kahden hunaja-grahamkeksin väliin. En ole yleisesti ottaen suuri vaahtokarkkien ystävä, mutta nuotiolla itse valmistetut smoret olivat yllättävän koukuttavia.

Opin myös, etten ole ainoa, joka ei arvosta alkuunkaan tämän maan yleisintä suklaamerkkiä Hershey’siä. Käytimme sitä täytekekseihimme ja kävimme pitkän keskustelun siitä, miten kelvotonta se kaikkien mielestä on.

Kun itse maistoin Hershey-suklaata ensimmäisen kerran, luulin sitä pilaantuneeksi. En kuitenkaan ollut koskaan maininnut asiasta kenellekään, sillä uskoin amerikkalaisten pitävän siitä enkä halunnut olla epäkohtelias.

Asiasta vallitsikin kuitenkin liikuttava yksimielisyys yli kulttuurirajojen. Meitä maahanmuuttajia oli seurueesta lopulta puolet: me kaksi suomalaista, israelilainen pariskunta ja Gabin intialainen mies. Loput viisi olivat syntyperäisiä amerikkalaisia. Hersheyn suklaasta ei pitänyt meistä kukaan.

Kokonaisuudessaan mökillä oli tosi mukavaa. Olin kaivannut tunnelmaa, joka syntyy kun joukko ystäviä vetäytyy luonnon helmaan viettämään aikaa yhdessä.

Suomessa viettämilleni mökkiviikonlopuille tämä ei kuitenkaan vetänyt vertoja.  Jos menisimme Suomessa Samulin kanssa mökille, ainakin toisella meistä olisi seurassamme olevien ihmisten kanssa roppakaupalla yhteisiä muistoja.

Minulle mikään ei korvaa sitä läheisyyttä, joka syntyy pitkästä yhteisestä historiasta.

 

Uusivuosi Chicagossa

Onnellista uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Meidän vuotemme vaihtui Chicagossa, jossa toivoimme pääsevämme kokemaan New Yorkin tyylistä uudenvuodentunnelmaa vähemmässä tungoksessa.

Uudenvuodenyön osalta se onnistuikin. Vaikka saavuimme keskustaan vain varttia ennen vuoden vaihtumista, saimme hyvän paikan, josta näimme sekä uudenvuodentähden kohoamisen että osan ilotulituksesta.

Muina päivinä väenpaljous kuitenkin haittasi lomailua. Ehdimme jonottaa näköalatorni Willis Toweriin puolisen tuntia ennen kuin kuulimme, että edessämme oli jonoa vielä 2,5 tunniksi. Lähdimme suosiolla pois, vaikka olisikin ollut hienoa käydä pilvenpiirtäjässä, joka valmistuessaan oli maailman korkein rakennus.

Saman päivän iltana yritimme mennä toiseen pilvenpiirtäjään John Hancock Centeriin, josta Willis Towerin lailla on näköala neljään osavaltioon. Hämmästyimme, kun jonoa ei näkynyt lainkaan. Tiskillä kuitenkin kuulimme, että vaikka ylös torniin olisi päässyt noin 20 minuutin jonotuksen jälkeen, alaspäin kulkevaa hissiä olisi pitänyt odottaa 1,5 tuntia.

Muut nähtävyydet eivät olleet aivan yhtä tukossa kuin pilvenpiirtäjät, joissa hissimatkat muodostavat pahan pullonkaulan. Chicagon kuuluun taidemuseoon Art Institute Chicagoon pääsimme alle tunnin jonottamisella. Sisälläkään tungos ei ollut täysin sietämätön, vaikka väkeä paljon olikin.

Pinkit leidit ja heidän valkoiset sylikoiransa Art Institute of Chicagossa.

Kokonaisuudessaan Chicago oli mielestäni hyvä valinta uudenvuodenkohteeksi.

Vaikka tungosta olikin harmillisen paljon, monessa muussa Yhdysvaltojen kaupunkilomakohteessa sitä olisi varmastikin ollut vähintään yhtä runsaasti. Useimmilla amerikkalaisilla on niin vähän lomia, että viikonlopun yhteyteen osunut uudenvuodenaaton arkipyhä oli kullan arvoinen, ja pitkästä viikonlopusta täytyi ottaa kaikki irti.

