Museoähky pääkaupungissa

Pääsin joulukuun alussa näkemään ensimmäistä kertaa uuden kotimaani pääkaupungin.

Minut oli kutsuttu panelistiksi amerikkalaisten koulutustoimittajien yhdistyksen järjestämään konferenssiin. Kirjoitin aikoinaan STT:ssä koulutusaiheista ennen kuin ylenin esimieheksi, ja täkäläinen yhdistys oli saanut minun yhteystietoni etsiessään suomalaista koulutusjournalistia.

Yhteydenotto yhdistyksen varapuheenjohtajalta tuli syyskuussa sattumalta juuri samana päivänä, jona muutin Helsingistä Bostoniin. Hän oli suunnitellut kutsuvansa minut puhujaksi jo ennen kuin tiesi minun olevan muuttamassa tänne. Viesti tuntui hienolta alulta uudelle elämälleni.

Sain myytyä Wahington DC:hen liittyviä lehtijuttuja, ja matkustin kaupunkiin kuudeksi yöksi. Yksi jutuista käsitteli matkailua, joten iso osa sen viikon työstäni oli nähtävyyksien kiertelyä.

DC tunnetaan museoistaan, joita on aivan valtavasti. Lisäksi monet niistä ovat erittäin laajoja. Se teki vierailustani samalla kertaa kiinnostavan että hyvin uuvuttavan.

 

Ei ollut mitenkään mahdollista nähdä kaikkia museoita tai edes kaikkia kokoelmia niistä museoista, joissa päätin käydä. Yksittäiset kokoelmatkin olivat usein niin monipuolisia, että jouduin hyppäämään osan teksteistä yli.

Minun mielenlaadullani sellainen on raskasta. Minulle tuottaa mielihyvää tehdä asiat kokonaan: lukea kirja alusta loppuun, katsoa televisiosarjan kaikki jaksot, lukea bloggaajan jokainen kirjoitus. Facebookissakin haluaisin nähdä kaikki kavereitteni päivitykset aikajärjestyksessä, jotta voisin lukea ne järjestelmällisesti läpi.

Toivoin monta kertaa, että museot olisivat olleet suppeampia.

Siitä huolimatta niissä kiertely oli antoisaa. Muutaman kuukauden Amerikan-elämän jälkeen olin juuri oikeanlaisessa mielentilassa palauttaakseeni mieleeni tämän maan historiaa.

Franklin Rooseveltin koira Fala on ikuistettu hänen kanssaan patsaaseen.

 

Museoiden lisäksi tutustuin kaupungin lukuisiin muistomerkkeihin. Kävin myös katsomassa John F. Kennedyn hautaa Virginian osavaltiossa, joka on ihan DC:n naapurissa ja jonne pääsee kaupungista metrolla.

Virginiassa sijaitsee myös armeijan päämaja Pentagon. Mutterinmuotoinen valtava rakennus olisi vaikuttavimmillaan ilmasta nähtynä; läheltä katsottuna se näyttää ihan tavalliselta talolta.

Olin lukenut etukäteen nettikeskusteluista, että yksi parhaista paikoista napata mutterista kuva olisi lähettyvillä olevan Sheraton Pentagon City -hotellin ylimmästä kerroksesta, joten suuntasin sinne. Kävelin hotellin aulaan asiakkaan näköisenä ja matkustin hissillä ylimpään kerrokseen.

Päädyin juhlasaliin, jota henkilökunta oli juuri koristelemassa. Ketään ei haitannut, että seisoin hetken ikkunan ääressä ottamassa kuvia.

DC:n-vierailuni oli antoisa, mutta olen harvoin ollut yhtä helpottunut matkan päättymisestä kuin tällä kertaa. Nähtävyyksien ahnehtiminen, työnteko ja konferenssi olivat imeneet minusta kaikki mehut.

Sain kuitenkin tehtyä kaiken mitä halusin. Palaisin mielelläni DC:hen vielä, mutta jos siihen ei tule sopivaa tilaisuutta, ei tarvitse harmitella, että jotain olennaista olisi mennyt sivu suun.

