Halloween-murhamysteerijuhlat 80-luvun tunnelmissa

Naamiaisasut ovat olennainen osa Halloweenia, ja olin jo Suomessa pakatessani yrittänyt miettiä, mitä saattaisin Halloween-asuuni tarvita. En kuitenkaan silloin arvannut, että päätyisimme leikkimään 80-lukua.

Kuten kerroin naapureiden Halloween-koristeita käsitelleessä kirjoituksessani, ystäväpariskuntamme järjesti Halloween-iltana murhamysteerileikin, jonka teema oli lukion päättäjäistanssit 80-luvulla.

Jokainen juhlavieras sai ennakkoon roolihahmon joksi pukeutua. Saimme myös tietoja hahmostamme ja sen suhteista muihin tarinan hahmoihin.

Ystävämme eivät olleet keksineet murhamysteerin juonta itse. Murhamysteerijuhlia voi täällä ostaa valmiina paketteina, jotka sisältävät tarinan ja kullekin osallistujalle leikin eri vaiheissa jaettavat tietolehtiset.

Sain alun perin hahmokseni koulukuraattorin, joka oli tansseissa valvojana. Olin hahmoon pettynyt. Olisin paljon mieluummin leikkinyt teiniä, ja kaiken huipuksi kuraattori vaikutti olevan pahasti syrjässä tarinan juonesta.

Päätin ottaa siitä huolimatta kaiken irti pukeutumisesta. Katselin netistä kuvia 80-luvun iltapuvuista ja yritin miettiä, miten saisin mahdollisimman näyttävästi yhdistettyä 80-luvun muodin kauheuden ja iltapukueleganssin.

Samulin hahmo oli koulun baseball-joukkueen valmentaja. Emme saaneet keskustella hahmoistamme keskenämme sen enempää.

Samuli päätti kasvattaa 80-luvun viikset. Olin samaan aikaan innoissani ja kauhuissani.

Minua puistatti ajatuskin Samulista kasariviiksissä. Minusta oli kuitenkin upeaa, että saisin naamiaisjuhliin seuralaisen, joka olisi valmis pistämään itsensä likoon, näkemään vaivaa asunsa eteen ja hassuttelemaan.

Olen harrastanut parikymppisestä saakka teatteria ja nautin todella paljon naamiaispukeutumisesta ja roolihahmon nahkoihin menemisestä. Samulille roolihahmoksi muuntautuminen on vähintään yhtä tuttua liveroolipeliharrastuksen ansiosta.

Asujen suunnitteleminen yhdessä oli hauskaa. Kävimme ensin etsimässä vaatteita Goodwill-myymälöistä, jotka myyvät hyväntekeväisyyteen lahjoitettuja kierrätysvaatteita Suomen UFF: n tai Lähetyskirpputorin tapaan. Samulille löytyikin kelvolliset vaatteet, mutta minä en valikoimista innostunut.

Lopuksi kävimme vielä Garment District -erikoisliikkeessä, jossa myydään sekä vintagea että naamiaisasuja. Pelkäsin, että aidot 80-luvun vaatteet maksaisivat siellä kohtuuttomasti, mutta onnistuin löytämään sieltä leningin, joka oli lähellä etsimääni ja sopivasti hieman rikki niin, että se maksoi vain pari kymppiä.

Mekko oli kaamean ruma. Samuli nikotteli kun sovitin sitä, mutta pidin pääni.

Juhlapäivänä sain juhlien järjestäjiltä viestin, jossa kysyttiin, pystyisinkö vielä vaihtamaan hahmoa. Pompin riemusta. Uusi hahmo oli juuri se, jonka olisin mieluiten halunnut! Saisin olla juonitteleva, katala teinityttö, joka oli saanut seuralaisekseen yhden koulun suosituimmista pojista ja saattaisi hyvinkin tulla valituksi tanssiaisten kuningattareksi.

Innoissani aloin tunata mekkoa. En harmi kyllä kaikessa kiireessä huomannut ottaa siitä ennen-kuvaa, jotta näkisitte eron.

Iltapuvussa oli alun perin kuristavan tiukka suora kaula-aukko ja suora, puolisääreen ulottuva helma. Hihat laskeutuivat lähes kyynärpäihin eivätkä olleet läheskään niin muhkeat kuin halusin.

Ompelin hihojen alaosat kiinni mekon kainaloihin ja täytin puhvit rypistetyllä talouspaperilla Leikkasin kaula-aukon avoimeksi, käänsin pienen kaistaleen ja harsin sen pikapistoilla siistiksi. Helman kokosin ponihännälle, josta ompelin ruusukkeen.

