Muistutus itselle: Työmatkalla on rankempaa kuin lomamatkalla

Tervehdys pitkästä aikaa, blogin lukijat! Anteeksi, ettei minusta ole kuulunut aikoihin. Olen ollut kiirastorstaista saakka työmatkalla, joka jatkuu edelleen.

Milwaukeessa Pronssi-Fonzien kanssa

Olen oppinut matkan aikana monia asioita. Muun muassa sen, ettei työmatkaa voi suunnitella samanlaiseksi kuin lomareissua.

Ennen Bostoniin muuttoani tapasin tehdä kerran vuodessa noin kuukauden mittaisen lomamatkan johonkin kauas. Kiersin tiiviissä tahdissa isoja alueita kuten Keski-Amerikan kaikki valtiot Panamasta Meksikoon tai Australian etelärannikolta itärannikon kautta Pohjoisterritorioon. Nautin noista matkoista suunnattomasti, vaikka niiden jälkeen tunsinkin aina olevani loman tarpeessa.

Nyt olen saman mittaisella työmatkalla, jota lähdin suunnittelemaan samalla tavalla kuin aiemmassa elämässäni tekemiäni lomamatkoja.

Harley-Davidson -museossa Milwaukeessa

Olin menossa vuotuiseen matkustavien naisten konferenssiin Suurten järvien alueelle Wisconsinin Milwaukeehen, joten mietin, minkälaisia juttuja voisin kirjoittaa suunnilleen samalta seudulta. Sain myytyä useita juttuideoita Minnesotan Minneapolisista, joka on ”vain” noin reilun 550 kilometrin eli lyhyen lennon päässä Milwaukeesta. Lisäksi sain kaupaksi jutun Wisconsinin maaseudulta vain reilun tunnin ajomatkan päästä Minneapolisista.

Heti matkustavien naisten konferenssin jälkeen alkoi matkailutoimittajille tarkoitettu konferenssi Luoteis-Yhdysvalloissa Oregonin Salemissa. Halusin kovasti osallistua siihenkin, joten päätin hankkiutua Milwaukeesta Salemiin, vaikka se vaati junamatkan Milwaukeesta Chicagoon ja lennon Oregonin Portlandiin, josta oli vielä tunnin ajomatka Salemiin. Erittäin ystävällinen Airbnb-emäntäni lupasi hakea minut kentältä, minkä ansiosta pääsin perille vielä samana iltana.

Salemin konferenssin osallistujilla oli mahdollisuus hakea mukaan sponsoroiduille lehdistömatkoille, joilla Oregonin vähemmän tunnettujen alueiden matkailutoimistot pyrkivät houkuttelemaan toimittajia kirjoittamaan matkailujuttuja alueistaan. En ollut koskaan ollut tämäntyyppisellä lehdistömatkalla, ja hain uteliaana mukaan Albanyn alueen ruokapainotteiselle nelipäiväiselle kierrokselle. Suomalaisena olin eksoottinen hakija, ja minut valittiin mukaan.

Ihana Willamette Valley Vineyard oli yksi Albanyn-retkemme kohteista

Lehdistömatka päättyi Oregonin suurimpaan kaupunkiin Portlandiin, josta olin jo aikaisemmin myynyt eräälle asiakkaalleni matkailujutun. Päätin tietenkin, että tekisin sen samalla, kun kerran kuitenkin kaupungissa olisin.

Olin kirjoittamassa matkailujuttua myös naapuriosavaltio Washingtonin suurimmasta kaupungista Seattlesta, jossa kannatti toki käydä samalla matkalla.

Seattlen kuulu ”näsinneula” Space Needle turistiristeilylaivasta nähtynä

Eräs asiakkaani oli toivonut minulta juttuja keskemmältä maata Montanan osavaltiosta, joka on Washingtonin vieressä. Se olisi kotimatkani varrella, joten sekin kannatti yhdistää samaan kierrokseen.

