Suurten elämänmuutosten keskellä

Nyt voin viimein paljastaa, miksi olen ollut viime kuukausina niin väsynyt ja kiireinen, että blogin päivittäminen on jäänyt vähiin: meille on tulossa kaksoset!

Mikäli kaikki sujuu hyvin, vauvat syntyvät tammikuussa. Varsinkin alkuraskaudesta tuplahormonit väsyttivät kovasti, ja nyt keskiraskaudessa on riittänyt puuhaa, kun olemme yrittäneet valmistautua kahden vauvan tuloon vieraassa maassa vieraan kulttuurin keskellä.

Pregnant butterfly at Harvard Square

Yhdysvallat ei onneksi ole mitenkään huono paikka olla raskaana – jos on hyväosainen ja pystynyt ottamaan hyvän sairausvakuutuksen. Keskiarvoissa mitattuna Yhdysvallat vaikuttaa aika kaamealta paikalta raskaana olevalle; lapsivuodekuolleisuusluvut esimerkiksi ovat hirveitä verrattuna muihin länsimaihin. Tilanne muuttuu kuitenkin dramaattisesti, jos tarkentaa katseensa esimerkiksi pelkästään meidän kotiosavaltioomme Massachusettsiin tai vielä täsmällisemmin meidän valitsemaamme synnytyssairaalaan.

Sanon valitsemaamme synnytyssairaalaan, sillä toisin kuin Suomessa, täällä synnytyssairaalapäätös on kokonaan odottajan omalla vastuulla. Se oli aluksi kamalaa, sillä valitseminen tuntui kylmiltään hyvin vaikealta. Sairaaloiden väliset laatuerot ovat tässä maassa valtavia, ja pahimmissa paikoissa tehdään järjestelmällisesti turhia keisarinleikkauksia esimerkiksi siksi, että asiakkaat saadaan ulos nopeammin ja sairaala tuottaa paremmin tai siksi, että synnytyksestä vastuussa oleva lääkäri pääsisi aikaisemmin viikonlopun viettoon. Nyt kun valinta on tehty, olen kuitenkin alkanut tuntea oloni todella onnekkaaksi. Olin ottanut tälle vuodelle kalliin ja kattavan vakuutuksen, sillä tarvitsimme vauvaprojektiimme varsin paljon lääkäreiden apua, ja vakuutukseni ansiosta saatoimme valita todella hyvän sairaalan. Siellä raskauttani seuraa monikkoraskauksiin ja muihin riskiraskauksiin erikoistunut lääkäri, ja hänen tiiminsä lähettää minut milloin kaksosraskauksiin perehtyneelle ravitsemusterapeutille, milloin ortopedisten tukivälineiden asiantuntijalle, joka taikoo hetkessä minulle selkäni muodon mukaiseksi muotoillun vatsantukivyön. Sairaalassamme on myös täysin varusteltu keskososasto, mikä on kaksosia odottaessa erityisen tärkeää.

Neuvoloita täällä ei ole, vaan raskautta seuraa odottajan itse valitsema kätilö tai lääkäri tiimeineen. Tehtävien tutkimusten määrää ja laatua ei rajoita tarve säästää veronmaksajien rahoja vaan ainoastaan asiakkaan vakuutusyhtiön maksuvalmius. Esimerkiksi ultraäänitutkimuksia tehdään meidän sairaalassamme kaksosia odottavalle tämän tästä: loppuraskaudesta vauvoja ultrataan viikoilla 24, 28, 32 ja siitä eteenpäin viikon välein aina syntymään saakka.

Mini Babymoon in New York City, enjoying the High Line park

Myynnissä olevien vauvatarvikkeiden määrä on lähes rajaton. Suomen valikoimiin en osaa verrata, kun en ole vauvatarvikkeita Suomessa koskaan ostanut, mutta täällä satojen miljoonien asukkaiden maassa niin käytettyjä kuin uusiakin tavaroita on tarjolla niin käsittämätön valikoima, että valintojen tekeminen tuntuu lähes täysipäiväiseltä työltä. Kaksosille suunnattuja tuotteita saa lähes yksinomaan verkkokaupoista, mutta posti ja kuljetuspalvelut kuljettavat ostokset kotiovelle muutamassa päivässä.

