Terveisiä Alaskasta!

Tervehdys, lukijat, ja terveisiä Alaskasta!

Denali National Park Horseshoe Trail

Pitkäaikainen unelmani toteutui viime viikolla, kun pääsin tutustumaan Alaskan luontoon.

Ehdimme kiireisen kesän päätteeksi viimein pitää Samulin kanssa viikon kesälomaa (tyypillinen kesäloman pituus tässä maassa), ja ahdoimme reilun viikon mittaiseen matkaan vierailut Luoteis-Yhdysvaltoihin, Alaskaan ja Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan. Aloitimme matkan Luoteis-Yhdysvalloista Oregonin Portlandista (jota ei pidä sekoittaa samannimiseen kaupunkiin täällä Itärannikolla), tutustuimme päivän ajan autoillen Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden suurten kaupunkien ulkopuoliseen osaan, lensimme neljäksi yöksi Alaskaan, palasimme Alaskasta lentäen Washingtoniin Seattleen ja teimme viimeisenä lomapäivänä vielä Seattlesta käsin päiväretken Victorian kaupunkiin Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan.

Map Portland OR Seattle WA Victoria BC USA Canada

Reissu oli upea mutta tahti hurja. Jouduimme heräämään kukonlaulun aikaan lähes joka aamu, ja ajokilometrejä kertyi Alaskan-osuudessa muutamassa päivässä todella paljon.

Palasimme sunnuntaina, mutta olen ollut matkan jäljiltä niin uuvuksissa, etten ole saanut blogia päivitettyä. Bloggaamiseen on nyt kesällä ollut valitettavan vaikea löytää aikaa ja energiaa, mutta uskon, että nyt syksyn alkaessa pystyn taas bloggaamaan huomattavasti tiuhempaan tahtiin.

Kerron matkasta lisää heti, kun olemme ehtineet käydä läpi ja käsitellä matkakuviamme. Lisäksi haluaisin päästä kertomaan teille kaikille demokraattien puoluekokouksesta, kesän vietosta täällä kotona Bostonissa, heinäkuussa tekemästämme viikonloppumatkasta New Yorkiin – ja uudesta pyykinpesukoneestamme :)

Vuoria, vesiputouksia ja kuusateenkaaria Yosemiten kansallispuistossa

Kun auto-onnettomuudesta selvittyämme saavuimme Yosemiten kansallispuistoon, se tuntui maanpäälliseltä paratiisilta. Samuli julisti sen kauneimmaksi paikaksi, jossa olemme koskaan käyneet yhdessä.

Yosemite Falls Yosemite Valley California

Korkeiden, lumihuippuisten vuorten keskelle kätkeytyvä laakso on toukokuussa kenties kauneimmillaan, kun vuorilta sulava lumi saa vesiputoukset virtaamaan vuolaasti.

Jos olisimme saapuneet puistoon alkuperäisen aikataulumme mukaan eli päivää aiemmin, Yosemitessa olisi satanut lähes koko vierailumme ajan. Onnettomuuden ansiosta kokonainen päivämme puistossa osui kuitenkin viikon ainoaan täysin sateettomaan päivään.

Yosemite Valley view

Auringonpaiste tuli tarpeeseen, sillä vuoristossa oli kylmä. Kun saavuimme mökkikylämajoitukseemme sateisena iltana, ehdin jo huolestua, etten tarkenisi, vaikka pukisin päälleni kaikki mukanani olevat vaatteet päällekkäin.

Onneksi olimme varanneet lämmitetyn mökin. Myös lämmittämättömiä olisi ollut tarjolla.

Snowy mountains up on Tioga Pass Yosemite National Park California

Vaikka olimme väsyneitä pitkän päivän jäljiltä, halusimme mennä jo heti ensimmäisenä iltana katsomaan, näkyisikö kuusateenkaari. Sateen oli ennustettu loppuvan aamuyöstä, joten menimme nukkumaan ja laitoimme kellon soimaan keskellä yötä.

Kellon soidessa puimme kerroksen toisensa jälkeen ja lähdimme autolla etsimään oikeaa vesiputousta puistosta, jota emme olleet vielä ehtineet tutkia päivänvalossa.

Täysin ongelmitta oikea paikka ei löytynyt, mutta Samulin kartanluku- ja suunnistustaitojen ja internetistä löytyneiden neuvojen avulla pääsimme lopulta oikean putouksen luo.

Ihmettelimme, miksei parkkipaikalla näkynyt muita autoja. Kuusateenkaari on näkyvissä vain muutamana yönä vuodessa, ja olimme varmoja, että joku muukin haluaisi katsella sitä.

Sitten näimme kaksi ihmistä putoukselle johtavalla polulla. Kyselimme heiltä kuusateenkaaresta – ja saimme kuulla, että sinä yönä oli jo liian myöhäistä!

Taustaselvityksiini oli jäänyt olennainen aukko. En ollut tiennyt, että kuunvalo osuu Yosemite Falls -putoukseen vain tunnin, pari yössä, minkä jälkeen putous jää vuorien varjoon.

Olin pettynyt ja harmissani virheestäni, mutta Samuli on onneksi todella hyvä suhtautumaan asioihin positiivisesti. Päätimme kävellä kaikesta huolimatta katsomaan öistä putousta.

Oli romanttista nähdä upea Yosemite Falls ensimmäistä kertaa läheltä keskellä yötä aivan kahden ilman turistilaumoja.

