Pala loppuun, syö sokeria

Vaatiiko työnantaja kohtuuttomia? Ota donitsi. Viekö opiskelu yöunet? Ota pari suklaakeksiä.

Välillä tuntuu, että amerikkalaiset pysyvät pystyssä pelkän rasvan ja sokerin voimin.

En tiedä, päteekö tämä useimpiin amerikkalaisiin työpaikkoihin, mutta ainakin Samulin työpaikalla it-alan yrityksessä epäterveellisiä herkkuja on tarjolla harva se päivä. Samanlaista on Harvardissa, jossa käyn yleisölle avoimilla luennoilla ja opintopiireissä. Niissä on lähes poikkeuksetta tarjolla rasvaista ja sokerista naposteltavaa.

Suomessa asuessani arvostin työnantajani tarjoamia kakkukahveja, joilla juhlistettiin yhdessä hyviä hetkiä. Pidin tärkeinä myös rankimpien uutispäivien pitsatarjoiluja, joiden voimin pysyimme työkykyisinä, kun kukaan ei ehtinyt pitää lounastaukoa. Nuo kestitykset olivat työyhteisöllemme merkityksellisiä, koska niitä ei ollut liian usein.

Sen lisäksi, että tarjoilutahti oli kohtuullinen, Suomen-työyhteisössäni mietittiin edes jonkin verran tarjoilujen terveellisyyttä. Uutiskriisipäivien pitsatarjoiluihin otettiin tavaksi tilata myös salaatteja. Perjantaisin pöydällä oli kulhollinen suklaata – ja laatikollinen hedelmiä.

Täällä ainoa tarjolla oleva terveellinen vaihtoehto on usein jättää tarjotut herkut ottamatta.

Kyse ei ole siitä, etteikö työnantaja tai korkeakoulu uhraisi ajatustakaan työntekijöiden tai opiskelijoiden terveydelle. Kyllä täälläkin ymmärretään – ainakin joissain paikoissa – tarjota esimerkiksi terveyspalveluita tai vaikkapa kannustimia tupakoimattomuudesta.

On aivan kuin kukaan ei vain olisi täällä tullut ajatelleeksi, että ihmiset syövät paljon enemmän rasvaa ja sokeria, jos houkuttelevia herkkuja on jatkuvasti ilmaiseksi tarjolla heidän nenänsä edessä. Tai että jatkuva rasvan ja sokerin syöminen on haitallista, varsinkin kun työ tai opiskelu vie kaiken ajan niin, ettei ihminen ehdi nukkua eikä liikkua riittävästi.

Mitä uupuneempi on, sitä vaikeampi tarjotuista herkuista on kieltäytyä.

Onneksi useimmat amerikkalaiset herkut eivät ole erityisen hyviä. Yleensä ne ovat suomalaiseen makuun aivan liian makeita ja niissä usein on tylsä, yksiulotteinen makumaailma.

Silti normaalipainoisena pysyminen vaatii täällä todella paljon tahdonvoimaa.

Amerikkalaisilla on aina tarjolla tekosyy herkutteluun – kuten kansallinen sitruunapiiraspäivä.

Advertisement

Amerikkalainen ystävänpäivä ja kaupallisuuden välttelemisen vaikeus

Pääsimme tänä vuonna Samulin kanssa ensimmäistä kertaa viettämään ystävänpäivää samassa paikassa.

Kuvittelin, että täällä Valentinen päivän synnyinmaassa olisi helppo löytää kivoja tapoja sen viettämiseen. Olin kuitenkin ilmeisesti väärässä.

Ystävänpäivän lähestyminen näkyy kyllä kaupoissa, jotka markkinoivat parhaansa mukaan kortteja, kukkia ja makeita herkkuja teemapakkauksissa. Juuri mitään mielenkiintoista tekemistä sen sijaan ei näyttänyt olevan tarjolla, vaikka kuinka yritin etsiä.

Ravintolat kyllä koristelevat salinsa sydämin, mutta muuten ne näyttävät juhlistavan ystävänpäivää lähinnä heikentämällä hinta-laatusuhdettaan. Tarjolla on kalliita ystävänpäivän erikoismenuja, joissa on kliseisiä romanttisina pidettyjä annoksia.