Small talk -keskeisessä kulttuurissa odottajalle satelee onnitteluita oikealta ja vasemmalta. Kun kertoo esimerkiksi ravintolassa noudattavansa raskausajan ruokavaliota, tapoihin kuuluu, että asiakaspalvelijan täytyy heti salamana onnitella. Kaksosia ihmetellään ja ihastellaan tietystikin kaksin verroin. Muutenkin amerikkalaiseen kulttuuriin näyttää kuuluvan, että raskaudesta innostutaan ja innostusta hehkutetaan vuolaasti.

Olen lukenut, että amerikkalaiset osaavat olla myös epähienoja ja tungettelevia small talkissaan. Odottajalle suunnattu amerikkalainen kännykkäsovellus listasi minulle erikseen nokkelia vastauksia ikäviin kommentteihin, joita voisin odottaa kuulevani esimerkiksi vatsani eli täkäläisittäin baby bumpini koosta. Ainakaan toistaiseksi omalle kohdalleni ei kuitenkaan ole osunut yhtäkään epäkohteliasta kommentoijaa. Saatan olla suojassa useimmilta kommenteilta siksi, että kerron ventovieraillekin odottavani kaksosia, mikä vähentää useimpien ihmisten kuvitelmaa siitä, että he olisivat raskauteni asiantuntijoita. Kännykkäsovellukseni mukaan tyypillistä tunkeilevaa kommentointia on esimerkiksi väittää vatsan kokoa liian suureksi tai pieneksi raskausviikkoihin nähden, mutta kaksosten kohdalla moni ei onneksi kuvittelekaan tietävänsä, miltä vatsan ”kuuluisi” milläkin viikolla näyttää. Ainoastaan yksi ventovieras on hämmästellyt vatsani silloista pienuutta, mutta en antanut sen vaivata, sillä hän oli muuten hyväntahtoinen ja sympaattinen. Vatsani koko ei myöskään ole missään vaiheessa raskautta ollut minulle arka paikka, sillä kaikki tutkimukset ovat kertoneet vauvojen kasvaneen toivotussa tahdissa. Rakenneultran tehnyt lääkäri sanoi kohdussani näkyvän kaksi ”täydellisen kaunista, tervettä vauvaa”.

Baby bump and speed bump sign, Brooklyn, NYC

Mielessäni on pitkin raskautta ollut asioita, josta olisi tehnyt mieli kertoa täällä blogissa, mutta emme halunneet julkistaa raskausuutista ennen kuin rakenneultra oli tehty. Nyt pääsen viimein kirjoittamaan kaikesta siitä, mitä mielessäni on viime kuukausina liikkunut. Tulevina viikkoina ja kuukausina onkin toivottavasti luvassa paljon alkuvuotta tiheämmässä tahdissa ilmestyviä blogikirjoituksia, joista suurin osa käsitellee vauvaprojektimme esiin tuomia kulttuurieroja Suomen ja nykyisen kotimaamme välillä ja kokemustani raskaana olosta ulkomailla.

Kuvat ylhäältä alas (kaikki Samulin ottamia):
Liian paksu perhoseksi? – Harvard Square raskausviikolla 21
Babymoon-viikonloppu New Yorkissa – High Line -puisto raskausviikolla 18
Amerikkalaista huumoria – Brooklyn raskausviikolla 18

Mainokset

Joulutunnelmaa New Yorkissa

Kävin viime viikonloppuna New Yorkissa nautiskelemassa kaupungin joulutunnelmasta. (Vinkkejä jouluiseen kierrokseen New Yorkissa on tämän kirjoituksen lopussa.)

IMG_7855.JPG

New Yorkin kenties tunnetuin joulukuinen nähtävyys on Rockefeller Centerin luistinrata joulukuusineen. Turisteja oli massoittain, mutta jouluvalaistu aukio oli tungoksesta huolimatta näkemisen arvoinen.

rockefeller-center-christmas-lights-2016

rockefeller-center-christmas-tree-skaters-2016-manhattan-new-york-city

Huippusuosittu turistinähtävyys on myös Saks Fifth Avenue -tavaratalon valoshow, jossa koko kerrostaloseinän kokoiset valot välkkyvät musiikin tahdissa.

