Heteroparin rekisteröity parisuhde

Suomalaisena heterona en odottanut koskaan päätyväni rekisteröityyn parisuhteeseen, mutta niin vain kävi, että rekisteröimme Samulin kanssa parisuhteemme tällä viikolla.

Täällä Bostonin seudulla sekä rekisteröity parisuhde että avioliitto ovat tasavertaisesti mahdollisia kaikille pareille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Monelle parille riittää jompikumpi, mutta harvinaista ei ole sekään, että suhde ensin rekisteröidään ja sinetöidään myöhemmin vielä avioliitolla.

Mekin olemme yhä kihloissa ja suunnittelemme häitä. Niitä odotellessa on kuitenkin käytännöllistä olla rekisteröidyssä parisuhteessa, sillä avoliitolla ei ole Yhdysvalloissa senkään vertaa yhteiskunnallista asemaa kuin Suomessa.

 

Rekisteröidyt parisuhteet ovat eri osavaltioissa erilaisia. Massachusettsissa niitä ei ole osavaltion tasolla edes olemassa, mutta Boston ja sen kyljessä oleva yliopistokaupunki Cambridge rekisteröivät myös meidän naapurikaupunkien asukkaiden parisuhteita.

Prosessi oli käsittämättömän helppo ja kevyt. Meiltä ei kysytty edes henkilötodistuksia.

Olen törmännyt tässä maassa niin monta kertaa mitä ärsyttävimpään byrokratiaan, etten millään meinaa uskoa, miten yksinkertaista parisuhteen rekisteröiminen oli.

Marssimme Cambridgen kaupungintalolle ilman ajanvarausta. Jonossa ei ollut ensimmäistäkään ihmistä.

Täytimme lomakkeen, jossa vakuutimme, ettemme ole kenenkään kanssa naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa, että asumme yhdessä ja että olemme ”vastavuoroisesti toisiamme tukevassa, toistamme välittävässä ja sitoutuneessa” suhteessa ja katsomme olevamme perhe. Lisäksi meidän piti vakuuttaa, että olemme täysi-ikäisiä emmekä ole toisillemme sukua.

Kun lomake oli täytetty ja allekirjoitettu, kumpikin nosti oikean kätensä ylös samaan tapaan kuin todistajat amerikkalaisissa lakisarjoissa tekevät ennen todistajanaitioon nousemista. Vasenta kättä ei kuitenkaan tarvinnut pitää Raamatulla. Kaupungin virkailija kysyi, vakuutammeko vastanneemme lomakkeen kysymyksiin totuudenmukaisesti, ja kun vastasimme myöntävästi, rekisteröinti oli sillä selvä.

Lopuksi piti vielä maksaa 35 dollarin toimistomaksu. Kun maksoin sen kortilla, minulta kysyttiin henkilöllisyystodistusta. Jos olisimme maksaneet käteisellä, kummankaan henkilöpapereita ei olisi tarvittu.

 

Rekisteröinnin helppouden kääntöpuoli on, että rekisteröitymisellä ei ole samanlaista juridista merkitystä kuin avioliitolla tai kuin suomalaisella rekisteröidyllä parisuhteella. Bostonissa tai Cambridgessa parisuhteensa rekisteröineet eivät esimerkiksi peri toisiaan.

Joissakin muissa osavaltioissa rekisteröity parisuhde muistuttaisi paljon enemmän avioliittoa. Osa osavaltioista puolestaan ei tunne koko käsitettä.

Erot kumpuavat rekisteröidyn parisuhteen historiasta. Samaa sukupuolta olevien parien avioliitot on sallittu Yhdysvalloissa vasta tällä vuosituhannella, ja ennen kuin ne sallittiin, osa osavaltioista halusi tarjota homo- ja lesbopareille edes jonkin tavan sitoutua toisiinsa yhteiskunnan silmissä.

Osavaltiot etenivät asian suhteen eri tahdissa ja eri tavoin. Liittovaltion tasolla rekisteröityä parisuhdetta ei koskaan ollut olemassa, ja kukin osavaltio kehitti omia ratkaisujaan.

Massachusetts salli samaa sukupuolta olevien parien avioliitot ensimmäisenä Yhdysvaltojen osavaltiona vuonna 2004. Osa osavaltioista salli ne vasta toissa vuonna, kun korkein oikeus linjasi, että niiden tulee olla laillisia koko maassa.

Koska Massachusetts oli edelläkävijä tasa-arvoisessa avioliittolaissa, parisuhteen rekisteröiminen ei ehtinyt kehittyä samanlaiseksi avioliittoa muistuttavaksi instituutioiksi kuin joissakin muissa osavaltioissa.