Seuraavana päivänä ajelimme ja vaelsimme eri puolilla puistoa. Ihailimme vesiputouksia päivänvalossa ja kävimme halaamassa jättiläispunapuita.

Hugging a Giant Sequoia at Yosemite Valley national park

Yöllä suuntasimme uudelleen Yosemite-putoukselle. Tällä kertaa meillä oli oikea kellonaika tiedossa, ja sääkin vaikutti paljon lupaavammalta kuin edellisenä iltana.

Enää emme olleet yksin paikalla. Putouksen luona oli useita valokuvaajia jalustoineen ja kameroineen.

Kuusateenkaarta oli vaikea nähdä paljaalla silmällä, mutta kun katsoimme putousta riittävän pitkään, silmämme onnistuivat hahmottamaan sen. Paljaalla silmällä katsottuna kuusateenkaari hohtaa kuunvalon värisenä.

Valokuvissa kuusateenkaaresta erottaa samat värit kuin tavallisesta sateenkaaresta, mutta minusta se näyttää taianomaiselta nimenomaan hopeanhohtoisena. Kameran toistamat sateenkaaren värit eivät minun silmissäni sovi öiseen kuunvalotunnelmaan.

Toisin kuin useimmat läsnäolijat, me emme olleet tulleet valokuvaamaan kuusateenkaarta. Emme olleet edes ottaneet matkalle järjestelmäkameraa mukaan, koska matkatavaraa tuntui muutenkin olevan tarpeettoman paljon.

Halusimme vain nähdä kuusateenkaaren yhdessä. Tänä kännykkäkameroiden, Instagramin ja bloggaamisen aikana on vähän turhankin helppo unohtaa, ettei kaikkea tarvitse valokuvata. Suurin nautinto on asioiden näkemisessä ja hetkien kokemisessa.

Upper and Lower Yosemite Falls Yosemite Valley National Park California

Erittäin hyviä Airbnb-kokemuksia

Majoituspalvelu Airbnb:stä on lyhyessä ajassa tullut minun ja Samulin ensisijainen majoitusvaihtoehto suuremmissa kaupungeissa.

Tuskailin alkuvuodesta täällä sitä, miten monet tämän maan edullisista motelleista ja hotelleista vaikuttavat nettiarvostelujen perusteella olevan iljettävän likaisia. Jos haluaa varmistaa saavansa puhtaat lakanat ja pyyhkeet, tavallisen hotellihakukoneen löytämät edulliset vaihtoehdot voi yleensä unohtaa.

Airbnb:ssä siisteyden ja hinnan suhde on meidän kokemustemme mukaan ainakin täällä Amerikassa usein todella hyvä.

Kun ihminen päättää alkaa majoittaa vieraita omassa kodissaan Airbnb:n kautta, hänestä tulee pienimuotoinen hotelliyrittäjä. Jotta hänen yrityksensä menestyisi, hänen on saatava vierailtaan Airbnb:n nettipalvelussa hyvät arvostelut, ja hyvien arvostelujen saamiseksi on hyvin tärkeää pitää huone ja muukin koti siistinä.

Koska yritys toimii hänen omassa kodissaan, hän myös huomaa heti, jos siellä ei ole siistiä.

Olen innostunut Airbnb:stä jopa niin paljon, että käytän sitä nykyään myös työmatkoilla. Aluksi minua hieman arvelutti yöpyä ventovieraan kotona ilman Samulia, mutta olen valinnut naisten koteja ja tuntenut niissä oloni erittäin turvalliseksi.

Viimeksi viime viikolla yövyin Miamissa todella mukavan kuubalaistaustaisen Idanian viehättävässä kodissa Pikku-Havannassa, ja maksoin neljän yön majoituksesta yhteensä 149 dollaria (noin 135 euroa). Huoneeni oli huomattavasti tyylikkäämmin sisustettu kuin monissa motelleissa:

Lovely Airbnb room in Little Havana Miami Florida

Kokemusten onnistumiseen on varmasti vaikuttanut se, että valitsemme pelkästään majoittajia, joilla on jo useita arvosteluita ja joiden arvostelut ovat erittäin hyviä. Arvostan pioneereja, jotka menevät rohkeasti ensimmäisinä uusiin Airbnb-huoneisiin, mutta siihen ei oma seikkailunhaluni riitä, vaikka huone kuulostaisi kuinka hyvältä.

Ainoa vähemmän onnistunut Airbnb-kokemukseni tähän mennessä oli aivan ensimmäinen kerta, kun kokeilimme palvelua Samulin kanssa yhdessä.

Isäntämme oli suunnilleen ikäisemme ja vaikutti todella mukavalta. Kirjoittelin hänen kanssaan ennen matkaa pitkästi aiemmista matkoistamme, ja tulimme hyvin juttuun. Hän kertoi, että olisi poissa kotoa kun tulisimme, joten hänen talonsa olisi kokonaan meidän käytössämme.

Pari viikkoa ennen vierailuamme sain häneltä viestin, jossa hän kertoi, että meidän jälkeemme huoneeseen tulisi toinen vieras, vaikka hän ei edelleenkään ollut kotona. Hän kysyi, voisimmeko auttaa häntä valmistelemaan huoneen seuraavaa vierasta varten ja pyysi täysin kohtuullisia asioita kuten, että heittäisimme pyyhkeemme lähtiessämme pyykkikoriin. En valitettavasti lukenut viestiä silloin ajatuksella, sillä olin juuri aloittamassa suurta kiertomatkaani Murmelipäivään ja Syvään etelään, ja minulla oli paljon asioita hoidettavana.

