Hillary Clintonin vaalivalvojaisissa

Missä olit, kun Donald Trump voitti presidentinvaalit? Minä olin siellä, missä järkytys, epäusko ja suru tuntuivat kaikkein syvimmin: Hillary Clintonin ”voitonjuhlissa”.

Hillary Clinton victory party outside Javits Center on election night November 8th 2016

Olin ensisijaisesti yrittänyt päästä Trumpin juhliin. Toisin kuin monet suomessa, pidin vaali-illan lähestyessä kummankin pääehdokkaan voittoa mahdollisena. Laskin, että Trumpin juhlat olisivat uutisarvoisemmat lopputuloksesta riippumatta: Mikäli hän voittaisi, altavastaajan asema tekisi voitosta erityisen merkittävän. Jos hän häviäisi, maailma odottaisi henkeään pidättäen, nielisikö epätyypillinen ehdokas tappionsa vai kiistäisikö hän vaalituloksen.

Eräs merkittävä republikaanivaikuttaja oli hövelisti lupaillut kutsua minut Trumpin juhliin, mutta lopulta kävi ilmi, ettei asia ollut hänen vallassaan. Muutenkin tie nousi pystyyn joka suunnalta. Trump ei vaikuttanut uskovan omiin mahdollisuuksiinsa eikä järjestänyt suureellisia juhlia, joita häneltä olisi voinut odottaa.

Clintonin gaala oli sitäkin mittavampi. Lehdistökorttia en onnistunut sinnekään saamaan, mutta rivikannattajien lippuja oli jaossa niin paljon, että sellainen heltisi minullekin.

Kun saavuin paikalle iltapäivällä, edelläni jonossa oli jo satoja ellei tuhansia ihmisiä. Ovet eivät olleet vielä auenneet, ja luvassa oli pitkä odotus. Haastattelin ihmisiä ympärilläni. Kaksi naista oli matkustanut satoja kilometrejä Atlantasta New Yorkiin todistamaan historiallista hetkeä. Päästäkseen juhliin he olivat palkanneet kuriirin seisomaan jonossa New Yorkissa, kun kannattajien lippuja jaettiin. He eivät voineet uskoa onneaan, kun he todellakin saivat liput.

”Nyt on naisen aika”, toinen heistä hehkutti.

Epäuskoinen riemu vaihtui kuitenkin pian pettymykseen ja turhautumiseen – vaikka ääntenlaskenta ei ollut vielä edes alkanut.

Long line to Hillary Clinton victory party election night November 8 2016

Juhliin oli jaettu niin paljon kutsuja, etteivät kaikki paikalle saapuneet mahtuneet sisään lasikattoiseen Javits Centeriin. Päädyin ryhmään, joka ohjattiin kongressikeskuksen ulkopuolelle aidatulle alueelle. Kukaan ei selittänyt meille mitään. Pitkään oli epäselvää, olisiko meillä vielä mahdollisuus päästä sisään vai värjöttelisimmekö koko illan pihalla.

Moni oli raivoissaan. Yksi muisteli nähneensä kutsussa maininnan, että juhlavieraiden tulisi varautua siihen, etteivät kaikki kenties mahtuisi sisätiloihin. Suurimmalle osalle tilanne tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä.

Hytisin housupuvussani. Olin pukeutunut edustamaan sisätiloissa enkä viettämään tuntikausia Hudson-joen pientareella kostean hyytävässä tuulessa.

Kun ääntenlaskenta alkoi, väki rauhoittui vähän. Pihajuhlissamme oli jättinäyttö, josta pystyimme seuraamaan television vaalilähetystä. Siellä oli myös lava, joka tuntui lupailevan, että meillekin järjestettäisiin ohjelmaa. Kenties jopa Clinton itse tulisi illan päätteeksi meitä tervehtimään.

Pian ulos jäämisen pettymys haihtui kokonaan, kun alustavien vaalitulosten aiheuttama ahdistus valtasi Clintonin kannattajien mielen.

Ääntenlaskenta eteni piinallisen hitaasti. Clintonin voiton todennäköisyys pieneni pienenemistään ja kannattajien epätoivo syveni syvenemistään.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että suurin osa ihmisistä ympärilläni oli luovuttanut.

Vaikka vaali-illasta on jo vuosi, minun on edelleen vaikea pukea sanoiksi tunnelmaa, joka pihakarsinassamme silloin vallitsi. En ole milloinkaan kokenut mitään vastaavaa. Kaikista elämäni varrelle osuneista jaetun surun hetkistä lähimmäs tuota iltaa pääsee tunnelma Suomessa silloin, kun Estonia upposi.

