Baby shower – amerikkalainen vastine äitiyspakkaukselle

Yhdysvalloissa raskaana olemiseen kuuluu olennaisesti baby shower eli vauvakutsut. Kun kävi selväksi, että olisin Bostonissa asuessani raskaana, halusin kovasti päästä tutustumaan tähänkin osaan amerikkalaista kultturia.

Happy parents-to-be at our unisex baby shower

Matkassa oli kuitenkin pieni mutka: minulla ei ollut Bostonissa ketään, joka olisi tarjoutunut järjestämään kutsut minulle.

Amerikkalaiset vauvakutsut ovat kuin polttarit: niitä ei ole tapana järjestää itse itselleen. Yleensä ne järjestävät tulevan äidin läheiset naispuoliset sukulaiset tai ystävät. Toisin kuin polttareissa, järjestäjä voi ymmärtääkseni olla aivan eri sukupolvea kuin juhlittava, esimerkiksi äiti, mummi tai kummitäti.

Suomessa minulla olisi monia läheisiä, jotka varmasti olisivat mielellään järjestäneet vauvakutsuni, mikäli sellaiset kuuluisivat suomalaiseen kulttuuriperinteeseen. Täällä tilanne on kuitenkin aivan toinen.

Kysyin neuvoa kaikkitietävältä Googlelta ja keksin ratkaisun. Vauvakutsut saattoi lukemani mukaan järjestää ja maksaa itsekin, mikäli pyysi jonkun kutsujen viralliseksi emännäksi. Tärkeintä etiketissä tuntui olevan, etten lähettäisi kutsuja itse, sillä kutsujen lähettäminen tulkittaisiin lahjojen pyytämiseksi.

Se tuntui minusta hieman oudolta, onhan täysin normaalia kutsua ihmisiä esimerkiksi omiin syntymäpäiväjuhliin tai valmistujaisiin, joihin niihinkin on tapana tuoda lahjoja. Jopa hääkutsut lähettää nykyään yleensä hääpari itse, vaikka kutsun liitteenä olisi niinkin selkeä lahjapyyntö kuin häälahjalista.

Sittemmin olen kuitenkin ymmärtänyt, miksi vauvakutsut ovat eri asia. Toisin kuin syntymäpäivillä, valmistujaisissa tai häissä, lahjat ovat vauvakutsujen koko olemassaolon tarkoitus.

Vauvakutsut ovat amerikkalainen äitiyspakkaus.

Amerikkalaisessa yhteiskunnassa ei uskota suomalaisen hyvinvointivaltion tapaan yhteiskunnan tukiverkkoihin. Sen sijaan tukiverkkoja ovat perinteisesti olleet sukulaiset, ystävät, naapurit ja seurakunta. Tällaisessa kulttuurissa tuleva äiti ei tietenkään saa verovaroilla hankittuja vauvatarvikkeita sosiaalivirastosta, vaan hänen henkilökohtaiset tukiverkkonsa hankkivat ne hänelle.

Amerikkalaisia televisiosarjoja katsoessa ei tule ensimmäisenä mieleen, että vauvakutsujen tarkoitus olisi kartuttaa tuleville vanhemmille hyödyllisiä vauvanhoitovarusteita. Todellisten amerikkalaisten arkielämässä tästä on kuitenkin hyvin pitkälle kyse.

Tämän vuoksi vauvakutsuja varten tehdään nykyään usein lahjalista vauvatarvikekauppaan tai vaikkapa postimyyntijätti Amazoniin. Toisin kuin useimmilla häälahjalistoilla, vauvakutsujen lahjalistalla voi olla mitä proosallisimpia asioita kuten vaippoja ja pyllynpyyhkimissavetteja. Tällaisten lahjojen proosallisuuden vähentäminen on ihan oma taiteenlajinsa. Vaipoista esimerkiksi askarrellaan niin kutsuttuja vaippakakkuja, joissa vaipoista rakennetaan hääkakun näköinen koristeellinen keko. Jos lahjan antaja ei halua askarrella, vaippakakun voi luonnollisestikin ostaa myös valmiina.

Diaper cake by Rubber Ducky sold at Amazon

Yksi läheisimmistä amerikkalaisista ystävistämme, puolitoista vuotta sitten itse lapsen saanut Anna ehdotti meillekin lahjalistan laatimista ja tarjoutui ajamaan kanssamme kaupungin ulkopuolelle suureen vauvatarvikemyymälään auttaakseen meitä miettimään, mitä kaikkea listalla kannattaisi olla.

