Village Peoplen ilmaiskonsertissa

Amerikassa asuessa tapahtuu välillä epätodelliselta tuntuvia asioita, kuten se, että Village People tulee esiitymään omaan kotikaupunkiin pieniin kyläjuhliin.

village-people-performing-in-italian-feast-of-cosmas-and-damian-somerville-and-cambridge-massachusetts

Village Peoplen hitti YMCA liittyy mielessäni hyvin vahvasti opiskeluaikoihin. Toimin silloin aktiivisesti Eteläsuomalaisessa osakunnassa, jossa perinteisiin kuuluu, että jokaisen akateemisen pöytäjuhlan eli istuvan illallisen päätteeksi tanssitaan yhdessä ruokapöydillä YMCA:n tahtiin.

En olisi koskaan uskonut, että näen joskus ihan oikean Village Peoplen elävänä esittämässä hittinsä. En varsinkaan olisi uskonut, että se tapahtuisi absurdeissa pienissä kyläjuhlissa kotiseudullani.

Kokonaisuudessaan kyläjuhlien konsepti oli hyvin hämmentävä: kyse oli italialaisen kaupunginosan katolisesta pyhimysjuhlasta, johon oli yhdistetty periamerikkalaista karnevaalimeininkiä kuten syömäkilpailuja – ja homoeroottisista rooliasuistaan tunnetun 70-luvun diskoyhtyeen ilmaiskonsertti. Kaiken huipuksi juhlat kestävät kolme päivää.

Kun saavuimme paikalle keskimmäisenä päivänä eli lauantaina alkuillasta, meneillään oli rukoushetki. Ennen sitä oli ohjelman mukaan ollut kynttiläkulkue, jossa oli kannettu juhlat päähenkilöiden eli parantavien pyhimysten Cosmasin ja Damianin kuvia.

italian-feast-of-saints-cosmas-and-damian-somerville-cambridge-massachusetts

Samaan aikaan meneillään olivat kuitenkin myös karnevaalit: heti pyhimysalttarin vierestä alkoi kadunpätkä, joka oli täynnä karnevaalipelejä, huvipuistolaitteita ja epäterveellisiä herkkuja myyviä kojuja.

Lihapullansyöntikilpailu oli onneksi eri lavalla kuin Village Peoplen konsertti, joten emme joutuneet katselemaan sitä.

Village People esitti muun muassa In the Navyn, Macho Manin ja loppuhuipennuksena YMCA:n. He myös opettivat meille alkuperäiset käsiliikkeet, joilla kirjaimet YMCA on tarkoitus tavata ilmaan. M-kirjain oli yllättäen aivan erilainen, kuin olin osakunnassa oppinut. Voit katsoa videon oikeista käsiliikkeistä ja kappaleen alun YouTube-kanavaltani.

Advertisement

Elvis elää ketjumotellissa ja muita tarinoita Memphisistä

Aidonkokoinen Elvis-patsas tervehtii vieraita sisääntuloaulassa. Seinät ovat täynnä Kuninkaan levyjä, levynkansia ja muita muistoesineitä. Nyt ei kuitenkaan olla Elvis-museossa vaan halvassa ketjumotellissa.

Elvis lives in Days Inn Graceland Memphis Tennessee

Odotin Memphisin-matkalta Elvis-tunnelmointia, mutta en osannut arvata, että se alkaisi jo ensimmäisen yön majapaikassani. Olin valinnut Days Inn -ketjun motellin yksinkertaisesti sillä perusteella, että se oli iltalennolla kaupunkiin saapuvan matkaajan kannalta parhaassa mahdollisessa paikassa: ihan lähellä lentokenttää ja aivan Elviksen Graceland-kartanossa toimivan museon vieressä.

Elvistely ei loppunut sisääntuloaulaan. Uima-allas oli kitaran muotoinen. Huonettani koristivat Kuninkaan kuvat. Yleisissä tiloissa soi tietystikin Elviksen musiikki.

Elvis guitar shaped swimming pool in Days Inn Graceland Memphis Tennessee

Elättelin toiveita, että tapaisin matkani aikana henkeen ja vereen Elviksestä innostuneita faneja, mutta valitettavasti sekä motellissa että itse Gracelandissa näkemäni ihmiset vaikuttivat kaltaisiltani tavallisilta turisteilta. Kukaan ei kulkenut ympäriinsä Elvis-henkisessä asussa tai pyörtynyt onnesta päästessään töllistelemään Kuninkaan kotia.

Gracelandin sisustus oli hyvin erikoinen. En voi väittää, että kartano olisi mielestäni ollut erityisen viihtyisä, mutta yhtä kaikki oli hauskaa päästä näkemään se.