Saks Fifth Avenue Christmas Light Show 2016 Manhattan New York.JPG

Artesaanien ja pienyrittäjien tuotteita myyviä joulumarkkinoita oli suurkaupungissa useita. Olen aina nauttinut käsityömarkkinoilla kiertelystä, ja oli hauskaa päästä näkemään New Yorkin versio joulumarkkinoista. Ne olivat hyvin samanlaisia kuin vaikkapa Helsingin joulumarkkinat, ja suomalaiset artesaanit tekevät vähintään yhtä hienoja jolleivät hienompia käsitöitä. Mutta kun olen käynyt Helsingin markkinoilla vuodesta toiseen, oli hauskaa vaihtelua nähdä aivan eri yrittäjien tuotevalikoima.

Kauppojen ja tavaratalojen jouluikkunoissa riitti ihmeteltävää. Useimpien niistä teema ei mitenkään liittynyt jouluun.

Monet ikkunat veivät satumaailmaan

saks-fifth-avenue-christmas-window-manhattan-new-york-city

lord-taylor-christmas-window-2016-5th-avenue-manhattan-new-york-city

bergdorf-goodman-christmas-window-5th-avenue-manhattan-new-york-city

bergdorf-goodman-christmas-window

Ikkunoissa saattoi olla vaikkapa modernia taidetta.

barneys-christmas-window-2016-manhattan-new-york-city

bloomingdales-christmas-window-2016-octopus-manhattan-new-york-citybloomingdales-christmas-window-2016-manhattan-new-york-city

Tiffanyn miniatyyri-ikkunoihin oli kätketty koruja. Alla olevassa pitopöydässä on koru jokaisella lautasella.

tiffanys-miniature-christmas-window-2016-5th-avenue-manhattan-new-york-city

Mikäli suunnittelet matkaa New Yorkiin joulukuussa ja haluat nähdä joulutunnelmaa, kannattaa katsoa ainakin nämä:

Joulukuusia ja luistinratoja:
Rockefeller Center, Bryant Park

Jouluikkunoita:
Saks Fifth Avenue, Lord & Taylor, Henri Bendel, Bergdorf Goodman, Tiffany’s, Barney’s, Bloomingdale’s

Joulumarkkinoita:
Union Square, Bryant Park, Columbus Circle, Grand Central Station

Vapaudenpatsaan pään sisällä

Statue of Liberty New York

Pitkäaikainen unelmani toteutui viime kesänä, kun pääsin käymään Vapaudenpatsaan kruunussa.

feeling-new-york-at-manhattan-skyline

Kruunuun mahtuu niin rajallinen määrä ihmisiä, että lippu on ostettava useita kuukausia etukäteen. Kun ostin liput maaliskuun alussa, vapaita viikonloppuaikoja oli tarjolla heinäkuun puolivälistä alkaen.

Kokemus oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Pään sisään kiivetään kierreportaita, jotka kulkevat keskellä patsaan vartaloa. Tuntui epätodelliselta olla maailmankuulun patsaan sisällä ja katsella sen tukirakenteita.

inside-the-statue-of-liberty-new-york

Kruunun pienistä ikkunoista näkee läheltä patsaan kannattelemat soihdun ja kivitaulun.

Ilma oli saarivierailumme ajan mitä ihanin, mutta kun pääsimme maihin, alkoi taivas tummua uhkaavasti. Tilasimme lounasta rantaravintolasta ja jäimme urheasti istumaan terassille, josta oli näköala patsaalle. Pian alkoi kuitenkin sataa – kuin saavista kaataen. Juoksimme lautastemme kanssa sisään. Ruoka ehti vähän jäähtyä matkalla, mutta se oli silti erinomaista.

Statue of Liberty's Foot is Huge

Olin ostanut meille maaliskuussa myös liput uuteen One World Trade Centeriin, joka rakennettiin syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa tuhoutuneiden tornien paikalle. Sinne saa lippuja lyhyelläkin varoitusajalla, mutta halusin ajoittaa vierailun niin, että olisimme tornissa auringon laskiessa.

One World Trade Center

Tornissa on paljon kaikenlaista nähtävää, eikä näköalaa pääse ihailemaan ennen kuin on tutustunut multimediaesityksiin, jotka kertovat muun muassa tornin rakentamisesta ja New Yorkin historiasta. Kaikki näyttelyt olivat kuitenkin viihdyttäviä ja hienosti toteutettuja.

Inside the One World Trade Center

Erityisesti mieleen jäi hissi, jonka seinät olivat kokonaan näyttöjä. Matkalla ylös näki kaupungin kasvavan silmiensä edessä perustamisesta nykypäivään.

Näköalat olivat upeita. Vierailuillallemme ei valitettavasti osunut erityisen näyttävää auringonlaskua, mutta oli hauskaa nähdä kaupunki sekä illan pehmeässä valossa että yön pimeydessä.