Rekisteröidyille parisuhteille on eri osavaltioissa jopa eri nimiä. Meidän solmimamme kevyt järjestely on tyypillisesti nimeltään domestic partnership. Paljon enemmän avioliittoa muistuttava liitto puolestaan kulkee usein nimellä civil union.

Just Registered a domestic partnership at Cambridge City Hall Massachusetts

Vastarekisteröityneet parit voivat ottaa itsestään kuvan kaupungintalon edessä olevilla sateenkaaripenkeillä.

Tässä maassa naimisiin meneminen on helppoa. Avioeron saaminen sen sijaan on huomattavan vaikeaa, ja vaatii usein läsnäoloa oikeudessa siinäkin tapauksessa, että kumpikin haluaisi erota ja kaikki yhteiset asiatkin olisi sovittu ilman riitoja.

Täällä Massachusettsissa erolle täytyy jopa nimetä perustelu ja merkitä kirjoihin ja kansiin, oliko ero jommankumman osapuolen syytä.

Mikäli samaa sukupuolta oleva pari on solminut jossakin toisessa osavaltiossa juridisesti avioliittoa muistuttavan civil unionin ja muuttanut sittemmin Massachusettsiin, he voivat purkaa liittonsa ainoastaan täsmälleen saman avioeroprosessin kautta kuin avioparit.

Cambridgessa rekisteröity domestic partnership sen sijaan on vielä helpompi purkaa kuin aloittaa. Siihen riittää marssia uudestaan maistraattiin ja maksaa viiden dollarin toimistomaksu. Puolison ei tarvitse edes olla paikalla.

 

Aika näyttää, miten paljon käytännön hyötyä rekisteröitymisestä on. Päätimme marssia maistraattiin heti kun saimme tietää, että mikäli eläisimme rekisteröidyssä parisuhteessa, pääsisin osalliseksi Samulin työterveyshuollosta.

Se on merkittävä etu maassa, jossa ei tunneta lainkaan julkista terveydenhuoltoa.

Vaikka työterveyshuolto jäisi järjestelyn ainoaksi käytännön hyödyksi, rekisteröityminen olisi jo pelkästään sen vuoksi vaivansa arvoista.

Tunnetasolla olen todella iloinen siitä, että meidän oli mahdollista ottaa tällainenkin askel matkallamme kohti avioliittoa.

Jos asuisimme Suomessa, olisimme varmasti jo naimisissa. Ja vaikka emme olisi naimisissa, meitä ympäröivä yhteiskunta pitäisi tilannettamme täysin normaalina.

Amerikkalainen yhteiskunta sen sijaan tuntuu painostavan meitä naimisiin, ja minua satuttaa aina vähän, kun törmään taas uuteen asiaan, joka olisi toisin jos vain olisimme jo naimisissa.

Kenties rekisteröity parisuhde auttaa pitämään ainakin osan sellaisista tilanteista loitolla.

 

Vaikka seremonia ei ollut millään tavalla juhlallinen, tuntui silti mukavalta vakuuttaa ja vannoa ääneen, että välitämme toisistamme ja haluamme olla perhe.

Huomenna lähdemme reiluksi viikoksi lomalle Havaijille. Rekisteröitymisen ajoitus juuri matkan edelle oli sattumaa, mutta sattuma järjesti tällä kertaa asiat mitä mainioimmin.

Kun virallistaa parisuhteensa pieni askel kerrallaan, saa täydellisen tekosyyn käydä monta kertaa häämatkalla.

Advertisement

Ilmaisilla luennoilla Harvardissa

Syksyn tullessa minun tekee aina mieli aloittaa uusia harrastuksia ja projekteja. Vaikka opiskeluajoistani on jo kymmenen vuotta, syksy tuntuu minusta edelleen uuden lukuvuoden alulta.

Tänä syksynä olen innostunut käymään ilmaisilla luennoilla Harvardissa.

radek-sikorski-cathryn-cluver-harvard-kennedy-school-belfer-center-cambridge-massachusetts

Diplomatian tulevaisuus -projektia Harvard Kennedy Schoolissa johtava Cathryn Clüver (oik.) haastattelee entistä puolalaisministeriä Radoslav ”Radik” Sikorskia.

