Kansainvälisten amerikkalaisnaisten yksinäisyydestä

Jos amerikkalainen nainen rakastaa matkustamista, hän on usein yksin intohimonsa kanssa. Lähipiiri ei ymmärrä häntä eikä kukaan ei halua kuulla hänen kertovan matkoistaan. Pahimmassa tapauksessa perhe ja ystävät jopa loukkaantuvat siitä, että hän viettää mieluummin aikaa maailmalla kuin kotona heidän kanssaan.

Pocono springs camp inviting reading spot with a lake view

Matkustava amerikkalaisnainen on kummajainen, sillä suurin osa amerikkalaisista ei matkusta. Vaikka matkakohteissa ympäri maailmaa tapaa usein matkailijoita Yhdysvalloista, he edustavat amerikkalaisten pientä vähemmistöä. Useimmilla amerikkalaisilla ei ole passia. Hämmästyttävän moni ei ole koskaan edes poistunut synnyinosavaltiostaan.

Suomalaisena olin aluksi hyvin yllättynyt tajutessani, miten vierasta matkustaminen monille amerikkalaisille on. En tunne yhtäkään suomalaista, joka ei olisi koskaan elämässään käynyt ulkomailla. Asiaa tarkemmin ajateltuani keksin kuitenkin useita ilmiselviä syitä siihen, että amerikkalaisten suhde matkustamiseen on hyvin erilainen kuin suomalaisten.

Pocpno Springs camp panoramic lake view

Yhdysvaltojen valtava koko vaikuttaa luonnollisestikin amerikkalaisten ulkomaanmatkailuun monin tavoin. Ulkomaat ovat kaukana, ja omassakin maassa on monipuolinen valikoima kiinnostavia lomakohteita. Osa läheisistä sukulaisista tai ystävistä saattaa asua niin monen tunnin päässä, että heidän luonaan kylässä käyminen käy jo itsessään kaukomatkasta.

Kenties vielä olennaisempi syy matkailuhaluttomuuteen on kuitenkin amerikkalainen työkulttuuri. Lakisääteisiä vuosilomia ei ole, ja lomaa on tavallisesti vain muutamia päiviä vuodessa – jos sitäkään.

Suomessa asuessani pystyin olemaan vuosikausia vakituisessa työsuhteessa samassa yrityksessä, etenemään urallani ja tekemään vuosittain lomillani pitkän kaukomatkan. Amerikkalaisessa työkulttuurissa vastaavanlainen elämä ei ole mahdollista, ja intohimoinen matkailija joutuu sulkemaan monia mahdollisia urapolkuja pois voidakseen matkustaa. Jotkut tyytyvät lahjojaan mitättömämpään uraan malttaakseen irtisanoutua säännöllisin väliajoin lähteäkseen taas matkaan. Toiset rakentavat uransa freelancepohjaisen etätyön varaan voidakseen tehdä töitä missä milloinkin.

Oman osansa kokonaisuuteen tuo varmasti myös amerikkalainen kansallisylpeys, joka on tietoisesti ja taitavasti rakennettu sosiaalinen konstruktio. Amerikkalaisten keskinäiset kulttuurierot ovat valtavia, mutta heidän yhteiskuntansa pysyy silti koossa sen ansiosta, että kansalaisten kansallisylpeyttä pidetään yllä jatkuvasti. Amerikan lippuja ja lippukuviota näkee kaikkialla, kansallislaulu lauletaan jokaisissa kissanristiäisissä ja amerikkalaisten erinomaisuudesta puhutaan siekailematta.

Jos uskoo vilpittömästi oman maansa olevan paras, miksi kannattaisi käydä missään muualla?

Kayaking view of the lake and foliage at Pocono springs camp

Koska matkustaminen on todella monelle täysin vieras ajatus ja matkustavat ihmiset päätyvät usein epätyypillisiin ura- ja elämänvalintoihin, kuilu matkustavien ja kotona pysyvien välillä on syvä. Sen vuoksi moni intohimoinen matkailija on hyvin yksinäinen – mutta matkailijoiden keskinäinen side on sitäkin vahvempi.

Omista amerikkalaisista ystävistäni valtaosa rakastaa matkustamista. Se ei ole sattumaa. Matkailu on ollut tärkein yhdistävä tekijä, jonka varaan uudet ystävyyssuhteeni ovat rakentuneet.

Heti Bostoniin muutettuani löysin matkustavien naisten verkoston She’s Wanderfulin, jonka Bostonin-paikallisosasto kokoontuu yhteen vähintään kerran kuukaudessa. Kuka tahansa matkailusta tai ulkomailla asumisesta kiinnostunut nainen on tapaamisiin tervetullut. Kerhosta tuli minulle nopeasti hyvin tärkeä, ja tutustuin siellä merkittävään osaan amerikkalaisista ystävistäni.

Myös muuta kautta tapaamistani ystävistä moni on innokas matkailija. Hekin varmaankin kokevat minut läheiseksi ainakin osin juuri siksi, että olen käynyt monissa eri maissa ja asun kaukana synnyinseudultani.

Making smores at a campfire at Wanderfest, a retreat for Wanderful women who travel

Syyskuussa vietin viikonlopun Wanderfulin järjestämällä leirillä Poconos-vuorilla Pennsylvanian maaseudulla. Idyllinen leirikeskus oli pienen järven rannalla, jota reunustivat ruskan värittämät puut. Vielä idyllisempi oli kuitenkin viikonlopun tunnelma.

Meitä oli nelisenkymmentä, emmekä suurimmaksi osaksi tunteneet toisiamme etukäteen. Välillemme rakentui kuitenkin nopeasti syvä luottamus. Omaan mökkiini osuneen kuuden hengen ryhmän kanssa kävimme jo ensimmäisenä iltana niin avointa keskustelua, että meitä olisi luullut pyjamabileisiin kokoontuneeksi ystäväporukaksi.

Tällainen matkailijoiden välinen välitön ystävyys on minulle uutta, ja nautin siitä suunnattomasti.

Ennen Bostoniin muuttoani olin törmännyt maailmanmatkoillani matkailijoihin, joilla oli kova tarve todistaa jotain muille. Tällaiset reissaajat kehuskelevat omalla rohkeudellaan ja seikkailunhalullaan, vähättelevät toisiaan ja luokittelevat ihmisiä sen mukaan, ketkä ovat riittävän cooleja heidän ystävikseen. Itse en yleensä heidän cooliustestiään läpäissyt. Yhdellä ryhmämatkalla minua suorastaan kiusattiin siksi, että pari matkaryhmäni jäsentä piti minua liian erilaisena kuuluakseni joukkoon. Aikuiset ihmiset käyttäytyivät ihan samalla tavalla kuin keskenkasvuiset koulukiusaajat.

Myös matkablogeja lukiessani olen välillä törmännyt kertojanääniin, joista on tullut sellainen olo, että jos tutustuisin tämän kirjoittajaan, hän varmaan katsoisi minua nenänvarttaan pitkin. Pitkään ajattelinkin, ettei missään olisi matkailijoiden yhteisöä, johon tuntisin kuuluvani. Olin riittävän seikkailunhaluinen pitääkseni itseäni seikkailumatkailijana mutta liian turvallisuushakuinen kelvatakseni muiden seikkailijoiden seuraan.

Wanderfulin leirillä kukaan ei kuitenkaan kyseenalaistanut muiden tapaa matkustaa. Kaikki kannustivat toisiaan ja antoivat toisilleen vinkkejä ja neuvoja. Matkoista sei puhuttu kehuskellen vaan siinä toivossa, että kokemusten jakamisesta olisi muille hyötyä tai iloa.

Tapasin itseäni nuorempia naisia, jotka olivat jo vuosia sitten muuttaneet ulkomaille vailla työpaikkaa, paikallisen kielen taitoa tai suunnitelmaa siitä, miten elättää itsensä. Kuulin tarinoita käyttämättä jätetyistä paluulennoista ja viisuminhankintaseikkailuista. Heihin verrattuna oma elämänpolkuni oli kesy ja turvallisuushakuinen. He eivät kuitenkaan tällaista vertailua tehneet. He hyväksyivät alusta alkaen minut ystäväkseen, ja heidän silmissään olimme kaikki samaa itsenäisten, matkailevien naisten heimoa.

Se tuntui todella hyvältä.

Kuulin viikonlopun aikana myös monta tarinaa siitä, miten vaikeaa ja yksinäistä on olla itsenäinen maailmanmatkaajanainen, jos sattuu olemaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta keskeltä Yhdysvaltoja.

Eräässä työpajassa keskustelimme siitä, miten vaikea omista matkoista on kertoa ihmisille, joilla ei ole matkustamiseen minkäänlaista kosketuspintaa. Työpajan vetäjä muistutti, etteivät tällaiset ihmiset edes tiedä, mitä kysyä matkalta palanneelta. Hämmentyneenä muistelin suomalaisia ystäviäni ja työtovereitani, jotka saattavat kysyä Etelä-Afrikasta safarimatkalta palanneelta esimerkiksi, kävikö tämä Cape Townissa katsomassa pingviinejä.

En ollut koskaan aiemmin tiedostanut, miten onnekas olen, kun rakkauteni matkailuun ei ole koskaan eristänyt minua läheisistäni. Niin sukulaisistani kuin vanhoista ystävistänikin monet ovat asuneet ulkomailla tai matkustelleet paljon. Nekin, jotka ovat matkustelleet vähemmän, ovat kiinnostuneita maailmasta ja ulkomaiden tapahtumista.

Amerikkalaisten matkailijoiden yksinäisyys surettaa minua, mutta samaan aikaan olen suunnattoman kiitollinen siitä läheisyydestä, joka minun ja matkailijaystävieni välille on syntynyt osin juuri sen yksinäisyyden ansiosta.

Jumping on a water trampoline at Pocono Springs camp during Wanderfest, a retreat by Wanderful women who travel

Salaperäinen äkkilähtö pääkaupunkiin

Sain keskiviikkoiltana uteliaisuutta herättävän tekstiviestin: ulkoministeri Timo Soini pitäisi Washingtonissa lehdistötilaisuuden heti seuraavana aamuna. Tilaisuuden aihe oli salainen, ja se paljastettaisiin vasta yön kuluessa.

Yllätykset ja nopeat suunnitelmanmuutokset ovat keskeinen osa uutistoimittajan työtä, mutta tämä oli silti poikkeuksellista. Poliitikot pitävät kyllä välillä lehdistötilaisuuksia lyhyellä varoitusajalla, ja aihekin saattaa olla salainen tilaisuuden alkuun saakka, mutta yleensä tällaiset tilaisuudet ovat Helsingissä, missä valtakunnallisen suomalaismedian uutistoimituksetkin ovat. Washingtonissa vieraillessaan suomalaisministerit pitävät usein matkaansa liittyvän tiedotustilaisuuden meille täällä työskenteleville toimittajille, mutta sellaiset tilaisuudet suunnitellaan hyvissä ajoin ennalta, eikä niihin liity mitään salaperäistä.

Arvelin, ettei tilaisuuden aihe liittyisi millään tavalla Yhdysvaltoihin. Vaikutti siltä, että tilaisuus pidettäisiin Washingtonissa ainoastaan siksi, että ministeri sattui olemaan siellä.

Minun kannaltani viesti merkitsi, että minulla olisi yö aikaa hankkiutua Bostonista Washingtoniin.

Tiesin sen olevan mahdollista. Ensimmäinen lento Bostonista Washingtoniin lähtee arkisin puoli kuudelta aamulla. Se laskeutuu seitsemän aikoihin, ja mikäli aamun ruuhkien kanssa ei ole aivan erityisen huonoa tuuria, sillä ehtii yhdeksäksi Washingtonin keskustaan.

Soinin tilaisuus alkaisi yhdeksältä.

Meillä oli myöhäinen ilta ja Suomessa varhaisaamu. STT:n aamun uutistyötä johtavan uutispäällikön vuoro oli alkamassa tunnin kuluttua, joten tiesin hänen olevan hereillä. Soitin hänelle ja sovin, että lähtisin matkaan. Ostin lennot ja aloin pakata pientä käsimatkatavarakassia. Helsingin-uutistoimituksessa alettiin heräillä, ja keskustelin useamman eri ihmisen kanssa sähköpostilla matkani yksityiskohdista.

Pääsin nukkumaan aamuyhden maissa. Herätyskello oli soimassa 3.30.

Uber-taksimatka Bostonin lentokentälle sujui keskellä yötä nopeasti ja helposti. Kentälle päästyäni soitin uudelleen uutispäällikölle. Lyhyiden yöunieni aikana tiedotustilaisuuden aihe selvinnyt: Afganistanissa keväällä siepattu suomalainen avustustyöntekijä oli onnistuttu vapauttamaan.

Vaikutti pahasti siltä, että olin matkustamassa pääkaupunkiin turhaan. Uutistoimitukseen oli nimittäin nukkuessani tullut kutsu tiedotustilaisuuteen Helsingissä. Kutsussa oli kerrottu, että ulkoministeri Soini puhuisi Helsingin-tilaisuudessa videoyhteyden kautta.

Päätimme silti, ettei matkaani kannattaisi enää peruakaan, kun olin jo ostanut lennot ja matkustanut kentälle.

Nousin koneeseen ja yritin nukkua. Lento Bostonista Washingtoniin kestää vain reilun tunnin.

Kone laskeutui vartin etuajassa ja uskaltauduin jopa ostamaan aamupalaa lentokentän leipäkahvilasta, jossa ei ollut jonoa. Tiesin, että kuluisi useita tunteja ennen kuin pääsisin seuraavan kerran lähellekään ruokaa.

Leivän ostettuani hyppäsin saman tien Uber-taksiin. Kello oli siinä vaiheessa kymmentä yli seitsemän. Matkan pisin osuus oli alkamassa.

Yritin nukkua lisää. Ruuhkat olisivat mitä olisivat, eikä niistä hermoileminen veisi meitä perille yhtään nopeammin.

Onnistuin nukahtamaan ja heräsin kymmentä vaille yhdeksän. Tilaisuus oli alkamassa kymmenen minuutin kuluttua! Unisin silmin yritin hahmottaa, kuinka kaukana Suomen suurlähetystöstä olimme.

Kuskini vakuutti, että olimme lähes perillä. Ehtiminen menisi joka tapauksessa todella tiukille. Onneksi olin nukkunut suuren osan matkasta sen sijaan, että olisin stressannut ja tuijottanut kelloa.

Saavuimme perille neljää vaille yhdeksän. Juoksin lähetystöön, joka on onneksi minulle tuttu paikka jo entuudestaan. Myös ovella minua odottanut lähetystön viestintäkoordinaattori oli tuttu. Hän opasti minut nopeasti oikeaan huoneeseen.

Ehdin istua alas ja ottaa työvälineet esiin. Onneksi ministerikin oli muutaman minuutin myöhässä, joten ehdin jopa hieman rauhoittua ja tervehtiä kollegoita. On aina mukava nähdä muita Yhdysvalloissa työskenteleviä suomalaistoimittajia. Olemme kahden viime vuoden aikana kokeneet monenlaista yhdessä, ja ymmärrämme toistemme työtä paremmin kuin kenties kukaan muu.

Kun tilaisuus alkoi, kävi ilmi, etten sittenkään ollut paikalla turhaan. Helsingin-tiedotustilaisuudessa istuville toimittajille näytettäisiin videoyhteyden kautta ainoastaan osa meidän tilaisuudestamme. Vain me Washingtoniin kerääntyneet toimittajat saisimme kysyä ministeriltä kysymyksiä, ja vain me kuulisimme hänen vastauksensa.

Itse tiedotustilaisuudessa ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Yritimme kysellä tapauksen yksityiskohtia, mutta ministeri ei voinut kertoa niistä oikeastaan mitään, sillä rikostutkinta sieppaajien kiinni ottamiseksi on yhä käynnissä. Yritimme keksiä kysymyksiä, joihin ministeri voisi vastata.

Otimme hänestä myös kuvia, sillä sanomalehdessä tai netin uutissivustolla on iso ero siinä, onko jutun yhteydessä tuore kuva sen päivän tiedotustilaisuudesta vai vain vanha kasvokuva tilaisuudessa puhuneesta ihmisestä. Ainakin meidän journalistien mielestä siinä on iso ero. En tiedä, kiinnittääkö suurin osa lukijoista mitään huomiota siihen, milloin kuva on otettu.

Ulkoministeri Timo Soini iloitsi Afganistanissa siepatun suomalaisnaisen vapautumisesta Washingtonissa

Tilaisuus oli ohi puolessa tunnissa. Sitten piti vielä kirjoittaa jutut. Tein yhteistyötä Helsingin-tilaisuuteen osallistuneen ja Helsingissä kotitoimituksessa kumpaakin tilaisuutta netistä seuranneen kollegan kanssa.

Lopuksi ehdin vielä ostaa lounasta suosikkipikaruokaketjustani Pret-a-Mangerista, josta saa tuoreita mutta silti hyllyyn valmiiksi tehtyjä täytettyjä leipiä ja salaatteja.

Söin lounaan pienessä puistossa Washingtonin keskustassa. Juuri kun sain syötyä, alkoi sataa. Päätin lähteä köröttelemään kohti lentokenttää, vaikkei minulla ollut vielä kiire. Olin nimittäin saanut viestin, että paluulentoni olisi myöhässä.

Olin ollut perillä Washingtonissa reilut neljä tuntia, ja nyt olin jo paluumatkalla. Matka kotoa lähetystöön oli kestänyt taksimatkoineen ja lentoineen lähes viisi tuntia. Paluumatkaan kului myöhästyneen lennon odottelun vuoksi viisi ja puoli.