Kaikista tuntemistani sanoista tuota hetkeä tuntuu kuvaavan parhaiten maansuru.

Toisin kuin Estonian uppoaminen, Donald Trumpin voitto ei kuitenkaan ollut kansaa yhdistävä yhteinen tragedia. Päinvastoin.

Tiesin, että karsinamme ulkopuolella oli miljoonia ihmisiä, jotka riemuitsivat ehdokkaansa voitosta.

Niin tarttuvaa kuin maansuru onkin, minun oli äkkiä ravistettava se harteiltani. Velvollisuuteni oli kertoa lukijoilleni myös tarinan toinen puoli. Ääntenlaskenta jatkui yhä, ja jos pitäisin kiirettä, ehtisin nähdä vaalituloksen lopullisen ratkeamisen Trumpin kannattajien parissa.

Lähdin kiireesti kohti Manhattanin keskustaa ja aloin etsiä neulaa heinäsuovasta: Trumpin julkikannattajia ääriliberaalista New Yorkista.

Kuljin Time Squaren ohi mutta näin heti, ettei Trump ollut sinne kerääntyneiden suosiossa. Aika oli käymässä vähiin ja yritin epätoivoisesti keksiä, mihin menisin, jos olisin Trumpin kannattaja.

Harhaillessani keskustan kaduilla huomasin pienen ihmisjoukon seuraavan vaalivalvojaisia isoista televisioruuduista, jotka oli sijoitettu pilvenpiirtäjän alimpaan kerrokseen ja suunnattu kohti kadulla kulkijoita. Katson kännykkäkartasta, mikä rakennus oli kyseessä, ja huomasin voittaneeni juuri jättipotin: pilvenpiirtäjä oli konservatiivisen Fox-uutiskanavan pääkonttori! Sen pihaan kerääntyneet ihmiset olivat aivan varmasti Trumpin kannattajia.

Aloin haastatella Foxin pihaan kerääntyneitä. Eräs haastateltavani kertoi viettäneensä vaalivalvojaisia aluksi kotonaan mutta halunneensa tulla kadulle juhlimaan huomatessaan, että Trump tosiaankin voittaisi. Moni näytti tehneen samoin. Ihmisjoukko ympärilläni kasvoi kaiken aikaa.

Kun Trumpin voitto julistettiin ja hän piti voitonpuheensa, pääsin kuvailemaan tilanteen lukijoilleni niiden amerikkalaisten näkökulmasta, joiden oli vaikea pidätellä riemuaan.

Yö oli jo vaihtunut varhaiseen aamuun, kun lähdin Foxin pihasta etsimään ruokaa ja lämpöä. Olin tehnyt töitä taukoamatta iltapäivästä lähtien syömättä, juomatta ja kaiken aikaa palellen. Adrenaliini on tällaisissa tilanteissa yleensä toimittajan paras ystävä, mutta Clintonin juhlissa minut ympäröinyt maansuru tuntui imeneen minusta kaiken adrenaliinin, ja tunsin kaikkialla mielessäni ja ruumiissani, miten lopen uupunut olin.

Työpäiväni ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Etsiydyin lähimpään ympäri vuorokauden palvelevaan deliin ja aloin kirjoittaa tuoreista uutisista analyysiä.

Kun viimein kävelin majapaikkaani, oli jo aamu, ja New York ympärilläni heräili Trumpin aikakauden ensimmäiseen päivään.

Mainokset

Patriots’ Day eli Isänmaanystävien päivä

Maanantaina oli taas yhden amerikkalaisen juhlapyhän aika: kotiosavaltiossamme Massachusettsissa vietettiin Patriots’ Daytä eli Isänmaanystävien päivää.

Päivän tarkoitus on muistaa Yhdysvaltojen vapaussodan kahta ensimmäistä taistelua, jotka käytiin tässä lähellä Lexingtonissa ja Concordissa. Historian elävöittämisen harrastajat esittävät sen kunniaksi yleisölle taistelupäivien tapahtumia.

Lisäksi on tietysti paraateja, sillä amerikkalaiset rakastavat paraateja.

Välillä amerikkalaisten into käyttää isänmaallisuuteen viittaavia sanoja on hyvin hämmentävää: Patriots’ Daytä ei pidä sotkea syksyllä vietettävään Patriot Day -juhlapyhään, jossa kunnioitetaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen uhrien muistoa.