Vierailumme jäi lopulta vain vuorokauden mittaiseksi, sillä saavuimme kaupunkiin myöhään perjantai-iltana, ja toisin kuin olin ennakkoon suunnitellut, jouduinkin lähtemään työmatkalle republikaanien puoluekokoukseen jo ani varhain sunnuntaiaamuna.

Lauantaimme New Yorkissa oli kuitenkin satumaisen ihana. Vaikka olen käynyt kaupungissa useita kertoja, ajattelen varmastikin New Yorkista puhuttaessa vastedes aina juuri tuota vierailua.

enjoying-the-manhattan-skyline-2

New York My Way

Suhteeni New Yorkiin on hyvin erilainen kuin useimpiin paikkoihin, missä olen elämäni aikana käynyt. Minulle on tyypillistä käydä kussakin kohteessa vain kerran ja suunnitella matkani huolella useita kuukausia etukäteen varmistaakseni, että näen ja koen paikan päälle päästyäni kaikki minulle tärkeimmät asiat.

New Yorkissa olen käynyt jo viidesti – mutta en kertaakaan niin, että olisin päässyt suunnittelemaan matkan hyvissä ajoin etukäteen mieleni mukaiseksi.

Tästä seuraa, etten ole kertaakaan päässyt tekemään yhtä asioista, jotka ensivierailustani saakka aivan erityisesti olen halunnut New Yorkissa kokea: vierailemaan Vapaudenpatsaan asuttamalla Liberty Islandilla ja kiipeämään patsaan kruunuun.

Statue of Liberty New York

Tämän lähemmäs Vapaudenpatsasta en koskaan ole päässyt, ja näin kaukaa katsottuna se ei tee niin suurta vaikutusta kuin toivoisin.

Ensimmäiset kaksi kertaa kävin kaupungissa teini-ikäisenä: kerran vanhempieni kanssa ja kerran EF-kielimatkayrityksen kilpailussa voittamallani matkalla. Tuohon aikaan en vielä harrastanut matkojen suunnittelemista. Menin vain iloisena vanhempieni ja palkintomatkanjärjestäjien mukana mihin ikinä he halusivat minut viedä.

Loput kolme matkaa olen tehnyt nyt Bostonissa asuessani. Yksi oli alle vuorokauden mittainen työmatka, jonka aikana en tehnyt muuta kuin töitä. Yksi oli Samulin ja minun viimevuotinen miniloma itsenäisyyspäiväviikonloppuna, jonne päätimme lähteä lyhyellä varoitusajalla. Kolmannen reissun tein toissa viikolla Suomesta kylään tulleiden ystävieni kanssa, ja silloin keskityimme tekemään heille tärkeimpiä asioita.

Toissaviikkoisen reissun innoittamana aloin viimein suunnitella minulle ja Samulille uutta New Yorkin -viikonloppureissua ensi kesälle. Nyt pääsin vihdoin miettimään, mitä kaikkein mieluiten haluaisin kaupungissa nähdä ja kokea, kun kaikkialle on vielä lippuja tarjolla.

Aivan ensimmäiseksi varasin meille liput Vapaudenpatsaan kruunuun. Ne myydään loppuun useita kuukausia etukäteen – varsinkin viikonloppujen osalta ja kesäkuukausille. Nyt maaliskuun alussa viikonloppulippuja oli vielä hyvin tarjolla heinäkuulle ja siitä eteenpäin, mutta kesäkuun viikonloput olivat jo hyvin pitkälle loppuunmyytyjä.

Sitten ostin liput One World Trade Centeriin, kaksoistornien raunioille rakennettuun pilvenpiirtäjään. Niitäkin oli vielä hyvin tarjolla heinäkuulle, ja sain meille liput sellaiseen kellonaikaan, että meidän pitäisi ehtiä näköalatorniin auringonlaskua katsomaan.

One World Trade Center Tower New York

One World Trade Centerin torni

Nämä kaksi ohjelmanumeroa ovat loistoesimerkkejä siitä, miksi minulle on tärkeää suunnitella matkoja hyvissä ajoin etukäteen.

Ymmärrän hyvin, ettei kaikkia matkailijoita edes kiinnosta tehdä juurin niitä asioita, jotka ovat valtavan suosittuja ja myydään loppuun pitkälti etukäteen. Itse koen kuitenkin, että suositut nähtävyydet ja retket ovat usein suosittuja hyvästä syystä.

