Ihana energinen olo

Nyt joululomien jälkeen olen tuntenut itseni energisemmäksi kuin pitkään aikaan. Huomaan sen erityisesti siitä, että olen ollut todella innostunut matkojen suunnittelusta.

Rakastan matkojen suunnittelemista, mutta olen pystynyt nauttimaan siitä täysillä viimeksi syksyllä 2012, jolloin järjestin itselleni viiden viikon omatoimimatkan Australiaan. Sen jälkeen elämässäni tapahtui monia raskaita asioita, ja olin sen verran uuvuksissa, ettei vanha rakas harrastus enää tuntunutkaan innostavalta.

Petting a kangaroo joey in Brisbane Zoo Australia

Tammikuussa 2013 kiersin Australian etelästä itärannikon kautta pohjoiseen. Kuva on Brisbanen eläintarhasta.

Viime syksynä olin onnellisempi kuin koskaan sitten lapsuuden, mutta Havaijin-matkaamme järjestäessäni näin selvästi, että matkasuunnitteluinnostukseni oli silti edelleen poissa. Sain kyllä järjestettyä meille hienon reissun, mutta en nauttinut suunnittelutyöstä yhtään niin paljon kuin olisin halunnut.

Enjoying Punaluu Black Sand Beach on the Big Island of Hawaii

Osasin kyllä ottaa ilon irti Havaijilla olosta, vaikka en saanutkaan matkan suunnittelusta toivomaani mielihyvää. Kuvassa Punalu’u Black Sand Beach.

Muutama päivä sitten tunsin kuitenkin vanhan innostuksen palaavan. Sen jälkeen olen viettänyt joka ilta useita tunteja koneen ja opaskirjan ääressä ja tehnyt suunnitelmia.

Olen saanut takaisin sellaisen osan itsestäni, jonka pelkäsin jo menettäneeni kokonaan. Tuntuu, että olen elpymässä vaikeiden aikojen jälkeen ihmiseksi, joka haluaisin aina olla.

Energiaa on riittänyt muuhunkin kuin matkoista haaveiluun. Saimme esimerkiksi viikonloppuna pidettyä siivouspäivän, josta oli puhuttu jo pitkään, mutta jota oli aina lykätty kauemmas tulevaisuuteen.

Siistissä ja kodikkaassa kodissa on mukavaa mietiskellä, mihin kaikkialle sieltä karkaisi.

Asumme Amerikassa varmasti vielä ainakin vuoden. Se on lyhyt aika näin valtavan maan tutkimiseen, kun välillä pitäisi malttaa olla kotona elämässä arkeakin.

On hyvin mahdollista, etteivät kaikki suunnitelmani toteudu. Se ei kuitenkaan haittaa. Kiinnostavista paikoista lukeminen ja matkoista haaveileminen on nautinto ihan itsessään.

Advertisement

Internetaika ja uusien ihmisten tapaaminen

Kun muutin kymmenen vuotta sitten Espanjaan, olin vakaasti päättänyt saada ainakin yhden paikallisen ystävän. Siihen aikaan se tuntui vaikealta. Moni vaihto-opiskelija päätyi tutustumaan ainoastaan muihin ulkomaalaisiin.

Tällä kertaa paikallisiin tutustuminen heti ulkomaille muuton jälkeen on onnistunut aivan käsittämättömän helposti. Kaikesta on kiittäminen sosiaalista mediaa.

Meetup-niminen sosiaalisen median palvelu on täällä Bostonin ympäristössä hyvin suosittu. Kuka tahansa voi perustaa sinne harrastusryhmän, jonka tapaamiset ovat avoimia kaikille. Harrastusten lisäksi palvelua voi käyttää verkostoitumiseen esimerkiksi määrittelemällä ihmisryhmän, jonka edustajia haluaa kutsua koolle.

Viime päivinä olen pyörinyt Meetupissa innoissani kuin lapsi karkkikaupassa. Lähes joka ilta olisi jonkin kiinnostavan oloisen ryhmän tai useamman tapaaminen. Tuntuu vaikealta uskoa, että yhdellä sivustolla on noin helposti tarjolla niin monta kiinnostavaa  tapahtumaa, ja että olen tervetullut jokaiseen niistä.

Meetup groups in Somerville Cambridge and Boston

Meetup-ryhmiä, joita seuraan.

Keskiviikkoiltana osallistuin luovan kirjoittamisen ryhmään. Kirjoitimme ensin reilun tunnin hiljaisuuden vallitessa, sitten esittäydyimme toisillemme ja kaikki halukkaat lukivat kirjoittamansa. Tekstistään sai halutessaan muilta palautetta.

Eilen olin verkostoitumistapaamisessa, jonka kohderyhmäksi oli määritelty paljon matkustavat, kansainvälisesti suuntautuneet itsenäiset naiset. Istuimme baarissa juttelemassa ja tutustumassa.

Viihdyin kummallakin kerralla todella hyvin ja tapasin monta kiinnostavaa ihmistä, joihin toivottavasti tutustun myöhemmin paremmin ryhmän tulevissa tapahtumissa.

Maanantaiksi olen ilmoittautunut improteatteriryhmään ja ensi viikon lauantaiksi espanjankielisille suunnattuun lukupiiriin. Kun Bostonin freelancetoimittajien ryhmä saa aikaiseksi järjestää seuraavan tapaamisen, yritän päästä paikalle. Seuraan myös, minkälaisia ravintolaretkiä Bostonin foodiet keksivät ja mitä tapahtuu ryhmässä nimeltä Opi ottamaan parempia valokuvia.

Jos olisin muuttanut tänne yksin, kävisin varmaan aluksi lähes joka ilta jossain Meetup-tapaamisessa. Nyt yritän tasapainoilla oman Bostonin-elämän rakentamisen ja parisuhteen välillä.

Meistä molemmista on hyvä, että kummallakin on täällä omia harrastuksia yhteisen elämämme lisäksi, mutta toisaalta halu viettää aikaa yhdessä on kova nyt, kun vihdoin pääsimme samalle mantereelle asumaan.

Kun olin edellisen kerran parisuhteessa, ystävät ja harrastukset veivät vapaa-ajastani liian ison osan, ja se aiheutti suhteeseen ongelmia. En missään tapauksessa halua, että sama toistuu.

Ajattelin etukäteen, että uuteen paikkaan muuttaminen tarjoaisi loistavan mahdollisuuden varmistaa, että vietän riittävän ison osan vapaa-ajastani rakkaani kanssa. Se tuntui etukäteen hyvin yksinkertaiselta: en vain aloittaisi liian monta omaa harrastusta tai etsisi liian monta uutta ystävää. Silloin en kuitenkaan ollut vielä nähnyt kaikkia Meetupin houkutuksia.

Luotan kuitenkin siihen, että löydän etsimäni tasapainon. Esimerkiksi lukupiirit ovat parisuhteen kannalta hyviä harrastuksia, sillä kirjojen lukeminen merkitsee kotona olemista.

Espanjankielisten kirjakerhon tämän kuun kirja on yli 600 sivua paksu ja minun on luettava se reilussa viikossa. Eiköhän se hillitse sopivasti himoani säntäillä pää kolmantena jalkana Meetup-tapaamisesta toiseen.