Mardi Gras, New Orleansin laskiainen

Yhdysvaltojen parhaat laskiaisjuhlat ovat New Orleansissa, jossa Mardi Gras -karnevaali kestää kokonaisen kuukauden. Juhlat huipentuvat laskiaisviikonloppuun, sitä seuraavaan maanantaihin ja laskiaistiistaihin, jolloin kadut täyttyvät karnevaalikauden suurimmista paraateista.

Vietimme viime vuonna nuo päivät New Orleansissa ja sen ympäristössä.

Mardi Grasin ydin ovat paraatit, joissa valtavia, koristeellisia paraatilavoja vedetään traktoreilla ympäri kaupunkia. Lavojen kyydissä on ihmisiä, jotka heittelevät yleisölle rihkamalahjoja samaan tapaan kuin abiturientit viskovat Suomen penkkareissa karkkeja.

Tyypillisin rihkamalahja ovat muovihelmet, joita yleisö ripustaa kaulaansa. Mardi Gras -viikonlopun aikana olennaisesti kaikilla ulkona liikkuvilla roikkuu kaulassa lukuisia kiiltelevän värikkäitä helminauhoja.

Karnevaalitunnelmaan heittäydytään himoitsemalla noita lahjoja. Jokaista lauttaa tervehditään huutamalla ”Throw me something, mister!” Mitä harvinaisempi esine lautasta heitetään, sitä kiihkeämmin hypitään, ojennellaan käsiä ja yritetään varmistaa, että lahja päätyy juuri omiin käsiin.

Lapset ovat yleensä hyviä pääsemään tällaiseen tunnelmaan, mutta kyllä se onnistuu monilta aikuisiltakin. Kuten osa teistä lukijoista varmaan arvaakin, allekirjoittanut kerjäsi krääsäkoruja kurkkunsa käheäksi, pomppi kuin vieteripupu ja riemuitsi jokaisesta uudenlaisesta pikkuesineestä kuin ihmeellisestä aarteesta.

Kaikille aikuisille helminauhojen kerjääminen ei kuitenkaan ole Mardi Gras -ilonpidon kiinnostavin osuus. Varsinkin monille amerikkalaisturisteille elämää suurempaa on, että New Orleansissa saa juoda alkoholia ulkona.

Useimmissa amerikkalaiskaupungeissa kaikki julkijuopottelu on ankarasti kiellettyä – eikä vain teoriassa, vaan lakia myös valvotaan käytännössä. Jopa avatun alkoholipullon tai -tölkin kantaminen on kiellettyä.

Tässä maassa elää valtavasti ihmisiä, jotka eivät ole koskaan viettäneet kesäyötä pussikaljoitellen tai nauttineet viinilasillista piknikillä puistossa. Kun he matkustavat New Orleansiin karnevaaleja viettämään, moni heistä odottaa kaikkein eniten sitä, että pääsee kuljeskelemaan kaupungin kaduilla juoma kädessä.

Tästä seuraa, että New Orleansissa vietetään samaan aikaan kahta täysin erilaista juhlaa. Yhdessä lapsiperheet ja lapsenmieliset nauttivat paraateista, toisessa umpihumalaiset turistit örveltävät kadulla.

Kaikkien onneksi nämä kaksi juhlaa tapahtuvat eri osissa kaupunkia niin, ettei kahden ryhmän tarvitse välttämättä kohdata tosiaan lainkaan.

Örveltäjät parveilevat New Orleansin vanhassakaupungissa French Quarterissa, joka on täynnä baareja ja ravintoloita. Sen kadut ovat paraatilautoille liian kapeita, joten paraatit eivät astu sinne jalallakaan.

Paraateista kiinnostuneet puolestaan kerääntyvät paraatireittien varrelle uudempaan kaupunginosaan.

Jostain syystä amerikkalaismedia näyttää Mardi Grasista yleensä lähinnä örveltämispuolen. Kun viime vuonna valmistelin matkaamme, luin useista blogeista paikallisten olevan ihmeissään ja pahoillaan kuvasta, joka heidän rakkaasta perhejuhlastaan muulle maalle annetaan.

Nyt karnevaalin nähtyäni ymmärrän sen hyvin. Me asuimme lähes karnevaalireitin varrella kauniissa Garden Districtissä ja juhlimme paikallisten perheiden kanssa selvin päin. French Quarterissa kävimme lyhyesti piipahtamassa nähdäksemme juhlinnan senkin puolen, ja koin tunnelman siellä niin ahdistavaksi, että halusin saman tien pois.

Kuvitelkaa suomalaisen vapun kaikki ikävimmät lieveilmiöt ahdettuna muutamalle ahtaalle kadulle, joissa hädin tuskin pääsee liikkumaan. Lisätkää vielä mielessänne kadun yläpuolelle parvekkeita, joissa seisovat humalaiset eivät tajua, että muovihelmien paiskominen väkijoukkoon siltä korkeudelta heidän tähtäyskyvyllään voi olla hengenvaarallista.

Televisiossa ja lehdissä näkyy täällä lähes pelkästään tuo osa juhlinnasta. Ei ihme, että monet amerikkalaiset eivät ole pätkääkään kiinnostuneita Mardi Grasista.

Onneksi Mardi Grasista voi nauttia myös astumatta jalallaankaan vanhaankaupunkiin.