Päätin, että kauppareissulla olisi luontevaa pyytää Annaa vauvakutsujemme nimelliseksi emännäksi, ja niin myös tein. Huomasin, että Anna aluksi vähän säpsähti pyyntöäni ennen kuin selitin, että hoitaisin itse järjestelyt ja maksaisimme itse tarjottavat. Ymmärsin täysin hänen säpsähdyksensä. Anna ja hänen miehensä Kevin ostivat hiljattain omakotitalon, jonka remontoimiseen he ovat käyttäneet kaiken sen ajan, mikä töiltä ja puolitoistavuotiaan tyttären vanhemmuudelta liikenee. Vauvakutsujen järjestäminen itsenäisesti olisi varmasti kaiken sen keskellä ollut ylimääräinen taakka. Lisäksi täytyy muistaa, että vaikka Anna ja Kevin tiedostavatkin olevansa harvoja läheisiä ystäviämme tällä mantereella, heillä itsellään on luonnollisestikin tässä maassa suuri joukko paljon läheisempiäkin ihmisiä kuin me.

Kutsujen nimelliseksi emännäksi Anna kuitenkin vaikutti suostuvan ihan mielellään. Pyrin pitämään huolta siitä, että kutsut olisivat hänelle mahdollisimman pieni taakka. Pidimme kutsut omassa kodissamme emmekä Annan ja Kevinin luona, vaikka he olivat ystävällisesti tarjonneet kotiaan juhlapaikaksi. En lopulta pyytänyt Annalta muuta apua kuin sen, että hän lähetti tekemäni sähköiset kutsut koostamani listan mukaisiin sähköpostiosoitteisiin. Lisäksi hän tarjoutui itse hankkimaan juhliin toiveittemme mukaiset kakut ja suunnitteli niiden koristelun.

Baby shower cakes for our twins

Puhuin yllä meidän vauvakutsuistamme, sillä olimme Samulin kanssa päättäneet pitää yhteiset unisex-vauvakutsut perinteisempien vain naisille suunnattujen kutsujen sijaan. Vauvakutsut olivat pitkään vain naisten valtakunta, eikä niihin ollut asiaa sen paremmin tulevalla isällä kuin tulevan äidin miespuolisilla sukulaisilla tai ystävilläkään. Nykyään unisex-vauvakutsut ovat kuitenkin koko ajan yleisempiä.

Meille unisex-kutsut olivat kaikin tavoin paljon luontevampi vaihtoehto kuin pelkät naisten kutsut. Ensinnäkin haluamme Samulin kanssa kumpikin pysytellä mahdollisimman kaukana kaikesta sellaisesta ajattelusta, että vanhemmuus olisi jonkinlainen naisten valtakunta, jossa miehellä voi olla korkeintaan pieni sivurooli. Olemme molemmat unelmoineet vanhemmuudesta koko elämämme, ja haluamme jakaa siihen kuuluvat asiat niin hyvässä kuin pahassakin. Lisäksi amerikkalaiset ystävämme eivät ole valikoituneet perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti niin, että minulla olisi tyttökavereita ja Samulilla äijäporukka. Samulin läheisimmät amerikkalaiset ystävät ovat naisia, kun taas minun kahdesta läheisimmästä täkäläisestä ystävästä toinen on mies.

Muutenkin vauvakutsuistamme tuli lopulta aika modernit siinä mielessä, että ne eivät noudattaneet perinteisiä kaavoja. Se oli osin tahatonta ja johtui ihan vain siitä, että pääjärjestäjä olin minä, maahanmuuttaja, joka en koskaan edes ollut ollut vieraana vauvakutsuilla. Annan vauvakutsuille minut oli kyllä kutsuttu, mutta valitettavasti olimme niiden aikaan joululomalla Suomessa, enkä päässyt paikalle. Se harmitti aikoinaan kovasti, sillä arvelin silloin, että se jäisi ainoaksi tilaisuudekseni osallistua täkäläiseen baby showeriin.

Yksi vieraistamme sanoi kutsuilla suoraan, että perinteistä poikkeaminen oli hänen mielestään pelkästään hyvä asia. Hän kertoi kuulleensa useita osanottokommentteja, kun oli maininnut olevansa menossa vauvakutsuille. Hänen mukaansa moni inhoaa vauvakutsuille osallistumista ja käy niissä vain pakosta.