Kun olimme saapuneet majapaikkaan, luin huolella, mitä hän oli pyytänyt meitä tekemään – ja tajusin, että hän halusi meidän petaavan sängyn vaihtamatta lakanoita! Olin aluksi kauhuissani seuraavan vieraan puolesta, mutta sitten tajusin, ettemme todennäköisesti olisi ensimmäiset vieraat, jotka olivat saaneet samanlaisen pyynnön.

Kun otimme sängynpeitteen pois, oli aivan selvää, että sängyn oli pedannut joku edellinen vieras mitenkuten, ja että lakanat olivat ryppyiset edellisten nukkujien jäljiltä.

Oli jo niin myöhä, etten enää kehdannut laittaa isännällemme viestiä. Yritimme etsiä asunnosta liinavaatekaappia, josta olisimme voineet ottaa puhtaat lakanat, mutta sellaista ei löytynyt. Emme keksineet muutakaan kuin nukkua käytetyissä lakanoissa. Nukuin pitkähihaisessa paidassa ja pitkälahkeisissa housuissa ja käärin tyynyni t-paitaan, jotta ihoni koskisi lakanoita mahdollisimman vähän.

Sillä nimenomaisella matkalla meillä oli todella huonoa tuuria majoitusten suhteen: juuri edellisenä yönä olimme nukkuneet halvassa motellissa, jossa myös arvelin lakanoita käytetyiksi ja nukuin yhtä epämukavasti.

En osannut olla isännällemme vihainen likaisista lakanoista. Hän vaikutti todella mukavalta ja arvelen, ettei hän oikeasti ymmärtänyt, miten ällöttävää monista ihmisistä on nukkua ventovieraan käyttämissä lakanoissa. Yksin elävällä miehellä ei välttämättä vain ollut sama käsitys siisteydestä kuin minulla.

Lisäksi tunsin olevani osaltani vastuussa tilanteesta itsekin, kun huomasin asian vasta liian myöhään enkä sitten enää kehdannut ottaa sitä puheeksi hänen kanssaan.

Onneksi emme kuitenkaan lakanneet käyttämästä Airbnb:tä tuon yhden huonon kokemuksen vuoksi. Sittemmin olemme majoittuneet ihmisten kotona yhdessä Los Angelesissa, San Franciscossa ja Las Vegasissa, ja minä olen yöpynyt Miamin lisäksi Airbnb:ssä Orlandossa.

Jokainen majapaikka on ollut häikäisevän puhdas ja hinta-laatusuhde on aina ollut kaupungin yleiseen hintatasoon nähden erinomainen. Kaikki isännät ja emännät ovat olleet mukavia tuttavuuksia, joista osan kanssa on tullut käytyä mielenkiintoisia keskusteluja, jos matkan aikataulu on sen sallinut.

Olen löytänyt palvelun kautta itselleni hyvältä vaikuttavat majoitukset myös tuleville työmatkoilleni puoluekokouksiin Clevelandiin ja Philadelphiaan ja meille yhdessä elokuiselle lomalle Alaskaan ja Luoteis-Yhdysvaltojen Portlandiin ja Seattleen.

Tämä kirjoitus ei ole millään tavalla Airbnb:n sponsoroima; yritys ei edes tiedä minun kirjoittaneen heistä. Palvelu yrittää kuitenkin houkutella käyttäjiään mainostamaan itseään tutuilleen, ja olen saanut samanlaisen liittymiskampanjalinkin kuin kaikki muutkin käyttäjät: Mikäli olet aikeissa kokeilla Airbnb:tä ensimmäistä kertaa, saat ensimmäisestä matkastasi 28 dollaria alennusta, kun varaat majoituksesi tämän linkin kautta. Minäkin saan seuraavasta matkastani samanlaisen alennuksen, jos saan jonkun liittymään palveluun. Mitään muuta en linkin jakamisesta hyödy.

Moni teistä lukijoistakin on varmasti käyttänyt Airbnb:tä. Olisi kiva kuulla, minkälaisia kokemuksia teillä on ollut.

Amerikkalaisten juhannus

”Rakas Boston, valtaosa asukkaistasi on jättänyt sinut pitkän viikonlopun ajaksi. Älä huoli, minä pysyn rinnallasi”, kirjoitti kaverini juuri Facebookiin.

Tuli heti mieleen Helsinki juhannuksena.

Viime viikolla te siellä Suomessa juhlitte kesää ja pitkää viikonloppua, ja nyt on meidän vuoromme. Itsenäisyyspäivä eli heinäkuun neljäs osuu tänä vuonna maanantaille, ja useimmat amerikkalaiset pääsevät nauttimaan pitkästä kesäviikonlopusta.

Osa itsenäisyysviikonlopun perinteistä on hyvin samanlaisia kuin suomalaiset juhannusperinteet.

Eräs hyvä ystäväni lähti perjantaina töistä aikaisin ja ajoi perheensä hirsimökille. Sukulaisten mökkejä on kuulemma lähettyvillä runsaasti, ja itsenäisyysviikonloppuna koko suku kokoontuu yhteen.