Advertisement

Uusivuosi Chicagossa

Onnellista uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Meidän vuotemme vaihtui Chicagossa, jossa toivoimme pääsevämme kokemaan New Yorkin tyylistä uudenvuodentunnelmaa vähemmässä tungoksessa.

Uudenvuodenyön osalta se onnistuikin. Vaikka saavuimme keskustaan vain varttia ennen vuoden vaihtumista, saimme hyvän paikan, josta näimme sekä uudenvuodentähden kohoamisen että osan ilotulituksesta.

Muina päivinä väenpaljous kuitenkin haittasi lomailua. Ehdimme jonottaa näköalatorni Willis Toweriin puolisen tuntia ennen kuin kuulimme, että edessämme oli jonoa vielä 2,5 tunniksi. Lähdimme suosiolla pois, vaikka olisikin ollut hienoa käydä pilvenpiirtäjässä, joka valmistuessaan oli maailman korkein rakennus.

Saman päivän iltana yritimme mennä toiseen pilvenpiirtäjään John Hancock Centeriin, josta Willis Towerin lailla on näköala neljään osavaltioon. Hämmästyimme, kun jonoa ei näkynyt lainkaan. Tiskillä kuitenkin kuulimme, että vaikka ylös torniin olisi päässyt noin 20 minuutin jonotuksen jälkeen, alaspäin kulkevaa hissiä olisi pitänyt odottaa 1,5 tuntia.

Muut nähtävyydet eivät olleet aivan yhtä tukossa kuin pilvenpiirtäjät, joissa hissimatkat muodostavat pahan pullonkaulan. Chicagon kuuluun taidemuseoon Art Institute Chicagoon pääsimme alle tunnin jonottamisella. Sisälläkään tungos ei ollut täysin sietämätön, vaikka väkeä paljon olikin.

Pinkit leidit ja heidän valkoiset sylikoiransa Art Institute of Chicagossa.

Kokonaisuudessaan Chicago oli mielestäni hyvä valinta uudenvuodenkohteeksi.

Vaikka tungosta olikin harmillisen paljon, monessa muussa Yhdysvaltojen kaupunkilomakohteessa sitä olisi varmastikin ollut vähintään yhtä runsaasti. Useimmilla amerikkalaisilla on niin vähän lomia, että viikonlopun yhteyteen osunut uudenvuodenaaton arkipyhä oli kullan arvoinen, ja pitkästä viikonlopusta täytyi ottaa kaikki irti.

Uudenvuodenpäivänä lähes kaikki paikat ovat suljettuja, mutta Chicagossa se ei hirveästi haitannut, sillä iso osa kaupungin viehätyksestä on ympäriinsä kuljeskelemisessa ja jännittävien rakennusten ihailemisessa ulkoapäin.

Tähden nostaminen pilvenpiirtäjään väkijoukon laskiessa ääneen sekunteja vuoden vaihtumiseen toimi hyvin tunnelman nostattajana, ja ilotulitus oli upea. Oli mahtavaa voida vain kävellä paikalle hieman ennen vuoden vaihtumista ja päästä juhlien keskiöön sen sijaan, että olisi joutunut värjöttelemään kylmässä 13 tuntia kuten Times Squarella.

Tungos jäi varmastikin pieneksi siksi, että monelle oli epäselvää, kannattaisiko keskustaan lähteä. Chicagon uudenvuodenjuhlien oli alun perin määrä olla ilmaiset New Yorkin tapaan, mutta myöhemmin niihin päätettiinkin myydä kalliita lippuja.

Moni pettyi, kun paljon rummutettu keskustan ilmaiskonsertti muuttuikin 150 dollarin lipun vaativaksi tapahtumaksi. Tapahtuman järjestäjät eivät kertoneet julkisuuteen, kuinka hyvin tähden nousemisen tai ilotulituksen näkisi muualta kuin lipun ostaneille varatulta konserttialueelta. Tämän vuoksi tapahtuma sai negatiivista julkisuutta, joka varmasti vaikutti ihmisten haluun tulla paikalle.