Paluutaksissa minun olisi pitänyt tehdä töitä, jotka olin alun perin suunnitellut sille päivälle. Olin kirjoittamassa juttua, jonka deadline oli seuraavana aamupäivänä.

Kiireessä olin kuitenkin unohtanut kytkeä lähetystössä tietokoneeni virtajohdon seinään, ja koneesta oli akku lopussa. Se ei tuntunut suurelta menetykseltä, sillä omakin virtani oli hyvin vähissä.

En saanut aloitettua rästissä olevia töitä myöskään lentokentällä enkä lennolla. Laskin, että voisin tehdä ne seuraavana yönä, kunhan nukkuisin ensin kotiin päästyäni muutaman tunnin.

Pääsin kotiin ja nukuin puolille öin. Sitten heräsin töihin. Jutun kirjoittamisen lisäksi esiin oli noussut toinenkin työasia, joka minun täytyi hoitaa niin pian kuin mahdollista.

Aamuviiden aikaan työni alkoivat olla voiton puolella. Silloin huomasin kuitenkin kännykkäni uutissovellusten alkaneen kuitenkin vilkkua: Lontoossa oli tapahtunut terrori-isku.

Avasin sähköpostit ja näin, että yön tunteina kirjoittamani jutun julkaisu oli päätetty siirtää päivää myöhemmäksi.

Se oli oikea päätös, siitä minulla ei ollut epäilystäkään. Olin itse ollut juuri aikeissa ehdottaa samaa. Ulkomaansivuilla on rajallinen määrä tilaa, eikä olisi mitään järkeä haaskata vaivalla tekemääni reportaasia Yhdysvaltojen rotusuhteista julkaisemalla sitä päivänä, jolloin lukijoiden huomio olisi terrori-iskuissa.

Tuntui silti hieman hölmöltä, että olin valvonut toisen peräkkäisen yön kirjoittaakseni jutun, jonka olisin lopulta ehtinyt tehdä kunnon yöunien jälkeen seuraavana päivänä.

Uutistoimittajaksi ryhtyessään ei kuitenkaan valitse pelkkää uraa vaan kokonaisen elämäntavan. Niin hyvässä kuin pahassakin uutistyö on hetkessä elämistä, nopeaa reagointia ja jatkuvaa suunnitelmien muuttamista.

En vaihtaisi sitä pois. Missä muussa työssä tavallinen koti-ilta voisi yhtäkkiä vaihtua äkkilähdöksi pääkaupunkiin.

Muistutus itselle: Työmatkalla on rankempaa kuin lomamatkalla

Tervehdys pitkästä aikaa, blogin lukijat! Anteeksi, ettei minusta ole kuulunut aikoihin. Olen ollut kiirastorstaista saakka työmatkalla, joka jatkuu edelleen.

Bronze Fonz Milwaukee riverwalk Wisconsin

Milwaukeessa Pronssi-Fonzien kanssa

Olen oppinut matkan aikana monia asioita. Muun muassa sen, ettei työmatkaa voi suunnitella samanlaiseksi kuin lomareissua.

Ennen Bostoniin muuttoani tapasin tehdä kerran vuodessa noin kuukauden mittaisen lomamatkan johonkin kauas. Kiersin tiiviissä tahdissa isoja alueita kuten Keski-Amerikan kaikki valtiot Panamasta Meksikoon tai Australian etelärannikolta itärannikon kautta Pohjoisterritorioon. Nautin noista matkoista suunnattomasti, vaikka niiden jälkeen tunsinkin aina olevani loman tarpeessa.

Nyt olen saman mittaisella työmatkalla, jota lähdin suunnittelemaan samalla tavalla kuin aiemmassa elämässäni tekemiäni lomamatkoja.

Riding a Harley at Harley Davidson Museum Milwaukee Wisconsin

Harley-Davidson -museossa Milwaukeessa

Olin menossa vuotuiseen matkustavien naisten konferenssiin Suurten järvien alueelle Wisconsinin Milwaukeehen, joten mietin, minkälaisia juttuja voisin kirjoittaa suunnilleen samalta seudulta. Sain myytyä useita juttuideoita Minnesotan Minneapolisista, joka on ”vain” noin reilun 550 kilometrin eli lyhyen lennon päässä Milwaukeesta. Lisäksi sain kaupaksi jutun Wisconsinin maaseudulta vain reilun tunnin ajomatkan päästä Minneapolisista.

Heti matkustavien naisten konferenssin jälkeen alkoi matkailutoimittajille tarkoitettu konferenssi Luoteis-Yhdysvalloissa Oregonin Salemissa. Halusin kovasti osallistua siihenkin, joten päätin hankkiutua Milwaukeesta Salemiin, vaikka se vaati junamatkan Milwaukeesta Chicagoon ja lennon Oregonin Portlandiin, josta oli vielä tunnin ajomatka Salemiin. Erittäin ystävällinen Airbnb-emäntäni lupasi hakea minut kentältä, minkä ansiosta pääsin perille vielä samana iltana.

Salemin konferenssin osallistujilla oli mahdollisuus hakea mukaan sponsoroiduille lehdistömatkoille, joilla Oregonin vähemmän tunnettujen alueiden matkailutoimistot pyrkivät houkuttelemaan toimittajia kirjoittamaan matkailujuttuja alueistaan. En ollut koskaan ollut tämäntyyppisellä lehdistömatkalla, ja hain uteliaana mukaan Albanyn alueen ruokapainotteiselle nelipäiväiselle kierrokselle. Suomalaisena olin eksoottinen hakija, ja minut valittiin mukaan.

Wine with a View Villamette Valley Vineyard Albany Oregon

Ihana Willamette Valley Vineyard oli yksi Albanyn-retkemme kohteista

Lehdistömatka päättyi Oregonin suurimpaan kaupunkiin Portlandiin, josta olin jo aikaisemmin myynyt eräälle asiakkaalleni matkailujutun. Päätin tietenkin, että tekisin sen samalla, kun kerran kuitenkin kaupungissa olisin.

Olin kirjoittamassa matkailujuttua myös naapuriosavaltio Washingtonin suurimmasta kaupungista Seattlesta, jossa kannatti toki käydä samalla matkalla.

Space Needle seen from Agrozy cruice ship Seattle Washington

Seattlen kuulu ”näsinneula” Space Needle turistiristeilylaivasta nähtynä

Eräs asiakkaani oli toivonut minulta juttuja keskemmältä maata Montanan osavaltiosta, joka on Washingtonin vieressä. Se olisi kotimatkani varrella, joten sekin kannatti yhdistää samaan kierrokseen.

Montanan vieressä puolestaan on Yelllowstonen kansallispuisto, johon olin jo pitkään haaveillut pääseväni Samulin kanssa lomalle. Päätimme, että Samuli lentäisi Montanaan minua tapaamaan, ja viettäisimme yhdessä muutaman päivän loman Yellowstonessa Wyomingissa sekä sen ympäristössä Montanassa ja Idahossa.

Kun olin saanut matkan suunniteltua näin pitkälle, kävi ilmi, että eräs asiakkaani halusi minun osallistuvan Arktisen neuvoston kokoukseen Alaskan Fairbanksissa. Lupasin tietenkin mennä, ja matkareittiini tuli taas yksi osavaltio lisää.

Valitettavasti kokous osui sellaiselle päivälle, etten ehtisi tehdä Montana-juttujani ennen Alaskaan lentämistä. Joutuisin siis palaamaan Alaskasta vielä Montanaan.

Jätin pitkäksi aikaa paluulippuni ostamatta siltä varalta, että keksisin vielä jonkin kohteen, jossa käydä ennen kotiin paluuta. Seattlessa ollessani päätin kuitenkin, etten jaksaisi enää yhtään kohdetta, vaan Montanasta olisi aika lentää Bostoniin.

Willamette Valley Vineyards wine cellar

Willamette Valley Wineyard

Yhdeksässä eri osavaltiossa kulkeva matkareittini oli aika mielipuolinen, mutta se ei vaikuttanut sen rankemmalta kuin aiemmat pitkät lomamatkani. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, miten paljon rankempaa on olla matkalla töissä kuin lomalla.

Matka vaati niin paljon järjestelyjä, etten saanut läheskään kaikkea hoidettua ennen lähtöäni. Jouduin siis sopimaan haastatteluja ja hoitamaan muita työasioita iltaisin tiivistahtisten päivien päätteeksi.

Osan jutuistani pystyn kirjoittamaan vasta kotiin palattuani, mutta osan deadline oli jo heti matkan aikana. Matkaohjelmassani ei ollut juuri lainkaan aikaa kirjoittamiselle, joten kirjoitin juttuja pääasiassa lento- ja junamatkoilla.

Matkan ensimmäiset kolme viikkoa kuluivat lähes tauotta töiden merkeissä yöunia lukuun ottamatta. Nukuin pääsääntöisesti huonosti, sillä olin stressaantunut milloin mistäkin tulevasta matkan vaiheesta.

Isälläni on tapana sanoa perheemme lomamatkojen loppuvaiheessa, että matka on paremmalla puolella. En ole koskaan samaistunut hänen kokemukseensa, sillä en ole halunnut matkojen päättyvän. Tällä matkalla minusta tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni siltä, että odotan innolla kotiin pääsyä.

Viime päivät lomailin Samulin kanssa Yellowstonessa, ja nyt voin jo paljon paremmin kuin ennen minilomaamme. Keskiviikkona olin varannut lähes kokonaisen päivän kirjoitustyölle, ja jopa työnteko tuntui lähes lomalta, kun sain nukkua aamulla pitkään ja kirjoittaa juttua kaikessa rauhassa. Montanan Belgradessa sattui olemaan ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, ja istuin puistossa kirjoittamassa.

Sen voimin oli jo taas paljon helpompi lähteä Alaskaan.

Kun seuraavan kerran suunnittelen työmatkaa, en tee siitä näin pitkää. Yritän myös varata matkaohjelmaan rauhallisempia päiviä kirjoittamista varten.

Month long work trip in nine states

work trip to Alaska    Pisteet kartalla ovat erittäin karkeasti suuntaa antavia.

Kiinalainen uusivuosi Bostonin Chinatownissa

Chinese New Year Boston Chinatown 2017 Lion Dance procession

Bostonissa elää Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kiinalaisyhteisö. Kiinnostavin aika vierailla Bostonin Chinatownissa on helmikuussa, kun siellä juhlitaan kiinalaista uutta vuotta.

Tänä vuonna sää oli surkea. Satoi räntää ja edellisten päivien lumi oli sulanut kaduille suuriksi loskalätäköiksi. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt mennä paikalle säässä kuin säässä, sillä viime vuonna olin melkein koko helmikuun matkoilla, ja juhlat menivät minulta sivu suun.

Keskeinen osa Bostonin Chinatownin uudenvuodenjuhlintaa ovat leijonatanssit. Leijona-asuiset tanssijat kiertävät kiinalaisten liikeyritysten ovilla suorittamassa uudenvuodenrituaalin.

Olin lukenut rituaalista ennakkoon Boston Discovery Guidesta, mikä helpotti leijonatanssien seuraamista.

Näyttävän leijonapuvun pään sisällä kävelee yksi tanssija, ja toinen kulkee hänen perässään leijonan häntäpäätä kannatellen.

Leijonat liikkuvat pareittain pienissä kulkueissa, joissa on mukana rumpuorkesteri, katsojien turvallisuudesta huolehtivia saattajia ja mahdollisesti naamiaisasuinen hahmo, joka Discovery Guiden mukaan esittää yleensä buddhaa tai pelleä.

chinese-new-year-boston-chinatown-lion-dance-procession-big-man

Yrityksen omistaja on varautunut leijonien tuloon asettelemalla ovensa ulkopuolelle kaaleja, appelsiineja ja sähikäisiä.

Kun leijonat saapuvat, yrittäjä tarjoaa niille kaaleja ja appelsiineja, joita leijonat paiskovat ilmaan. Discovery Guiden mukaan kiinalaiset uskovat, että appelsiinin kiinni saanut katsoja on onnekas koko vuoden. Kaalien avulla on tarkoitus levittää hyvää onnea kaikkien katsojien keskuuteen särkemällä ne maahan.

Sitten yrittäjä antaa leijonille rahakirjekuoren, jonka nämä hotkivat kitaansa. Tämä tietää onnea yritykselle.

Lopuksi sähikäiset sytytetään ja heitetään leijonien jalkoihin paukkumaan. Leijonat hyppivät ja tanssivat paukahdusten ja rummutuksen tahdissa. Tämän tarkoitus on kuulemma pahojen henkien karkottaminen.

Lion Dance Boston Chinatown Chinese New Year 2017

Jos sää olisi ollut kaunis, Chinatownin kaduilla olisi kuulemma tanssinut myös monesta tanssijasta koostuvia pitkiä lohikäärmeitä. Niitä ei kuitenkaan valitettavasti tänä vuonna nähty.

Sisätiloissa päivää juhlistettiin kahdella kulttuurifestivaalilla, jotka olivat yllättävän pieniä ja kotikutoisia suhteessa Bostonin kiinalaisyhteisön kokoon. Niissä oli muun muassa askartelutehtäviä lapsille.

Yhdessä tapahtumassa pääsin sovittamaan leijonapuvun päätä. Lisäksi sain sieltä mukaani jauhomassasta muovaillun värikkään kukon symboloimaan kukon vuoden alkua.

Toisessa tapahtumassa kalligrafitaiteilija litteroi minun ja Samulin nimet kiinalaisiksi kirjoitusmerkeiksi ja kirjoitti ne paperisiin kirjanmerkkeihin.

Kehnon sään vuoksi leijonatansseilla oli todella vähän katsojia. Chinatownin ravintoloissa oli silti niin paljon väkeä, että jätin niissä syömisen suosiolla väliin, vaikka kiinalainen ateria kuuluukin monen bostonilaisen perheen Kiinalaisen uuden perinteeseen.

be-the-lion-celebrating-chinese-new-year-boston

 

Louisianan taianomaiset suot

Landscape on a Louisiana swamp tour near Lafayette

Veneretki suolle Louisianassa oli taianomainen kokemus. Se oli yksi viimevuotisen Mardi Gras -matkamme kohokohdista.

Moni Mardi Gras -matkailija viipyy koko lomansa ajan New Orleansissa, mutta me halusimme kierrellä pitkän viikonloppumme aikana muuallakin Louisianassa. Se kannatti. Niin hauskaa kuin paraatien katsominen olikin, se olisi varmastikin käynyt muutaman päivän jälkeen jo aika yksitoikkoiseksi.

Suo sen sijaan oli aivan toinen maailma.

Alligator close up seen on a Louisiana swamp tour near Lafayette

Louisianan suot ovat kuin järviin nousseita taikametsiä. Espanjansammalen peittämät kauniit puut kasvavat vedessä, joka on niin syvää, että puiden lomassa voi samoilla moottoriveneellä.

Taikametsissä elelee jalohaikaroita, kilpikonnia ja alligaattoreita.

Suon tunnelmaa on vaikea kuvailla sanoin, joten kuvat puhukoon puolestaan.

Landscape on a Louisiana swamp tour near LafayetteGreat Egret seen on a Louisiana swamp tour near LafayetteInteresting tree on a Louisiana swamp tour near LafayetteAlligator seen on a Louisiana swamp tour near LafayetteAmerican symbol Bald Eagle on a Louisiana swamp tour near LafayetteTurtles seen on a Louisiana swamp tour near Lafayette

Mardi Gras, New Orleansin laskiainen

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus-float-lady-with-hooves

Yhdysvaltojen parhaat laskiaisjuhlat ovat New Orleansissa, jossa Mardi Gras -karnevaali kestää kokonaisen kuukauden. Juhlat huipentuvat laskiaisviikonloppuun, sitä seuraavaan maanantaihin ja laskiaistiistaihin, jolloin kadut täyttyvät karnevaalikauden suurimmista paraateista.

Vietimme viime vuonna nuo päivät New Orleansissa ja sen ympäristössä.

mardi-gras-new-orleans-2016-krewe-of-proteus-garuda-floatmardi-gras-new-orleans-2016-krewe-of-proteus-varuna-float

Mardi Grasin ydin ovat paraatit, joissa valtavia, koristeellisia paraatilavoja vedetään traktoreilla ympäri kaupunkia. Lavojen kyydissä on ihmisiä, jotka heittelevät yleisölle rihkamalahjoja samaan tapaan kuin abiturientit viskovat Suomen penkkareissa karkkeja.

Tyypillisin rihkamalahja ovat muovihelmet, joita yleisö ripustaa kaulaansa. Mardi Gras -viikonlopun aikana olennaisesti kaikilla ulkona liikkuvilla roikkuu kaulassa lukuisia kiiltelevän värikkäitä helminauhoja.

Karnevaalitunnelmaan heittäydytään himoitsemalla noita lahjoja. Jokaista lauttaa tervehditään huutamalla ”Throw me something, mister!” Mitä harvinaisempi esine lautasta heitetään, sitä kiihkeämmin hypitään, ojennellaan käsiä ja yritetään varmistaa, että lahja päätyy juuri omiin käsiin.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus

Lapset ovat yleensä hyviä pääsemään tällaiseen tunnelmaan, mutta kyllä se onnistuu monilta aikuisiltakin. Kuten osa teistä lukijoista varmaan arvaakin, allekirjoittanut kerjäsi krääsäkoruja kurkkunsa käheäksi, pomppi kuin vieteripupu ja riemuitsi jokaisesta uudenlaisesta pikkuesineestä kuin ihmeellisestä aarteesta.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus-dragon-float

Kaikille aikuisille helminauhojen kerjääminen ei kuitenkaan ole Mardi Gras -ilonpidon kiinnostavin osuus. Varsinkin monille amerikkalaisturisteille elämää suurempaa on, että New Orleansissa saa juoda alkoholia ulkona.