Kaula-aukon avaaminen sai mekon valahtamaan helposti päältä, sillä sen selkä on hyvin avoin, joten tein kaula-aukosta poistamastani kankaasta nauhan. Samuli ompeli sen selkäosan keskelle, kun mekko oli jo päälläni.

Kaipasin Suomeen jättämiäni rihkamakoruja. Olimme onneksi ostaneet Garment Districtistä mekon lisäksi räikeän pinkit salamakorvakorut, jotka eivät sopineet alkuperäiselle hahmolleni lainkaan mutta jotka olivat niin ihastuttavan kammottavan kahdeksankymmentälukuiset, etten millään malttanut jättää niitä kauppaan. Uudelle hahmolleni ne sopivat kuin nakutettu.

Tupeerasin hiukset pehkoksi, meikkasin silmiin sateenkaaren värit ja yhdistelin vihreään mekkoon voimakkaan pinkit sukkahousut ja korkokengät.

Juhlissa saimme lisää ohjeita siitä, miten kunkin roolihahmon oli tarkoitus käyttäytyä. Minun hahmoni Dolly oli vääryydellä ja viekkaudella varastanut arkkivihollisensa poikaystävän ja kulki ympäri juhlia paistattelemassa voitonriemussaan. Dollyn valinta tanssiaisten kuningattareksi vaikutti lähes varmalta, sillä hän oli peukaloinut äänestystä.

Teatteria harrastaessani olen aina rakastanut pahojen hahmojen esittämistä. Minusta on hirveän mielenkiintoista elää hahmon kautta sellaisia tunteita ja kokemuksia, joita en missään tapauksessa haluaisi omana itsenäni kokea.

Toinen suosikkiasiani teatterilavalla on se, jos koen hahmossa jonkin tunteen niin voimakkaasti, että se koskettaa syvältä paitsi hahmoa myös minun aitoa itseäni.

Dollyn alkuilta oli yksi hänen elämänsä hienoimmista. Kun Dolly ja hänen seuralaisensa valittiin tanssiaisten kuninkaaksi ja kuningattareksi, Dollyn pieni musta teinisydän oli pakahtua onnesta.

Kaikki muuttui kuitenkin painajaiseksi niin nopeasti, että perässä oli vaikea pysyä. Kesken kuninkaan ja kuningattaren tanssin Dollyn seuralainen irrottautui äkkiä tämän käsivarsilta ja polvistui tunnustamaan entiselle tyttöystävälleen rakastavansa tätä yhä.

Dolly oli vasta hädin tuskin käsittämässä julkisen nöyryytyksensä valtavuuden, kun poika äkisti kaatui kuolleena maahan. Dolly valahti ruumiin viereen ulvomaan tuskasta ja havahtui hetken päästä siihen, että luokkatovereiden katseet olivat muuttuneet syyttäviksi. Kohta joku jo syytti Dollyä ääneen murhasta.

Se oli upeaa. Vaikka kyseessä oli hassu leikki, jota tarinan kirjoittajat ohjasivat paperilapuilla ulkopuolelta, olin syvällä Dollyn hahmossa ja koin sellaisen tunteiden vuoristoradan, ettei paremmasta väliä.

Murhan jälkeen saimme uudet ohjelaput, joiden mukaan tarina jatkui. Murhatun hahmon esittäjä palasi huoneeseen rehtorina, joka veti murhatutkintaa. Kaikkien pelaajien oli tarkoitus pyrkiä selvittämään murha.

Lopussa jokainen sai äänestää, ketä piti syyllisenä. Samulin hahmo voitti äänestyksen, mistä Samuli oli aiheesta ylpeä. Kukaan ei onnistunut epäilemään sitä hahmoa, joka tarinan mukaan oikeasti oli murhan takana.

Juhlat olivat kokonaisuudessaan todella hauskat. Kaikki olivat nähneet vaivaa rooliasujensa eteen ja saimme tarinan kulkemaan hyvin, vaikka osalla juhlijoista ei ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta roolihahmoon eläytymisestä.

80-luvun tanssiaisten teema toimi mainiosti. Takatukkaperuukit ja muut rooliasujen hienot yksityiskohdat auttoivat kaikkia pääsemään hyvin tunnelmaan.

Minulle oli jotenkin ihan erityisen tyydyttävää päästä leikkimään amerikkalaista teiniä, sillä juuri teini-iässä ihannoin Amerikkaa ja haaveilin siitä, että olisin saanut kokea prom-tanssiaisten kaltaisia amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluvia asioita, jotka olivat osa katsomieni tv-sarjojen ja lukemieni kirjojen teinipäähenkilöiden elämää.

