Kerrankin jokin sujui helposti – ainakin melkein

Sain hankittua julkisen liikenteen matkakortin. Se onnistui melkein helposti.

Davis subway ie T station in Somerville Boston, MTBA

Lähimetroasemamme Davis ja sen absurdi lehmäkoristeinen tuuliviiri. Vaikka Bostonin metroon viitataan virallisesti amerikkalaisella sanalla subway, sen symboli on T-kirjain, josta minulle tulee ensimmäisenä mieleen Lontoon metron lempinimi tube. Täällä metroa kutsutaan T-kylttien mukaan loogisesti ja yksinkertaisesti sanalla T. Minulle ei ole selvinnyt, mistä kylttien T-kirjain tulee.

Ensin etsin matkakorttipistettä metroasemilta. Käyttämilläni asemilla ei sellaista ollut, mutta kertalippuautomaateissa mainostettiin, että liikennelaitoksen nettikaupasta saisi valmiiksi ladatun Charlie Cardin.

Davis subway ie T station ticket vending mashines in Somerville Boston, MTBA

Automaateissa voi ladata matkakorttia, mutta uusia kortteja niistä ei saa.

Menin siis nettikauppaan. Siellä minulle selvisi, että olin ymmärtänyt mainokset väärin. Verkossa sai kyllä ladattua kortilleen rahaa, mutta uusia kortteja sieltä ei voinut tilata.

Uusia kortteja saisi ilmeisesti vain palvelupisteestä, joita on koko Bostonin ja sen ympäryskuntien alueella yksi.

Palvelupiste oli helpossa paikassa: yhdellä isoista asemista, jotka ovat kotiamme lähimmän metrolinjan varrella. Kun lähestyin sitä, näin jo kaukaa kymmeniä ihmisiä istumassa ja seisomassa palvelupisteen lähettyvillä. Lähempänä näin, että palvelupisteen ovelle oli erikseen jono.

Jonossa oli vain muutamia ihmisiä. Ehkäpä näkemäni kymmenet ihmiset odottivat jotain aivan muuta. Toiveikkaana asetuin jonoon.

Olin todella iloinen siitä, että olin saanut täkäläisen puhelimen ennen matkakorttipisteelle tuloa. Kännykkänetistä on ehkä kaikkein eniten iloa silloin, kun jonottaa tai odottaa yksinään.

Kun jono eteni, tajusin, että sen päässä odotti vasta pääsy palvelupisteen ovesta sisään. Kukin pääsi vuorollaan sisään, jutteli ovella seisovan asiakaspalvelijan kanssa hetken ja siirtyi sitten näkemieni kymmenien ihmisten joukkoon odottamaan pääsyä palveluluukulle.

Yhden luukun periaate ei tosiaan vaikuta olevan amerikkalaisille tuttu käsite, kuten jo viisumihaastattelussa totesin.

Jatkoin silti jonottamista. En todellakaan aikonut maksaa jokaisesta metromatkastani 50:tä senttiä ylimääräistä vain siksi, ettei minulla ollut matkakorttia.

Inside the Davis subway ie T station in Somerville Boston, MTBA

Davisin kehystetty tähtilippu. Samanlainen taitaa olla kaikilla asemilla.

Kun pääsin ovesta sisään, minua odotti iloinen yllätys: uuden matkakortin sai heti käteen ovella seisovalta asiakaspalvelijalta! Pyysin toista korttia Samulille ja sekin onnistui yhtä helposti.

Varoin nuolaisemasta ennen kuin tipahtaa. Seuraavaksi täytyisi varmaankin jonottaa luukulle antamaan henkilötietonsa, jotta kortti voitaisiin aktivoida käyttöön. Miten muuten liikennelaitos voisi varmistaa, ettei useampi ihminen käytä samaa kuukausilippua?

”Jos et halua jäädä jonottamaan, voit ladata korttisi automaatissa”, kortin ojentanut nainen opasti hymyillen.

Mysteeriksi jäi, miksi kaikki ne kymmenet ihmiset jonottivat siellä.

Kävelin pois kevyin askelin. Kerrankin jokin oli onnistunut helposti! Sitten aloin miettiä, miten monta vaihetta tähänkin oli tarvittu.

Käsitykseni helposta on tainnut muuttua aika dramaattisesti tänne tuloni jälkeen.

Davis subway ie T station platforms in Somerville Boston, MTBA

En ole vielä oppinut luottamaan siihen, hahmotanko oikein metron suunnat Inbound (sisäänpäin) ja Outbound (ulospäin). Onneksi niiden vieressä lukee aina myös pääteasemat, jotka minun on ollut helpompi oppia.

Mainokset