Useimmissa amerikkalaiskaupungeissa kaikki julkijuopottelu on ankarasti kiellettyä – eikä vain teoriassa, vaan lakia myös valvotaan käytännössä. Jopa avatun alkoholipullon tai -tölkin kantaminen on kiellettyä.

Tässä maassa elää valtavasti ihmisiä, jotka eivät ole koskaan viettäneet kesäyötä pussikaljoitellen tai nauttineet viinilasillista piknikillä puistossa. Kun he matkustavat New Orleansiin karnevaaleja viettämään, moni heistä odottaa kaikkein eniten sitä, että pääsee kuljeskelemaan kaupungin kaduilla juoma kädessä.

Tästä seuraa, että New Orleansissa vietetään samaan aikaan kahta täysin erilaista juhlaa. Yhdessä lapsiperheet ja lapsenmieliset nauttivat paraateista, toisessa umpihumalaiset turistit örveltävät kadulla.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-orpheus-woodoo-float

Kaikkien onneksi nämä kaksi juhlaa tapahtuvat eri osissa kaupunkia niin, ettei kahden ryhmän tarvitse välttämättä kohdata tosiaan lainkaan.

Örveltäjät parveilevat New Orleansin vanhassakaupungissa French Quarterissa, joka on täynnä baareja ja ravintoloita. Sen kadut ovat paraatilautoille liian kapeita, joten paraatit eivät astu sinne jalallakaan.

Paraateista kiinnostuneet puolestaan kerääntyvät paraatireittien varrelle uudempaan kaupunginosaan.

Jostain syystä amerikkalaismedia näyttää Mardi Grasista yleensä lähinnä örveltämispuolen. Kun viime vuonna valmistelin matkaamme, luin useista blogeista paikallisten olevan ihmeissään ja pahoillaan kuvasta, joka heidän rakkaasta perhejuhlastaan muulle maalle annetaan.

mardi-gras-2016-krewe-of-rex-floating-gardens-of-xochimilco-axolothl-float

Nyt karnevaalin nähtyäni ymmärrän sen hyvin. Me asuimme lähes karnevaalireitin varrella kauniissa Garden Districtissä ja juhlimme paikallisten perheiden kanssa selvin päin. French Quarterissa kävimme lyhyesti piipahtamassa nähdäksemme juhlinnan senkin puolen, ja koin tunnelman siellä niin ahdistavaksi, että halusin saman tien pois.

Kuvitelkaa suomalaisen vapun kaikki ikävimmät lieveilmiöt ahdettuna muutamalle ahtaalle kadulle, joissa hädin tuskin pääsee liikkumaan. Lisätkää vielä mielessänne kadun yläpuolelle parvekkeita, joissa seisovat humalaiset eivät tajua, että muovihelmien paiskominen väkijoukkoon siltä korkeudelta heidän tähtäyskyvyllään voi olla hengenvaarallista.

Televisiossa ja lehdissä näkyy täällä lähes pelkästään tuo osa juhlinnasta. Ei ihme, että monet amerikkalaiset eivät ole pätkääkään kiinnostuneita Mardi Grasista.

Onneksi Mardi Grasista voi nauttia myös astumatta jalallaankaan vanhaankaupunkiin.

mardi-gras-2016-new-orleans-krewe-of-zulu-float

Joulutunnelmaa New Yorkissa

Kävin viime viikonloppuna New Yorkissa nautiskelemassa kaupungin joulutunnelmasta. (Vinkkejä jouluiseen kierrokseen New Yorkissa on tämän kirjoituksen lopussa.)

IMG_7855.JPG

New Yorkin kenties tunnetuin joulukuinen nähtävyys on Rockefeller Centerin luistinrata joulukuusineen. Turisteja oli massoittain, mutta jouluvalaistu aukio oli tungoksesta huolimatta näkemisen arvoinen.

rockefeller-center-christmas-lights-2016

rockefeller-center-christmas-tree-skaters-2016-manhattan-new-york-city

Huippusuosittu turistinähtävyys on myös Saks Fifth Avenue -tavaratalon valoshow, jossa koko kerrostaloseinän kokoiset valot välkkyvät musiikin tahdissa.

Saks Fifth Avenue Christmas Light Show 2016 Manhattan New York.JPG

Artesaanien ja pienyrittäjien tuotteita myyviä joulumarkkinoita oli suurkaupungissa useita. Olen aina nauttinut käsityömarkkinoilla kiertelystä, ja oli hauskaa päästä näkemään New Yorkin versio joulumarkkinoista. Ne olivat hyvin samanlaisia kuin vaikkapa Helsingin joulumarkkinat, ja suomalaiset artesaanit tekevät vähintään yhtä hienoja jolleivät hienompia käsitöitä. Mutta kun olen käynyt Helsingin markkinoilla vuodesta toiseen, oli hauskaa vaihtelua nähdä aivan eri yrittäjien tuotevalikoima.

Kauppojen ja tavaratalojen jouluikkunoissa riitti ihmeteltävää. Useimpien niistä teema ei mitenkään liittynyt jouluun.

Monet ikkunat veivät satumaailmaan

saks-fifth-avenue-christmas-window-manhattan-new-york-city

lord-taylor-christmas-window-2016-5th-avenue-manhattan-new-york-city

bergdorf-goodman-christmas-window-5th-avenue-manhattan-new-york-city

bergdorf-goodman-christmas-window

Ikkunoissa saattoi olla vaikkapa modernia taidetta.

barneys-christmas-window-2016-manhattan-new-york-city

bloomingdales-christmas-window-2016-octopus-manhattan-new-york-citybloomingdales-christmas-window-2016-manhattan-new-york-city

Tiffanyn miniatyyri-ikkunoihin oli kätketty koruja. Alla olevassa pitopöydässä on koru jokaisella lautasella.

tiffanys-miniature-christmas-window-2016-5th-avenue-manhattan-new-york-city

Mikäli suunnittelet matkaa New Yorkiin joulukuussa ja haluat nähdä joulutunnelmaa, kannattaa katsoa ainakin nämä:

Joulukuusia ja luistinratoja:
Rockefeller Center, Bryant Park

Jouluikkunoita:
Saks Fifth Avenue, Lord & Taylor, Henri Bendel, Bergdorf Goodman, Tiffany’s, Barney’s, Bloomingdale’s

Joulumarkkinoita:
Union Square, Bryant Park, Columbus Circle, Grand Central Station

Vapaudenpatsaan pään sisällä

Statue of Liberty New York

Pitkäaikainen unelmani toteutui viime kesänä, kun pääsin käymään Vapaudenpatsaan kruunussa.

feeling-new-york-at-manhattan-skyline

Kruunuun mahtuu niin rajallinen määrä ihmisiä, että lippu on ostettava useita kuukausia etukäteen. Kun ostin liput maaliskuun alussa, vapaita viikonloppuaikoja oli tarjolla heinäkuun puolivälistä alkaen.

Kokemus oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Pään sisään kiivetään kierreportaita, jotka kulkevat keskellä patsaan vartaloa. Tuntui epätodelliselta olla maailmankuulun patsaan sisällä ja katsella sen tukirakenteita.

inside-the-statue-of-liberty-new-york

Kruunun pienistä ikkunoista näkee läheltä patsaan kannattelemat soihdun ja kivitaulun.

Ilma oli saarivierailumme ajan mitä ihanin, mutta kun pääsimme maihin, alkoi taivas tummua uhkaavasti. Tilasimme lounasta rantaravintolasta ja jäimme urheasti istumaan terassille, josta oli näköala patsaalle. Pian alkoi kuitenkin sataa – kuin saavista kaataen. Juoksimme lautastemme kanssa sisään. Ruoka ehti vähän jäähtyä matkalla, mutta se oli silti erinomaista.

Statue of Liberty's Foot is Huge

Olin ostanut meille maaliskuussa myös liput uuteen One World Trade Centeriin, joka rakennettiin syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa tuhoutuneiden tornien paikalle. Sinne saa lippuja lyhyelläkin varoitusajalla, mutta halusin ajoittaa vierailun niin, että olisimme tornissa auringon laskiessa.

One World Trade Center

Tornissa on paljon kaikenlaista nähtävää, eikä näköalaa pääse ihailemaan ennen kuin on tutustunut multimediaesityksiin, jotka kertovat muun muassa tornin rakentamisesta ja New Yorkin historiasta. Kaikki näyttelyt olivat kuitenkin viihdyttäviä ja hienosti toteutettuja.

Inside the One World Trade Center

Erityisesti mieleen jäi hissi, jonka seinät olivat kokonaan näyttöjä. Matkalla ylös näki kaupungin kasvavan silmiensä edessä perustamisesta nykypäivään.

Näköalat olivat upeita. Vierailuillallemme ei valitettavasti osunut erityisen näyttävää auringonlaskua, mutta oli hauskaa nähdä kaupunki sekä illan pehmeässä valossa että yön pimeydessä.

Vierailumme jäi lopulta vain vuorokauden mittaiseksi, sillä saavuimme kaupunkiin myöhään perjantai-iltana, ja toisin kuin olin ennakkoon suunnitellut, jouduinkin lähtemään työmatkalle republikaanien puoluekokoukseen jo ani varhain sunnuntaiaamuna.

Lauantaimme New Yorkissa oli kuitenkin satumaisen ihana. Vaikka olen käynyt kaupungissa useita kertoja, ajattelen varmastikin New Yorkista puhuttaessa vastedes aina juuri tuota vierailua.

enjoying-the-manhattan-skyline-2

Demokraattien puoluekokouksessa

Demokraattien puoluekokouksessa tunnelma oli täysin erilainen kuin republikaanien kokouksessa.

Barack Obama Speaks at Democratic National Convention DNC 2017 Philadelphia Pennsylvania

Kokouksen perusrakenne oli täysin samanlainen: valitsijamiehet ja muu puolueväki kokoontuivat neljänä peräkkäisenä iltana parhaaseen katseluaikaan useaksi tunniksi isolle urheiluareenalle kuuntelemaan puheita, joiden tarkoitus oli saada amerikkalaiset äänestämään puolueen presidenttiehdokasta.

Vaikuttamisen keinot olivat kuitenkin toistensa ääripäät.

Republikaanit keskittyivät siihen, mikä kaikki tässä maassa ja maailmassa on vialla, uhkaavaa ja pelottavaa. Ehdokkaansa hyvistä ominaisuuksista heillä oli hyvin vähän sanottavaa. Trumpia kehuivat lähinnä hänen vaimonsa ja lapsensa.

Demokraattien kokouksessa oman puolueen ehdokasta ylistettiin senkin edestä. Viesti äänestäjille oli toiveikas: maassamme on edelleen todella paljon hyvää, ja meidän puolueemme ja ehdokkaamme voi tehdä asioista vieläkin parempia.

Donkey hat at First Lady Bill Clinton demonstrator on the streets of Philadelphia during Me at Democratic National Convention DNC 2016 Philadelphia Pennsylvania

Osa valitsijamiehistä pukeutuu humoristisiin, isänmaallisiin, osavaltioylpeyttä korostaviin tai kantaaottaviin asuihin. Aasi on demokraattipuolueen symboli.

Kokousten erot kiteytyvät hyvin siihen, minkälainen musiikki oli valittu juhlistamaan ehdokkaan valitsemisen hetkeä.

Kun Trump sai ehdokkuuteen tarvittavat äänet kasaan, kaiuttimista alkoi soida New York, New York. Kappaleen tarinassa päähenkilö valmistautuu heittäytymään haasteisiin yksin ja itsenäisenä eikä tarvitse kenenkään apua. Hän aikoo selviytyä kaikista edessä olevista vastoinkäymisistä ja siten osoittaa, että selviytyy mistä hyvänsä.

Clintonin ehdokkuuden varmistuttua demokraatit tunnelmoivat yhdessä Happy-kappaleen tahdissa. Iloa pulppuavissa sanoituksissa ei ole varsinaista tarinaa, mutta niissä kaikki kutsutaan mukaan taputtamaan ja ilmaisemaan yhdessä riemuaan.

Crowd cheers at Michelle Obama at Democratic National Convention DNC 2017 Philadelphia Pennsylvania

Toisin kuin republikaanit, demokraatit olivat saaneet ehdokkaansa tueksi runsain mitoin koko maailman tuntemia ihmisiä. Lavalla nähtiin sekä huippuluokan poliitikkoja että supersuosittuja artisteja.

Kokouksen ehdottomat kohokohdat olivat Barack ja Michelle Obaman, Bernie Sandersin, Bill Clintonin ja tietystikin Hillary Clintonin puheet. Sekä molemmat Obamat että molemmat Clintonit ovat valovoimaisia puhujia, ja oli ikimuistoista saada olla paikalla kokoussalissa kuulemassa heidän puheitaan.

michelle-obama-speaks-at-democratic-national-convention-dnc-2017-philadelphia-pennsylvania

Puheiden seassa kuultiin musiikkiesityksiä. Clintonille olivat saapuneet ilmaisemaan tukeaan muun muassa Alicia Keys, Demi Lovato, Boys 2 Men, Lenny Kravitz, Andra Day, Carole King ja Katy Perry. Ensimmäisenä kokouspäivänä Paul Simon yhdisti esivaalikamppailun jakamia demokraatteja esittämällä hänen ja Art Garfunkelin kappaleen Bridge Over Troubled Water.

Demi Lovato performs at Democratic National Convention DNC 2017 Philadelphia Pennsylvania

Lenny Kravitz performs at Democratic National Convention DNC 2017 Philadelphia Pennsylvania

Katy Perry performs at Democratic National Convention DNC 2017 Philadelphia Pennsylvania

Valitsijamiehet saivat myös lipun Lenny Kravitzin ja Lady Gagan konserttiin, joka järjestettiin joen toisella puolella New Jerseyn osavaltiossa Camdenissä Clintonin tukemiseksi.

On the floor of Democratic National Convention DNC 2017 Philadelphia Pennsylvania

Oma kokemukseni kokouksista oli tavallaan hyvin samanlainen ja tavallaan hyvin erilainen.

Työni oli samanlaista, ja jälkimmäisessä kokouksessa työskentelyä helpotti se, että tiesin paljon paremmin, mitä oli odotettavissa. Samaan aikaan asioita vaikeutti kuitenkin se, että univelkaa oli ehtinyt kertyä pidemmältä ajalta.

Me at Democratic National Convention DNC 2016 Philadelphia Pennsylvania

Kumpaakin kokouskokemusta määrittelivät olennaisesti myös ihmiset joihin tutustuin. Demokraattien kokouksessa sain uuden ystävän Airbnb-majoituksestani, jossa yöpyi samaan aikaan useita ihmisiä. Siellä tutustuin suunnilleen itseni ikäiseen floridalaiseen Jesikaan, joka oli kokouksessa vapaaehtoistyössä.

Jesika oli alun perin pyrkinyt valitsijamieheksi mutta vaalit hävittyään tarjoutunut vapaaehtoiseksi, jotta pääsisi silti kokoukseen. Hän tunsi osan Floridan valitsijamiehistä, ja hänen kauttaan minäkin pääsin tutustumaan muutamaan heistä.

Jesikan kanssa oli tosi mukavaa jutella sekä politiikasta että kaikenlaisesta muustakin. Hänen kontaktiensa kautta pääsin myös yksiin valitsijamiesjuhliin ja sain järjestettyä itselleni lipun Lady Gagan ja Lenny Kravitzin Clinton-tukikonserttiin.

Lady Gaga in concert to support Hillary Clinton for president in Camden New Jersey during Democratic National Convention DNC 2017 Philadelphia Pennsylvania

Lady Gaga esiintyi Clinton-tukikonsertissa hyvin erityylisesti kuin omilla kiertueillaan. Näyttävän lavashown sijasta nähtiin intiimi esitys, jossa Gaga soitti kitaraa ja pianoa ja lauloi oman tuotantonsa sijasta vanhoja, tunnettuja kappaleita kuten La Vie en Rosen.

Cleveland ja Philadelphia tarjosivat kokouksille varsin erilaiset puitteet.

Clevelandia ei pidetä erityisen kiinnostavana matkailukohteena, mutta minusta kaupunki oli viehättävä. Se oli myös kätevän pieni ja kompakti, ja kokouspaikkana toiminut urheiluareena oli aivan kaupungin keskustassa.

Philadelphia sen sijaan on amerikkalaisten matkailijoiden suosiossa, koska siellä on historiallisia rakennuksia, mikä tällä ”uudella” mantereella on paljon harvinaisempaa kuin Euroopassa. Kaupungin historiallinen keskusta oli minustakin viehättävä. Aivan erityisesti pidin kaupungissa Reading Terminal Market -kauppahallista, jossa 1800-luvulta alkaen toimineesta Bassett-jäätelökioskista tuli yksi lempijäätelökioskeistani koko maassa.

Philadelphia on kuitenkin huomattavasti isompi kaupunki kuin Cleveland, ja kokouspaikalle pääseminen oli siellä selvästi hankalampaa.

First Lady Bill Clinton demonstrator on the streets of Philadelphia during Me at Democratic National Convention DNC 2016

Kokous näkyi kummankin kaupungin kaduilla moninaisin mielenilmauksin. Tämä mielenosoittaja toivoo Bill Clintonin pääsevän presidentin puolisoksi.

Kokonaisuutena kummastakin kokouksesta jäi päällimmäisenä mieleen kiitollisuus siitä, että sain olla paikalla. Sain kokea lukuisia ikimuistoisia hetkiä ja opin paljon lisää tämän maan politiikasta.

