Kansainvälisten amerikkalaisnaisten yksinäisyydestä

Jos amerikkalainen nainen rakastaa matkustamista, hän on usein yksin intohimonsa kanssa. Lähipiiri ei ymmärrä häntä eikä kukaan ei halua kuulla hänen kertovan matkoistaan. Pahimmassa tapauksessa perhe ja ystävät jopa loukkaantuvat siitä, että hän viettää mieluummin aikaa maailmalla kuin kotona heidän kanssaan.

Pocono springs camp inviting reading spot with a lake view

Matkustava amerikkalaisnainen on kummajainen, sillä suurin osa amerikkalaisista ei matkusta. Vaikka matkakohteissa ympäri maailmaa tapaa usein matkailijoita Yhdysvalloista, he edustavat amerikkalaisten pientä vähemmistöä. Useimmilla amerikkalaisilla ei ole passia. Hämmästyttävän moni ei ole koskaan edes poistunut synnyinosavaltiostaan.

Suomalaisena olin aluksi hyvin yllättynyt tajutessani, miten vierasta matkustaminen monille amerikkalaisille on. En tunne yhtäkään suomalaista, joka ei olisi koskaan elämässään käynyt ulkomailla. Asiaa tarkemmin ajateltuani keksin kuitenkin useita ilmiselviä syitä siihen, että amerikkalaisten suhde matkustamiseen on hyvin erilainen kuin suomalaisten.

Pocpno Springs camp panoramic lake view

Yhdysvaltojen valtava koko vaikuttaa luonnollisestikin amerikkalaisten ulkomaanmatkailuun monin tavoin. Ulkomaat ovat kaukana, ja omassakin maassa on monipuolinen valikoima kiinnostavia lomakohteita. Osa läheisistä sukulaisista tai ystävistä saattaa asua niin monen tunnin päässä, että heidän luonaan kylässä käyminen käy jo itsessään kaukomatkasta.

Kenties vielä olennaisempi syy matkailuhaluttomuuteen on kuitenkin amerikkalainen työkulttuuri. Lakisääteisiä vuosilomia ei ole, ja lomaa on tavallisesti vain muutamia päiviä vuodessa – jos sitäkään.

Suomessa asuessani pystyin olemaan vuosikausia vakituisessa työsuhteessa samassa yrityksessä, etenemään urallani ja tekemään vuosittain lomillani pitkän kaukomatkan. Amerikkalaisessa työkulttuurissa vastaavanlainen elämä ei ole mahdollista, ja intohimoinen matkailija joutuu sulkemaan monia mahdollisia urapolkuja pois voidakseen matkustaa. Jotkut tyytyvät lahjojaan mitättömämpään uraan malttaakseen irtisanoutua säännöllisin väliajoin lähteäkseen taas matkaan. Toiset rakentavat uransa freelancepohjaisen etätyön varaan voidakseen tehdä töitä missä milloinkin.

Oman osansa kokonaisuuteen tuo varmasti myös amerikkalainen kansallisylpeys, joka on tietoisesti ja taitavasti rakennettu sosiaalinen konstruktio. Amerikkalaisten keskinäiset kulttuurierot ovat valtavia, mutta heidän yhteiskuntansa pysyy silti koossa sen ansiosta, että kansalaisten kansallisylpeyttä pidetään yllä jatkuvasti. Amerikan lippuja ja lippukuviota näkee kaikkialla, kansallislaulu lauletaan jokaisissa kissanristiäisissä ja amerikkalaisten erinomaisuudesta puhutaan siekailematta.

Jos uskoo vilpittömästi oman maansa olevan paras, miksi kannattaisi käydä missään muualla?

Kayaking view of the lake and foliage at Pocono springs camp

Koska matkustaminen on todella monelle täysin vieras ajatus ja matkustavat ihmiset päätyvät usein epätyypillisiin ura- ja elämänvalintoihin, kuilu matkustavien ja kotona pysyvien välillä on syvä. Sen vuoksi moni intohimoinen matkailija on hyvin yksinäinen – mutta matkailijoiden keskinäinen side on sitäkin vahvempi.

Omista amerikkalaisista ystävistäni valtaosa rakastaa matkustamista. Se ei ole sattumaa. Matkailu on ollut tärkein yhdistävä tekijä, jonka varaan uudet ystävyyssuhteeni ovat rakentuneet.

Heti Bostoniin muutettuani löysin matkustavien naisten verkoston She’s Wanderfulin, jonka Bostonin-paikallisosasto kokoontuu yhteen vähintään kerran kuukaudessa. Kuka tahansa matkailusta tai ulkomailla asumisesta kiinnostunut nainen on tapaamisiin tervetullut. Kerhosta tuli minulle nopeasti hyvin tärkeä, ja tutustuin siellä merkittävään osaan amerikkalaisista ystävistäni.