Lippuja oli myynnissä vielä uudenvuodenaattona, mikä kertonee siitä, ettei niiden menekki vastannut järjestäjien toiveita. Se ei ole mikään ihme. Chicagossa on talvella hyytävän kylmä, ja juhlapaikka oli joen varrella yhdessä Tuulisen kaupungin pahimmin tuulisista paikoista.

Tunnetunkaan artistin ei varmasti ole helppo saada ihmisiä maksamaan 150 dollaria päästäkseen ulkoilmakonserttiin niissä olosuhteissa.

Odotan mielenkiinnolla, jääkö Chicagon yritys nousta tunnetuksi uudenvuodenkaupungiksi tähän yhteen kertaan, vai jaksavatko tämänvuotisten juhlien järjestäjät kehittää konseptiaan edelleen ja kehittää Chicagosta yhtä amerikkalaisen uudenvuodenmatkailun ykköskohteista.

Uudeksivuodeksi Chicagoon

Päätimme lähteä uudeksivuodeksi pienelle kaupunkilomalle. Meillä on silloin paljon juhlittavaa, tuleehan vuodenvaihteessa kuluneeksi vuosi ensitapaamisestamme ja ensisuudelmastamme.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsimme kohteeksi Chicagon. Siellä järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa suuret ulkoilmauudenvuodenjuhlat New Yorkin tapaan.

Alun perin haaveilin New Yorkin -matkasta ja uudestavuodesta Times Squarella. Ennen pitkää sain Samulinkin innostumaan ajatuksesta. Suhteemme alku on muistuttanut niin paljon elokuvaa, että Times Square tuntui juuri oikealta paikalta ensimmäisen vuosipäivän juhlimiseen.

Taustaselvittely osoitti kuitenkin, että uusivuosi maailman ikonisimmalla uudenvuodenaukiolla muistuttaisi oikeassa elämässä äärimmäisen vähän elokuvaa.

Muutama muukin ihminen haluaa nähdä pallon putoavan. Jotta saisi edes kohtalaisen paikan, Times Squarelle pitää mennä noin kolmetoista tuntia ennen vuoden vaihtumista.

Omaa paikkaa täytyy varjella mustasukkaisesti koko ajan. Jos poistuu hetkeksikin, ei pääse enää takaisin.

Kerrospukeutuminen on elinehto, eivätkä lämpimimmätkään naparetkivarusteet varmastikaan suojele kokonaan palelemiselta.

Moni käyttää vaippoja.

Mitä enemmän asiaa ajattelimme, sitä vähemmän romanttiselta ja hohdokkaalta Times Squarella juhliminen vaikutti.

Muualla New Yorkissa emme halunneet uuttavuotta viettää. Se on tähän aikaan vuodesta huonoimmillaan.  Muutenkin kalliit hotellit ja ravintolat nostavat hintojaan tuntuvasti vuodenvaihteessa. Joka paikassa on poikkeuksellisen paljon tungosta.

Chicago pyrkii ymmärtääkseni uudella juhlakonseptillaan houkuttelemaan nimenomaan matkailijoita, jotka haluaisivat Time Squarelle mutta eivät ole valmiita maksamaan itseään kipeäksi hotellista, palelemaan kellon ympäri ja korvaamaan vessakäyntejä vaipoilla päästäkseen sinne.

Ajatus on mielestäni nerokas. Kuvittelisin, että kysyntää olisi paljon.

Menemme siis katsastamaan, minkälaisen juhlatunnelman Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki onnistuu ensi yrittämällä kehittämään.

Chicagon juhlasuunnitelmista voi lukea lisää esimerkiksi tästä NBC:n uutisjutusta.

Kenties Chicagon uudenvuodenjuhlat ovat vielä jonain päivänä kaikkien tuntema käsite, johon nähdään viittauksia valkokankaalla ja tv-ruuduissa. Jos niin käy, on hauska ajatella, että olimme mukana, kun kaikki alkoi.

Viime uutenavuotena katselimme Helsingin matalaa silhuettia aavistamatta lainkaan, mitä kaikkea alkava vuosi toisi tullessaan.