Hillary Clinton speaks at Democratic National Convention DNC 2016 Philadelphia Pennsylvania

Erittäin hyviä Airbnb-kokemuksia

Majoituspalvelu Airbnb:stä on lyhyessä ajassa tullut minun ja Samulin ensisijainen majoitusvaihtoehto suuremmissa kaupungeissa.

Tuskailin alkuvuodesta täällä sitä, miten monet tämän maan edullisista motelleista ja hotelleista vaikuttavat nettiarvostelujen perusteella olevan iljettävän likaisia. Jos haluaa varmistaa saavansa puhtaat lakanat ja pyyhkeet, tavallisen hotellihakukoneen löytämät edulliset vaihtoehdot voi yleensä unohtaa.

Airbnb:ssä siisteyden ja hinnan suhde on meidän kokemustemme mukaan ainakin täällä Amerikassa usein todella hyvä.

Kun ihminen päättää alkaa majoittaa vieraita omassa kodissaan Airbnb:n kautta, hänestä tulee pienimuotoinen hotelliyrittäjä. Jotta hänen yrityksensä menestyisi, hänen on saatava vierailtaan Airbnb:n nettipalvelussa hyvät arvostelut, ja hyvien arvostelujen saamiseksi on hyvin tärkeää pitää huone ja muukin koti siistinä.

Koska yritys toimii hänen omassa kodissaan, hän myös huomaa heti, jos siellä ei ole siistiä.

Olen innostunut Airbnb:stä jopa niin paljon, että käytän sitä nykyään myös työmatkoilla. Aluksi minua hieman arvelutti yöpyä ventovieraan kotona ilman Samulia, mutta olen valinnut naisten koteja ja tuntenut niissä oloni erittäin turvalliseksi.

Viimeksi viime viikolla yövyin Miamissa todella mukavan kuubalaistaustaisen Idanian viehättävässä kodissa Pikku-Havannassa, ja maksoin neljän yön majoituksesta yhteensä 149 dollaria (noin 135 euroa). Huoneeni oli huomattavasti tyylikkäämmin sisustettu kuin monissa motelleissa:

Lovely Airbnb room in Little Havana Miami Florida

Kokemusten onnistumiseen on varmasti vaikuttanut se, että valitsemme pelkästään majoittajia, joilla on jo useita arvosteluita ja joiden arvostelut ovat erittäin hyviä. Arvostan pioneereja, jotka menevät rohkeasti ensimmäisinä uusiin Airbnb-huoneisiin, mutta siihen ei oma seikkailunhaluni riitä, vaikka huone kuulostaisi kuinka hyvältä.

Ainoa vähemmän onnistunut Airbnb-kokemukseni tähän mennessä oli aivan ensimmäinen kerta, kun kokeilimme palvelua Samulin kanssa yhdessä.

Isäntämme oli suunnilleen ikäisemme ja vaikutti todella mukavalta. Kirjoittelin hänen kanssaan ennen matkaa pitkästi aiemmista matkoistamme, ja tulimme hyvin juttuun. Hän kertoi, että olisi poissa kotoa kun tulisimme, joten hänen talonsa olisi kokonaan meidän käytössämme.

Pari viikkoa ennen vierailuamme sain häneltä viestin, jossa hän kertoi, että meidän jälkeemme huoneeseen tulisi toinen vieras, vaikka hän ei edelleenkään ollut kotona. Hän kysyi, voisimmeko auttaa häntä valmistelemaan huoneen seuraavaa vierasta varten ja pyysi täysin kohtuullisia asioita kuten, että heittäisimme pyyhkeemme lähtiessämme pyykkikoriin. En valitettavasti lukenut viestiä silloin ajatuksella, sillä olin juuri aloittamassa suurta kiertomatkaani Murmelipäivään ja Syvään etelään, ja minulla oli paljon asioita hoidettavana.

Kun olimme saapuneet majapaikkaan, luin huolella, mitä hän oli pyytänyt meitä tekemään – ja tajusin, että hän halusi meidän petaavan sängyn vaihtamatta lakanoita! Olin aluksi kauhuissani seuraavan vieraan puolesta, mutta sitten tajusin, ettemme todennäköisesti olisi ensimmäiset vieraat, jotka olivat saaneet samanlaisen pyynnön.

Kun otimme sängynpeitteen pois, oli aivan selvää, että sängyn oli pedannut joku edellinen vieras mitenkuten, ja että lakanat olivat ryppyiset edellisten nukkujien jäljiltä.

Oli jo niin myöhä, etten enää kehdannut laittaa isännällemme viestiä. Yritimme etsiä asunnosta liinavaatekaappia, josta olisimme voineet ottaa puhtaat lakanat, mutta sellaista ei löytynyt. Emme keksineet muutakaan kuin nukkua käytetyissä lakanoissa. Nukuin pitkähihaisessa paidassa ja pitkälahkeisissa housuissa ja käärin tyynyni t-paitaan, jotta ihoni koskisi lakanoita mahdollisimman vähän.

Sillä nimenomaisella matkalla meillä oli todella huonoa tuuria majoitusten suhteen: juuri edellisenä yönä olimme nukkuneet halvassa motellissa, jossa myös arvelin lakanoita käytetyiksi ja nukuin yhtä epämukavasti.

En osannut olla isännällemme vihainen likaisista lakanoista. Hän vaikutti todella mukavalta ja arvelen, ettei hän oikeasti ymmärtänyt, miten ällöttävää monista ihmisistä on nukkua ventovieraan käyttämissä lakanoissa. Yksin elävällä miehellä ei välttämättä vain ollut sama käsitys siisteydestä kuin minulla.

Lisäksi tunsin olevani osaltani vastuussa tilanteesta itsekin, kun huomasin asian vasta liian myöhään enkä sitten enää kehdannut ottaa sitä puheeksi hänen kanssaan.

Onneksi emme kuitenkaan lakanneet käyttämästä Airbnb:tä tuon yhden huonon kokemuksen vuoksi. Sittemmin olemme majoittuneet ihmisten kotona yhdessä Los Angelesissa, San Franciscossa ja Las Vegasissa, ja minä olen yöpynyt Miamin lisäksi Airbnb:ssä Orlandossa.

Jokainen majapaikka on ollut häikäisevän puhdas ja hinta-laatusuhde on aina ollut kaupungin yleiseen hintatasoon nähden erinomainen. Kaikki isännät ja emännät ovat olleet mukavia tuttavuuksia, joista osan kanssa on tullut käytyä mielenkiintoisia keskusteluja, jos matkan aikataulu on sen sallinut.

Olen löytänyt palvelun kautta itselleni hyvältä vaikuttavat majoitukset myös tuleville työmatkoilleni puoluekokouksiin Clevelandiin ja Philadelphiaan ja meille yhdessä elokuiselle lomalle Alaskaan ja Luoteis-Yhdysvaltojen Portlandiin ja Seattleen.

Tämä kirjoitus ei ole millään tavalla Airbnb:n sponsoroima; yritys ei edes tiedä minun kirjoittaneen heistä. Palvelu yrittää kuitenkin houkutella käyttäjiään mainostamaan itseään tutuilleen, ja olen saanut samanlaisen liittymiskampanjalinkin kuin kaikki muutkin käyttäjät: Mikäli olet aikeissa kokeilla Airbnb:tä ensimmäistä kertaa, saat ensimmäisestä matkastasi 28 dollaria alennusta, kun varaat majoituksesi tämän linkin kautta. Minäkin saan seuraavasta matkastani samanlaisen alennuksen, jos saan jonkun liittymään palveluun. Mitään muuta en linkin jakamisesta hyödy.

Moni teistä lukijoistakin on varmasti käyttänyt Airbnb:tä. Olisi kiva kuulla, minkälaisia kokemuksia teillä on ollut.

Amerikkalaisten juhannus

”Rakas Boston, valtaosa asukkaistasi on jättänyt sinut pitkän viikonlopun ajaksi. Älä huoli, minä pysyn rinnallasi”, kirjoitti kaverini juuri Facebookiin.

Tuli heti mieleen Helsinki juhannuksena.

Viime viikolla te siellä Suomessa juhlitte kesää ja pitkää viikonloppua, ja nyt on meidän vuoromme. Itsenäisyyspäivä eli heinäkuun neljäs osuu tänä vuonna maanantaille, ja useimmat amerikkalaiset pääsevät nauttimaan pitkästä kesäviikonlopusta.

Osa itsenäisyysviikonlopun perinteistä on hyvin samanlaisia kuin suomalaiset juhannusperinteet.

Eräs hyvä ystäväni lähti perjantaina töistä aikaisin ja ajoi perheensä hirsimökille. Sukulaisten mökkejä on kuulemma lähettyvillä runsaasti, ja itsenäisyysviikonloppuna koko suku kokoontuu yhteen.

Se kuulosti hyvin tutulta. Hirsimökki nyt sattuu olemaan New Yorkissa eikä esimerkiksi Suonenjoella, mutta koska kyseessä on New Yorkin osavaltion pohjoisosa eikä suurkaupunki, mökki on aika varmasti ihan yhtä keskellä luontoa kuin suomalaisten kesämökit.

Olennainen ero juhannukseen on kuitenkin se, että myös kaupungeissa juhlitaan näyttävästi. Vaikka monet Bostonin asukkaat kenties ovatkin matkanneet maalle, kaupunkiin on vastavuoroisesti tullut valtava määrä turisteja.

Viime vuonna vietimme itsekin itsenäisyyspäiväviikonlopun matkoilla. Tänä vuonna halusin kuitenkin päästä näkemään Bostonin maankuulun itsenäisyysjuhlinnan.

Historiastaan ylpeä Boston ottaa itsenäisyyspäivästä kaiken irti. Itsenäistymiseen johtanut sota brittejä vastaan sai alkuunsa Bostonin liepeillä käydyistä taisteluista, ja kaupunki mainostaa itseään mielellään itsenäistymisen kehtona.

Luvassa on nelipäiväinen Boston Harbourfest, johon liittyy monenlaista ohjelmaa. Iso osa ohjelmasta liittyy historiaan, mutta luvassa on myös viihteellisempää ajanvietettä kuten musiikki- ja ruokatapahtumia.

Ilotulitteita ammutaan taivaalle ainakin lauantai-, sunnuntai- ja maanantai-iltana. Maanantai-illan suurilotulitus on yksi maan tunnetuimmista itsenäisyyspäivän ilotulituksista.

Tänään saattaa vielä ukostaa, mutta lauantaista eteenpäin on ennustettu auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta ja noin kolmenkymmenen celsiusasteen lämpötiloja.

Juhannus saa ulkomailla asuvan ikäviöimään Suomea, mutta olen aika varma, että se toimii myös toisinpäin. Kun myöhemmin asumme taas Suomessa, kaipaan tähän aikaan vuodesta aika varmasti Amerikkaa.

Macy's fireworks and Manhattan skyline in New York seen from Brooklyn Bridge Park

Viimevuotinen itsenäisyyspäivän ilotulitus New Yorkissa

”Koska häät pidetään?”

Amerikkalaiset eivät harrasta pitkiä kihlauksia. Kun viittaan Samuliin sanalla sulhanen, minulta kysytään aina, koska häät ovat. Kysyjiä kummastuttaa, kun kerron, että tähtäämme kesään 2018.

”Ei meillä ole mikään kiire naimisiin”, aloitan aina, ja näen ihmetyksen kysyjän silmissä.

”Haluamme pitää häät Suomessa, koska sukulaiset ja lähes kaikki ystävämme ovat siellä, ja on ihan hirveän paljon helpompaa järjestää häitä Suomessa sitten, kun asumme taas siellä.”

Siinä vaiheessa kysyjä yleensä raapii päätään, mutta hänen silmiinsä syttyy edes jonkinmoinen ymmärryksen valo – tai ainakin hän tajuaa, että olisi kohteliasta teeskennellä ymmärtäneensä selityksen.

Joskus jatkan vielä, ettei suomalaisessa kulttuurissa ole mitenkään tavatonta olla kihloissa pitkään. Se yleensä rauhoittaa kysyjän. Kaikkihan tietävät, että ulkomaanelävillä on kummallisia tapoja. Ei niitä onneksi tarvitsekaan ymmärtää.

Getting engaged in Boston

Kulttuuriero Suomeen on todella iso. Suomessa muistan parikymppisenä miettineeni, ettei ystävien kihlausuutisista voinut vielä päätellä mitään siitä, mistä oli kysymys.

Jotkut menivät kihloihin ja alkoivat heti suunnitella häitä. Toiset kihlautuivat ilmaistakseen toisilleen ja muulle maailmalle sitoutumistaan toisiinsa ja päätöstään mennä jonain päivänä naimisiin, mutta eivät aikoneet edetä siitä pidemmälle vielä pitkään aikaan. Kolmansille kihlaus oli itsessään riittävä tapa sitoutua toisiinsa loppuelämäksi, kun avioliittoinstituutio ei tuntunut itselle sopivalta.

Aina kihlausuutista ei edes tullut. Ainakin yksi ystäväpariskuntani jätti piti sitä turhana välivaiheena ja siirtyi avoliitosta suoraan naimisiin.

Täällä kihlaus tuntuu olevan aina hääjärjestelyjen lähtölaukaus, ja kihlaukset kestävät muutamasta kuukaudesta vuoteen tai korkeintaan puoleentoista.

Se on toki yleistä Suomessakin. Jos asuisimme juuri nyt Helsingissä emmekä Bostonissa, se olisi varmaan ollut sitä meillekin.

Minulle on kuitenkin hyvin tärkeää paitsi viettää häät Suomessa myös asua Suomessa niitä järjestäessämme.

Haluan jakaa perheeni ja vanhojen, rakkaiden ystävieni kanssa paitsi itse hääpäivän myös häiden odottamisen ja valmistelemisen. Haluan nauttia tärkeän päivän odotuksesta yhdessä heidän kanssaan ja tukeutua heihin, jos järjestelyt stressaavat.

Niin täälläkin kyllä tehdään: vietetään polttareita ja morsiuskutsuja, kokoonnutaan yhteen askartelemaan hääkoristeita tai vieraille jaettavia muistolahjoja.

Ehkä amerikkalaiset eivät ole ymmärtäneet minua siksi, että olen sanonut häiden järjestämisen olevan helpompaa Suomessa asuessa. Se on täysin totta, mutta amerikkalaisten voi olla sitä vaikea ymmärtää.

Täällä vietetään paljon niin sanottuja lomakohdehäitä (destination wedding). Niiden idea on, että hääpari valitsee hääpaikakseen minkä tahansa itselleen mieluisan lomakohteen, johon sekä he että häävieraat matkustavat häitä viettämään.

Paikan päällä tehtävät järjestelyt ulkoistetaan tällaisissa tapauksissa ilmeisesti usein hääsuunnittelijalle. Siksi amerikkalaisesta voi tuntua oudolta ajatukselta, että häiden järjestäminen Suomeen olisi Bostonista käsin hankalaa.

Puerto Rico Vieques natural beach

Puerto Rico on suosittu lomakohdehääpaikka. Trooppisista rantaparatiisihäistä haaveilevalle amerikkalaiselle se on hyvä valinta, koska se kuuluu Yhdysvaltoihin ja sinne on siksi helppoa ja suhteellisen edullista matkustaa. Itärannikolla asuville se on myös varsin lähellä kotia. Kuva on Puerto Ricoon kuuluvalta Viequesin saarelta.

Lomakohdehäät ovat mielestäni mielenkiintoinen konsepti. Sellaisten järjestäminen käy järkeen varsinkin siinä tapauksessa, että monet häävieraista joutuisivat joka tapauksessa matkustamaan häiden takia kauas kotiseudultaan.

Amerikkalaisten lyhyet lomat vaikuttavat varmasti siihen, että lomakohdehäistä on tullut täällä niin suosittuja.

Jos vuosilomaa on vaikkapa viikko, yhdenkin lomapäivän käyttäminen läheisen häihin pääsemiseksi vaikuttaa koko vuoden lomasuunnitelmiin dramaattisesti. Jos matka häihin on vuoden ainoa lomareissu, on todella ihanaa, jos häät pidetään yhdessä maan viehättävimmistä lomakaupungeista, jossa on aina halunnut päästä käymään – eikä esimerkiksi kurjistuvassa teollisuuskaupungissa, jossa ei ole mitään nähtävää.

Joskus lomakohdehäitä järjestetään kuitenkin myös siksi, etteivät kaikki kutsuvieraat saapuisi paikalle.

Päädyin taannoin juttelemaan häistä ventovieraan amerikkalaisnaisen kanssa, kun odotimme vierekkäin pääsyä ulos lentokoneesta. Hän oli suunnilleen ikäiseni, ja hänen häänsä olivat olleet hiljattain. Ne oli vietetty kotipaikkakunnalla.

”Olisi vain pitänyt järjestää lomakohdehäät”, nainen huokasi minulle. ”Olisi ollut paljon kivemmat juhlat ilman kaiken maailman rasittavia sukulaisia. Lomakohteeseen he eivät varmaan olisi pystyneet tulemaan.”

En oikein tiennyt, mitä sanoa. Minun häähaaveissani on aina ollut kaikkein tärkeintä se, että kaikki minun ja puolisoni tärkeimmät ihmiset pääsisivät juhlimaan päivää kanssamme.

Washington DC, kirsikankukat ja presidentti

Päiväretkeä Washington DC:hen voinee pitää aika onnistuneena, jos onnistuu sen aikana sekä näkemään kaupungin kuulut kirsikankukat että tapaamaan presidentin.

cherry blossoms Washington DC Jefferson Memorial

Sellaisen työmatkan tein toissa viikolla. Presidentti tosin oli Suomen eikä Yhdysvaltojen, kuten tämän maan pääkaupungista puhuttaessa ensimmäiseksi ajattelisi.