Myös muuta kautta tapaamistani ystävistä moni on innokas matkailija. Hekin varmaankin kokevat minut läheiseksi ainakin osin juuri siksi, että olen käynyt monissa eri maissa ja asun kaukana synnyinseudultani.

Making smores at a campfire at Wanderfest, a retreat for Wanderful women who travel

Syyskuussa vietin viikonlopun Wanderfulin järjestämällä leirillä Poconos-vuorilla Pennsylvanian maaseudulla. Idyllinen leirikeskus oli pienen järven rannalla, jota reunustivat ruskan värittämät puut. Vielä idyllisempi oli kuitenkin viikonlopun tunnelma.

Meitä oli nelisenkymmentä, emmekä suurimmaksi osaksi tunteneet toisiamme etukäteen. Välillemme rakentui kuitenkin nopeasti syvä luottamus. Omaan mökkiini osuneen kuuden hengen ryhmän kanssa kävimme jo ensimmäisenä iltana niin avointa keskustelua, että meitä olisi luullut pyjamabileisiin kokoontuneeksi ystäväporukaksi.

Tällainen matkailijoiden välinen välitön ystävyys on minulle uutta, ja nautin siitä suunnattomasti.

Ennen Bostoniin muuttoani olin törmännyt maailmanmatkoillani matkailijoihin, joilla oli kova tarve todistaa jotain muille. Tällaiset reissaajat kehuskelevat omalla rohkeudellaan ja seikkailunhalullaan, vähättelevät toisiaan ja luokittelevat ihmisiä sen mukaan, ketkä ovat riittävän cooleja heidän ystävikseen. Itse en yleensä heidän cooliustestiään läpäissyt. Yhdellä ryhmämatkalla minua suorastaan kiusattiin siksi, että pari matkaryhmäni jäsentä piti minua liian erilaisena kuuluakseni joukkoon. Aikuiset ihmiset käyttäytyivät ihan samalla tavalla kuin keskenkasvuiset koulukiusaajat.

Myös matkablogeja lukiessani olen välillä törmännyt kertojanääniin, joista on tullut sellainen olo, että jos tutustuisin tämän kirjoittajaan, hän varmaan katsoisi minua nenänvarttaan pitkin. Pitkään ajattelinkin, ettei missään olisi matkailijoiden yhteisöä, johon tuntisin kuuluvani. Olin riittävän seikkailunhaluinen pitääkseni itseäni seikkailumatkailijana mutta liian turvallisuushakuinen kelvatakseni muiden seikkailijoiden seuraan.

Wanderfulin leirillä kukaan ei kuitenkaan kyseenalaistanut muiden tapaa matkustaa. Kaikki kannustivat toisiaan ja antoivat toisilleen vinkkejä ja neuvoja. Matkoista sei puhuttu kehuskellen vaan siinä toivossa, että kokemusten jakamisesta olisi muille hyötyä tai iloa.

Tapasin itseäni nuorempia naisia, jotka olivat jo vuosia sitten muuttaneet ulkomaille vailla työpaikkaa, paikallisen kielen taitoa tai suunnitelmaa siitä, miten elättää itsensä. Kuulin tarinoita käyttämättä jätetyistä paluulennoista ja viisuminhankintaseikkailuista. Heihin verrattuna oma elämänpolkuni oli kesy ja turvallisuushakuinen. He eivät kuitenkaan tällaista vertailua tehneet. He hyväksyivät alusta alkaen minut ystäväkseen, ja heidän silmissään olimme kaikki samaa itsenäisten, matkailevien naisten heimoa.

Se tuntui todella hyvältä.

Kuulin viikonlopun aikana myös monta tarinaa siitä, miten vaikeaa ja yksinäistä on olla itsenäinen maailmanmatkaajanainen, jos sattuu olemaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta keskeltä Yhdysvaltoja.

Eräässä työpajassa keskustelimme siitä, miten vaikea omista matkoista on kertoa ihmisille, joilla ei ole matkustamiseen minkäänlaista kosketuspintaa. Työpajan vetäjä muistutti, etteivät tällaiset ihmiset edes tiedä, mitä kysyä matkalta palanneelta. Hämmentyneenä muistelin suomalaisia ystäviäni ja työtovereitani, jotka saattavat kysyä Etelä-Afrikasta safarimatkalta palanneelta esimerkiksi, kävikö tämä Cape Townissa katsomassa pingviinejä.

En ollut koskaan aiemmin tiedostanut, miten onnekas olen, kun rakkauteni matkailuun ei ole koskaan eristänyt minua läheisistäni. Niin sukulaisistani kuin vanhoista ystävistänikin monet ovat asuneet ulkomailla tai matkustelleet paljon. Nekin, jotka ovat matkustelleet vähemmän, ovat kiinnostuneita maailmasta ja ulkomaiden tapahtumista.

