Amerikkalaislapset ovatkin ujoja

Luulin ennen, etteivät amerikkalaislapset kärsi ujoudesta. Olen käsittänyt, että tässä kulttuurissa lapsia kannustetaan hyvin vahvasti ulospäin suuntautuneeseen käytökseen ja olin ajatellut, että se tekisi ainakin useimmista lapsista avoimia ja rohkeita puhumaan kenelle tahansa ventovieraalle.

Halloween-iltana huomasin kuitenkin, ettei stereotypiani pitänyt paikkaansa.

Halloween decoration skull on a pumpkin Somerville near Boston Massachusetts

Menimme jo alkuillasta kylään ystäväpariskuntamme luo, joiden järjestämistä murhamysteerijuhlista kirjoitin eilen. Halusimme päästä näkemään täkäläistä karkki tai kepponen -perinnettä eli naamiaisasuisia lapsia, jotka kiertäisivät ovelta ovelle makeisia kerjäämässä. Ystäväpariskuntamme lähistöllä asuu paljon lapsiperheitä, ja he odottivat kymmeniä tai jopa satoja keppostelijoita ovelleen.

Kuvittelin, että suurin osa lapsista marssisi rohkeasti naapureiden luo, kailottaisi hassuttelevia ”karkki tai kepponen” -riimejä ja rohmuaisi innolla saalista karkkisäkkiinsä.

Sen sijaan suurin osa näkemistäni lapsista tuijotti varpaisiinsa, mumisi ujosti ”karkki tai kepponen”, otti varovasti kulhosta yhden karkin ja pakeni äkkiä paikalta vanhempien muistutellessa selän takana, että karkista kuuluisi kiittää.

halloween decoration aspiring republican presidential candidates pumpkin heads

Vieraiden lapsista ei valitettavasti voinut ottaa kuvia, mutta tämän ajankohtaisen poliittisen satiirin laatineelta nuorelta mieheltä pyysin luvan kuvata hänen teostaan. Ihan jokainen lapsi ei innostuisi askartelemaan kurpitsapäitä republikaanien presidenttiehdokkuuden tavoittelijoista. Teki mieli kysyä – mutta en kysynyt – kumpaa puoluetta perheessä kannatetaan.

Suomessa naapureitteni lapset ovat ujostelleet paljon vähemmän virpomaan tullessaan, vaikka ovat joutuneet soittamaan ovikelloa tietämättä, minkälainen noita oven avaisi. Täällä aikuiset odottivat karkinkerjääjiä etukuisteillaan karkkikulhot kädessä, minkä luulisi lievittävän jännitystä selvästi.

Aikuiset olivat tosin itsekin naamiaisasuissa, mikä saattoi tehdä tilanteesta lapsille hermostuttavamman. Itse ainakin pelkäsin lapsena aikuisia, joiden kasvot olivat naamion tai ison parran peitossa.

Lisäksi Halloweeniin kuuluu ainakin periaatteessa kaikenlainen säikyttely, joten on ehkä aika luonnollista olla silloin hieman varuillaan vieraiden ihmisten seurassa.

Yhtä kaikki oli valaisevaa nähdä, että täkäläiset lapset osaavat ujostella vieraita aikuisia ihan samalla tavalla kuin suomalaislapsetkin.

Halloween decoration spider and spiderweb in Somerville near Boston Massachusetts

Mainokset

Vaikeat jäähyväiset

Kerroin seitsemänvuotiaalle kummipojalleni, että olen muuttamassa Amerikkaan. Kenellekään muulle ei muutosta kertominen ole ollut yhtä vaikeaa.

Aikuisen maailmassa vuosi tai kaksi kuluu nopeasti. Seitsemänvuotiaalle se on lähes iäisyys.

Minun ja aikuisten läheisteni välillä kaikkein tärkeintä on jutteleminen. Vaikka kasvokkain puhuminen on kaikkein antoisinta, ajavat nettipuhelut, chat-keskustelut tai pitkät sähköpostit melkein saman asian.

Minun ja kummipoikani suhteessa korostuu yhdessä tekeminen. Leikimme legoilla, pelaamme lautapelejä, riehumme ulkona. Sitä ei voi videopuhelulla korvata.

Olemme viettäneet aikaa kahden kesken siitä saakka, kun hän täytti viisi – eli niin kauan, kuin hän muistaa.