Tekisi mieli yrittää järjestää joskus vastaavanlaiset juhlat Suomessa. Kenties valmiiksi suunnitellun juonipaketin voisi ostaa täältä ennakkoon sitä varten.

Advertisement

Internetaika ja uusien ihmisten tapaaminen

Kun muutin kymmenen vuotta sitten Espanjaan, olin vakaasti päättänyt saada ainakin yhden paikallisen ystävän. Siihen aikaan se tuntui vaikealta. Moni vaihto-opiskelija päätyi tutustumaan ainoastaan muihin ulkomaalaisiin.

Tällä kertaa paikallisiin tutustuminen heti ulkomaille muuton jälkeen on onnistunut aivan käsittämättömän helposti. Kaikesta on kiittäminen sosiaalista mediaa.

Meetup-niminen sosiaalisen median palvelu on täällä Bostonin ympäristössä hyvin suosittu. Kuka tahansa voi perustaa sinne harrastusryhmän, jonka tapaamiset ovat avoimia kaikille. Harrastusten lisäksi palvelua voi käyttää verkostoitumiseen esimerkiksi määrittelemällä ihmisryhmän, jonka edustajia haluaa kutsua koolle.

Viime päivinä olen pyörinyt Meetupissa innoissani kuin lapsi karkkikaupassa. Lähes joka ilta olisi jonkin kiinnostavan oloisen ryhmän tai useamman tapaaminen. Tuntuu vaikealta uskoa, että yhdellä sivustolla on noin helposti tarjolla niin monta kiinnostavaa  tapahtumaa, ja että olen tervetullut jokaiseen niistä.

Meetup-ryhmiä, joita seuraan.

Keskiviikkoiltana osallistuin luovan kirjoittamisen ryhmään. Kirjoitimme ensin reilun tunnin hiljaisuuden vallitessa, sitten esittäydyimme toisillemme ja kaikki halukkaat lukivat kirjoittamansa. Tekstistään sai halutessaan muilta palautetta.

Eilen olin verkostoitumistapaamisessa, jonka kohderyhmäksi oli määritelty paljon matkustavat, kansainvälisesti suuntautuneet itsenäiset naiset. Istuimme baarissa juttelemassa ja tutustumassa.

Viihdyin kummallakin kerralla todella hyvin ja tapasin monta kiinnostavaa ihmistä, joihin toivottavasti tutustun myöhemmin paremmin ryhmän tulevissa tapahtumissa.

Maanantaiksi olen ilmoittautunut improteatteriryhmään ja ensi viikon lauantaiksi espanjankielisille suunnattuun lukupiiriin. Kun Bostonin freelancetoimittajien ryhmä saa aikaiseksi järjestää seuraavan tapaamisen, yritän päästä paikalle. Seuraan myös, minkälaisia ravintolaretkiä Bostonin foodiet keksivät ja mitä tapahtuu ryhmässä nimeltä Opi ottamaan parempia valokuvia.

Jos olisin muuttanut tänne yksin, kävisin varmaan aluksi lähes joka ilta jossain Meetup-tapaamisessa. Nyt yritän tasapainoilla oman Bostonin-elämän rakentamisen ja parisuhteen välillä.

Meistä molemmista on hyvä, että kummallakin on täällä omia harrastuksia yhteisen elämämme lisäksi, mutta toisaalta halu viettää aikaa yhdessä on kova nyt, kun vihdoin pääsimme samalle mantereelle asumaan.

Kun olin edellisen kerran parisuhteessa, ystävät ja harrastukset veivät vapaa-ajastani liian ison osan, ja se aiheutti suhteeseen ongelmia. En missään tapauksessa halua, että sama toistuu.

Ajattelin etukäteen, että uuteen paikkaan muuttaminen tarjoaisi loistavan mahdollisuuden varmistaa, että vietän riittävän ison osan vapaa-ajastani rakkaani kanssa. Se tuntui etukäteen hyvin yksinkertaiselta: en vain aloittaisi liian monta omaa harrastusta tai etsisi liian monta uutta ystävää. Silloin en kuitenkaan ollut vielä nähnyt kaikkia Meetupin houkutuksia.

Luotan kuitenkin siihen, että löydän etsimäni tasapainon. Esimerkiksi lukupiirit ovat parisuhteen kannalta hyviä harrastuksia, sillä kirjojen lukeminen merkitsee kotona olemista.

Espanjankielisten kirjakerhon tämän kuun kirja on yli 600 sivua paksu ja minun on luettava se reilussa viikossa. Eiköhän se hillitse sopivasti himoani säntäillä pää kolmantena jalkana Meetup-tapaamisesta toiseen.