Minulla kai vain sattuu olemaan sillä lailla tavallinen maku, että matkojeni kohokohdat ovat usein samoja, jotka moni muukin on nimennyt oman lomansa huippuhetkeksi.

Työmatka New Yorkiin Michael Moorea katsomaan

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa näkemään Amerikassa kirjoittamani lehtijutun julkaistuna.

Muutenkin työt ovat lähteneet hyvin käyntiin. Viime viikolla kirjoitin ja toimitin eräälle asiakkaalle kaksi ajattomampaa juttua, joita ei ole vielä julkaistu. Useita muita on parhaillaan työn alla.

Ensimmäinen julkaistu juttuni kertoi dokumentaristi Michael Mooren uudesta elokuvasta, josta osa on kuvattu Suomessa. STT:lle kirjoittamani jutun Where to Invade Next -dokumentista ja sen oheen tekemäni faktalaatikot voi lukea esimerkiksi Iltalehden sivuilta ja juttupakettiin liittyvän kommenttikolumnini Turun Sanomien sivuilta.

Michael Moore talking about Where to Invade Next at New York Film Festival

Olin saanut täällä asuvalta tutultani pari viikkoa aikaisemmin vinkin, että Mooren dokumentissa kerrottaisiin Suomesta ja että sen USA:n-ensi-ilta olisi tämän viikon perjantaina New Yorkin filmifestivaaleilla. Sain sovittua festivaalin järjestäjien kanssa, että pääsisin elokuvan lehdistönäytökseen, joka pidettiin muutamaa tuntia ennen varsinaista ensi-iltaa.

Dokumentin maailmanensi-ilta oli ollut jo aiemmin Ottawassa, mutta kukaan suomalaistoimittaja ei vaikuttanut olleen paikalla, sillä Suomessa ei ollut julkaistu vielä ainuttakaan artikkelia dokumentin sisällöstä. Minulla oli siis mahdollisuus päästä kertomaan siitä suomalaisyleisölle ensimmäisenä – ja siitähän me uutistoimittajat pidämme aivan erityisesti.

Oli mahdollista, että samaan lehdistönäytökseen tulisi muitakin suomalaistoimittajia. Saatoin vain toivoa, että Amerikassa asuvat kollegat eivät joko olisi huomanneet asiaa tai pitäneet sitä New Yorkin -matkan arvoisena.

Työmatka New Yorkiin voi kuulostaa hohdokkaalta, mutta tosiasiassa se merkitsi pitkää ja raskasta päivää. Heräsin viideltä, lähdin kotoa ennen kuutta ja suuntasin bussilla kohti Manhattania seitsemältä. Saavuin puolilta päivin ja suuntasin saman tien Lincoln Centeriin, jossa lehdistönäytös oli alkamassa yhdeltä.

Satoi tasaisesti ja tuuli navakasti, mutta kävelin noin puolen tunnin matkan silti, sillä se oli Googlen reittioppaan mukaan nopein vaihtoehto.

Perillä odotti ikävä yllätys: elokuvateatterin ulkopuolella oli muutaman ihmisen jono, ja meille sanottiin, ettemme välttämättä mahtuisi sisään. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, etten lähes viiden tunnin bussimatkan jälkeen välttämättä mahtuisi saliin.

Luulin tulevani lehdistönäytökseen, johon olisi varattu paikka kaikille, joille sellainen oli luvattu. Kyseessä olikin kuitenkin sekä lehdistölle että yhteistyökumppaneille tarkoitettu erikoisnäytös, johon oli kutsuttu enemmän ihmisiä kuin saliin mahtui.

Onneksi piina ei kestänyt kauan. Saimme luvan astua sisään. Minua neuvottiin ottamaan punainen pääsylippu pöydältä ja menemään sen kanssa saliin.

Se ei kuitenkaan onnistunutkaan noin vaan. Kello oli jo kymmentä vaille yksi, ja ovella seisonut nainen tiukkasi minulta filmifestivaalien akkreditoitumiskorttia. Kukaan ei ollut kertonut, että tarvitsisin sellaisen.

Yritin selittää, että olin matkustanut Bostonista saakka vain tätä yhtä elokuvaa varten, mutta se ei auttanut. Minun pitäisi hoitaa akkreditoituminen ennen kuin voisin astua saliin. Ehtisinköhän ajoissa?