Kyselin tietysti, miksi vauvakutsut ovat niin kamalia, ja hän kertoi, että perinteisillä naisten vauvakutsuilla on usein aivan valtavasti ihmisiä, ja vieraat pakotetaan istumaan paikoillaan kuin tatit ja tuijottamaan tuntikausia, kun tuleva äiti avaa lahjan toisensa perään. Pahimmassa tapauksessa hän teeskentelee joka paketin avatessaan yllättynyttä ja ihmettelee lahjan antajan kekseliäisyyttä, vaikka on tosiasiassa itse määritellyt lahjalistaansa laatiessaan tarkoin, minkä merkkisen ja näköisen kapalon ja tutin haluaa. Ruokaa tai juomaa ei välttämättä saa ennen kuin kaikki lahjat on avattu.

Meidän kutsuillamme vieraita oli yhteensä vajaat viisitoista, koska emme tunne täällä kovin monia ihmisiä. Vieraat tulivat ja menivät eri aikoina oman aikataulunsa mukaan, eikä kukaan joutunut istumaan paikoillaan odottamassa, että jokin virallinen osuus saataisiin päätökseen. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla ylenpalttisesti, kuten pohjalainen verenperintöni velvoittaa, ja sitä sai ottaa noutopöydästä kun itse halusi, vaikka kesken lahjojen avaamisen. Annan ehdottaman kolmetuntisen päivätilaisuuden sijasta pidimme avoimia ovia pitkälle iltaan niin, että paikalle pääsivät nekin ystävämme, joilla oli päivällä muuta menoa.

Lahjalista osoittautui meidän tapauksessamme lopulta lähes turhaksi; saimme vain kaksi listalta valittua lahjaa. Niistäkin toisen antoivat Anna ja Kevin, jotka olisivat osanneet valita saman lahjan ilman listaakin; kyseessä oli nimittäin vaipparoskis, joka päätyi listalle alun perinkin Annan suosituksesta. Lahjalistasta on varmasti paljon enemmän hyötyä silloin, kun kaikki vauvasta kiinnostuneet sukulaiset ja ystävät asuvat täällä ja toimivat täkäläisen kulttuurin mukaisesti.

Lahjoja avatessamme ymmärsin, että olimme tehneet Annan ja Kevinin tyttären syntyessä pahan etikettivirheen ja antaneet aivan liian vaatimattoman lahjan. Läheisten ihmisten vauvalahjoihin on näemmä tässä maassa tapana käyttää kolminumeroisia summia. Läheiselle annettavan vauvalahjan ei selvästikään kuulu olla yksittäinen pikkuesine vaan runsaudensarvi, jossa on vaikka kuinka monta erillistä esinettä.

Anna oli maininnut, että moni heidän vauvakutsujensa vieras antoi lahjaksi sekä jotain lahjalistalta että jotain listan ulkopuolelta, mutta en siinä kohtaa jäänyt miettimään, minkälaisia nämä moniosaiset lahjat oikein ovat. Annan ja Kevinin lahjan perusteella vaikuttaa siltä, että tapana on yhdistellä arkisen käytännöllisiä esineitä ja söpöjä ihanuuksia, koska jälkimmäisiä on hauskempaa antaa, mutta ensiksi mainituista on todennäköisesti saajalle vielä enemmän iloa. Heidän lahjassaan oli vaipparoskis ja tietynlaisia harsoliinoja, joiden molempien tarkoitus oli jakaa kanssamme tietoa, jota heille oli kertynyt omaa vauvaa hoitaessa. Paketissa oli myös bodyjä ja kummallekin vauvalle oma unilelu. Näiden kaikkien ostolahjojen lisäksi saimme vielä kierrätyslahjana kaksi Annan ja Kevinin tyttären vanhaa purulelukirahvia, joiden opimme olevan täällä kulttimaineessa ja siksi uutena varsin kalliita.

Voin vain kuvitella, minkälaisen lahjavuoren moni amerikkalaisperhe saa, kun vauvakutsuilla on kymmeniä tai jopa satoja vieraita, joista monet ovat riittävän läheisiä ostaakseen noin isoja lahjoja. Kun kutsujen tarjottavat ja järjestelyt vielä hoitaa joku muu kuin odottava äiti itse, vauvakutsut todellakin auttavat tulevia vanhempia lapsen tuloon valmistautumisessa.