Montanan vieressä puolestaan on Yelllowstonen kansallispuisto, johon olin jo pitkään haaveillut pääseväni Samulin kanssa lomalle. Päätimme, että Samuli lentäisi Montanaan minua tapaamaan, ja viettäisimme yhdessä muutaman päivän loman Yellowstonessa Wyomingissa sekä sen ympäristössä Montanassa ja Idahossa.

Kun olin saanut matkan suunniteltua näin pitkälle, kävi ilmi, että eräs asiakkaani halusi minun osallistuvan Arktisen neuvoston kokoukseen Alaskan Fairbanksissa. Lupasin tietenkin mennä, ja matkareittiini tuli taas yksi osavaltio lisää.

Valitettavasti kokous osui sellaiselle päivälle, etten ehtisi tehdä Montana-juttujani ennen Alaskaan lentämistä. Joutuisin siis palaamaan Alaskasta vielä Montanaan.

Jätin pitkäksi aikaa paluulippuni ostamatta siltä varalta, että keksisin vielä jonkin kohteen, jossa käydä ennen kotiin paluuta. Seattlessa ollessani päätin kuitenkin, etten jaksaisi enää yhtään kohdetta, vaan Montanasta olisi aika lentää Bostoniin.

Willamette Valley Wineyard

Yhdeksässä eri osavaltiossa kulkeva matkareittini oli aika mielipuolinen, mutta se ei vaikuttanut sen rankemmalta kuin aiemmat pitkät lomamatkani. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, miten paljon rankempaa on olla matkalla töissä kuin lomalla.

Matka vaati niin paljon järjestelyjä, etten saanut läheskään kaikkea hoidettua ennen lähtöäni. Jouduin siis sopimaan haastatteluja ja hoitamaan muita työasioita iltaisin tiivistahtisten päivien päätteeksi.

Osan jutuistani pystyn kirjoittamaan vasta kotiin palattuani, mutta osan deadline oli jo heti matkan aikana. Matkaohjelmassani ei ollut juuri lainkaan aikaa kirjoittamiselle, joten kirjoitin juttuja pääasiassa lento- ja junamatkoilla.

Matkan ensimmäiset kolme viikkoa kuluivat lähes tauotta töiden merkeissä yöunia lukuun ottamatta. Nukuin pääsääntöisesti huonosti, sillä olin stressaantunut milloin mistäkin tulevasta matkan vaiheesta.

Isälläni on tapana sanoa perheemme lomamatkojen loppuvaiheessa, että matka on paremmalla puolella. En ole koskaan samaistunut hänen kokemukseensa, sillä en ole halunnut matkojen päättyvän. Tällä matkalla minusta tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni siltä, että odotan innolla kotiin pääsyä.

Viime päivät lomailin Samulin kanssa Yellowstonessa, ja nyt voin jo paljon paremmin kuin ennen minilomaamme. Keskiviikkona olin varannut lähes kokonaisen päivän kirjoitustyölle, ja jopa työnteko tuntui lähes lomalta, kun sain nukkua aamulla pitkään ja kirjoittaa juttua kaikessa rauhassa. Montanan Belgradessa sattui olemaan ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, ja istuin puistossa kirjoittamassa.

Sen voimin oli jo taas paljon helpompi lähteä Alaskaan.

Kun seuraavan kerran suunnittelen työmatkaa, en tee siitä näin pitkää. Yritän myös varata matkaohjelmaan rauhallisempia päiviä kirjoittamista varten.

    Pisteet kartalla ovat erittäin karkeasti suuntaa antavia.

Advertisement

Uusivuosi Chicagossa

Onnellista uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Meidän vuotemme vaihtui Chicagossa, jossa toivoimme pääsevämme kokemaan New Yorkin tyylistä uudenvuodentunnelmaa vähemmässä tungoksessa.