Amerikkalaisten matkailijoiden yksinäisyys surettaa minua, mutta samaan aikaan olen suunnattoman kiitollinen siitä läheisyydestä, joka minun ja matkailijaystävieni välille on syntynyt osin juuri sen yksinäisyyden ansiosta.

Jumping on a water trampoline at Pocono Springs camp during Wanderfest, a retreat by Wanderful women who travel

Mainokset

Ruskaretki New Hampshireen

foliage at Chocorua Lake New Hampshire travel

En ole koskaan päässyt näkemään Suomen Lapin ruskaa kauneimmillaan. Olen aina asunut maan eteläosassa, eivätkä matkani pohjoiseen ole osuneet oikeaan aikaan.

Täällä asumme lähellä maan arvostetuinta ruska-aluetta. Naapuriosavaltiomme Vermont ja New Hampshire täyttyvät syksyisin turisteista, jotka tahtovat päästä ihailemaan värikkäitä lehtiä.

foliage and a bridge near White Mountains New Hampshire travel

Kuten me suomalaiset hyvin tiedämme, ruskamatkailun ajoittaminen on vaikeaa. Kaunein vaihe kestää vain viikon tai kaksi, ja on hyvin vaikea ennustaa, mille viikolle se tarkalleen ottaen osuu.

Ruska-alueen lähellä asuvalle ongelma ei ole erityisen suuri, koska ruskaretkelle voi lähteä spontaanisti silloin, kun lehdet ovat jo saaneet näyttävimmät värinsä.

foliage leaves on rock at Franconia Notch State Park near Kinsman Falls New Hampshire

Olimme kuitenkin varanneet lokakuulle loman Havaijille siitä huolimatta, että matka osui keskelle ruskasesonkia. Ja niin sitten kävi, että lehdet olivat hienoimmillaan juuri niinä kahtena viikonloppuna, jotka lensimme Havaijin saarelle ja takaisin.

Jouduimme siksi tekemään ruskaretkemme hieman etuajassa, kun vasta osa puista oli päässyt täyteen väriloistoonsa.

foliage near White Mountains New Hampshire travel

Maisemat olivat siitä huolimatta upeita. Mielestäni vihreät puut sopivat kauniisti punaisten ja keltaisten sekaan.

foliage up on the White Mountains New Hampshire travel

Olisi mielenkiintoista päästä näkemään samoja seutuja silloin, kun ruska on huipussaan. Osa puista on ikivihreitä, enkä hahmota, kuinka paljon enemmän punaista ja oranssia metsissä huippuhetkellä on.

Ensi syksynä aiomme pitää lokakuun viikonloput tyhjinä niin, että voimme tehdä uuden ruskaretken juuri silloin, kun netin ruskakartat kertovat hetken olevan oikea.

foliage at Silver Cascade waterfall near White Mountains New Hampshire

Suunnitelmassa on vain yksi hankaluus: New Hampsiressä ei ole riittävästi hotelleja vastaamaan ruskasesongin kysyntään.

Löimme tämän syksyn viikonloppuretkemme suunnitelmat lukkoon vasta perjantai-iltana, ja siedettävän hintaista hotellia oli silloin lähes mahdotonta löytää.

foliage view at Franconia Notch State Park near Kinsman Falls New Hampshire travelKinsman Falls at Franconia Notch New Hampshire travel

Pitkän etsinnän jälkeen löysimme yhden reilun sadan dollarin hotellihuoneen, joka oli varattavissa HostelBookersin kautta. Teimme varauksen ja saimme sähköpostivahvistuksen – mutta kun saavuimme hotelliin, siellä ei tiedetty varauksestamme mitään.

Hotelli oli tietysti aivan täynnä. Vieressä oli tilaa yhdessä hotellissa – jossa yö maksoi yli kaksi sataa. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata kotiin tai yöpyä siellä. Valitsimme jälkimmäisen.

Reklamoimme kotiin palattuamme HostelBookersille, joka on muka selvitellyt asiaa – tuloksetta. Yhtiö suostui palauttamaan meille ainoastaan varaamastamme huoneesta maksamamme ennakkomaksun, mutta heillä ei ole pienintäkään aikomusta korvata meille mitään ylimääräisistä kustannuksista, jotka meille heidän vuokseen koitui.

Onneksi itse retki oli todella ihana, emmekä antaneet hotellisotkun pilata mielialaamme.

Maria and Samuli on top of Mt Avalon White Mountains New Hampshire travel foliage trip

Ruskaretkeä varten kannattaisi varmaankin varata jo hyvissä ajoin etukäteen useammaksi eri viikonlopuksi hotellihuoneita jonkin sellaisen varaussivuston kautta, jossa on hyvät peruutusoikeudet.