Uudenvuodenpäivänä lähes kaikki paikat ovat suljettuja, mutta Chicagossa se ei hirveästi haitannut, sillä iso osa kaupungin viehätyksestä on ympäriinsä kuljeskelemisessa ja jännittävien rakennusten ihailemisessa ulkoapäin.

Tähden nostaminen pilvenpiirtäjään väkijoukon laskiessa ääneen sekunteja vuoden vaihtumiseen toimi hyvin tunnelman nostattajana, ja ilotulitus oli upea. Oli mahtavaa voida vain kävellä paikalle hieman ennen vuoden vaihtumista ja päästä juhlien keskiöön sen sijaan, että olisi joutunut värjöttelemään kylmässä 13 tuntia kuten Times Squarella.

Tungos jäi varmastikin pieneksi siksi, että monelle oli epäselvää, kannattaisiko keskustaan lähteä. Chicagon uudenvuodenjuhlien oli alun perin määrä olla ilmaiset New Yorkin tapaan, mutta myöhemmin niihin päätettiinkin myydä kalliita lippuja.

Moni pettyi, kun paljon rummutettu keskustan ilmaiskonsertti muuttuikin 150 dollarin lipun vaativaksi tapahtumaksi. Tapahtuman järjestäjät eivät kertoneet julkisuuteen, kuinka hyvin tähden nousemisen tai ilotulituksen näkisi muualta kuin lipun ostaneille varatulta konserttialueelta. Tämän vuoksi tapahtuma sai negatiivista julkisuutta, joka varmasti vaikutti ihmisten haluun tulla paikalle.

Lippuja oli myynnissä vielä uudenvuodenaattona, mikä kertonee siitä, ettei niiden menekki vastannut järjestäjien toiveita. Se ei ole mikään ihme. Chicagossa on talvella hyytävän kylmä, ja juhlapaikka oli joen varrella yhdessä Tuulisen kaupungin pahimmin tuulisista paikoista.

Tunnetunkaan artistin ei varmasti ole helppo saada ihmisiä maksamaan 150 dollaria päästäkseen ulkoilmakonserttiin niissä olosuhteissa.

Odotan mielenkiinnolla, jääkö Chicagon yritys nousta tunnetuksi uudenvuodenkaupungiksi tähän yhteen kertaan, vai jaksavatko tämänvuotisten juhlien järjestäjät kehittää konseptiaan edelleen ja kehittää Chicagosta yhtä amerikkalaisen uudenvuodenmatkailun ykköskohteista.

Uudeksivuodeksi Chicagoon

Päätimme lähteä uudeksivuodeksi pienelle kaupunkilomalle. Meillä on silloin paljon juhlittavaa, tuleehan vuodenvaihteessa kuluneeksi vuosi ensitapaamisestamme ja ensisuudelmastamme.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsimme kohteeksi Chicagon. Siellä järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa suuret ulkoilmauudenvuodenjuhlat New Yorkin tapaan.

Alun perin haaveilin New Yorkin -matkasta ja uudestavuodesta Times Squarella. Ennen pitkää sain Samulinkin innostumaan ajatuksesta. Suhteemme alku on muistuttanut niin paljon elokuvaa, että Times Square tuntui juuri oikealta paikalta ensimmäisen vuosipäivän juhlimiseen.

Taustaselvittely osoitti kuitenkin, että uusivuosi maailman ikonisimmalla uudenvuodenaukiolla muistuttaisi oikeassa elämässä äärimmäisen vähän elokuvaa.

Muutama muukin ihminen haluaa nähdä pallon putoavan. Jotta saisi edes kohtalaisen paikan, Times Squarelle pitää mennä noin kolmetoista tuntia ennen vuoden vaihtumista.

Omaa paikkaa täytyy varjella mustasukkaisesti koko ajan. Jos poistuu hetkeksikin, ei pääse enää takaisin.