Elvis Graceland living room Memphis Tennessee

Elvis Graceland billiard room Memphis Tennessee

Elvis Graceland tv room Memphis Tennessee

Suurimman vaikutuksen minuun teki autonäyttelyssä esillä oleva vaaleanpunainen Cadillac. Innostun harvoin autojen ulkonäöstä, mutta tämä auto sykähdytti vaaleanpunaista rakastavaa sieluani todella.

Elvis pink Cadillac in Graceland car museum Memphis Tennessee

Jokaisesta museon osasta oli uloskäynti lahjatavaramyymälän kautta. Elvis-krääsän ihmettely oli aluksi viihdyttävää, mutta ennen pitkää se alkoi pursua korvista. Amerikkalaiset jos ketkä osaavat tuotteistamisen, ja erilaisia Elvis-tuotteita tuntui olevan loputtomasti.

Elvikseen kyllästyttyäni suuntasin keskustaan, josta olin varannut majoituksen kahdeksi jäljellä olevaksi yöksi. Siellä minua kiinnostivat mustien amerikkalaisten ihmisoikeustaistelusta kertova kansalaisoikeusmuseo, vanhanaikaisen näköiseksi kunnostettu Beale Street -katu livemusiikkiklubeineen ja alueen musiikkihistoriaan liittyvät museot.

Onnistuin käyttämään kansalaisoikeusmuseossa viisi tuntia. Loppuvaiheessa tuntui, että pääni räjähtäisi tiedosta.

Useimmat museovieraat suoriutuvat käynnistään toki paljon lyhyemmässä ajassa, mutta minusta tuntui tärkeältä yrittää ihan tosissaan opetella ja ymmärtää uuden kotimaani historiaa ja nykypäivää mustien yhteiskunnallisen aseman näkökulmasta, ja Memphisin museo on tietääkseni maan paras paikka siihen.

Museo on pystytetty taloon, jossa Martin Luther King Jr salamurhattiin. Talo oli siihen aikaan hotelli, jossa King yöpyi. Siellä pääsee näkemään huoneen, jossa hän vietti elämänsä viimeiset tunnit ja parvekkeen, jolla hän seisoi kohtalokkaan luodin osuessa häneen.

Balcony Martin Luther King Jr was shot in Civil Rights Museum Memphis Tennessee

Musiikkimuseoista Rock and Soul Museumista ja Sun Studiosta en saanut läheskään yhtä paljon irti, mutta olen varma, että musiikista ja musiikin historiasta kiinnostuneille ne ovat hyvin antoisia vierailukohteita.

me and Elvis's microphone at Sun Studios Memphis Tennessee

Sun Studiolla sai kokeilla Elviksen mikrofonia

Livemusiikin kuuntelu Beale Streetillä sen sijaan oli hauskaa. Minulle on tyypillistä suunnitella matkani yksityiskohtaisesti jo ennakkoon, mutta tätä osuutta en ollut suunnitellut, vaan kuulin sattumanvaraisia artisteja sattumanvaraisesti valituissa paikoissa. Varsinkin viimeisellä klubilla oli tosi hyvä tunnelma.

Memphisin-retkeni päätteeksi päädyin paikkaan, joka istui hyvin ajatukseeni matkustaa jännän ja oudon äärelle: kenties maailman kummallisimpaan pyramidiin.

Kaupungin keskustassa on valtava lasiseinäinen pyramidi, joka rakennettiin alun perin urheilutapahtumia ja konsertteja varten mutta joutui myöhemmin eläkkeelle, kun kaupunki sai uuden, isomman urheiluareenan. Nyt pyramidissa majailee Pro Bass Shops -erätarvikeliike, ja sinne on rakennettu suoranainen elämyspuisto.

Lasipyramidin sisällä virtaa jokia ja tönöttää puunrunkoja. Joissa ja lammikoissa elää oikeita kaloja ja jopa lauma alligaattoreita. Yhdellä pyramidin laidalla ryhmä täytettyjä eläimiä kiipeilee kallioilla.

Bass Pro Shops Pyramid Memphis Tennessee

Tämän kaiken keskellä on myynnissä erävarusteita, leluja ja muutakin sekalaista tavaraa. Pyramidissa on myös keilahalli, ampumarata, ravintola ja näköalatorni.

Bass Pro Shops Pyramid Memphis Tennessee

Sain taas lisää vahvistusta hypoteesilleni, että monet maailman kummallisimmista asioista tapahtuvat Yhdysvaltojen rajojen sisäpuolella.