Se kuulosti hyvin tutulta. Hirsimökki nyt sattuu olemaan New Yorkissa eikä esimerkiksi Suonenjoella, mutta koska kyseessä on New Yorkin osavaltion pohjoisosa eikä suurkaupunki, mökki on aika varmasti ihan yhtä keskellä luontoa kuin suomalaisten kesämökit.

Olennainen ero juhannukseen on kuitenkin se, että myös kaupungeissa juhlitaan näyttävästi. Vaikka monet Bostonin asukkaat kenties ovatkin matkanneet maalle, kaupunkiin on vastavuoroisesti tullut valtava määrä turisteja.

Viime vuonna vietimme itsekin itsenäisyyspäiväviikonlopun matkoilla. Tänä vuonna halusin kuitenkin päästä näkemään Bostonin maankuulun itsenäisyysjuhlinnan.

Historiastaan ylpeä Boston ottaa itsenäisyyspäivästä kaiken irti. Itsenäistymiseen johtanut sota brittejä vastaan sai alkuunsa Bostonin liepeillä käydyistä taisteluista, ja kaupunki mainostaa itseään mielellään itsenäistymisen kehtona.

Luvassa on nelipäiväinen Boston Harbourfest, johon liittyy monenlaista ohjelmaa. Iso osa ohjelmasta liittyy historiaan, mutta luvassa on myös viihteellisempää ajanvietettä kuten musiikki- ja ruokatapahtumia.

Ilotulitteita ammutaan taivaalle ainakin lauantai-, sunnuntai- ja maanantai-iltana. Maanantai-illan suurilotulitus on yksi maan tunnetuimmista itsenäisyyspäivän ilotulituksista.

Tänään saattaa vielä ukostaa, mutta lauantaista eteenpäin on ennustettu auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta ja noin kolmenkymmenen celsiusasteen lämpötiloja.

Juhannus saa ulkomailla asuvan ikäviöimään Suomea, mutta olen aika varma, että se toimii myös toisinpäin. Kun myöhemmin asumme taas Suomessa, kaipaan tähän aikaan vuodesta aika varmasti Amerikkaa.

Macy's fireworks and Manhattan skyline in New York seen from Brooklyn Bridge Park

Viimevuotinen itsenäisyyspäivän ilotulitus New Yorkissa

Auto-onnettomuudessa Kaliforniassa

Istuin autossa, mutta yhtäkkiä olin kuin 4D-elokuvateatterin penkissä. Auto liikkui tavoilla, joilla tutui olevan todellisuuden kanssa yhtä vähän tekemistä kuin niillä kömpelöillä nytkähdyksillä, joita 4D-teatterien tuolit tekevät katsojien viihdyttämiseksi.

En ensin tajunnut yhtään, mistä oli kyse. Minulla ja Googlen navigaattorilla oli juuri ollut erimielisyyksiä siitä, mistä liittymästä neuvoisimme Samulia poistumaan moottoritieltä, ja katseeni oli ollut tiukasti kiinni ruudussa, kun Samuli ajoi Googlen ohjeiden mukaisesti liittymään, josta poistumisessa ei minun mielestäni ollut mitään järkeä.

Pian kuitenkin mielessäni alkoi välähdellä videonpätkiä auto-onnettomuuksista sellaisina, kuin ne amerikkalaisissa rikos- ja lääkärisarjoissa kuvataan. Ymmärsin, että olimme joutuneet onnettomuuteen.

Kun liike pysähtyi, kaikkialla oli savua. Tiesin olevani elossa. Lääkärisarjoista mieleeni oli iskostunut ajatus, että olisi vielä liian varhaista tietää, olimmeko loukkaantuneet.

”Mä olen elossa. Oletko sä elossa?” kysyin.

Samuli kysyi, olenko kunnossa. Sanoin, että vaikutti siltä.

Car accident

Samuli kehotti minua nousemaan autosta, mutta en saanut oveani auki. Samuli onnistui repimään sen auki. Samulin lisäksi oven vieressä seisoi kaksi muutakin miestä, ja kaikki vaikuttivat olevan minusta huolissaan.

Toinen vieraista miehistä ihmetteli ääneen, mistä savu oli tulossa, ja arveli, että auto saattaisi syttyä palamaan. Joku kehotti minua astumaan ulos autosta.

Tärkeimmät tavarani olivat jaloissani, ja keräsin rauhallisesti mutta ripeästi käsilaukkuun kaiken, mitä käsiini sain. Televisiossa autot usein räjähtävät, mutta en pystynyt uskomaan, että oikeassa elämässä kävisi niin. Jos auto syttyisi palamaan, halusin sitä ennen ottaa turvaan passini, lompakkoni ja puhelimeni – ja Samulilta joululahjaksi saamani laiskiaispehmolelun, joka oli meillä matkamaskottina.

Varmuuden vuoksi en kuitenkaan pysähtynyt pukemaan kenkiä tai pitkähihaista paitaa päälleni. Kävelin sukkasillani tien sivuun.

Mietin, oliko onnettomuus minun syytäni, kun olin ollut eri mieltä navigaattorin kanssa ja antanut sen vuoksi Samulille huonoja ja sekavia ajo-ohjeita. Minulla ei missään vaiheessa käynyt mielessäkään pohtia, oliko Samuli syyllinen kolariin.