Ennen Amerikkaan muuttoani olin kuullut monet kerrat puhuttavan Japanin kirsikankukkajuhlista, mutta vasta tänne tultuani sain tietää, että kirsikankukat ovat suuren juhlan aihe myös Washington DC:ssä.

Tokion pormestari lahjoitti viime vuosisadan alussa Yhdysvaltojen pääkaupungille kirsikkapuita, jotka ympäröivät kaupungin keskustassa muistomerkkien reunustamaa Tidal Basin -tekoallasta. Lahjaa ja Yhdysvaltojen ja Japanin suhteita kunnioitetaan vuotuisella kirsikankukkafestivaalilla, ja suuri määrä ihmisiä matkustaa ihailemaan kukkivia puita.

cherry blossoms Washington DC Tidal Basin Washington Monument

Olin jo joulukuisesta DC:n-vierailustani lähtien haaveillut matkustavani keväällä kaupunkiin kirsikankukkia katsomaan.

Kukkaloisto kestää vain muutamia päiviä, ja matka Japaniin juuri oikeaan aikaan olisi Suomessa asuessa aika hankala järjestää.  Bostonista DC:hen on huomattavasti helpompi matkustaa lyhyelläkin varoitusajalla.

Tänä vuonna kirsikkapuut kuitenkin puhkesivat täyteen loistoonsa viikolla, jolloin matka pääkaupunkiin ei mitenkään mahtunut kalenteriini. Olin jo alistunut ajatukseen, etten pääsisi näkemään niitä, mutta sitten minulle sattuikin tulemaan työmatka  DC:hen.

cherry blossoms Washington DC me at Tidal Basin Jefferson Memorial

Presidentti Sauli Niinistö oli Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman isännöimässä ydinturvakonferenssissa, ja minulle myönnettiin hänen kanssaan kahdenkeskinen haastattelu.

Olin ainoa suomalaistoimittaja, joka oli tuona päivänä saamassa presidentiltä oman haastattelun, ja olin tietysti siitä todella innoissani. Innostustani matkasta ei lainkaan vähentänyt se, että oli mahdollista, että pääsisin samalla reissulla näkemään kirsikankukkiakin.

Matkani oli viikon sen jälkeen, kun puiden kukkiminen oli saavuttanut huippunsa. Oli täysin tuurista kiinni, ehtisivätkö kaikki herkät kukat pudota puista jo siihen mennessä, kun saapuisin kaupunkiin.

Minulla on kuitenkin usein aika hyvä onni. Säät suosivat siinä määrin, että kun pääsin Tidal Basinin luo, kukkia oli vielä aika hyvin jäljellä, vaikka monet niistä olivatkin jo pudonneet.

Cherry Blossoms Washington DC

Sää oli ihana, ja ehdin nautiskella kukkivasta kaupungista muutaman tunnin ennen kuin oli aika valmistautua illan haastatteluuni presidentin kanssa.

Haastattelukin meni mitä mainioimmin. Sen jälkeen koitti matkan stressaava vaihe, kun aloin kiireellä kirjoittaa juttuja samalla, kun tein matkaa lentokentälle ja lensin kotiin.

Tein presidentin haastattelusta Suomen aamuun nettijutun, jonka voi lukea täältä. Lisäksi kirjoitin seuraavan päivän lehtiin pidemmän juttupaketin, jonka pääsee lukemaan täältä.

Kaikkien tekstien piti olla valmiina Suomen aamupäivään mennessä, ja päätin lopulta kirjoittaa kaiken valmiiksi ennen kuin menisin nukkumaan. Työpäivästä tuli todella pitkä, mutta onneksi päivä oli myös kaiken vaivan arvoinen.

Matkailukonferenssi naisille

Los Angelesin lähelle Irvineen kokoontuu tämän viikon lopulla satoja matkustamiseen intohimoisesti suhtautuvia naisia.

Matkailevien naisten verkosto Wanderful järjestää vuosittain eri puolilla Yhdysvaltoja naisille suunnatun matkailukonferenssin, Women in Travel Summitin. Ohjelmassa on puheenvuoroja matkabloggaajille, pienyrittäjille ja muuten vain intohimoisille matkaajille – ja paljon muuta yhteistä tekemistä, jotta osallistujat tutustuisivat toisiinsa.

Mainitsin Wanderfulista jo aiemmin JFK-museovierailusta kertovassa kirjoituksessani. Verkosto on minulle hyvin tärkeä. Sen tapaamisissa tunnen olevani omieni joukossa tavalla, jota en odottanut uudessa kotimaassa näin nopeasti kokevani.

Kun kuulin syksyllä uusien ystävieni järjestävän keväälle konferenssia, halusin heti mukaan. Ajattelin opiskeluaikojen konferenssimatkoja opiskelukavereiden kanssa ja sitä, miten paljon paremmin tutustuimme toisiimme noilla matkoilla kuin kotikaupungissa.

Halusin myös tuntea olevani osa paitsi Bostonin Wanderful-yhteisöä myös laajempaa Wanderful-verkostoa kokonaisuudessaan. Ystäväni kuvailivat viime vuoden konferenssia hyvin yhteisölliseksi ja lämminhenkiseksi.

Vasta myöhemmin aloin innostua myös varsinaisesta konferenssiohjelmasta. Puhujina on muun muassa menestyneitä amerikkalaisia matkabloggaajia ja matkajournalisteja, jotka ovat pystyneet tienaamaan isoja summia matkakirjoittamisellaan.

En kuvittele, että heidän oppinsa olisivat suoraan sovellettavissa Suomeen, mutta uskon voivani oppia heiltä paljon juuri siksi, että he elävät niin erilaisessa maailmassa kuin me suomeksi kirjoittavat.

Konferenssi ei ole vielä alkanut, mutta ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että konferenssin sosiaalinen puoli tulee vastaamaan odotuksiani. Konferenssin osallistujien keskustelut sosiaalisessa mediassa huokuvat juuri sellaista samaa perhettä olemista, mitä toivoin saavani kokea.

Lisäksi tämä matka on tarjonnut minulle mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä Bostonin Wanderful-ryhmästä minulle läheisimmäksi tulleen ystäväni Saran kanssa. Tulimme molemmat Kaliforniaan jo vähän ennen konferenssia osin työ- ja osin vapaa-ajanmatkalle, ja vietimme tänään päivän kapuamalla Griffith Parkissa olevalle kukkulalle, josta on upeat näköalat joka puolelle kaupunkia.

Konferenssin jälkeen Saralla ja minulla on vielä luvassa toinen yhteinen matkapäivä, jonka aikana aiomme kierrellä autolla Los Angelesin eteläpuolella ennen kuin palaamme yölennolla Bostoniin.

Lähipäivien kuulumisiani voi seurata Instagramista ja Twitteristä. Blogia ehdin mitä todennäköisimmin päivittää seuraavan kerran vasta kotiin palattuani.

Holding the Hollywood sign view from Griffith park trails LA Los Angeles California

Hollywood-kyltti näkyy erityisen hyvin Griffith-observatorion luota. Se on silti niin kaukana, että se näyttäää käteen sopivalta.

New York My Way

Suhteeni New Yorkiin on hyvin erilainen kuin useimpiin paikkoihin, missä olen elämäni aikana käynyt. Minulle on tyypillistä käydä kussakin kohteessa vain kerran ja suunnitella matkani huolella useita kuukausia etukäteen varmistaakseni, että näen ja koen paikan päälle päästyäni kaikki minulle tärkeimmät asiat.

New Yorkissa olen käynyt jo viidesti – mutta en kertaakaan niin, että olisin päässyt suunnittelemaan matkan hyvissä ajoin etukäteen mieleni mukaiseksi.

Tästä seuraa, etten ole kertaakaan päässyt tekemään yhtä asioista, jotka ensivierailustani saakka aivan erityisesti olen halunnut New Yorkissa kokea: vierailemaan Vapaudenpatsaan asuttamalla Liberty Islandilla ja kiipeämään patsaan kruunuun.

Statue of Liberty New York

Tämän lähemmäs Vapaudenpatsasta en koskaan ole päässyt, ja näin kaukaa katsottuna se ei tee niin suurta vaikutusta kuin toivoisin.

Ensimmäiset kaksi kertaa kävin kaupungissa teini-ikäisenä: kerran vanhempieni kanssa ja kerran EF-kielimatkayrityksen kilpailussa voittamallani matkalla. Tuohon aikaan en vielä harrastanut matkojen suunnittelemista. Menin vain iloisena vanhempieni ja palkintomatkanjärjestäjien mukana mihin ikinä he halusivat minut viedä.

Loput kolme matkaa olen tehnyt nyt Bostonissa asuessani. Yksi oli alle vuorokauden mittainen työmatka, jonka aikana en tehnyt muuta kuin töitä. Yksi oli Samulin ja minun viimevuotinen miniloma itsenäisyyspäiväviikonloppuna, jonne päätimme lähteä lyhyellä varoitusajalla. Kolmannen reissun tein toissa viikolla Suomesta kylään tulleiden ystävieni kanssa, ja silloin keskityimme tekemään heille tärkeimpiä asioita.

Toissaviikkoisen reissun innoittamana aloin viimein suunnitella minulle ja Samulille uutta New Yorkin -viikonloppureissua ensi kesälle. Nyt pääsin vihdoin miettimään, mitä kaikkein mieluiten haluaisin kaupungissa nähdä ja kokea, kun kaikkialle on vielä lippuja tarjolla.

Aivan ensimmäiseksi varasin meille liput Vapaudenpatsaan kruunuun. Ne myydään loppuun useita kuukausia etukäteen – varsinkin viikonloppujen osalta ja kesäkuukausille. Nyt maaliskuun alussa viikonloppulippuja oli vielä hyvin tarjolla heinäkuulle ja siitä eteenpäin, mutta kesäkuun viikonloput olivat jo hyvin pitkälle loppuunmyytyjä.

Sitten ostin liput One World Trade Centeriin, kaksoistornien raunioille rakennettuun pilvenpiirtäjään. Niitäkin oli vielä hyvin tarjolla heinäkuulle, ja sain meille liput sellaiseen kellonaikaan, että meidän pitäisi ehtiä näköalatorniin auringonlaskua katsomaan.

One World Trade Center Tower New York

One World Trade Centerin torni

Nämä kaksi ohjelmanumeroa ovat loistoesimerkkejä siitä, miksi minulle on tärkeää suunnitella matkoja hyvissä ajoin etukäteen.

Ymmärrän hyvin, ettei kaikkia matkailijoita edes kiinnosta tehdä juurin niitä asioita, jotka ovat valtavan suosittuja ja myydään loppuun pitkälti etukäteen. Itse koen kuitenkin, että suositut nähtävyydet ja retket ovat usein suosittuja hyvästä syystä.

Minulla kai vain sattuu olemaan sillä lailla tavallinen maku, että matkojeni kohokohdat ovat usein samoja, jotka moni muukin on nimennyt oman lomansa huippuhetkeksi.

Murmelipäivän tarina

Groundhog Day Punxsytawney 2016 Phil promises early spring close up of phil

En voinut aiemmassa murmelipäiväpostauksessani kertoa kovin paljon itse tapahtumasta, sillä olin kirjoittamassa siitä lehtijutun. Nyt Lännen Medialle tekemäni juttu on julkaistu, ja voin jakaa teidän kanssanne tarinani Murmelipäivästä.

groundhog day punxsytawney 2016 Phil promises early spring surrounded by inner circle

Valitettavasti tekstiäni oli jouduttu lyhentämään, ja sen loppu oli jätetty kokonaan pois. Teille haluan kuitenkin tarjota tarinan kokonaisena, sellaisena kuin sen kirjoitin. Alla on linkki tiedostoon, josta pääsette lukemaan jutun kuvineen sellaisena, kuin se julkaistiin Satakunnan Kansassa. Sen alla on tekstin loppuosa, joka lehdistä jouduttiin karsimaan.

Murmelipäiväjuttuni Satakunnan kansan sivuilla

Tekstin loppu:

Kun Philin ennustus on luettu, kansa kaikkoaa Murmelikukkulalta nopeasti.

Vain innokkaimmat jäävät jonottamaan pääsyä lavalle päästäkseen poseeraamaan valokuvassa Philin ja tapahtuman järjestäjien, smokkeihin ja silinterihattuihin pukeutuneiden Sisäpiiriläisten kanssa.

Kylän keskustassa ohjelma jatkuu vielä pitkälle iltapäivään. Käsityöläiset myyvät matkamuistoksi murmelihattuja ja puisia pihakoristemurmeleita. Historiallinen seura ajeluttaa matkailijoita traktorin kärryssä heinäpaalien päällä ihailemassa kylän arkkitehtuuria.

Kerhotalon elokuvateatterissa voi käydä katsomassa Päiväni Murmelina -elokuvan.

Ennen pitkää väsymys kuitenkin voittaa innokkaimmatkin murmelijuhlijat. Kohta Punxsutawney on taas oma unelias itsensä.

On tullut aika odottaa kevättä. Onneksi Phil on perimätiedon mukaan aina oikeassa. Kevät ei siis ole kaukana.

Hayride in Punxsytawney on Groundhog Day

Elvis elää ketjumotellissa ja muita tarinoita Memphisistä

Aidonkokoinen Elvis-patsas tervehtii vieraita sisääntuloaulassa. Seinät ovat täynnä Kuninkaan levyjä, levynkansia ja muita muistoesineitä. Nyt ei kuitenkaan olla Elvis-museossa vaan halvassa ketjumotellissa.

Elvis lives in Days Inn Graceland Memphis Tennessee

Odotin Memphisin-matkalta Elvis-tunnelmointia, mutta en osannut arvata, että se alkaisi jo ensimmäisen yön majapaikassani. Olin valinnut Days Inn -ketjun motellin yksinkertaisesti sillä perusteella, että se oli iltalennolla kaupunkiin saapuvan matkaajan kannalta parhaassa mahdollisessa paikassa: ihan lähellä lentokenttää ja aivan Elviksen Graceland-kartanossa toimivan museon vieressä.

Elvistely ei loppunut sisääntuloaulaan. Uima-allas oli kitaran muotoinen. Huonettani koristivat Kuninkaan kuvat. Yleisissä tiloissa soi tietystikin Elviksen musiikki.

Elvis guitar shaped swimming pool in Days Inn Graceland Memphis Tennessee

Elättelin toiveita, että tapaisin matkani aikana henkeen ja vereen Elviksestä innostuneita faneja, mutta valitettavasti sekä motellissa että itse Gracelandissa näkemäni ihmiset vaikuttivat kaltaisiltani tavallisilta turisteilta. Kukaan ei kulkenut ympäriinsä Elvis-henkisessä asussa tai pyörtynyt onnesta päästessään töllistelemään Kuninkaan kotia.

Gracelandin sisustus oli hyvin erikoinen. En voi väittää, että kartano olisi mielestäni ollut erityisen viihtyisä, mutta yhtä kaikki oli hauskaa päästä näkemään se.

Elvis Graceland living room Memphis Tennessee

Elvis Graceland billiard room Memphis Tennessee

Elvis Graceland tv room Memphis Tennessee

Suurimman vaikutuksen minuun teki autonäyttelyssä esillä oleva vaaleanpunainen Cadillac. Innostun harvoin autojen ulkonäöstä, mutta tämä auto sykähdytti vaaleanpunaista rakastavaa sieluani todella.

Elvis pink Cadillac in Graceland car museum Memphis Tennessee

Jokaisesta museon osasta oli uloskäynti lahjatavaramyymälän kautta. Elvis-krääsän ihmettely oli aluksi viihdyttävää, mutta ennen pitkää se alkoi pursua korvista. Amerikkalaiset jos ketkä osaavat tuotteistamisen, ja erilaisia Elvis-tuotteita tuntui olevan loputtomasti.

Elvikseen kyllästyttyäni suuntasin keskustaan, josta olin varannut majoituksen kahdeksi jäljellä olevaksi yöksi. Siellä minua kiinnostivat mustien amerikkalaisten ihmisoikeustaistelusta kertova kansalaisoikeusmuseo, vanhanaikaisen näköiseksi kunnostettu Beale Street -katu livemusiikkiklubeineen ja alueen musiikkihistoriaan liittyvät museot.

Onnistuin käyttämään kansalaisoikeusmuseossa viisi tuntia. Loppuvaiheessa tuntui, että pääni räjähtäisi tiedosta.

Useimmat museovieraat suoriutuvat käynnistään toki paljon lyhyemmässä ajassa, mutta minusta tuntui tärkeältä yrittää ihan tosissaan opetella ja ymmärtää uuden kotimaani historiaa ja nykypäivää mustien yhteiskunnallisen aseman näkökulmasta, ja Memphisin museo on tietääkseni maan paras paikka siihen.

Museo on pystytetty taloon, jossa Martin Luther King Jr salamurhattiin. Talo oli siihen aikaan hotelli, jossa King yöpyi. Siellä pääsee näkemään huoneen, jossa hän vietti elämänsä viimeiset tunnit ja parvekkeen, jolla hän seisoi kohtalokkaan luodin osuessa häneen.

Balcony Martin Luther King Jr was shot in Civil Rights Museum Memphis Tennessee

Musiikkimuseoista Rock and Soul Museumista ja Sun Studiosta en saanut läheskään yhtä paljon irti, mutta olen varma, että musiikista ja musiikin historiasta kiinnostuneille ne ovat hyvin antoisia vierailukohteita.

me and Elvis's microphone at Sun Studios Memphis Tennessee

Sun Studiolla sai kokeilla Elviksen mikrofonia

Livemusiikin kuuntelu Beale Streetillä sen sijaan oli hauskaa. Minulle on tyypillistä suunnitella matkani yksityiskohtaisesti jo ennakkoon, mutta tätä osuutta en ollut suunnitellut, vaan kuulin sattumanvaraisia artisteja sattumanvaraisesti valituissa paikoissa. Varsinkin viimeisellä klubilla oli tosi hyvä tunnelma.