Advertisement

Matka jännän äärelle, osa 1: Murmelipäivä

Ensi viikolla lähden kiertämään maata kummallisuuksien perässä. Tämä matka jos mikä antaa varmasti uusia näkökulmia amerikkalaiseen sielunmaisemaan.

Ohjelmassa on ihmeellistä kansanperinnettä Pennsylvanian maaseudulla, Elviksestä intoilua Memphisissä ja Mardi Gras -karnevaalihumua New Orleansissa. Mikäli säät suosivat, pääsemme Samulin kanssa myös kahdeksankymppisen entisen alligaattorinmetsästäjän kanssa Louisianan soille.

Reittini kulkee täältä maan koilliskulmasta koko ajan etelämmäs ja keskemmälle maata. Samuli liittyy seuraani Louisianassa.

Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi suhteettoman pitkä, kerron nyt alkajaisiksi pelkästään ensimmäisestä matkakohteestani Pennsylvanian maaseudulla, ja palaan muihin kohteisiini lähipäivinä.

Pienenpieni Punxsutawneyn kylä Pennsylvaniassa täyttyy kerran vuodessa tuhansista turisteista, jotka haluavat osallistua Murmelipäivä-rituaaliin.

Ruutukaappaus sivulta groundhogday.org

Murmelipäivänä Phil-niminen murmeli ennustaa, tuleeko kevät aikaisin vai myöhään. 1800-luvulta peräisin olevan rituaalin ympärille on kehitelty parhaaseen amerikkalaiseen tyyliin monipäiväinen festivaali, johon liittyy hassunhauskoihin teemavaatteisiin pukeutumista ja monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille.

Alkuperäisen uskomuksen mukaan kevään sään voi päätellä siitä, näkeekö murmeli helmikuun toisen päivän aamuna kolostaan ulos tullessaan varjonsa vai ei. Kyse oli siis sääolosuhteiden tarkkailemisesta luonnossa.

Nykyisin Murmelipäivän ylintä valtaa käyttävät silinterihattuihin ja frakkeihin pukeutuneet miehet, joille julkkismurmeli Phil kuiskaa ennustuksensa kansalle ilmoitettavaksi.

Murmelipäivä on niin suosittu, että h-hetken näkeminen vaatii käytännössä lähes kokonaisen yön valvomisen.

Se on tavallaan hyväkin, sillä Punxsutawneyn keskustassa on tasan yksi majapaikka, joka sekin on vain muutaman huoneen kokoinen B&B. Automatkan päässä on lisäksi muutamia isompia motelleja ja hotelleja, mutta niidenkin mahdollisuudet majoittaa kaupunkiin kerran vuodessa tulviva turistilauma ovat rajalliset.

Kun päätapahtuma on keskellä yötä, majapaikan saaminen ei ole mitenkään välttämätöntä. Herätä pitäisi joka tapauksessa aamukahden aikoihin.

Sitä ennen voi torkahtaa muutaman tunnin Punxsutawneyn kunnan kerhotilan lattialla, jonne pääsee iltakymmenestä alkaen muutaman dollarin maksusta.

Luin Murmelipäivään valmistautumisesta muun muassa paikallislehden blogista. Siellä kerrottiin, että kun ovet tapahtumakentälle aamukolmelta avataan, paikalla on yleensä jo satoja ihmisiä jonottamassa.

Ilmainen bussikuljetus keskustasta tapahtumapaikalle alkaa kulkea kolmelta, ja alue on suljettu tapahtuman ajaksi autoilta. Ennen kolmea jonottamaan tulevien ainoa vaihtoehto on kävellä lähes 2,5 kilometrin matka ylämäkeen.

Amerikkalaisille paljon lyhyempikin kävely on jo valtava ponnistus, joten satojen ihmisten valmius kävellä tuollainen matka ylämäkeen keskellä yötä kertoo paljon siitä, miten omistautuneita Murmelipäivän osallistujat ovat.

Phil-murmelin ennustus kuullaan kello 7.25. Ihmiset siis seisoskelevat ja odottavat murmeli-ihmettä keskellä yötä Pennsylvanian talvessa viitisen tuntia.

Jotta heillä olisi kivaa, alueella on aamukolmesta saakka festivaaliohjelmaa: musiikki- ja tanssiesityksiä, ilotulitus ja muuta mukavaa.

Suomalaisen silmissä ehkä kaikkein yllättävintä on se, että alkoholin juominen tapahtuma-alueella on kokonaan kiellettyä. Ei siinä vielä mitään, että tuhannet ihmiset haluavat seisoa yöllä viisi tuntia pakkasessa keskellä maaseutua hassuissa asuissa yhden murmelin vuoksi – kaiken huipuksi he ovat valmiita tekemään sen selvin päin!

Kun kuulin tapahtumasta, ensimmäinen ajatukseni oli, että haluaisin osallistua. Lapsena näkemäni Päiväni Murmelina -elokuvan käsittämätön festivaali ei ollutkaan elokuvakäsikirjoittajien keksintöä vaan todellinen vuotuinen juhla. Tietenkin haluaisin nähdä sen omin silmin!

Samulia puolestaan ei vaikuta harmittavan lainkaan se, ettei hän töiltään ehdi mukaan – eikä ihme. Me ihmiset olemme erilaisia. Kaikkien silmät eivät ala loistaa innostuksesta, kun toinen sanoo ”Eikö olekin sekopäisintä, mitä olet ikinä kuullut?”

Minun alkavat. Maltan tuskin odottaa Murmelipäivää!