Paikalle käveli taas uusi mies, joka vaikutti paljon järkyttyneemmältä kuin aiemmin näkemäni ventovieraat. Hän sopersi jotain, mistä ymmärsin, että onnettomuus oli hänen syytään. Hän ei ollut hidastanut ajoissa, ja hänen autonsa oli ajanut meidän peräämme.

Silloin tulivat ensimmäiset kyyneleet. Itkin osin helpotuksesta, kun vika ei ollut minun, ja osin siksi, että tuntui niin epäreilulta, että mies ei ollut hidastanut ajoissa.

Samulilla oli palovamma käsivarressa. Kuulin hänen sanovan, että hän oli huolissaan siitä, ettei vammasta huolimatta tuntenut kipua. Yritin rauhoittaa sanomalla, ettei ollut mitenkään outoa, ettei kipu vielä tuntunut. Olimme varmasti molemmat shokissa.

Jossain vaiheessa aloin palella, ja Samuli toi minulle autosta kengät ja pitkähihaisen. Auto ei missään vaiheessa ollut oikeasti vaarassa syttyä palamaan. Savu oli tullut ilmatyynyjen laukeamisesta.

Lähdin kävelemään ja aloin vihdoin hahmottaa, mitä oli tapahtunut. Samuli kertoi, että peräämme ajanut auto oli tien sivussa näkemäni puoliperävaunuyhdistelmä. Olimme osuneet törmäyksen voimasta edellämme ajaneeseen autoon.

Kaunis vuokramustangimme näytti olevan lunastuskunnossa.

car accident (front of the car)

Ambulanssi saapui. Taas tapasin amerikkalaisia ensihoitajia! Suomessa en ole kertaakaan ollut ensihoitajien hoidettavana, mutta täällä se tuntuu suorastaan tulevan tavaksi. Tällä kertaa minut jopa kiinnitettiin ambulanssisänkyyn.

Ennen sitä yritimme kuitenkin pelastaa matkavaramme. Meillä oli mukana iso matkalaukku, jota oli ennen kolariakin vaikea nostaa pois Mustangin pienestä tavaratilasta. Siksi olimme pakanneet suuren osan tavaroistamme muihin kasseihin, jotta emme joutuisi ottamaan matkalaukkua joka ilta ulos autosta.

Samuli sai kassit pelastettua, mutta matkalaukku näytti olevan auttamattomasti jumissa auton rusikoituneessa tavaratilassa.

Kuten ensikohtaamisellani amerikkalaisten pelastajien kanssa, tälläkin kertaa paikalle tulivat yhtä lailla ensihoitajat, poliisi kuin palokuntakin. Tällä kertaa jopa palokunnasta oli kuitenkin hyötyä: yksi palomiehistä sai riuhtaistua matkalaukkumme ulos!

Ensihoitajat pakkasivat nyssykkämme hilpeään keltaiseen muovisäkkiin, joka julisti isoin kirjaimin sisältävänsä biovaarallista jätettä.

En löytänyt mistään aurinkolasejani, ja uskoin jo niiden murskaantuneen tuhansiksi sirpaleiksi auton etuikkunan murusten sekaan. Samuli kuitenkin onnistui löytämään ne! Ne olivatkin lentäneet otsaltani takapenkille.

Vaikka aurinkolasien menetys olisi ollut pieni suru sen helpotuksen rinnalla, mitä tunsin kun olimme molemmat kunnossa, olin valtavan onnellinen, kun ne löytyivät. Rakastan niitä aurinkolaseja. Lisäksi kaikkien tavaroiden löytyminen ja pelastuminen autonromusta lisäsi voimakkaasti elämänhallinnan tunnetta, joka onnettomuuden jäljiltä ei ollut vahvimmillaan.

Siirryimme ambulanssiin keltaisen biovaarasäkkimme kanssa. Minulla oli edelleen säkin ulkopuolella tavarat, jotka olin pelastanut autosta

Pehmolelulaiskiainen säikäytti toisen ensihoitajista, joka luuli meidän kantavan koiraa mukanamme.

Ensihoitajat tutkivat meitä alustavasti ja päätimme, että vaikka kaikki vaikutti Samulin palovammaa lukuun ottamatta olevan kunnossa, meidät vietäisiin varmuuden vuoksi tutkittavaksi lähimpään sairaalaan.

Sairaalassa odotimme iäisyydeltä tuntuvan ajan. Kun meidät lopulta tutkittiin, lopputulos oli sama kuin ensihoitajien tutkimuksessa: ainoa fyysinen vamma onnettomuudesta oli Samulin käsivarressa.

Lääkäri pelotteli kuitenkin, että tuntisimme vasta seuraavana päivänä kivut, jotka onnettomuus meille oli aiheuttanut. Hän oli vakuuttunut, että olisimme onnettomuuden jäljiltä monta päivää kipeitä, raihnaisia ja pohjattoman väsyneitä.

”En tekisi tänä viikonloppuna yhtään mitään”, hän ohjeisti.

Samuli oli järjestänyt tavaramme kasseista takaisin matkalaukkuun. Samsoniten matkalaukku oli niin kestävä, että vaikka se meni kolarissa pahasti lommolle, se vaikutti taas lähes uuden veroiselta, kun Samuli oli potkaissut lommokohdan takaisin muotoonsa.

Löysin meille hotellihuoneen sairaalan vierestä. Kävelimme hotelliin lepäämään ja aloittamaan niiden kaikkien puheluiden soittelun, jotka tällaisessa tilanteessa pitää soittaa.