Memphisin-retkeni päätteeksi päädyin paikkaan, joka istui hyvin ajatukseeni matkustaa jännän ja oudon äärelle: kenties maailman kummallisimpaan pyramidiin.

Kaupungin keskustassa on valtava lasiseinäinen pyramidi, joka rakennettiin alun perin urheilutapahtumia ja konsertteja varten mutta joutui myöhemmin eläkkeelle, kun kaupunki sai uuden, isomman urheiluareenan. Nyt pyramidissa majailee Pro Bass Shops -erätarvikeliike, ja sinne on rakennettu suoranainen elämyspuisto.

Lasipyramidin sisällä virtaa jokia ja tönöttää puunrunkoja. Joissa ja lammikoissa elää oikeita kaloja ja jopa lauma alligaattoreita. Yhdellä pyramidin laidalla ryhmä täytettyjä eläimiä kiipeilee kallioilla.

Bass Pro Shops Pyramid Memphis Tennessee

Tämän kaiken keskellä on myynnissä erävarusteita, leluja ja muutakin sekalaista tavaraa. Pyramidissa on myös keilahalli, ampumarata, ravintola ja näköalatorni.

Bass Pro Shops Pyramid Memphis Tennessee

Sain taas lisää vahvistusta hypoteesilleni, että monet maailman kummallisimmista asioista tapahtuvat Yhdysvaltojen rajojen sisäpuolella.

Suuri Etelävaltioiden kiertomatka

Kaksi viikkoa sitten lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni matkaan ilman paluulippua ja vailla kattavaa matkasuunnitelmaa. Nyt paluulippu on viimein ostettu, ja suunnitelmani ovat muutenkin täsmentyneet huomattavasti sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin matkareitistäni.

Päivitettynä matkakarttani näyttää tältä:

Kartta Yhdysvallat Murmelipäivä Map US Groundhog Day Punxsutawney Pennsylvania Elvis Memphis Tennessee Mardi Gras New Orleans Mobile Alabama Houston Texas Teksas Atlanta Savannah Georgia Charleston South Carolina Etelä-Carolina Charlotte North Carolina Pohjois-Carolina

Matkatoimistojen nimeämistyyliä mukaillen päätin alkaa kutsua reissuni Murmelipäivän jälkeistä osuutta Suureksi Etelävaltioiden kiertomatkaksi. Mukana ovat jossain muodossa kaikki Etelävaltiot Kentuckya lukuun ottamatta.

Osaan osavaltioista olen tehnyt vain lyhyen piipahduksen.

Pohjois-Carolinan Charlottessa pääsin käymään lennonvaihdon yhteydessä matkalla Punxsytawneystä Memphisiin. Arkansasissa oli helppo käväistä Memphisistä käsin, sillä valtaosin Tennesseessä sijaitseva kaupunki jatkuu lännessä naapuriosavaltion puolelle.

Mississipin halki ajoin junalla.

New Orleansista käsin tein päiväretken Alabaman Mobileen, jota Globe Called Home -blogin Jenni oli suositellut.

Old meets new in Mobile Alabama

Ennakkoon suunnittelemani osuuden jälkeen jatkoin lyhyelle työmatkalle Teksasin Houstoniin. Sen jälkeen piipahdin omaksi ilokseni Tuulen Viemää -maisemissa Atlantassa Georgiassa.

Nyt olen bussissa matkalla Georgian rannikkokaupunkiin Savannahiin. Sen jälkeen ohjelmassa on vielä Etelä-Carolinan Charleston. Niissä suurin osa ajasta kuluu työn merkeissä.

Tarkoitukseni on kirjoittaa matkan eri vaiheista vielä omat erilliset blogipostaukset, mutta toistaiseksi siihen ei ole vielä ollut tilaisuutta, kun kirjoittamiseen liikenevä aika on pitänyt käyttää töiden tekemiseen.

Kotiin Bostoniin palaan perjantai-iltana.

Boston tuntuu tämän matkan jälkeen varmasti vielä paljon enemmän kodilta kuin tähän saakka. Olen päässyt näkemään hyvin erilaista Amerikkaa, ja vaikka olen pitänyt monista matkakohteistani kovasti, en asuisi missään niistä mieluummin kuin Bostonissa.

Mahtava Murmelipäivä

Murmelipäivä oli juuri niin ikimuistoinen kuin toivoin.

Saavuttuani Punxsytawneyn murmelikylään lähdin ensimmäiseksi etsimään mahdollisimman hulvatonta hattua. Kiersin läpi Murmelipäivän kunniaksi järjestetyt useat käsityömarkkinat ja murmelikrääsään keskittyvät matkamuistokaupat. Haaveissani siinsi murmelipehmolelua muistuttava hattu, jossa pääni tulisi murmelin pään sisään.

Kaupungin päämatkamuistokaupasta löysin päähineen, joka oli hyvin lähellä kuvittelemaani, vaikka pään paikka olikin murmelin vatsassa. Ostin sen, vedin sen saman tien päähäni ja lähdin tyytyväisenä tutkimaan, mitä muuta kylällä oli meneillään.

My Groundhog Day hat Punxsytawney Pennsylvania

Hatusta seurasi paljon hyvää. Kaikkein olennaisinta oli, että sain sen ansiosta uuden ystävän.

Suunnilleen ikäiseltäni vaikuttanut nainen tuli keskustassa juttelemaan minulle ja kertoi harkinneensa täsmälleen saman päähineen ostamista mutta päätyneensä maltillisempaan murmelilogolla varustettuun pipoon. Hänkin oli yksin matkassa, ja päätimme mennä yhdessä paikalliseen hampurilaispaikkaan lämmittelemään.

Näin tutustuin Valerieen, ja siitä lähtien olimme erottamattomat aina siihen saakka, kun tuli aika lähteä Punxsytawneysta. Osoittautui, että olemme täsmälleen samanikäisiä, suhtaudumme molemmat matkustamiseen intohimoisesti, arvostamme kumpikin yksin matkustamista – ja olimme aikeissa heittäytyä Murmelipäivän pyörteisiin täysillä ja selvin päin.

Olimme kumpikin suunnitelleet yöpyvämme kunnan kerhotilan lattialla, jossa majapaikattomat murmelimatkalaiset voivat kahdeksan dollarin maksusta majailla joko lattialla tai elokuvateatterin penkeillä. Kaupan päälle pääsi halutessaan katsomaan elokuvateatterissa tapahtuman nimikkoelokuvankin, joka esitettiin iltayhdeltätoista alkaen.

Kerhotilan kioskia pyörittänyt nainen oli huippuystävällinen, kuten muutkin paikalliset. Valtava innostuksemme lämmitti hänen sydäntään ja hän mainitsi tuntevansa läheisesti yhden mystisistä Sisäpiiriläisistä, Murmelipäivän järjestäjistä.

Hän laittoi ystävälleen viestin ja pyysi tätä tulemaan tervehtimään meitä. Parhaassa tapauksessa Sisäpiiriläinen voisi antaa meille VIP-passit, joiden ansiosta pääsisimme ihan lavan reunalle.

Pompimme innosta kuin teinitytöt Robinin keikalla ja odotimme jännittyneinä, saapuisiko Sisäpiiriläinen paikalle.

Hän saapui! Dan McGinley, Sisäpiirin koodinimeltään Moonshine, oli nuorimmasta päästä murmelipäivän järjestäjiä, arviolta meidän ikäisemme. Hän kohotti meille silinterihattuaan kuin taikuri ikään ja pudotti hatusta käsiimme himoitut VIP-passit.

Pyysimme Moonshinen nimikirjoituksen Murmelipäivän ohjelmalehteen, jossa on erikseen kaikkien Sisäpiiriläisten kuvat ja tilat nimikirjoitusten keräämiseen. Lisäksi otimme tietysti ryhmäselfien.

posing with Moonshine the Inner Circle Member of Groundhog Day Punxsytawney Pennsylvania

Moonshinen lähdettyä pompimme ja hihkuimme lisää. Kioskin rouvaa varmasti huvitti salassa aika paljon moinen julkkiksenpalvonta, joka kohdistui hänen lapsesta saakka tuntemaansa naapurinpoikaan.

Huvittuneisuus oli kuitenkin varmasti täysin hyväntahtoista: paikallisille Murmelipäivä on hyvin tärkeä, ja he selvästi arvostavat vieraita, jotka ottavat siitä kaiken ilon irti.

VIP-passien ansiosta uskalsimme laitttaa herätyskellon soimaan vasta puoli kolmelta aamulla ja matkustaa Murmelimäelle kolmelta lähtevällä ensimmäisellä bussilla.

Ilman passeja olisimme kävelleet paikalle ollaksemme perillä mäellä jo ennen kolmea, jolloin portit avataan ja tapahtuma alkaa. Olin lukenut blogeista ja lehtijutuista, että porttien avautuessa paikalla saattaa olla jo useamman sadan ihmisen joukko odottamassa sisäänpääsyä.

groundhog hat and vip pass at Groundhog Day Punxsytawney Pennsylvania

VIP-passin ja hienon murmelihatun omistajan on helppo hymyillä.

Löysimme kohtalaisen lämpimät paikat elokuvateatterin kokolattiamattoon verhotulta lattialta valkokangaskorokkeen edestä. Val yritti nukkua, mutta minulla ei ollut siihen mahdollisuutta. Minulla oli töitä.

Työni eivät liittyneet mitenkään Murmelipäivään.

Sattui nimittäin niin, että kaikista maailman päivistä juuri tuona päivänä käynnistyi Yhdysvaltojen presidentinvaalien esivaalikierros. Iowan osavaltiossa pidettiin pitkin iltaa vaalikokouksia, jotka määrittäisivät Iowan valinnat sekä demokraattien että republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Olin luvannut tärkeälle asiakkaalle, että seuraisin vaaliuutisia netistä ja kirjoittaisin tuloksista analyysin heti niiden varmistuttua. Tulokset tulisivat USA:n illalla juuri sopivasti niin, että ehtisin tehdä analyysin Suomen aamuksi suomalaisille aamutoimien lomassa älypuhelimesta luettavaksi.

Toivoin tulosten tulevan yhdeksän maissa. Se oli kuitenkin turhan optimistista. Kun Päiväni Murmelina alkoi yhdeltätoista pyöriä selkäni takana, tilanne oli vasta hädin tuskin siinä määrin selvillä, että olin päässyt kirjoittamisen alkuun.

Kirjoitin sinä yönä lopulta kaksi erillistä analyysiä erittäin kiinnostavista vaalikäänteistä – samalla, kun ympärilläni kuorsasi sekalainen joukko ihmisiä makuupusseissa ja Bill Murray yritti valkokankaalla epätoivoisesti päästä pakoon toistuvasta päivästään.

Olen ennenkin tehnyt töitä omituisissa tilanteissa ja olosuhteissa, mutta tämä oli absurdein työkokemus koskaan.

Journalist Phantastic Phil statue in Punxsytawney Pennsylvania

Toimittaja on aina toimittaja. Kuvan journalisti ei ole suomalaisittain sopuli vaan tietystikin Punxsytawneyn malliin murmeli. Kaupunki on täynnä murmelipatsaita. Tämä on Punxsytawney Spirit -lehden toimituksen edessä.

Demokraattien tulokset venyivät ja venyivät. Hillary ja Bernie olivat niin tasoissa, ettei voittajaa vain voinut julistaa, ennen kuin kaikki äänet olisi laskettu. Ehdin jopa katsoa elokuvan lopun odotellessani, että pääsisin aloittamaan jälkimmäisen jutun kirjoittamisen.

Sain jutun lopulta valmiiksi kymmenen minuuttia ennen kuin Valin herätyskello soi. Oli aika lähteä odottamaan Murmelia!

Kun pääsimme Murmelimäelle, luin puhelimestani sähköpostit, sillä odotin tärkeää viestiä. Se oli tullut ja sisälsi hyviä uutisia: eräs asiakkaani oli luvannut ostaa minulta jutun Murmelipäivästä!

Tämän blogikirjoituksen kannalta uutinen valitettavasti merkitsee sitä, etten voi kuvailla tässä postauksessa itse tapahtuman kulkua samaan tapaan, kuin muuten kuvailisin. Joudun säästämään havaintoni ja paikalle tulleiden ihmisten kanssa käymäni keskustelut materiaaliksi juttuani varten, enkä voi julkaista niitä muualla.

Lupaan jakaa juttuni kanssanne sitten, kun se on julkaistu. Siihen menee kuitenkin vielä muutamia viikkoja. (Lisäys jälkikäteen: Murmelipäivästä kirjoittamani juttu on nyt luettavissa täällä.)

Nyt voin kertoa vain, että saimme Valin kanssa VIP-passeillamme todella hyvät paikat ja että aika kului yllättävän nopeasti aamua ja Murmelia odottaessa.

Dancing on the Groundhog stage on Groundhog Day in Punxsytawney Pennsylvania.jpg

Vip-passilla pääsi hetkeksi tanssimaan viralliselle Murmelilavalle. Takanamme näkyvää mainostaulua käyvät turistit valokuvaamassa ympäri vuoden, mutta vain harvat ja valitut ovat saaneet tanssia sen edessä itse juhlallisuuksien aikana.

Tapasimme muitakin Sisäpiiriläisiä ja saimme lisää nimikirjoituksia.

selfie with Inner Circle Member at Groundhog Day Punxsytawney Pennsylvania.jpg

Kokonaisuudessaan kokemus oli juuri niin yhteisöllinen, hulvattoman absurdi ja upea kuin odotinkin.

Lentokentällä minulta kysyttiin, aionko tulla ensi vuonna uudestaan, vai oliko tämä kerran elämässä -kokemus. Vaikka asuisin Amerikassa pysyvästi, kallistuisin luultavasti jälkimmäisen kannalle.

Yksi Murmelipäivä oli mahtavaa kokea, mutta saattaisi tuntua jo vähän liikaa Bill Murrayn painajaiselta.

Matka jännän äärelle, osa 2: Elvistä ja karnevaaleja

Lupasin aiemmassa Murmelipäivästä kertovassa postauksessani kirjoittaa kohta lisää helmikuun matkasuunnitelmistani. Lähden maanantaina ainakin kahden viikon kiertomatkalle, joka alkaa Punxsutawneyn Murmelipäivästä ja jatkuu siitä Memphisin kautta New Orleansin Mardi Gras -karnevaaleihin.

Kartta Yhdysvallat Murmelipäivä Map US Groundhog Day Punxsutawney Elvis Memphis Mardi Gras New Orleans

Memphisissä ehdin viettää kaksi kokonaista päivää. Ensimmäiseksi aion tutustua Elviksen Graceland-kartanoon, jossa toimii nykyään Elvis-museo. Haaveilen pääseväni siellä juttusille todellisten Elvis-fanien kanssa, jotka palvovat kuningasta ja ehkä jopa kieltäytyvät uskomasta hänen kuolleen – mutta on tietysti täysin tuurista kiinni, minkälaisia kanssamatkalaisia museoon sattuu minun vierailuni aikana tulemaan.

Paras mahdollisuus nähdä todellisia Elvis-faneja olisi osallistua Elviksen synnyinkylässä Tupelossa vuosittain kesäkuun alussa järjestettäville Elvis-festivaaleille, mutta valitettavasti ne taitavat jäädä minulta tänä vuonna väliin.

Toinen minua erityisesti kiinnostava nähtävyys Memphisissä on rotuerottelun vastaisen taistelun historiaa avaava National Civil Rights Museum. Lisäksi yritän ehtiä käydä ainakin jossakin kaupungin lukuisista musiikkihistoriamuseoista ja ulkoilmamuseohenkiseksi restauroidulla Beale Streetillä.

Memphis on niin lähellä osavaltioiden rajaa, että vaikka suurin osa kaupungista sijaitsee Tennesseessä, kaupunki levittäytyy myös Mississippi-joen yli Arkansasin puolelle. Koska Arkansas ei ole muuten matkahaavelistallani lainkaan, minua houkuttaisi piipahtaa siellä hakemassa osavaltiopiste samaan tapaan kuin käväisin Marylandissä ollessani Washington DC:ssä.

Memphisistä New Orleansiin matkustan junalla Mississippin osavaltion halki. Olen aina pitänyt junamatkoista, joten on mielenkiintoista päästä kokeilemaan junaa myös Amerikassa.

Tämä nimenomainen matka kestää kahdeksan tuntia, joten siitä voi tulla hieman puuduttava, mutta minulla on paikka yläkerran vaunussa ja pääsen toivottavasti ihailemaan ikkunasta Mississippin maaseutua. Se on varmasti hyvin erilaista Amerikkaa kuin mikään, mitä olen nähnyt aiemmilla matkoillani.

New Orleansissa tapaan Samulin ja vietämme yhdessä muutaman päivän miniloman Louisianassa.

New Orleans on minun Amerikka-matkahaavelistani kärkipäässä, ja halusin erityisesti päästä näkemään sen Mardi Gras -karnevaalin aikana.

Mardi Gras eli rasvainen tiistai on Louisianan versio laskiaistiistaista. Louisianalaiset ottavat karnevaalikaudesta kaiken irti: juhliminen jatkuu kuukauden verran loppiaisesta laskiaiseen. Tuona aikana kaupungissa järjestetään lukuisia paraateja ja syödään jatkuvasti erityistä karnevaalikakkua King Cakea.