Uudenvuodenyön osalta se onnistuikin. Vaikka saavuimme keskustaan vain varttia ennen vuoden vaihtumista, saimme hyvän paikan, josta näimme sekä uudenvuodentähden kohoamisen että osan ilotulituksesta.

Muina päivinä väenpaljous kuitenkin haittasi lomailua. Ehdimme jonottaa näköalatorni Willis Toweriin puolisen tuntia ennen kuin kuulimme, että edessämme oli jonoa vielä 2,5 tunniksi. Lähdimme suosiolla pois, vaikka olisikin ollut hienoa käydä pilvenpiirtäjässä, joka valmistuessaan oli maailman korkein rakennus.

Saman päivän iltana yritimme mennä toiseen pilvenpiirtäjään John Hancock Centeriin, josta Willis Towerin lailla on näköala neljään osavaltioon. Hämmästyimme, kun jonoa ei näkynyt lainkaan. Tiskillä kuitenkin kuulimme, että vaikka ylös torniin olisi päässyt noin 20 minuutin jonotuksen jälkeen, alaspäin kulkevaa hissiä olisi pitänyt odottaa 1,5 tuntia.

Muut nähtävyydet eivät olleet aivan yhtä tukossa kuin pilvenpiirtäjät, joissa hissimatkat muodostavat pahan pullonkaulan. Chicagon kuuluun taidemuseoon Art Institute Chicagoon pääsimme alle tunnin jonottamisella. Sisälläkään tungos ei ollut täysin sietämätön, vaikka väkeä paljon olikin.

Pinkit leidit ja heidän valkoiset sylikoiransa Art Institute of Chicagossa.

Kokonaisuudessaan Chicago oli mielestäni hyvä valinta uudenvuodenkohteeksi.

Vaikka tungosta olikin harmillisen paljon, monessa muussa Yhdysvaltojen kaupunkilomakohteessa sitä olisi varmastikin ollut vähintään yhtä runsaasti. Useimmilla amerikkalaisilla on niin vähän lomia, että viikonlopun yhteyteen osunut uudenvuodenaaton arkipyhä oli kullan arvoinen, ja pitkästä viikonlopusta täytyi ottaa kaikki irti.

Uudenvuodenpäivänä lähes kaikki paikat ovat suljettuja, mutta Chicagossa se ei hirveästi haitannut, sillä iso osa kaupungin viehätyksestä on ympäriinsä kuljeskelemisessa ja jännittävien rakennusten ihailemisessa ulkoapäin.

Tähden nostaminen pilvenpiirtäjään väkijoukon laskiessa ääneen sekunteja vuoden vaihtumiseen toimi hyvin tunnelman nostattajana, ja ilotulitus oli upea. Oli mahtavaa voida vain kävellä paikalle hieman ennen vuoden vaihtumista ja päästä juhlien keskiöön sen sijaan, että olisi joutunut värjöttelemään kylmässä 13 tuntia kuten Times Squarella.

Tungos jäi varmastikin pieneksi siksi, että monelle oli epäselvää, kannattaisiko keskustaan lähteä. Chicagon uudenvuodenjuhlien oli alun perin määrä olla ilmaiset New Yorkin tapaan, mutta myöhemmin niihin päätettiinkin myydä kalliita lippuja.

Moni pettyi, kun paljon rummutettu keskustan ilmaiskonsertti muuttuikin 150 dollarin lipun vaativaksi tapahtumaksi. Tapahtuman järjestäjät eivät kertoneet julkisuuteen, kuinka hyvin tähden nousemisen tai ilotulituksen näkisi muualta kuin lipun ostaneille varatulta konserttialueelta. Tämän vuoksi tapahtuma sai negatiivista julkisuutta, joka varmasti vaikutti ihmisten haluun tulla paikalle.

Lippuja oli myynnissä vielä uudenvuodenaattona, mikä kertonee siitä, ettei niiden menekki vastannut järjestäjien toiveita. Se ei ole mikään ihme. Chicagossa on talvella hyytävän kylmä, ja juhlapaikka oli joen varrella yhdessä Tuulisen kaupungin pahimmin tuulisista paikoista.