Toisin kuin lääkäri oli ennustanut, tunsimme seuraavana päivänä olomme täysin normaaleiksi Samulin käsivammaa lukuun ottamatta. Halusimme jatkaa matkaa.

Onnettomuus oli tietystikin tapahtunut mahdollisimman hankalaan aikaan perjantai-iltana, ja vuokra-autofirmasta sanottiin ensin, etteivät he voisi tehdä hyväksemme mitään ennen maanantaita. Samuli hiillosti firmaa kuitenkin ihailtavan sinnikkäästi.

Kun hiillostaminen ei vaikuttanut tuottavan tulosta, pyysimme hotellia tilaamaan meille taksin ja ajoimme sillä lähimpään vuokra-autofirmaan. Taksikuski tupakoi sisällä autossa, vaikka olimme kyydissä! Sellaista en muista nähneeni tällä vuosituhannella missään maailmankolkassa, vaikka olen matkustellut kaikilla asutuilla mantereilla.

taxi driver smoking inside the car

Vuokra-autofirman siitä toimipisteestä olivat autot loppu, mutta avulias työntekijä lupasi silti järjestää meille jonkinlaisen avolavakuorma-auton. Hieman eri tunnelma kuin avomustangissa, jolla olimme matkamme aloittaneet! Minua pelotti, uskaltaisinko ajaa kuorma-autoa.

Silloin saimme puhelun alkuperäisestä vuokrausfirmastamme: Samulin sinnikkyys oli tuottanut tulosta! Saisimme hakea korvaavan samantyyppisen auton loppumatkaksi käyttöömme heidän lähimmästä toimipisteestään San Josen lentokentältä.

Olimme noin tunnin matkan päässä, mutta Uber-taksi paikalle tuli halvemmaksi kuin kuorma-auton vuokraaminen, joten hyppäsimme Uberiin.

San Josessa saimme allemme Camaron, joka ei ollut läheskään yhtä ihana kuin ruttuun mennyt Mustang. Mutta meillä oli auto, ja meidän oli vielä mahdollista ehtiä siksi yöksi Yosemiten kansallispuistoon, johon olimme onnettomuuden sattuessa olleet matkalla.

Yosemitessa oli oltu valtavan ystävällisiä, kun olin kertonut onnettomuudesta. Varaustamme onnistuttiin siirtämään päivällä eteenpäin, vaikka koko mökkikylä oli netin varauskalenterin mukaan loppuunvarattu.

Lähdimme ajamaan kohti Yosemitea. Tuntui ihmeelliseltä olla elossa.

Yhdysvaltojen ykköstie: Suloisia eläimiä ja upeita maisemia

Yhdysvaltojen länsirannikkoa myötäilevää Highway onea eli Ykköstietä kehutaan usein yhdeksi maailman kauneimmista ajoreiteistä. Harvemmin puhutaan siitä, että tien varrella on mahdollista nähdä toinen toistaan suloisempia merinisäkkäitä, kun vain tietää oikeat pysähdyspaikat.

Harbor Seal at Point Lobos Monterey Carmel-by-the-Sea Highway 1 California

Samulin ja minun road trip -suunnitelmat saivat alkunsa Samulin haaveesta ajaa Ykköstietä Los Angelesista San Franciscoon, ja juuri sillä aloitimme matkamme.

Hollywood Walk of Fame me and Marilyn Monroe Star Los Angeles California

Olimme kumpikin käyneet Los Angelesissa jo aikaisemmin, joten katselimme kaupunkia vain lyhyesti ennen kuin lähdimme Ykköstielle.

Ykköstie kulkee suuren osan matkasta aivan rannassa niin, että Tyyni valtameri on näkyvissä. Osa ajamastamme reitistä kiemurtelee lisäksi vuoristossa niin, että ajaessaan näkee sekä vuoret että meren.

Highway 1 vistas California

Maisemat olivat upeita, mutta minulle hienoimmat hetket tällä matkamme kolmipäiväisellä osuudella olivat pysähdykset. Näimme kuvankauniin hiekkarannalle laskevan vesiputouksen ja ihastelimme merinorsuja, kirjohylkeenpoikasia ja saukkoja.

Näkemämme vesiputous oli McWay Falls, joka on lyhyen kävelypolun päässä Julia Pfeiffer Burns State Parkissa. Putouksen juurelle rannalle ei kulje polkua, mikä osalle ihmisistä olisi varmasti pettymys mutta minulle lisäsi suuresti putouksen näkemisen nautintoa.

Tunnen vesiputousta katsellessani sanoinkuvaamatonta mielenrauhaa ja onnea, ja menen vesiputousten katselupaikoille herkistymään luonnon kauneudesta ja ihmeellisyydestä. Monille muille vesiputoukset ovat kuitenkin polskimispaikkoja, joissa ilkamoidaan äänekkäästi vedessä. Muiden ilkamointi ei ollenkaan sovi minun tavoittelemaani hartaaseen tunnelmaan, ja siksi olin hyvin iloinen siitä, että McWay Fallsia saattoi ihailla vain kaukaa.

McWay Falls at Julia Pfeiffer Burns National Park Highway 1 road trip California

Eläimistä merinorsut oli hyvin helppo löytää, kirjohylkeenpoikaset vaativat jonkin verran vaivannäköä ja saukkojen etsiminen oli huomattavan haastava projekti.