Kerrospukeutuminen on elinehto, eivätkä lämpimimmätkään naparetkivarusteet varmastikaan suojele kokonaan palelemiselta.

Moni käyttää vaippoja.

Mitä enemmän asiaa ajattelimme, sitä vähemmän romanttiselta ja hohdokkaalta Times Squarella juhliminen vaikutti.

Muualla New Yorkissa emme halunneet uuttavuotta viettää. Se on tähän aikaan vuodesta huonoimmillaan.  Muutenkin kalliit hotellit ja ravintolat nostavat hintojaan tuntuvasti vuodenvaihteessa. Joka paikassa on poikkeuksellisen paljon tungosta.

Chicago pyrkii ymmärtääkseni uudella juhlakonseptillaan houkuttelemaan nimenomaan matkailijoita, jotka haluaisivat Time Squarelle mutta eivät ole valmiita maksamaan itseään kipeäksi hotellista, palelemaan kellon ympäri ja korvaamaan vessakäyntejä vaipoilla päästäkseen sinne.

Ajatus on mielestäni nerokas. Kuvittelisin, että kysyntää olisi paljon.

Menemme siis katsastamaan, minkälaisen juhlatunnelman Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki onnistuu ensi yrittämällä kehittämään.

Chicagon juhlasuunnitelmista voi lukea lisää esimerkiksi tästä NBC:n uutisjutusta.

Kenties Chicagon uudenvuodenjuhlat ovat vielä jonain päivänä kaikkien tuntema käsite, johon nähdään viittauksia valkokankaalla ja tv-ruuduissa. Jos niin käy, on hauska ajatella, että olimme mukana, kun kaikki alkoi.

Viime uutenavuotena katselimme Helsingin matalaa silhuettia aavistamatta lainkaan, mitä kaikkea alkava vuosi toisi tullessaan.

Heinäkuun neljänneksi New Yorkiin

Pääsen heti uuden elämäni ensimetreillä suoraan amerikkalaisen isänmaallisuuden ytimeen: viettämään Yhdysvaltojen kansallispäivää eli heinäkuun neljättä.

Heinäkuun neljännen ilotulitus Bostonissa 2014. Kuva: Samuli Lindén.

Googlettelimme Samulin kanssa, missä juhlapäivää vietetään kaikkein suurieleisimmin, ja tulimme siihen tulokseen, että parhaat kaupungit olisivat New York, Washington D.C. ja Boston. Kaikkein suurin ja tunnetuin ilotulitus vaikuttaa olevan New Yorkissa, joten minun teki mieli lähteä pyhäviikonlopuksi sinne. Se sopi hyvin myös Samulille, joka on jo ehtinyt viettää yhden heinäkuun neljännen pääkaupungissa ja yhden Bostonissa.

Ostimme saman tien junaliput ja varasimme hotellin.

Kuulisin mielelläni teiltä blogin lukijoilta vinkkejä ja ehdotuksia siitä, mitä meidän kannattaisi New Yorkissa tehdä. Jos jollakulla on kokemusta kaupungista nimenomaan heinäkuun neljäntenä, myös käytännön neuvot juhlapäivän viettämisestä ovat erittäin tervetulleita.

Perusasiat meillä on tiedossa. Olemme kumpikin käyneet NYC:ssä kahdesti aiemmin, joskin minun molemmat vierailuni olivat viime vuosituhannen puolella. Harrastan matkaopaskirjojen lukemista, ja minulla on jo Rough Guiden tablettisovellus täynnä alleviivauksia. Ilotulituksenkatsomisohjeita olen lukenut muun muassa Mommy Poppins -blogista. Teillä on kuitenkin varmasti paljon sellaista tietoa, jota opaskirjoissa ei ole.

Heinäkuun neljännen ilotulitus Washington DC:ssä 2013. Kuva: Samuli Lindén.

Asun paikassa, josta voi tehdä helposti ja edullisesti viikonloppumatkan New Yorkiin. Ottaa aikansa, ennen kuin se iskostuu kunnolla tajuntaan.