Silloin paikalle astui pelastaja: festivaalien mediaihminen, jonka kanssa olin aiemmin sopinut sähköpostilla tulostani. Ovinainen pyysi häntä selittämään minulle, että akkreditoituminen olisi välttämätöntä, mutta hän asettuikin minun puolelleni ja sai naisen vakuuttumaan siitä, että minut voisi päästää suoraan sisään.

Nainen ei ollut alkuunkaan tyytyväinen tilanteeseen, mutta mediaihmisen sana painoi ja sain astua saliin.

Salissa ei itse asiassa ollut alkuunkaan pulaa paikoista. Pääsin hyvälle paikalle toiseen riviin ja sain vieläpä viereeni tyhjän tuolin lukuisille tavaroilleni.

Dokumentti oli ajatuksia herättävä. Kirjoitan siitä lähipäivinä erikseen.

Esityksen jälkeen Michael Moore saapui itse paikalle kertomaan elokuvastaan ja vastaamaan muutamaan kysymykseen. Nostin aikailematta käteni ylös ja sain kuin sainkin yhden kysymysvuoroista.

Se oli tärkeää, sillä en yrityksistäni huolimatta ollut onnistunut saamaan ohjaajalle omaa haastatteluaikaa. Tarvitsin juttuuni kommentteja dokumentin Suomea koskevasta osuudesta, josta hän ilman kysymystäni tuskin olisi puhunut.

Kun tilaisuus oli ohi, minun oli päästävä kiireesti kirjoittamaan juttuni ensimmäisiä versioita. Saman tien julkaistavien uutisjuttujen kirjoittaminen Yhdysvalloista Suomeen on hankalaa, koska kello on Suomessa monta tuntia Amerikan mannerta edellä.

Tilaisuus loppui Itärannikon aikaa neljän maissa iltapäivällä eli Suomen aikaa yhdeltätoista illalla. Jo etukäteen oli selvää, että saisin jutun kirjoitettua vasta niin myöhään, etteivät monetkaan STT:n asiakkaat ehtisi painaa sitä lauantain lehtiin. Siksi olimme sopineet, että kirjoittaisin heti paikan päällä vain lyhyen ensiversion nettiuutissivustoja varten. Laajan juttupakettini STT lähettäisi asiakkailleen vasta lauantaina sunnuntain lehtiä varten.

Löysin huoneen, jossa sain kirjoitettua nopeasti ensimmäisen versioni. Sitten kiiruhdin takaisin bussiasemalle. Olin palaamassa Bostoniin vielä samana iltana ja halusin päästä kotiin niin aikaisin kuin mahdollista.

Vähän puoli kuuden jälkeen istuin taas bussissa. Olin ollut liikenteessä noin kaksitoista tuntia. En kuitenkaan voinut levätä, sillä minun oli kirjoitettava pitkä lehtijuttupakettini valmiiksi ennen kuin pääsisin nukkumaan.

Juttujen kirjoittamiseen ja Mooresta ottamieni kuvien läpi käymiseen olisi saanut kulumaan koko bussimatkan, joka kesti perjantairuuhkan vuoksi yli viisi tuntia. Työni olivat vielä vähän kesken, kun käytävän toisella puolella istuva nuori mies kysyi yllättäen, voisinko lukea hänen työnhakukirjeensä ja kommentoida sitä.

Suomalaiselle ei ikinä tulisi mieleen kysyä kaukobussissa ventovieraalta sellaista palvelusta vain sillä perusteella, että ”sinäkin vaikutat lukevan ja kirjoittavan asioita”. Olen kuitenkin tällä hetkellä hyvin vahvasti uusiin ihmisiin tutustumiseen tähtäävässä mielentilassa, joten tartuin tilaisuuteen ja aloin jutella miehen kanssa.

Minun oli helppo antaa palautetta työnhakukirjeestä, koska palkkasin vanhassa työssäni STT:hen kesätoimittajia ja olen lukenut suuret määrät työnhakukirjeitä rekrytoijan näkökulmasta. Kirjeestä paljastui, että vierustoverillani oli mielenkiintoinen elämäntarina, ja päädyimme juttelemaan koko loppumatkan.

Se oli päivän ainoa rentouttava hetki. Se kuitenkin kostautui: kun viimein puolen yön maissa pääsin kotiin, minun täytyi vielä jatkaa töitä.