Monituhatpäinen merinorsuyhdyskunta elää aivan tien varressa, ja niitä voi katsella Elephant Seal Vista Pointissa. San Simeonissa sijaitseva katselupaikka on merkitty karttoihin, ja sinne on hyvät opasteet Ykköstieltä.

 

Elephant Seals fight on the beach at Elephant Seal Vista Point Highway 1 California

Elephant Seals fight in the sea at Elephant Seal Vista Point Highway 1 California

Kirjohylje-emoja poikasineen pääsimme näkemään Point Lobosin upeassa luonnonpuistossa Montereyssä niin sanotulla Big Surin alueella, joka on ainakin meidän ajamallamme osuudella Ykköstien hienoin pätkä.

Point Lobos -puisto on kokonaisuudessaan häikäisevä. Pitkälle mereen työntyvällä niemellä oleva puisto on täynnä upeita jylhiä rantakallio-merimaisemia, ja siellä voi hyvällä onnella nähdä laajan valikoiman merilintuja sekä kirjohylkeitä, saukkoja ja jopa muuttomatkallaan ohi kulkevia valaita.

Toukokuussa kirjohylkeillä oli poikasia, ja pääsimme katsomaan emojen ja poikasten yhteisiä vesileikkejä ja lepohetkiä hiekalla. Ne olivat hurjan suloisia!

Mom and baby harbor seal on the beach at Point Lobos Monterey Carmel-by-the-Sea Highway 1 California

Baby Harbor Seal Plays in Water at Poit Lobos  Monterey Carmel-by-the-Sea Highway 1 California

Saukkoja emme kuitenkaan suureksi pettymyksekseni onnistuneet bongaamaan, vaikka jututtamistani muista matkailijoista ja puistonvartijoista pari kertoi niitä samana aamupäivänä nähneensä. Myöskään valaita poikasineen emme nähneet, mutta niiden havaitseminen vaatii ymmärtääkseni yleensä paljon kärsivällisyyttä ja selvästi enemmän aikaa kuin meillä oli käytettävissä.

Kun jatkoimme Point Lobosin jälkeen matkaa eteenpäin, mietin yhä kuumeisesti, voisimmeko nähdä saukkoja jossain muualla. Olin Point Lobosissa kuullut suomalaiselta turistipariskunnalta, että olimme Montereyhin ajaessamme ohittaneet aivan Ykköstien varressa olevan saukonsuojelualueen. Se harmitti todella. Hankin ennen matkaa aina paljon tietoa kohteestani, ja minulle käy hyvin harvoin niin, että saisin paikan päällä tietää ohittaneeni jotain, mistä olisin ollut erityisen kiinnostunut.

Olin suunnitellut matkaamme suosikkiopaskirjasarjani Rough Guiden Kalifornian-oppaan avulla, mutta se osoittautui hyvin huonoksi lähteeksi eläimistä kiinnostuneelle Ykköstien kulkijalle. Sen paremmin merinorsujen katselupaikkaa kuin saukonsuojelualuettakaan ei ollut mainittu kirjassa.

Seuraavassa pysähdyspaikassamme Año Nuevo -luonnonpuistossa kysyin taas uudelta puistonvartijalta, olisiko hänellä vinkkejä saukkojen bongaamiseen. Tällä kertaa osuin kultasuoneen! Toisin kuin Point Lobosissa jututtamani puistonvartijat, tämänkertainen juttukumppanini sattui olemaan itsekin innostunut saukoista. Hän tiesi neuvoa meille saukkopaikan, josta useimmat matkailijat eivät ole kuulleetkaan: Moss Landingin kaupungin satamassa on suojeltu lahti, jossa elää monikymmenpäinen saukkoyhdyskunta. Puistonvartija vakuutti, että siellä näkisimme saukkoja lähes varmasti mihin aikaan päivästä hyvänsä.

Valitettavasti olimme kuitenkin jo ohittaneet Moss Landingin. Edessä oli vaikea päätös: ajaisimmeko saukkojen takia takaisinpäin noin tunnin mittaisen matkan ja saapuisimme San Franciscoon sen vuoksi vasta kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin illan jo pimennyttyä? Olisivatko saukot sen arvoisia?

Minun teki todella kovasti mieli nähdä saukkoja, ja Samuli on yleisesti ottaen aina valmis näkemään vaivaa ilahduttaakseen minua. Minä olin kuskina, ja Samuli antoi minun tehdä päätöksen. Olin luvannut ajaa sinä päivänä koko matkan, sillä Samuli oli ajanut kaikki edellisen päivän kiemurtelevat vuoristotiet ja kaipasi lepoa.

Valitsin saukot ja lähdin ajamaan takaisinpäin. Matkalla jouduimme valitettavasti kuitenkin ajamaan Santa Cruzin läpi töistäpaluuaikaan, ja jämähdimme periamerikkalaiseen megaruuhkaan, sellaiseen joita täällä kutsutaan parkkipaikoiksi, sillä autot ovat pitkiä aikoja täysin pysähdyksissä. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin.

Parkkipaikkaruuhkasta huolimatta ehdimme Moss Landingiin ennen kuin iltahämärä ehti laskeutua. Se oli suuri onni, sillä saukkopaikka suljettiin auringon laskiessa. Paikkaa ei ollut hirveän helppo löytää, mutta käytimme yhdessä tiedonhankinta- ja ongelmanratkaisutaitojamme ja olimme varmoja, että olimme hyvin lähellä oikeaa paikkaa.