Tunnetunkaan artistin ei varmasti ole helppo saada ihmisiä maksamaan 150 dollaria päästäkseen ulkoilmakonserttiin niissä olosuhteissa.

Odotan mielenkiinnolla, jääkö Chicagon yritys nousta tunnetuksi uudenvuodenkaupungiksi tähän yhteen kertaan, vai jaksavatko tämänvuotisten juhlien järjestäjät kehittää konseptiaan edelleen ja kehittää Chicagosta yhtä amerikkalaisen uudenvuodenmatkailun ykköskohteista.

Uudeksivuodeksi Chicagoon

Päätimme lähteä uudeksivuodeksi pienelle kaupunkilomalle. Meillä on silloin paljon juhlittavaa, tuleehan vuodenvaihteessa kuluneeksi vuosi ensitapaamisestamme ja ensisuudelmastamme.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsimme kohteeksi Chicagon. Siellä järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa suuret ulkoilmauudenvuodenjuhlat New Yorkin tapaan.

Alun perin haaveilin New Yorkin -matkasta ja uudestavuodesta Times Squarella. Ennen pitkää sain Samulinkin innostumaan ajatuksesta. Suhteemme alku on muistuttanut niin paljon elokuvaa, että Times Square tuntui juuri oikealta paikalta ensimmäisen vuosipäivän juhlimiseen.

Taustaselvittely osoitti kuitenkin, että uusivuosi maailman ikonisimmalla uudenvuodenaukiolla muistuttaisi oikeassa elämässä äärimmäisen vähän elokuvaa.

Muutama muukin ihminen haluaa nähdä pallon putoavan. Jotta saisi edes kohtalaisen paikan, Times Squarelle pitää mennä noin kolmetoista tuntia ennen vuoden vaihtumista.

Omaa paikkaa täytyy varjella mustasukkaisesti koko ajan. Jos poistuu hetkeksikin, ei pääse enää takaisin.

Kerrospukeutuminen on elinehto, eivätkä lämpimimmätkään naparetkivarusteet varmastikaan suojele kokonaan palelemiselta.

Moni käyttää vaippoja.

Mitä enemmän asiaa ajattelimme, sitä vähemmän romanttiselta ja hohdokkaalta Times Squarella juhliminen vaikutti.

Muualla New Yorkissa emme halunneet uuttavuotta viettää. Se on tähän aikaan vuodesta huonoimmillaan.  Muutenkin kalliit hotellit ja ravintolat nostavat hintojaan tuntuvasti vuodenvaihteessa. Joka paikassa on poikkeuksellisen paljon tungosta.

Chicago pyrkii ymmärtääkseni uudella juhlakonseptillaan houkuttelemaan nimenomaan matkailijoita, jotka haluaisivat Time Squarelle mutta eivät ole valmiita maksamaan itseään kipeäksi hotellista, palelemaan kellon ympäri ja korvaamaan vessakäyntejä vaipoilla päästäkseen sinne.

Ajatus on mielestäni nerokas. Kuvittelisin, että kysyntää olisi paljon.

Menemme siis katsastamaan, minkälaisen juhlatunnelman Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki onnistuu ensi yrittämällä kehittämään.

Chicagon juhlasuunnitelmista voi lukea lisää esimerkiksi tästä NBC:n uutisjutusta.

Kenties Chicagon uudenvuodenjuhlat ovat vielä jonain päivänä kaikkien tuntema käsite, johon nähdään viittauksia valkokankaalla ja tv-ruuduissa. Jos niin käy, on hauska ajatella, että olimme mukana, kun kaikki alkoi.

Viime uutenavuotena katselimme Helsingin matalaa silhuettia aavistamatta lainkaan, mitä kaikkea alkava vuosi toisi tullessaan.