Juhliminen huipentuu laskiaistiistaihin ja sitä edeltäviin viikonloppuun ja maanantaihin. Silloin nähdään suurimmat paraatit ja kaupunkiin saapuu eniten matkailijoita.

Muissa osavaltioissa kuin Louisianassa asuvien amerikkalaisten yleinen käsitys Mardi Grasista tuntuu olevan, että se on hullu ja villi, ehkä vähän pelottavakin juhla. New Orleansin asukkaat itse puolestaan todistelevat blogeissa ja lehtijutuissa, että suurin osa karnevaalista on lapsiperheille sopivaa harmitonta ilonpitoa. Rietastelu ja ryypiskely keskittyvät heidän mukaansa turistien suosiman French Quarterin alueelle, jossa ei edes kulje paraateja, koska vanhankaupungin kadut ovat siihen liian kapeita.

Pidän todennäköisenä, että paikallisten kuvaukset ovat lähimpänä totuutta. Aika näyttää, minkälaisen käsityksen me Mardi Grasista saamme.

Varmaa on, että kaupunki on tuolloin tupaten täynnä ihmisiä. Laskiaissunnuntaina jotkut menevät jo varhain aamulla varaamaan itselleen kadulta hyvän paikan iltakuudelta alkavaa paraatia varten.

Meidän Mardi Gras matkasuunnitelmamme on ymmpärtääkseni aika epätyypillinen. Ajattelimme nimittäin lähteä viikonlopuksi kokonaan pois New Orleansista ja kierrellä Louisianan maaseutua.

Äkkiseltään voi tuntua kummalliselta jättää vapaaehtoisesti väliin osa hienoimmista paraateista. Tämä saattaa kuitenkin olla ainoa kerta, kun kumpikaan meistä käy Louisianassa, ja osavaltiossa on muutakin kiinnostavaa nähtävää kuin New Orleans.

Arvelen myös, että paraatien katsominen väentungoksessa muuttuu aika nopeasti puuduttavaksi. Niin paljon kuin haluankin nähdä Mardi Grasin, en oikein usko, että nauttisin paraatireitin varrella seisoskelusta erityisen paljon enää neljäntenä peräkkäisenä päivänä.

Mikäli sää sallii, olemme menossa sunnuntaiaamuna suolle kahdeksankymppisen entisen alligaattorinmetsästäjän kanssa, joka vetää nykyään turisteille luontoretkiä. Jos retki toteutuu, olen ihan varma, että saamme siitä paljon enemmän irti kuin yhdestä ylimääräisestä paraatipäivästä.

Muutenkin matkasta tulee paljon monipuolisempi, kun vietämme osan ajasta kaupungin ulkopuolella.

Lisäksi säästämme aika paljon rahaa siinä, ettemme majoitu New Orleansissa kuin kaksi yötä neljästä. Majoitusten hinnat ovat nimittäin luonnollisestikin pilvissä karnevaalin huipentuessa. Halvimmat löytämäni majoitukset lähelläkään New Orleansin keskustaa maksoivat pari sataa yöltä, kun maaseudulla voi yöpyä muutamalla kympillä.

Karnevaaliriemu katkeaa lukemani mukaan kuin seinään, kun kello lyö kaksitoista tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Silloin alkaa vakava paaston aika, jonka vastapainoksi ovat alun perin kehittyneet niin Mardi Gras, Rion sambakarnevaalit kuin Suomen laskiainenkin.

Keskiviikkona kaupunki on autio ja tyhjä. Laskiaistiistain jälkeinen tuhkakeskiviikko on Louisianassa vapaapäivä, joten kaupat ja monet ravintolat ovat kiinni. Useimmat turistit lähtevät heti karnevaalien päättyessä.

Samulikin palaa tuolloin Bostoniin. Minun matkani muuttuu työmatkaksi, jonka seuraavat kohteet ja päivät ovat vielä jossain määrin auki. Palaan niihin myöhemmin, kun tiedän tarkemmin, mitä olen tekemässä.

Luotaantyöntävien motellien maa

Tässä maassa tuntuu olevan todella paljon vastenmielisiä, likaisia motelleja.

Olen yrittänyt etsiä edullista majoitusta tuleville reissuillemme, ja se on välillä todella masentavaa. Yhdessä ja samassa kaupungissa saattaa olla useita kymmeniä muutaman kympin motelleja, joilla on TripAdvisorissa toinen toistaan karmaisevammat arvostelut.

Kun yrittää selvittää, olisiko jokin niistä kelvollinen, joutuu lukemaan synkän tilityksen toisensa jälkeen.

Tyytymättömien asiakkaiden kuvauksista tulevat mieleen amerikkalaisten rikossarjojen kohtaukset, jossa poliisit tekevät rynnäkön motellihuoneeseen epäiltyä jahdatakseen tai murharyhmä kutsutaan motelliin tutkimaan ruumista.

disgusting motel reviews

Kauhutarinoiden seassa on lähes aina hyviäkin arvosteluja, mutta on hirveän vaikea tietää, mitä niistä pitäisi ajatella. Joskus ne ovat väärennettyjä. Joskus ne varmaankin ovat aitoja. On helppo uskoa, että sama halpa motelli voi olla hyvällä tuurilla neutraali kokemus ja huonolla tuurilla painajainen. Tuskin niiden laatu tasaista on.

Yksin matkustaessani en edes harkitse vaihtoehtoja, jotka eivät vaikuta mielestäni riittävän turvallisilta. Minulle on selvää, että maksan yksin matkustavana naisena majoituksesta mieluummin vähän enemmän siitä ilosta, että luotan sekä majapaikan että sitä ympäröivän alueen turvallisuuteen.

Samulin kanssa matkustaessani en kuitenkaan pelkää samassa määrin turvallisuuteni puolesta. Turvattomuus ei kuitenkaan ole epämääräisten majapaikkojen ainoa ongelma. Monet asiakkaat valittavat motellien likaisuudesta.

En ole siisteyden suhteen turhantarkka, mutta haluaisin olla varma siitä, etten nuku edellisen hotellivieraan lakanoissa tai kuivaa itseäni pesemättömään pyyhkeeseen. En haluaisi, että hotellin aulassa olisi virtsalätäköitä.

Olen ollut aika hämmentynyt siitä, että edullisen majoituksen löytäminen tuntuu tässä maassa – ainakin TripAdvisorin mukaan – niin usein edellyttävän nimenomaan sen riskin ottamista, että saattaa päätyä iljettävän epäsiistiin huoneeseen.

Se on minulle uutta, vaikka olen matkustellut Etelämannerta lukuun ottamatta kaikissa maanosissa ja suosinut useimmilla matkoillani edullisia majoitusvaihtoehtoja. Voin yöpyä sängyn kokoisessa komerossa tai nuhjuisessa kopissa. Huoneessani ei ole pakko olla omaa vessaa tai edes ikkunaa. En menetä hermojani, jos langaton netti ei toimi kuin aulassa, ja jos huoneeseen kantautuu paljon meteliä, käytän korvatulppia. Siedän ruman sisustuksen ja rakennuksen yleisen rähjäisyyden. Huono palvelukaan ei pilaa matkaani. Yksittäisen torakan voi aina liiskata.

Mutta haluan puhtaat lakanat. Haluan puhtaan pyyhkeen ja siivotun vessan.

En ole vielä koskaan käyttänyt Airbnbtä, mutta alan kallistua sille kannalle, että se olisi ainakin tässä maassa monilla paikkakunnilla paras edullinen majoitusvaihtoehto.

Motellisiivoajille maksetaan luokattoman huonoa palkkaa, joten ei ole ihme, jos he eivät aina tee parastaan huoneita siivotessaan. Airbnb-huoneen sen sijaan siivoaa varmaankin useimmiten asunnon omistaja, joka saa ylimääräisen huoneen vuokratulot suoraan itselleen. Hänen luulisi siksi piittaavan keskimääräistä motellisiivoojaa enemmän siitä, että asiakkaat antaisivat majapaikalleen ylistävät nettiarvostelut.

Onko teillä, lukijat, kokemusta siitä, miten tässä maassa löytäisi mahdollisimman edullisen majoituksen, jonka siisteys täyttäisi edes minimivaatimukset? Entä oletteko käyttäneet Airbnb:tä Yhdysvalloissa? Kuulisin mielelläni kokemuksianne ja vinkkejänne.

Museoähky pääkaupungissa

Pääsin joulukuun alussa näkemään ensimmäistä kertaa uuden kotimaani pääkaupungin.

White House at Night Washington DC

Minut oli kutsuttu panelistiksi amerikkalaisten koulutustoimittajien yhdistyksen järjestämään konferenssiin. Kirjoitin aikoinaan STT:ssä koulutusaiheista ennen kuin ylenin esimieheksi, ja täkäläinen yhdistys oli saanut minun yhteystietoni etsiessään suomalaista koulutusjournalistia.

Yhteydenotto yhdistyksen varapuheenjohtajalta tuli syyskuussa sattumalta juuri samana päivänä, jona muutin Helsingistä Bostoniin. Hän oli suunnitellut kutsuvansa minut puhujaksi jo ennen kuin tiesi minun olevan muuttamassa tänne. Viesti tuntui hienolta alulta uudelle elämälleni.

US Capitol at night with Christmas Tree Washington DC

Sain myytyä Wahington DC:hen liittyviä lehtijuttuja, ja matkustin kaupunkiin kuudeksi yöksi. Yksi jutuista käsitteli matkailua, joten iso osa sen viikon työstäni oli nähtävyyksien kiertelyä.

Lincoln Memorial Reflecting Pool at night Washington Monument US Capitol Washington DC

DC tunnetaan museoistaan, joita on aivan valtavasti. Lisäksi monet niistä ovat erittäin laajoja. Se teki vierailustani samalla kertaa kiinnostavan että hyvin uuvuttavan.

 

Jefferson Memorial and Washington Memorial at night Washington DC

Ei ollut mitenkään mahdollista nähdä kaikkia museoita tai edes kaikkia kokoelmia niistä museoista, joissa päätin käydä. Yksittäiset kokoelmatkin olivat usein niin monipuolisia, että jouduin hyppäämään osan teksteistä yli.

Minun mielenlaadullani sellainen on raskasta. Minulle tuottaa mielihyvää tehdä asiat kokonaan: lukea kirja alusta loppuun, katsoa televisiosarjan kaikki jaksot, lukea bloggaajan jokainen kirjoitus. Facebookissakin haluaisin nähdä kaikki kavereitteni päivitykset aikajärjestyksessä, jotta voisin lukea ne järjestelmällisesti läpi.

Toivoin monta kertaa, että museot olisivat olleet suppeampia.

Siitä huolimatta niissä kiertely oli antoisaa. Muutaman kuukauden Amerikan-elämän jälkeen olin juuri oikeanlaisessa mielentilassa palauttaakseeni mieleeni tämän maan historiaa.

Fala dog statue at Franklin Delano Roosevelt FDR Memorial Washington DC

Franklin Rooseveltin koira Fala on ikuistettu hänen kanssaan patsaaseen.

 

Museoiden lisäksi tutustuin kaupungin lukuisiin muistomerkkeihin. Kävin myös katsomassa John F. Kennedyn hautaa Virginian osavaltiossa, joka on ihan DC:n naapurissa ja jonne pääsee kaupungista metrolla.

John F Kennedy JFK grave Virginia

Virginiassa sijaitsee myös armeijan päämaja Pentagon. Mutterinmuotoinen valtava rakennus olisi vaikuttavimmillaan ilmasta nähtynä; läheltä katsottuna se näyttää ihan tavalliselta talolta.

Olin lukenut etukäteen nettikeskusteluista, että yksi parhaista paikoista napata mutterista kuva olisi lähettyvillä olevan Sheraton Pentagon City -hotellin ylimmästä kerroksesta, joten suuntasin sinne. Kävelin hotellin aulaan asiakkaan näköisenä ja matkustin hissillä ylimpään kerrokseen.

Päädyin juhlasaliin, jota henkilökunta oli juuri koristelemassa. Ketään ei haitannut, että seisoin hetken ikkunan ääressä ottamassa kuvia.

Pentagon and Air Force Memorial seen from Sheraton Pentagon City
DC:n-vierailuni oli antoisa, mutta olen harvoin ollut yhtä helpottunut matkan päättymisestä kuin tällä kertaa. Nähtävyyksien ahnehtiminen, työnteko ja konferenssi olivat imeneet minusta kaikki mehut.

Sain kuitenkin tehtyä kaiken mitä halusin. Palaisin mielelläni DC:hen vielä, mutta jos siihen ei tule sopivaa tilaisuutta, ei tarvitse harmitella, että jotain olennaista olisi mennyt sivu suun.

Me and Abraham Lincoln at Lincoln Memorial Washington DC

Uudeksivuodeksi Chicagoon

Päätimme lähteä uudeksivuodeksi pienelle kaupunkilomalle. Meillä on silloin paljon juhlittavaa, tuleehan vuodenvaihteessa kuluneeksi vuosi ensitapaamisestamme ja ensisuudelmastamme.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsimme kohteeksi Chicagon. Siellä järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa suuret ulkoilmauudenvuodenjuhlat New Yorkin tapaan.

Alun perin haaveilin New Yorkin -matkasta ja uudestavuodesta Times Squarella. Ennen pitkää sain Samulinkin innostumaan ajatuksesta. Suhteemme alku on muistuttanut niin paljon elokuvaa, että Times Square tuntui juuri oikealta paikalta ensimmäisen vuosipäivän juhlimiseen.

Taustaselvittely osoitti kuitenkin, että uusivuosi maailman ikonisimmalla uudenvuodenaukiolla muistuttaisi oikeassa elämässä äärimmäisen vähän elokuvaa.

Muutama muukin ihminen haluaa nähdä pallon putoavan. Jotta saisi edes kohtalaisen paikan, Times Squarelle pitää mennä noin kolmetoista tuntia ennen vuoden vaihtumista.

Omaa paikkaa täytyy varjella mustasukkaisesti koko ajan. Jos poistuu hetkeksikin, ei pääse enää takaisin.

Kerrospukeutuminen on elinehto, eivätkä lämpimimmätkään naparetkivarusteet varmastikaan suojele kokonaan palelemiselta.

Moni käyttää vaippoja.

Mitä enemmän asiaa ajattelimme, sitä vähemmän romanttiselta ja hohdokkaalta Times Squarella juhliminen vaikutti.

Muualla New Yorkissa emme halunneet uuttavuotta viettää. Se on tähän aikaan vuodesta huonoimmillaan.  Muutenkin kalliit hotellit ja ravintolat nostavat hintojaan tuntuvasti vuodenvaihteessa. Joka paikassa on poikkeuksellisen paljon tungosta.

Chicago pyrkii ymmärtääkseni uudella juhlakonseptillaan houkuttelemaan nimenomaan matkailijoita, jotka haluaisivat Time Squarelle mutta eivät ole valmiita maksamaan itseään kipeäksi hotellista, palelemaan kellon ympäri ja korvaamaan vessakäyntejä vaipoilla päästäkseen sinne.

Ajatus on mielestäni nerokas. Kuvittelisin, että kysyntää olisi paljon.

Menemme siis katsastamaan, minkälaisen juhlatunnelman Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki onnistuu ensi yrittämällä kehittämään.

Chicagon juhlasuunnitelmista voi lukea lisää esimerkiksi tästä NBC:n uutisjutusta.

Kenties Chicagon uudenvuodenjuhlat ovat vielä jonain päivänä kaikkien tuntema käsite, johon nähdään viittauksia valkokankaalla ja tv-ruuduissa. Jos niin käy, on hauska ajatella, että olimme mukana, kun kaikki alkoi.

new year 20142015 in Helsinki

Viime uutenavuotena katselimme Helsingin matalaa silhuettia aavistamatta lainkaan, mitä kaikkea alkava vuosi toisi tullessaan.

Ruskaretki New Hampshireen

foliage at Chocorua Lake New Hampshire travel

En ole koskaan päässyt näkemään Suomen Lapin ruskaa kauneimmillaan. Olen aina asunut maan eteläosassa, eivätkä matkani pohjoiseen ole osuneet oikeaan aikaan.

Täällä asumme lähellä maan arvostetuinta ruska-aluetta. Naapuriosavaltiomme Vermont ja New Hampshire täyttyvät syksyisin turisteista, jotka tahtovat päästä ihailemaan värikkäitä lehtiä.

foliage and a bridge near White Mountains New Hampshire travel

Kuten me suomalaiset hyvin tiedämme, ruskamatkailun ajoittaminen on vaikeaa. Kaunein vaihe kestää vain viikon tai kaksi, ja on hyvin vaikea ennustaa, mille viikolle se tarkalleen ottaen osuu.

Ruska-alueen lähellä asuvalle ongelma ei ole erityisen suuri, koska ruskaretkelle voi lähteä spontaanisti silloin, kun lehdet ovat jo saaneet näyttävimmät värinsä.

foliage leaves on rock at Franconia Notch State Park near Kinsman Falls New Hampshire

Olimme kuitenkin varanneet lokakuulle loman Havaijille siitä huolimatta, että matka osui keskelle ruskasesonkia. Ja niin sitten kävi, että lehdet olivat hienoimmillaan juuri niinä kahtena viikonloppuna, jotka lensimme Havaijin saarelle ja takaisin.