Sitten näimme saukot! Niitä oli kymmeniä, ja ne olivat juuri niin suloisia kuin olin kuvitellut. Osa niistä torkkui vedessä selällään kelluen, osa leikki ja hassutteli vedessä. Saukko on yksi harvoista olennoista, joka ei lopeta leikkimistä kasvaessaan aikuiseksi, mihin on jotenkin hirveän helppo samaistua.

Sea Otters at Moss Landing in Elkhorn Sleugh Highway one California

Katso video leikkivistä saukoista YouTube-kanavaltani.

Tämän kirjoituksen lopussa on erikseen tarkemmat ohjeet saukkopaikan löytämiseksi ja muita vinkkejä Ykköstien eläimistä kiinnostuneille.

Loppumatka San Franciscoon tuntui pitkältä ja raskaalta, mutta saukoista oli tullut niin hyvä mieli, että se oli kaiken vaivan arvoista. Samuli oli tapansa mukaan ihana ja suostui ajamaan matkan viimeisen osuuden, kun minua pelotti ajaa pimeässä vuoristoteillä ja suurkaupungin liittymäviidakossa.

San Francisco oli meille molemmille uusi tuttavuus, ja vietimme siellä kolme yötä. Kaupungin omaleimainen arkkitehtuuri tekee siitä hyvin viehättävän, ja tuntui hienolta nähdä kuulu Golden Gaten silta luonnossa. Koko vierailumme ajan meitä piinasi kuitenkin kova, hyvin kylmä merituuli, joka teki kaupungista nauttimisesta vaikeaa.

In Love at Golden Gate Bridge San Francisco California

Mitä enemmän olen amerikkalaisia kaupunkeja nähnyt, sitä enemmän Boston tuntuu kodilta. Yksikään muu kaupunki tässä maassa ei ainakaan tähän mennessä ole saanut minua haaveilemaan siellä asumisesta.

San Francisco architecture at Haight-Ashbury

Mutta vaikka en ole matkoillani rakastunut amerikkalaisiin kaupunkeihin, tähän maahan rakastun koko ajan enemmän.

 

Käytännön vinkkejä Ykköstien eläimistä kiinnostuneille

Point Lobos

Menimme Point Lobosiin aamulla pian sen avauduttua, ja se osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi. Kun tulimme iltapäivällä pois, näimme puiston portilla puomin, joka esti uusia vierailijoita tulemasta sisään: puiston parkkipaikat olivat täynnä! En ollut tiennyt enkä tullut ajatelleeksi, että luonnonpuisto voisi tulla täyteen niin, ettemme pääsisi sinne lainkaan. Kesä-elokuussa ruuhkaa on varmasti vielä enemmän kuin toukokuussa, joten Point Lobosiin mielivän kannattaa yöpyä meidän laillamme Montereyssä (tai kalliimmassa Carmel-by-the Seassa) ja mennä portille heti puiston avautuessa.

Ilmeisesti täyteen puistoon olisi saanut tulla sisään ilman autoa. Näimme portin ulkopuolella jonon pysäköityjä autoja ja päättelimme, että portilta käännytetyt automatkalaiset olivat päättäneet tutustua puistoon jalan. Puisto on kuitenkin suunniteltu niin, että omasta autosta on paljon iloa. Etäisyydet eri näköalapaikkojen ja kävelypolkujen aloituspisteiden välillä olivat sen verran pitkiä, että pelkkään paikasta toiseen kävelyyn mielenkiinnottomilla poluilla autojen seassa olisi helposti kulunut yhteensä yli tunti, eikä puiston sisällä kulje busseja.

Yksi hyvä tapa tutustua puistoon voisi olla saapua paikalle pyörällä. Pyörät pääsevät ymmärtääkseni sisään silloinkin, kun parkkipaikat ovat täynnä.

Puistonvartija sisääntuloportilla osasi neuvoa hyvin parhaat paikat, joissa yrittää bongata eri eläinlajeja.

Moss Landingin saukot

Moss Landingin saukkoyhdyskunnan löytää Elkhorn Slough -lahdesta Jetty Roadin varrelta läheltä tien päätä. Kun zoomaa Googlen karttaa riittävän tarkasti, näkee siihen merkatun pisteen, jossa lukee Sea otters. Paikan päällä on etsintää helpottamassa saukoista kertova infotaulu.

Täällä taas!

Tervehdys, lukijat, ja pahoittelut pitkästä tauosta täällä blogissa!

Viime viikot olivat niin täynnä ohjelmaa, etten mitenkään ehtinyt kirjoittaa blogiin, vaikka kerrottavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon. Olin ensin erittäin kiinnostavalla työmatkalla Valkoisessa talossa, ja jatkoin Washington DC:stä suoraan Samulin kanssa Kaliforniaan kaksiviikkoiselle road tripille.

Nyt olen taas kotona, ja minulla on vihdoin aikaa sulatella kaikkea kokemaani ja kirjoittaa siitä teille. Lähipäivinä ja -viikkoina on siis luvassa sarja kirjoituksia matkani varrelta.

Road trip in California, driving a 2016 Mustang convertible at Mulholland Drive

Ajelemassa Mulholland Drivella Los Angelesissä uudella avo-Mustangilla