Nyt se kaikki väistämättä muuttuu, vaikka kumpikaan meistä ei sitä tahtoisi.

Minulle oli selvää, että halusin kertoa huonon uutisen kummipojalleni itse. Vaikka teemme tavatessamme koko ajan jotain, kummallakin on tapana kertoa siinä sivussa toiselle elämänsä isoista ja tärkeistä asioista.

Keväällä kummipoikani esimerkiksi kyseli parisuhdekuulumisiani. Keskustelu meni suunnilleen näin:
Kummipoika: Miksei sulla ole ketään… (miettii hetken, miten asian sanoisi) …kehen mä voisin tutustua?
Minä: Itse asiassa mulla nykyään on.
Kummipoika: Mutta se erosi.
Minä: Mä en tarkoita nyt [eksäni nimi]. Oot ihan oikeassa siinä, että me erottiin. Mulla on uusi poikaystävä. Se haluaisi tosi paljon tutustua suhun, mutta se ei oo vielä voinut, koska se asuu eri maassa. Se asuu Amerikassa. Mutta sitten kun se tulee käymään Suomessa, te voitte tutustua.

Minulle ei siis ollut sinällään epäluontevaa ottaa puheeksi, että olen muuttamassa Samulin luo. Samantyyppisistä asioista puhumme muutenkin. Mutta pelkäsin, että kummipoikani kokisi lähtöni hylkäämiseksi.

Olin päättänyt kertoa uutiseni, kun viettäisimme vuotuisen perinteemme mukaisesti päivän Korkeasaaressa.

Karhu kylpee Korkeasaaressa. A bear bathing in Helsinki zoo (Korkeasaari), Finland

Karhut näyttäytyivät tämänvuotisella Korkeasaaren-reissullamme parhaiten. Pääsimme seuraamaan niiden ruokintaa samalla, kun itse söimme ravintola Karhussa.

Pohjustin asiaa muistuttamalla Samulin olemassaolosta positiivisessa valossa. Kummipoikani tasapainoili kiipeilytelinemäisellä aidalla ja olisi halunnut minun tekevän samoin. Kokeilin, mutta oli alusta alkaen selvää, ettei se ollut vahvin lajini.

Minä: Mä en oo koskaan ollut erityisen hyvä kiipeilemään, mutta mä tunnen sun lisäksi yhden toisenkin, joka on tosi hyvä kaikessa tällaisessa.
Kummipoika: Ai kenet?
Minä: Mun poikaystävän Samulin. Sen, joka asuu Amerikassa.
Kummipoika: Kuinka monta vuotta hän on?
Minä: [Samulin ikä].
Kummipoika: Sitten se on varmasti tosi hyvä, kun sillä on ollut niin paljon enemmän aikaa harjoitella kuin mulla.

Paluumatkalla lautassa tuli rauhallinen hetki, jossa sain viimein vaikean asiani sanottua.

Minä: Mä olen muuttamassa Samulin luo Amerikkaan.
Kummipoika (mielensä pahoittaneella äänellä): Ai sä muutat ulkomaille? Miksi?
Minä: Siksi kun Samulin pitää vielä asua siellä sen työn takia, ja me halutaan olla yhdessä. Mutta en mä mitenkään pysyvästi muuta. Vähän yli vuodeksi.
Kummipoika (samalla äänellä): Ai vuodeksi?
Minä: Joo. Mutta mä tulen käymään Suomessa, ja me voidaan nähdä silloin. Me tullaan Samulin kanssa molemmat jouluna Suomeen ja me voidaan tavata.

Tässä kohtaa kummipoikani vaihtoi puheenaihetta. Hetken päästä hän oli taas hyväntuulinen eikä enää palannut asiaan. En kuitenkaan kuvittele sen tarkoittavan, että hän olisi päässyt uutisestani yli tuosta vaan.

Toivon todella, että pystymme säilyttämään läheisen suhteemme ennallaan. Samalla pelkään, että välimme muuttuvat poissaoloni vuoksi etäisemmiksi.

Täytyy yrittää löytää uusia tapoja pitää yllä yhteyttä välillämme.

Ulkomaille muuttamisessa kaikkein raastavinta on rakkaiden, tärkeiden ihmisten taakse jättäminen.