Sain työt valmiiksi aamuyhden maissa, 20 tuntia heräämiseni jälkeen. Siinä vaiheessa Suomessa oli jo aamu ja saatoin katsoa, näkyisikö netissä kollegojeni kirjoittamia juttuja samasta tilaisuudesta.

Olin ollut ainoa suomalaistoimittaja paikalla!

Niin iloinen kuin siitä olinkin, vielä iloisempi olen siitä, etteivät useimmat työpäivät uudessa työssäni ole samanlaisia kuin tämä perjantai.

Itsenäisyyspäivä New Yorkissa

4th_of_July_Fireworks_Statue_of_Liberty_New_York_Brooklyn_Bridge_Park2Puuttui vain, että olisimme pukeutuneet Amerikan lippuihin. Muuten onnistuimme varsin hyvin yrityksessämme viettää kansallispäivää New Yorkissa paikallisten tapaan.

Macys_4th_of_July_Fireworks_over_Manhattan_skyline_New_York_Brooklyn_Bridge_Park

Brooklyn Bridge Park oli ehdottomasti oikea valinta ilotulitusten katsomispaikaksi. Aioimme alun perin mennä yhdelle Manhattanin puolella olevista virallisista katselukorokkeista, mutta sitten Samuli tuli ajatelleeksi, että Brooklynistä käsin näkisimme raketit Manhattanin pilvenpiirtäjien yllä. Meille juuri se teki illasta ikimuistoisen. Vaikuttavia ilotulituksia näkee ilotulituksen SM-kilpailuissakin, joten pelkästään niitä varten ei kannata matkustaa valtameren toiselle puolelle. Manhattanin silhuetin tähden kannattaa.

New_York_Manhattan_skyline_after_dark_Brooklyn_Bridge_ParkToivoin tavoittavani heinäkuun neljäntenä jotain amerikkalaisuudesta. Tunsin onnistuneeni siinä, kun katselin lippukuvioisiin vaatteisiin pukeutuneita, eri kieliä keskenään puhuvia ja eri etnistä alkuperää olevia ihmisiä ihailemassa yhdessä puna-valko-sinisiä raketteja, jotka saivat kaikkien tuntemien tornitalojen ikkunat kimaltelemaan.

Macys_4th_of_July_Fireworks_over_Manhattan_skyline_New_York_Brooklyn_Bridge_Park3modS0024336Illan kohokohdan odottaminen oli vähintään yhtä tärkeä osa kokemusta kuin itse ilotulitus. Saavuimme paikalle aika myöhään, vain kolme ja puoli tuntia ennen h-hetkeä, ja saimme juuri ja juuri pyyhkeemme mahtumaan maahan toivomiemme maisemien äärelle.

People waiting for Macy's 4th of July fireworks and having a picnic at Brooklyn Bridge Park in New York.

Pakkauduimme kaikki niin lähelle jokea kuin mahdollista. Koko pitkän rantakaistaleen myötäisesti kulki samanlainen ihmisvyöhyke. Enempää seurueita ei rannan tuntumaan mahtunut, sillä jalankulkupolku täytyi pitää vapaana.

Vieressämme istuskellut italialaisperhe kertoi tulleensa puistoon kaksi tuntia aiemmin, mutta sekään ei ollut riittänyt parhaiden katselupaikkojen valloittamiseen. Jotkut olivat tainneet tulla puistoon piknikille jo heti aamusta. Toisin kuin Manhattanin virallisille katselupaikoille, Brooklyn Bridge Parkiin oli saanut tuoda rantatuoleja, ja moni istuskeli mukavasti tuolissa aurinkovarjon alla mutustelemassa herkkuja isosta kylmälaukusta.

Me puolestamme olimme viettäneet päivää Coney Islandilla. Vaikka sää oli pilvinen ja hetkittäin sateinen, todella moni oli tullut piknikille Coney Islandin rannalle tai ajelemaan huvipuistolaitteissa.

4th_of_july_dog_stars_and_stripes_bow_ribbonKun nousimme Coney Islandilla metrosta, näimme ensimmäiseksi poliisien valvomalla alueella ison väkijoukon, jonka edessä olevalla lavalla heilui hot dogiksi pukeutunut mies. Emme päässeet lähemmäksi, mikä oli harmi, sillä meneillään oli jotain eeppisen amerikkalaista: vuotuiset hotdoginsyöntikilpailut. Ne olisin halunnut nähdä, mutta en kyllä ole ensinkään vakuuttunut siitä, olisinko ollut valmis viettämään pitkää aikaa seisaallani siinä väentungoksessa vain nähdäkseni kilpailijoiden ahtavan nakkeja naamaansa.