Yhdellä kalliilla hotellilla oli jazz-illalliskonsertti ravintolasalissa, josta on näkymä öisen kaupungin ylle. Sielläkin menu oli kliseinen, mutta tapahtumassa oli sentään jonkinlaista yritystä tehdä illasta erityinen. Meille sopivalta illalta sekään ei kuitenkaan kuulostanut.

Löysin ainoastaan yhden tapahtuman, joka ei vaikuttanut karkealta rahastusyritykseltä: Helsingin Elokuva-arkistoa muistuttava Brattle Theatre järjestäisi ystävänpäivän kunniaksi Casablanca-elokuvan erikoisnäytöksen.

Casablanca on suosikkiklassikkoni, mutta en ollut koskaan nähnyt sitä valkokankaalla. Elokuvia harrastava rakkaani ei ollut nähnyt sitä lainkaan ja lupasi tulla ystävänpäivän kunniaksi paikkaamaan aukon yleissivistyksessään.

Erikoisnäytöksiä oli kahtena päivänä, ja ostin liput ystävänpäivää seuraavaksi päiväksi. Kuvittelin, että löytäisin jotain muutakin, mitä haluaisimme tehdä itse ystävänpäiväiltana.

En kuitenkaan löytänyt mitään muuta kiinnostavaa. Amerikkalainen ystävänpäivä ei ainakaan täällä Bostonissa ollut alkuunkaan se toinen toistaan romanttisempien treffitapahtumien ihmemaa, jollaiseksi olin sen kuvitellut.

Amerikassa myydään mielestäni tosi kauniita kortteja. Valikoimat ovat keskimäärin paljon hienompia kuin Suomessa. Lähdin innolla etsimään Samulille korttia lempikaupastani Papyruksesta, mutta sielläkään ystävänpäivän tarjonta ei vastannut odotuksiani.

Kaupassa oli kyllä iso hylly Valentinen päivän kortteja, mutta ne eivät tehneet minuun alkuunkaan samanlaista vaikutusta kuin vaikkapa joulukortit, joita voisin ostaa koko kaupan tyhjäksi.

Aika monissa korteissa oli seksuaalinen viesti. Sitä en ollenkaan odottanut. Olin luullut, että Valentinen päivä olisi herkkien ja kauniiden sanojen aikaa.

Näemmä kysyntää on kuitenkin myös korteille, joiden runollisuus on ”Hyvä perse, kultsi” -tasoa ja huumori amerikkalaista kuin American Pie. Vain amerikkalaisen mielestä voi olla hauskaa laittaa korttiin kuva hampurilaisesta ja teksti ”Nice buns, hun.”

Romanttisemmissa korteissa luki todella monissa ”vaimolle” tai ”aviomiehelle”. Ilmeisesti ennen avioliittoa ei sovi puhua rakkaudesta vaan pelkästään seksistä.

Olin vähällä luovuttaa, mutta kiertelin vielä kaupan muita hyllyjä ja löysin ympärivuotisen osaston, jossa oli parisuhdekumppanille tarkoitettuja kortteja. Vaikka osasto oli paljon pienempi kuin ystävänpäivähylly, sen valikoima oli minun makuuni huomattavasti parempi.

Sieltä löysin kortin, joka korosti hetkien jakamista yhdessä ja yhteisiä elämyksiä. Siinä oli vihdoin sanoma, joka tuntui oikealta ja meille sopivalta.

Vietimme lopulta varsinaisen ystävänpäiväillan kotona.

Ostimme lähikauppamme valtavasta herkkuhyllystä pieniä ystävänpäiväteemaisia minijuustokakkusia, jotka olivat suloisen näköisiä mutta tuottivat muuten pettymyksen.

Vaikka minikakut oli selvästi tarkoitettu ystävänpäiväksi ja ostin ne samana päivänä, kaksi kolmesta kakusta ei selvästikään ollut tuoreita. Vaikka lähikauppamme kuuluu laatua korostavaan ketjuun, Valentinen nimissä oli sielläkin myyty luokatonta laatua.

Onneksi seuraavan päivän Casablanca-erikoisnäytös sentään täytti odotukset.