Baby shower gifts

 

Mainokset

Erilaiset morsiuskutsut

Viime viikonloppuna oli ystävämme Annan morsiuskutsut. Kyseessä on periamerikkalainen perinne, mutta Anna oli uudistanut sitä niin luovasti, ettei tilaisuudella ollut juuri mitään tekemistä perinteisten morsiuskutsujen kanssa.

Yleensä morsiuskutsuissa kuulemma istutaan ringissä ja katsotaan, kun morsian avaa vieraiden tuomia lahjoja.

”Tuskin kukaan tykkää morsiuskutsuista. Ihmiset vain kokevat, että kaikilla on oikeus saada sellaiset, kun muutkin ovat saaneet”, Anna totesi aivan suoraan, kun puhuimme asiasta.

Moni tuntuu kokevan samoin. Ainakin Annan amerikkalaiset ystävät vaikuttivat hyvin ilahtuneilta siitä, että tällä kertaa kutsut olivat aivan erilaiset.

Morsiamen lahjomisen sijaan annoimme lahjoja hyväntekeväisyyteen, ja itse juhlat olivat hyväntekeväisyystempaus, jossa lahjoitimme tavaroiden lisäksi aikaamme.

Kohteeksi oli valikoitunut Cradles to Crayons -järjestö, joka auttaa kodittomien ja muiden äärimmäisessä köyhyydessä elävien perheiden lapsia kotiosavaltiossamme Massachusettsissa. Koostimme lahjoituksina saaduista vaatteista asukokonaisuuksia eri-ikäisille lapsille.

Lopuksi söimme järjestön tiloissa kaasojen hankkiman lounaan.

Charity Bridal Shower at Cradles to Crayons

Sekä järjestössä että seurueessamme kaikki ihastelivat ääneen Annan luovaa ideaa. Morsiuskutsujen muuttaminen hyväntekeväisyystempaukseksi oli kaikille ennenkuulumaton ajatus

Se oli minusta yllättävää, sillä hyväntekeväisyys kuuluu kiinteästi amerikkalaiseen kulttuuriin, ja esimerkiksi työporukat käyvät usein yhdessä lahjoittamassa aikaansa Cradles to Crayonsille ja muille vapaaehtoisryhmien varassa toimiville järjestöille.

Toisaalta se on kuitenkin ymmärrettävää. Vaaditaan aikamoista laatikon ulkopuolelta ajattelua, että keksii tehdä hääperinteeseen niin ison muutoksen kuin Anna teki.

Perinteitä tulee usein noudatettua sellaisenaan, koska niihin on kasvanut pienestä pitäen, eikä niitä tule helposti edes ajatelleeksi kyseenalaistaa.

Morsiuskutsut tuntuvat kuitenkin todella aikansa eläneeltä perinteeltä. Kuten Anna totesi, on outoa, että saman tilaisuuden johdosta pitäisi antaa kaksi lahjaa.

Morsiuskutsut sopisivat mielestäni todella hyvin sellaiseen kulttuuriin, jossa nainen ei omista elämänsä aikana mitään muuta kuin kapionsa, ja hän muuttaa naimisiin mennessään kauas lapsuudenperheestään uuden sukunsa hoteisiin.

Siinä tilanteessa olisi luonnollista ja varmasti myös tarpeellista kerääntyä naisporukalla varmistamaan, että morsian saa uuteen elämäänsä mukaan kaiken tarvittavan. Jokaista lahjaa tutkailtaisiin yhdessä huolella, ja samalla työstettäisiin surua edessä olevasta vääjäämättömästä erosta.

Nyky-Amerikassa perinteisille morsiuskutsuille on hyvin vaikea nähdä vastaavanlaista tarvetta. Luin juuri Washington Postista, että amerikkalaiset nuoret kokevat olevansa valmiita avioliittoon vasta, kun heillä on korkeakoulututkinto, vakituinen työ, omistusasunto, säästöjä sekä kokemusta aiemmista parisuhteista ja avoliitosta tulevan aviopuolison kanssa.

Jos morsiamella on jo kaikki tuo, hänellä luulisi olevan aika hyvät materiaaliset edellytykset menestyksekkääseen avioliittoon ilman morsiuskutsujakin.