Nathans_annual_4th_of_july_hot_dog_eating_contest

Kun kilpailu päättyi ja väkijoukko hälveni, pääsimme näkemään valotaulun, joka laski jo minuutteja seuraavan vuoden kisaan.

Nathans_annual_4th_of_july_hot_dog_eating_contest_hats

Sinnikkäimmät pitivät vielä pitkään päässään kilpailun mainoshattuja.

Nakkeja enemmän minun makuuni oli sympaattinen Piece of Velvet -kakkupuoti, joka mainosti myyvänsä kaupungin parasta red velvet -kakkua. Osa kakuista oli värjätty itsenäisyyspäivän kunniaksi osin sinisiksi, mutta valitsin perinteisen valkopunaisen version muffinsin muodossa.

Coney_Island_Piece_of_Velvet_Red_Velvet_cupcakesEn ollut aiemmin maistanut red velvetiä, mutta uskallan silti sanoa, että muffinsini tehnyt sokerileipuri oli osannut asiansa. Kakku oli juuri sopivan kostea, ja sen suutuntuma oli kakun nimen mukaisesti samettinen. Makumaailma oli mieto mutta hienostunut.

Muffinssi jäi päivän ainoaksi varsinaiseksi juhlaherkuksi, vaikka paikallisille syöminen vaikuttaa olevan tärkeä osa itsenäisyyspäivän viettoa. Ensi vuonna voisimme kiinnittää enemmän huomiota ruokapuoleen. Mutta ennen kaikkea aion hankkia meille jo hyvissä ajoin hyvännäköiset ja tyyleihimme sopivat tähtilippuvaatteet.

4th_July_Brooklyn_Bridge_Park_Manhattan_Skyline_New_YorkYlhäältä katsottuna toinen, kolmas, viides ja kymmenes kuva ovat Samulin ottamia. Alimman kuvan otti ystävällinen ventovieras. Loput ovat minun ottamiani.

Heinäkuun neljänneksi New Yorkiin

Pääsen heti uuden elämäni ensimetreillä suoraan amerikkalaisen isänmaallisuuden ytimeen: viettämään Yhdysvaltojen kansallispäivää eli heinäkuun neljättä.

4th of July 2014 fireworks in Boston

Heinäkuun neljännen ilotulitus Bostonissa 2014. Kuva: Samuli Lindén.

Googlettelimme Samulin kanssa, missä juhlapäivää vietetään kaikkein suurieleisimmin, ja tulimme siihen tulokseen, että parhaat kaupungit olisivat New York, Washington D.C. ja Boston. Kaikkein suurin ja tunnetuin ilotulitus vaikuttaa olevan New Yorkissa, joten minun teki mieli lähteä pyhäviikonlopuksi sinne. Se sopi hyvin myös Samulille, joka on jo ehtinyt viettää yhden heinäkuun neljännen pääkaupungissa ja yhden Bostonissa.

Ostimme saman tien junaliput ja varasimme hotellin.

Kuulisin mielelläni teiltä blogin lukijoilta vinkkejä ja ehdotuksia siitä, mitä meidän kannattaisi New Yorkissa tehdä. Jos jollakulla on kokemusta kaupungista nimenomaan heinäkuun neljäntenä, myös käytännön neuvot juhlapäivän viettämisestä ovat erittäin tervetulleita.

Perusasiat meillä on tiedossa. Olemme kumpikin käyneet NYC:ssä kahdesti aiemmin, joskin minun molemmat vierailuni olivat viime vuosituhannen puolella. Harrastan matkaopaskirjojen lukemista, ja minulla on jo Rough Guiden tablettisovellus täynnä alleviivauksia. Ilotulituksenkatsomisohjeita olen lukenut muun muassa Mommy Poppins -blogista. Teillä on kuitenkin varmasti paljon sellaista tietoa, jota opaskirjoissa ei ole.

4th of July 2013 fireworks in Washington DC

Heinäkuun neljännen ilotulitus Washington DC:ssä 2013. Kuva: Samuli Lindén.

Asun paikassa, josta voi tehdä helposti ja edullisesti viikonloppumatkan New Yorkiin. Ottaa aikansa, ennen kuin se iskostuu kunnolla tajuntaan.