Jouduimme siksi tekemään ruskaretkemme hieman etuajassa, kun vasta osa puista oli päässyt täyteen väriloistoonsa.

foliage near White Mountains New Hampshire travel

Maisemat olivat siitä huolimatta upeita. Mielestäni vihreät puut sopivat kauniisti punaisten ja keltaisten sekaan.

foliage up on the White Mountains New Hampshire travel

Olisi mielenkiintoista päästä näkemään samoja seutuja silloin, kun ruska on huipussaan. Osa puista on ikivihreitä, enkä hahmota, kuinka paljon enemmän punaista ja oranssia metsissä huippuhetkellä on.

Ensi syksynä aiomme pitää lokakuun viikonloput tyhjinä niin, että voimme tehdä uuden ruskaretken juuri silloin, kun netin ruskakartat kertovat hetken olevan oikea.

foliage at Silver Cascade waterfall near White Mountains New Hampshire

Suunnitelmassa on vain yksi hankaluus: New Hampsiressä ei ole riittävästi hotelleja vastaamaan ruskasesongin kysyntään.

Löimme tämän syksyn viikonloppuretkemme suunnitelmat lukkoon vasta perjantai-iltana, ja siedettävän hintaista hotellia oli silloin lähes mahdotonta löytää.

foliage view at Franconia Notch State Park near Kinsman Falls New Hampshire travelKinsman Falls at Franconia Notch New Hampshire travel

Pitkän etsinnän jälkeen löysimme yhden reilun sadan dollarin hotellihuoneen, joka oli varattavissa HostelBookersin kautta. Teimme varauksen ja saimme sähköpostivahvistuksen – mutta kun saavuimme hotelliin, siellä ei tiedetty varauksestamme mitään.

Hotelli oli tietysti aivan täynnä. Vieressä oli tilaa yhdessä hotellissa – jossa yö maksoi yli kaksi sataa. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata kotiin tai yöpyä siellä. Valitsimme jälkimmäisen.

Reklamoimme kotiin palattuamme HostelBookersille, joka on muka selvitellyt asiaa – tuloksetta. Yhtiö suostui palauttamaan meille ainoastaan varaamastamme huoneesta maksamamme ennakkomaksun, mutta heillä ei ole pienintäkään aikomusta korvata meille mitään ylimääräisistä kustannuksista, jotka meille heidän vuokseen koitui.

Onneksi itse retki oli todella ihana, emmekä antaneet hotellisotkun pilata mielialaamme.

Maria and Samuli on top of Mt Avalon White Mountains New Hampshire travel foliage trip

Ruskaretkeä varten kannattaisi varmaankin varata jo hyvissä ajoin etukäteen useammaksi eri viikonlopuksi hotellihuoneita jonkin sellaisen varaussivuston kautta, jossa on hyvät peruutusoikeudet.

Kotona taas

Havaijin-loma oli ihana. Kohteemme Havaijin saari oli täynnä juuri sellaista nähtävää ja tekemistä, mitä Havaijilta odotimme, ja tuntui todella hyvältä olla pitkästä aikaa yhdessä lomalla.

Kerron myöhemmin erikseen kaikesta siitä, mitä näimme ja teimme viikon lomamme aikana. Haluan ensin käydä kaikessa rauhassa läpi ottamamme valokuvat ja sulatella kokemuksia hieman.

Tänään haluan kirjoittaa yksin ja pariskuntana matkustamisen yhtäläisyyksistä ja eroista.

Ennen Samuliin tutustumista matkustelin paljon yksin. Tein yksin useita noin kuukauden mittaisia kiertomatkoja eri puolilla maailmaa. Kiersin Karibiaa, Keski-Amerikkaa, Aasiaa ja Australiaa.

Rakastin yksin matkustamista, mutta hetkittäin se tuntui todella yksinäiseltä. Kuten kirjoitin elokuussa käytyämme Samulin kanssa WaterFire-tapahtumassa, matkoilla tuli usein vastaan romanttisia paikkoja ja tilanteita, joissa olisin kovasti kaivannut kumppania rinnalleni.

Havaiji on kokonaisuudessaan kohde, jossa yksinäisyys helposti korostuisi, jos sinne menisi yksin. Koko saari on hyvin romanttinen. Se on myös amerikkalaisten keskuudessa suosittu häämatkakohde, ja tapasimme viikon aikana lukuisia häämatkalla olevia pareja.

Sunset in Kona, Big Island of Hawaii

Olen valtavan onnellinen siitä, että sain matkustaa Havaijille yhdessä Samulin kanssa. Silti huomaan, että minulla on vielä paljon opittavaa pariskuntana matkustamisesta.

Kaikkein olennaisimmin minun pitäisi oppia jättämään enemmän aikaa pelkkään olemiseen.

Yksin matkustaessani pakkasin matkaohjelman yleensä aivan täyteen. Siten pääsin näkemään ja kokemaan niin paljon kuin mahdollista, eikä minulle jäänyt aikaa tuntea oloani yksinäiseksi.

Romanttisella lomalla olisi hyvä olla aikaa tuijotella toista silmiin ja kuljeskella käsi kädessä kiireettömästi ympäriinsä.

Se vaatii kuitenkin jostain muusta luopumista. Jokaisessa matkakohteessa on enemmän hienoa nähtävää kuin yhdellä matkalla ehtii, ja mitä väljemmän ohjelman haluaa, sitä enemmän asioita täytyy jättää tekemättä.

En tiedä, muuttaisinko Havaijin-matkaohjelmaamme, jos saisin palata ajassa taaksepäin ja suunnitella sen uudelleen. Kenties en malttaisi, sillä näimme ja koimme todella upeita asioita. Silti toivoisin, että meillä olisi ollut edes yksi päivä enemmän aikaa keskittyä yksinomaan toistemme seurasta nauttimiseen.

Yritän muistaa sen ajatuksen seuraavia lomia suunnitellessa ja pitää huolen siitä, että olemiseen jää riittävästi aikaa.

Toinen opeteltava asia on se, miten saan omat matkarutiinini sujuvimmin osaksi yhdessä matkustamista. Minulla on tietyt tavat valmistautua matkaan, pakata, toimia lentokentällä.

Tällä kertaa yritin unohtaa osan niistä kokonaan, mutta se osoittautui huonoksi ratkaisuksi.

Jos minulle tulee rauhallisempi mieli siitä, että varaudun matkalaukun katoamiseen pakkaamalla suosikkivaatteeni käsimatkatavaraan, minun kannattaa tehdä niin eikä miettiä, onko se toisen silmissä höpsöä ylihuolehtimista. Jos minulle on tärkeää olla lennon lähtöportilla koneeseen nousun alkaessa, minun on syytä pitää itse kelloa silmällä eikä jättää aikataulusta huolehtimista toiselle, jonka mielestä portille voi hyvin mennä myöhemminkin.

Viime kädessä kyse on omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta, joka on yhteinen etu.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ehkä kaikkein tärkein asia, mikä kahden itsenäisen ihmisen täytyy pitää mielessä, kun he opettelevat elämään ja toimimaan yhdessä. On tärkeää olla valmis tekemään kompromisseja ja muuttamaan tapojaan, mutta itseisarvoa tapojen muuttamisella ei ole.

Mitä paremmin kumpikin yksilö voi, sitä mukavampaa kaksikolla on yhdessä. Mikäli pienet rutiinit auttavat olemaan paremmalla mielellä, eikä niistä ole toiselle haittaa, niistä kannattaa pitää kiinni.

Internetaika ja uusien ihmisten tapaaminen

Kun muutin kymmenen vuotta sitten Espanjaan, olin vakaasti päättänyt saada ainakin yhden paikallisen ystävän. Siihen aikaan se tuntui vaikealta. Moni vaihto-opiskelija päätyi tutustumaan ainoastaan muihin ulkomaalaisiin.

Tällä kertaa paikallisiin tutustuminen heti ulkomaille muuton jälkeen on onnistunut aivan käsittämättömän helposti. Kaikesta on kiittäminen sosiaalista mediaa.

Meetup-niminen sosiaalisen median palvelu on täällä Bostonin ympäristössä hyvin suosittu. Kuka tahansa voi perustaa sinne harrastusryhmän, jonka tapaamiset ovat avoimia kaikille. Harrastusten lisäksi palvelua voi käyttää verkostoitumiseen esimerkiksi määrittelemällä ihmisryhmän, jonka edustajia haluaa kutsua koolle.

Viime päivinä olen pyörinyt Meetupissa innoissani kuin lapsi karkkikaupassa. Lähes joka ilta olisi jonkin kiinnostavan oloisen ryhmän tai useamman tapaaminen. Tuntuu vaikealta uskoa, että yhdellä sivustolla on noin helposti tarjolla niin monta kiinnostavaa  tapahtumaa, ja että olen tervetullut jokaiseen niistä.

Meetup groups in Somerville Cambridge and Boston

Meetup-ryhmiä, joita seuraan.

Keskiviikkoiltana osallistuin luovan kirjoittamisen ryhmään. Kirjoitimme ensin reilun tunnin hiljaisuuden vallitessa, sitten esittäydyimme toisillemme ja kaikki halukkaat lukivat kirjoittamansa. Tekstistään sai halutessaan muilta palautetta.

Eilen olin verkostoitumistapaamisessa, jonka kohderyhmäksi oli määritelty paljon matkustavat, kansainvälisesti suuntautuneet itsenäiset naiset. Istuimme baarissa juttelemassa ja tutustumassa.

Viihdyin kummallakin kerralla todella hyvin ja tapasin monta kiinnostavaa ihmistä, joihin toivottavasti tutustun myöhemmin paremmin ryhmän tulevissa tapahtumissa.

Maanantaiksi olen ilmoittautunut improteatteriryhmään ja ensi viikon lauantaiksi espanjankielisille suunnattuun lukupiiriin. Kun Bostonin freelancetoimittajien ryhmä saa aikaiseksi järjestää seuraavan tapaamisen, yritän päästä paikalle. Seuraan myös, minkälaisia ravintolaretkiä Bostonin foodiet keksivät ja mitä tapahtuu ryhmässä nimeltä Opi ottamaan parempia valokuvia.

Jos olisin muuttanut tänne yksin, kävisin varmaan aluksi lähes joka ilta jossain Meetup-tapaamisessa. Nyt yritän tasapainoilla oman Bostonin-elämän rakentamisen ja parisuhteen välillä.

Meistä molemmista on hyvä, että kummallakin on täällä omia harrastuksia yhteisen elämämme lisäksi, mutta toisaalta halu viettää aikaa yhdessä on kova nyt, kun vihdoin pääsimme samalle mantereelle asumaan.

Kun olin edellisen kerran parisuhteessa, ystävät ja harrastukset veivät vapaa-ajastani liian ison osan, ja se aiheutti suhteeseen ongelmia. En missään tapauksessa halua, että sama toistuu.

Ajattelin etukäteen, että uuteen paikkaan muuttaminen tarjoaisi loistavan mahdollisuuden varmistaa, että vietän riittävän ison osan vapaa-ajastani rakkaani kanssa. Se tuntui etukäteen hyvin yksinkertaiselta: en vain aloittaisi liian monta omaa harrastusta tai etsisi liian monta uutta ystävää. Silloin en kuitenkaan ollut vielä nähnyt kaikkia Meetupin houkutuksia.

Luotan kuitenkin siihen, että löydän etsimäni tasapainon. Esimerkiksi lukupiirit ovat parisuhteen kannalta hyviä harrastuksia, sillä kirjojen lukeminen merkitsee kotona olemista.

Espanjankielisten kirjakerhon tämän kuun kirja on yli 600 sivua paksu ja minun on luettava se reilussa viikossa. Eiköhän se hillitse sopivasti himoani säntäillä pää kolmantena jalkana Meetup-tapaamisesta toiseen.

Ammatti, joka avaa ja sulkee ovia

Olemme Samulin kanssa onnekkaita, kun minulla oli mahdollisuus saada Yhdysvaltoihin viisumi ammattini vuoksi. Jos en sattuisi olemaan toimittaja, ainoa mahdollisuutemme muuttaa yhteen saattaisi olla se, että Samuli palaisi Suomeen.

Yhdysvaltojen silmissä olennaista on se, että tienaan elantoni myymällä työni tuloksia Suomeen. En siis vie työpaikkaa yhdeltäkään amerikkalaiselta. Lisäksi sananvapautta äänekkäästi puolustavalle maalle on tietenkin tärkeää osoittaa, että ulkomaisten tiedotusvälineiden edustajat ovat maahan tervetulleita.

En ollut koskaan aiemmin ajatellut, että toimittajan ammatti voisi helpottaa viisumin saamista. Yleensä siitä on vain haittaa.

Kun hain viime syksynä turistiviisumia Intiaan, sain kuulla, etten ammattini vuoksi voisi saada sellaista. Jouduin hakemaan tuplahintaista journalistiviisumia, vaikka kyse oli lomamatkasta ja tarkoitukseni oli olla maassa vain muutama päivä osana laajempaa Aasian-kierrosta.

Minun piti kirjoittaa hakemukseni liitteeksi käsin kirje, jossa vakuutin, etten tekisi matkani aikana töitä. Sen kerrottiin helpottavan journalistiviisumin saamista.

Kun lopulta sain viisumini, siihen oli kirjoitettu mykistävä teksti: ”Visa type: Journalist. For tourism only. Change of purpose not allowed.” (Viisumityyppi: Toimittaja. Vain turismia varten. Matkan tarkoitusta ei saa muuttaa.)

Tuplamaksu oli siis rangaistus ammatistani.

Tiedän kollegoita, jotka ovat valehdelleet ammatistaan viisumihakemuksissa päästäkseen lomalle maihin, joissa vapaata tiedonvälitystä ei katsota hyvällä.

Siksi oli todella iloinen yllätys, että toimittajan ammatista oli viisumin saamisessa kerrankin hyötyä – ja vieläpä juuri nyt, kun asialla oli aivan erityisen paljon merkitystä.

Visa type: Journalist. For tourism only. Change of purpose not allowed.

Visa type: Journalist. For tourism only. Change of purpose not allowed.

Heinäkuun neljänneksi New Yorkiin

Pääsen heti uuden elämäni ensimetreillä suoraan amerikkalaisen isänmaallisuuden ytimeen: viettämään Yhdysvaltojen kansallispäivää eli heinäkuun neljättä.

4th of July 2014 fireworks in Boston

Heinäkuun neljännen ilotulitus Bostonissa 2014. Kuva: Samuli Lindén.

Googlettelimme Samulin kanssa, missä juhlapäivää vietetään kaikkein suurieleisimmin, ja tulimme siihen tulokseen, että parhaat kaupungit olisivat New York, Washington D.C. ja Boston. Kaikkein suurin ja tunnetuin ilotulitus vaikuttaa olevan New Yorkissa, joten minun teki mieli lähteä pyhäviikonlopuksi sinne. Se sopi hyvin myös Samulille, joka on jo ehtinyt viettää yhden heinäkuun neljännen pääkaupungissa ja yhden Bostonissa.

Ostimme saman tien junaliput ja varasimme hotellin.

Kuulisin mielelläni teiltä blogin lukijoilta vinkkejä ja ehdotuksia siitä, mitä meidän kannattaisi New Yorkissa tehdä. Jos jollakulla on kokemusta kaupungista nimenomaan heinäkuun neljäntenä, myös käytännön neuvot juhlapäivän viettämisestä ovat erittäin tervetulleita.

Perusasiat meillä on tiedossa. Olemme kumpikin käyneet NYC:ssä kahdesti aiemmin, joskin minun molemmat vierailuni olivat viime vuosituhannen puolella. Harrastan matkaopaskirjojen lukemista, ja minulla on jo Rough Guiden tablettisovellus täynnä alleviivauksia. Ilotulituksenkatsomisohjeita olen lukenut muun muassa Mommy Poppins -blogista. Teillä on kuitenkin varmasti paljon sellaista tietoa, jota opaskirjoissa ei ole.

4th of July 2013 fireworks in Washington DC

Heinäkuun neljännen ilotulitus Washington DC:ssä 2013. Kuva: Samuli Lindén.

Asun paikassa, josta voi tehdä helposti ja edullisesti viikonloppumatkan New Yorkiin. Ottaa aikansa, ennen kuin se iskostuu kunnolla tajuntaan.

Huomenna kaikki alkaa

”Enää yksi yö, niin muutetaan yhteen <3”, kirjoitti Samuli minulle äsken chatissä.

En huomannut viestiä heti, sillä olin juuri sulkemassa kahta isoa matkalaukkuani.

moving to America

Palkaton vapaani alkaa vasta syyskuussa, mutta huomenna pääsen kuukaudeksi Bostoniin kesälomalle. Olemme Samulin kanssa päättäneet ajatella, että muutan Amerikkaan jo nyt. Jos saamme yhteisen elämän jo nyt kesällä hyvään alkuun, syksyn varsinainen muuttoni tuntuu toivottavasti paljon vähemmän hermostuttavalta.

Se tulisi tarpeeseen, sillä viime aikoina olen hermoillut huomattavan paljon. On vaikea nukkua öisin, kun on vuoronperään innoissaan ja kauhuissaan.

Lennän Iceland Airilla, joka antaa suureksi riemukseni ottaa ruumaan kaksi 23 kilon matkalaukkua ilman lisämaksua. Sen ansiosta saan muutettua kaikki tarvitsemani talvivaatteet uuteen kotiini jo nyt. Yritän viedä nyt mukanani kaiken, mitä uskon tarvitsevani Amerikassa mutta mitä en kaipaa enää elo-syyskuussa Suomessa.

Heti lomani aluksi on luvassa muuttopuuhia: yhteisen kodin laittamista, kännykkäliittymän avaamista, sosiaaliturvatunnuksen hankkimista ja muiden käytännön asioiden hoitamista.

Parin viikon päästä ajatus Bostonissa elämisestä tuntuu toivottavasti jo paljon todellisemmalta.