50-luvulta lähtien toiminut Brattle Theatre oli tunnelmallinen ja teeskentelemätön. Popcorniin sai voiaromikastikkeen sijaan oikeaa voita.

Itse elokuvasta pidin ihan yhtä paljon kuin nuorena.

Samuli oli käynyt ostamassa minulle yllätyslahjaksi suklaamunkkeja, jotka olivat tuoreita ja hyviä – kenties siksi, että ne eivät olleet sydämen muotoisia eivätkä sydämin tai suukonkuvin koristellussa pakkauksessa.

Alan epäillä, että paras tapa juhlistaa ystävänpäivää Amerikassa on viettää sitä jonain muuna päivänä kuin 14. helmikuuta ja välttää mahdollisuuksien mukaan kaikkea, mitä kaupitellaan nimenomaisesti ystävänpäivän varjolla.

Hyvää kansallista popcornpäivää!

Täällä vietettiin eilen kansallista popcornpäivää. Suomessakin on toki kaikenlaisia kummallisia teemapäiviä, mutta silti ajatus popcornpäivästä huvitti minua.

Samulin työpaikalla päivää juhlittiin suurieleisesti: työnantaja tarjosi työntekijöille säkkikaupalla erimakuisia popcorneja, joita riitti pitkin päivää syötäväksi ja vielä illalla kotiin vietäväksikin.

Kun palasin myöhään illalla improvisaatioteatterikerhon harjoituksista, Samuli oli jo nukkumassa, mutta minua odotti makeansuolainen yllätys:

Teksti oli Samulin viesti minulle. Niin pitkälle työnantaja ei sentään ollut mennyt, että olisi toivotellut hyvää popcornpäivää työntekijöilleen käsin kirjoitetuilla tervehdyksillä.

Samuli oli valikoinut minulle suklaa- ja kanelipopcorneja. Kinuskinmakuiset olivat kuulemma loppuneet kesken, eikä niitä riittänyt kotiinvietäväksi.

Tarjolla oli ollut myös pekoni-, cheddar-, tuplacheddar- ja jalopenopopcorneja, mutta Samuli tiesi, etten pitäisi niistä.

Molemmat popcornit olivat todella hyviä. Varsinkin suklaapopcorneissa oli koukuttava makeuden ja suolaisen voiaromin yhdistelmä. Ne olivat kuitenkin niin makeita, ettei niitä onneksi voinut syödä kovin paljon ennen kuin alkoi jo tulla huono olo.

Tällainen popcornien makuvalikoima kuulostaa suomalaisen korvaan laajalta, mutta amerikkalaisittain se oli vielä aika vaatimaton. Savannahissa Georgian osavaltiossa hämmästelin Savannah Rae’s Gourmet Popcorn -myymälää, joka mainostaa myyvänsä 150:tä eri popcornmakuvaihtoehtoa.

Savannah Rae jaottelee popcornmakunsa karkki-, suklaa- ja juustopopcorneihin. Karkkimakujen joukossa on muun muassa suuri joukko marjoja ja hedelmiä ja eksoottisempina vaihtoehtoina kirsikkakola ja kinuski-pekoni. Suklaapopcornien joukossa on brändisuklaita ja leivonnaisia kuten mustikkajuustokakku. Juustomakujen alla ovat kaikki suolaiset vaihtoehdot kuten valkosipulileipä ja korianteri-lime.

Jäin vähän harmittelemaan, etten ehtinyt käydä maistelemassa eri vaihtoehtoja. Se olisi ollut omanlaisensa periamerikkalainen elämys.

Pidin kuitenkin Savannahista niin paljon, että haluaisin käydä siellä vielä uudestaankin. Seuraavalla kerralla täytyy pitää huolta siitä, että popcorninmaistelu mahtuu matkaohjelmaan.

Korjaus 11.3. kl 12.48: Kansallinen popcornpäivä onkin oikeasti tammikuussa, joten juhlimme sitä aivan väärään aikaan vuodesta. Tällaista maahanmuuttajan elämä välillä on: yritykset käyttäytyä paikallisen kulttuurin mukaisesti eivät aina mene ihan putkeen. Ikuiseksi mysteeriksi jäänee, miksi Samulin työpaikalla oli popcorntarjoilu eilen eikä tammikuussa.