Kaiken huipuksi Mainen osavaltiossa vietetään vielä hieman erinimistä juhlaa Patriot’s Daytä – joka on on sama asia kuin Massachusettsin Patriots’ Day.

Lexington Minutemen Ready for Paul Revere Ride Reenactment on Patriots' Day

Koska olen päättänyt tutustua amerikkalaisuuteen mahdollisimman monelta eri kantilta täällä asuessani, halusin tietystikin viettää Isänmaanystävän päivää jollain tavoin.

Lexington on vain vartin ajomatkan päässä kotoamme, Concord vähän kauempana. Minulla ei kuitenkaan valitettavasti ollut autoa käytössäni, sillä Samulin työnantaja ei ole niin isänmaallinen, että antaisi tätä pyhää työntekijöilleen vapaaksi.

Lexingtonissa olisi alkanut taistelunäytelmä puoli kuudelta aamulla, mutta niin isänmaalliseksi en itseäni tuntenut. Concordissa olisi ollut Isänmaanystävien päivän suurparaati puoli yhdeksältä, mutta olisin joutunut lähtemään kotoa seitsemän aikoihin ehtiäkseni sinne, ja sekin tuntui turhan aikaiselta.

Selasin iltapäivän ohjelmanumeroita, ja löysinkin jotain kiinnostavaa, johon voisin osallistua ilman aikaista herätystä tai pitkää matkantekoa: Yhdeltä iltapäivällä Lexingtonissa näyteltäisiin vapaussodan historiaan olennaisesti kuuluva lyhyt kohtaus, jossa isänmaanystävä Paul Revere ratsastaa kaupunkiin varoittamaan isänmaallisia joukkoja brittisotilaiden hyökkäysaikeista. Kahdelta alkaisi paraati.

Paul Revere re-enactor rides to Lexington on Patriots Day Massachusetts

Paul Reveren ratsastuskohtaus vastasi odotuksiani: historianelävöittäjä syöksyi hevosellaan kaupunkiin täyttä vauhtia ja kertoi tärkeän viestinsä Lexington Minutemen -joukoille, jotka olivat odottamassa häntä.

Kohtaus ei monta minuuttia kestänyt, mutta koska en ole suuri sotahistoriaintoilija, se riitti minulle vallan hyvin.

Paraati oli kuitenkin pettymys. Concordin paraati oli varmasti ollut hienompi ja suureellisempi, mutta Lexingtonin versio oli hyvin suppea ja kotikutoisen oloinen.

Lions Club cart with golden lion at Patriots Day Parade in Lexington Massachusetts

Paraatissa ajoi useita vanhuksia golfkärryillä. Lions Clubin kärry oli paraatin kenties vaikuttavin näky.

Yhtä kaikki oli hauskaa nähdä historiallisiin asuihin pukeutuneita amerikkalaisia juhlimassa isänmaallisuuttaan.

Myös paikalliset kiinalais- ja intialaisyhteisöt marssivat paraatissa, mikä oli hieno ele monikulttuurisuuden puolesta, vaikka he vaikuttivatkin nykyaikaisissa vaatteissaan olevan jotenkin väärässä paikassa 1700-luvun vetimiin sonnustautuneiden historianelävöittäjien seassa.

Paraatia katsomassa oli lähinnä lapsiperheitä ja vanhuksia, sillä vain heillä oli vapaata keskellä päivää. Arvelin heidän olevan paikallisia.

Mikäli Isänmaanystävän päivä houkuttelee Bostonin seudulle turisteja kauempaa, he varmaankin ovat valmiita heräämään aikaisin nähdäkseen aamuvarhain käytävät taistelut ja Concordin suurparaatin.

Vaikka itse paraati ei ollut kaksinen, kokemus oli kokonaisuudessaan hauska. Maanantaiksi osui kevään tähän mennessä lämpimin päivä, ja oli ihanaa olla ulkona kesämekossa. Oli myös hauskaa heilutella pientä Amerikan lippua yhdessä muun hyväntuulisen juhlakansan kanssa.

Omaa kolmikolkkahattua en sentään ostanut, vaikka sellaista sovitinkin- ja säikäytin se päässä ottamallani kuvalla Samulin luulemaan, että olin kartuttanut Murmelipäivästä alkanutta hattukokoelmaani.

Trying on Patriots Day Hat at Lexington Massachusetts