Amerikkalaisten juhannus

”Rakas Boston, valtaosa asukkaistasi on jättänyt sinut pitkän viikonlopun ajaksi. Älä huoli, minä pysyn rinnallasi”, kirjoitti kaverini juuri Facebookiin.

Tuli heti mieleen Helsinki juhannuksena.

Viime viikolla te siellä Suomessa juhlitte kesää ja pitkää viikonloppua, ja nyt on meidän vuoromme. Itsenäisyyspäivä eli heinäkuun neljäs osuu tänä vuonna maanantaille, ja useimmat amerikkalaiset pääsevät nauttimaan pitkästä kesäviikonlopusta.

Osa itsenäisyysviikonlopun perinteistä on hyvin samanlaisia kuin suomalaiset juhannusperinteet.

Eräs hyvä ystäväni lähti perjantaina töistä aikaisin ja ajoi perheensä hirsimökille. Sukulaisten mökkejä on kuulemma lähettyvillä runsaasti, ja itsenäisyysviikonloppuna koko suku kokoontuu yhteen.

Se kuulosti hyvin tutulta. Hirsimökki nyt sattuu olemaan New Yorkissa eikä esimerkiksi Suonenjoella, mutta koska kyseessä on New Yorkin osavaltion pohjoisosa eikä suurkaupunki, mökki on aika varmasti ihan yhtä keskellä luontoa kuin suomalaisten kesämökit.

Olennainen ero juhannukseen on kuitenkin se, että myös kaupungeissa juhlitaan näyttävästi. Vaikka monet Bostonin asukkaat kenties ovatkin matkanneet maalle, kaupunkiin on vastavuoroisesti tullut valtava määrä turisteja.

Viime vuonna vietimme itsekin itsenäisyyspäiväviikonlopun matkoilla. Tänä vuonna halusin kuitenkin päästä näkemään Bostonin maankuulun itsenäisyysjuhlinnan.

Historiastaan ylpeä Boston ottaa itsenäisyyspäivästä kaiken irti. Itsenäistymiseen johtanut sota brittejä vastaan sai alkuunsa Bostonin liepeillä käydyistä taisteluista, ja kaupunki mainostaa itseään mielellään itsenäistymisen kehtona.

Luvassa on nelipäiväinen Boston Harbourfest, johon liittyy monenlaista ohjelmaa. Iso osa ohjelmasta liittyy historiaan, mutta luvassa on myös viihteellisempää ajanvietettä kuten musiikki- ja ruokatapahtumia.

Ilotulitteita ammutaan taivaalle ainakin lauantai-, sunnuntai- ja maanantai-iltana. Maanantai-illan suurilotulitus on yksi maan tunnetuimmista itsenäisyyspäivän ilotulituksista.

Tänään saattaa vielä ukostaa, mutta lauantaista eteenpäin on ennustettu auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta ja noin kolmenkymmenen celsiusasteen lämpötiloja.

Juhannus saa ulkomailla asuvan ikäviöimään Suomea, mutta olen aika varma, että se toimii myös toisinpäin. Kun myöhemmin asumme taas Suomessa, kaipaan tähän aikaan vuodesta aika varmasti Amerikkaa.

Macy's fireworks and Manhattan skyline in New York seen from Brooklyn Bridge Park

Viimevuotinen itsenäisyyspäivän ilotulitus New Yorkissa

Advertisement

Newportin kartanot

Music Room in The Breakers mansion in Newport Rhode Island

Breakers-kartanon musiikkihuone

Platinaa ja kultaa seinissä, marmoria, valtavia kattokruunuja. Kartanoita, jotka julistavat koko maailmalle, miten paljon rahaa niiden omistajilla on.

Newportin merenrantakaupunki Rhode Islandin osavaltiossa oli vauraiden amerikkalaisten suosiossa jo 1800-luvulla. Sinne rakennetaan toinen toistaan suurempia ja vaikuttavampia vapaa-ajanasuntoja edelleen.

Marble House mansion in Newport Rhode Island

Marble House -kartano

Hotelliyöt Newportissa ovat kalliita, mutta jos onnistuu välttämään kaupungissa yöpymisen, sen ylellisestä tunnelmasta pääsee nauttimaan vähälläkin rahalla. Meiltä kotoa Newportiin on vain 120 kilometrin ajomatka, joten sinne on helppo mennä päiväretkelle kartanoita ällistelemään.

Ulkopuolelta arvorakennuksia pääsee katselemaan ilmaiseksi. Jyrkkien kallioiden viertä kulkevalta Cliff Walkilta näkee sekä vanhojen että uudempien kartanoiden takapihoja samalla kun nautiskelee samoista merimaisemista, joita niiden asukkaat katselevat ikkunoistaan. Autolla tai pyörällä voi ihastella talojen etupuolia ja merta ajelemalla Ocean Drivella.

Cliff Walk in Newport Rhode Island

Cliff Walk

People flying kites alongside the Ocean Drive in Newport, Rhode Island

Leijat Ocean Driven yllä

A mansion seen from the Ocean Drive in Newport Rhode Island

Tämä talo tiluksineen ei ole Ocean Drivellä näkemistämme kartanoista hulppein tai suurin, mutta minun makuuni se oli viehättävin.

Osa 1800-luvun lopun hulppeimmista kartanoista on nykyään avoinna yleisölle. Kävimme kaikkein suurimmassa ja pröystäilevimmässä Breakersissa ja kartanonrakennusbuumin aloittaneessa Marble Housessa. Yhteislippu niihin maksoi 26 dollaria.

The Breakers mansion in Newport Rhode Island

Breakers

Samuli alkoi haaveilla Breakersissa asumisesta.

Entrance hall of The Breakers mansion in Newport Rhode Island

Toisen kerroksen parvelta voi katsella sisääntuloaulaan.

modIMG_4409

Kirjaston koristeellinen katto ja kattokruunu vievät huomion niin tehokkaasti, ettei ole helppo huomata, että seinät on tapetoitu vihreään kankaaseen painetulla kullalla.

Platinum Wall Ornament in The Breakers mansion in Newport Rhode Island

Seiniä voi koristella vaikka platinalla, jos haluaa osoittaa seurapiireille, että siihenkin on varaa.

Gold in walls in The Breakers Mansion in Newport Rhode Island

Puisen koristeen taustalla on kultaa, jonka pinta on kuvioitu muistuttamaan nahkaa.

Bathtub with four taps for hot and cold salt and fresh water in The Breakers mansion in Newport Rhode Island smaller

1800-luvun lopulla uskottiin merivesikylpyjen terveellisyyteen. Ammeissa olikin neljä hanaa: kylmälle ja kuumalle merivedelle sekä kylmälle ja kuumalle makealle vedelle.

Kitchen of The Breakers mansion in Newport Rhode Island

Breakersin keittiössä kelpasi huippukokkien työskennellä.

Marble Housen sisustukselle sen sijaan emme lämmenneet muutamaa yksittäistä huonetta lukuunottamatta. Talo tuntui Breakersin jälkeen vaatimattomalta.

The most impressive fireplace of Marble House mansion in Newport Rhode Island Bedroom in The Marble House mansion in Newport Rhode IslandNäin jälkikäteen ajateltuna vaatimaton oli ehkä hieman väärä sana kuvaamaan Marble Housea.