Huomasin jo vuosi sitten, että Harvard tarjoaa aivan uskomattoman määrän yleisölle avoimia tilaisuuksia. Kävin silloin muutamalla luennolla, mutta huomasin nopeasti, että jos en pitäisi varaani, täyttäisin kalenterini niillä kokonaan. Aloittelin silloin uutta työtäni freelancetoimittajana ja pelkäsin, ettei työlle jäisi riittävästi aikaa. Niinpä suljin silmäni Harvardin houkutuksilta pitkäksi aikaa kokonaan.

Enää sen enempää elämä Bostonissa kuin nykyinen työnikään ei tunnu uudelta ja vieraalta. Sen ansiosta minulla on todella paljon enemmän aikaa ja energiaa muihinkin asioihin.

Nyt on Harvardin aika.

bob-schieffer-ann-compton-nicco-mele-panel-jfk-jr-forum-harvard-kennedy-school-cambridge-massachusetts

Näyttävän uran tehneet politiikan toimittajat Bob Schieffer (oik.) ja Ann Compton (kesk.) keskustelevat Harvard Kennedy Schoolin Shorenstein-keskuksen johtajan Nicco Melen johdolla Yhdysvaltojen presidentinvaaleista.

Minua kiinnostavat erityisesti kansainväliseen politiikkaan ja Yhdysvaltojen politiikkaan liittyvät luennot, ja niitä on tarjolla lukuisia joka päivä.

Harvardin yhteiskuntatieteellisestä (tai valtiotieteellistä) tiedekuntaa vastaavassa Kennedy Schoolissa käy kaiken aikaa ulkomaisia ja kotimaisia poliitikkoja, korkean tason virkamiehiä, arvostettuja tutkijoita ja tunnettuja toimittajia pitämässä vierailijaluentoja tai puhumassa seminaareissa, jotka ovat lähes poikkeuksetta avoimia kaikille.

Lisäksi ulkopuoliset ovat tervetulleita esimerkiksi Kennedy Schoolin viestintäosaston järjestämiin työpajoihin, joissa opetetaan puheiden pitämistä ja kirjoittamista.

Harvard Kennedy Schoolin kaikille avoimien tapahtumien viikko-ohjelmaa voi katsoa täällä.

Varsinaisille luentokursseille ulkopuoliset eivät ilmeisesti saa osallistua, mutta jopa niistä julkaistaan netissä valtavasti tietoa. Vaikka Harvardilla on myös intranet, jopa tarkat kurssiohjelmat ovat avoimesti kaikkien luettavissa. Niistä näkee muun muassa kussakin tapaamisessa käsiteltävän teeman ja sen, mitä opiskelijoiden on määrä lukea valmistautuessaan tapaamiseen.

Vajaassa kuukaudessa olen päässyt kuulemaan muun muassa Venäjällä toiminutta entistä amerikkalaista vakoojaa, istuvaa ranskalaisministeriä, entistä puolalaisministeriä ja kahta Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden ministeriön korkeaa virkamiestä.

Minun on vaikea käsittää, että voin vain osallistua ilmaiseksi luennolle toisensa jälkeen, kun ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat maksavat opinnoistaan 50 000 dollaria vuodessa. Ihmeelliseltä tuntuu myös se, että metallinpaljastimia peruskouluihin asentavassa, terrorismia pelkäävässä maassa voin vain kävellä sisään huippuyliopistoon kenenkään kyselemättä, kuka ja millä asialla olen.

Näin kuitenkin on, ja aion ottaa kaiken ilon ja hyödyn irti tästä upeasta mahdollisuudesta.

Village Peoplen ilmaiskonsertissa

Amerikassa asuessa tapahtuu välillä epätodelliselta tuntuvia asioita, kuten se, että Village People tulee esiitymään omaan kotikaupunkiin pieniin kyläjuhliin.

village-people-performing-in-italian-feast-of-cosmas-and-damian-somerville-and-cambridge-massachusetts

Village Peoplen hitti YMCA liittyy mielessäni hyvin vahvasti opiskeluaikoihin. Toimin silloin aktiivisesti Eteläsuomalaisessa osakunnassa, jossa perinteisiin kuuluu, että jokaisen akateemisen pöytäjuhlan eli istuvan illallisen päätteeksi tanssitaan yhdessä ruokapöydillä YMCA:n tahtiin.

En olisi koskaan uskonut, että näen joskus ihan oikean Village Peoplen elävänä esittämässä hittinsä. En varsinkaan olisi uskonut, että se tapahtuisi absurdeissa pienissä kyläjuhlissa kotiseudullani.

Kokonaisuudessaan kyläjuhlien konsepti oli hyvin hämmentävä: kyse oli italialaisen kaupunginosan katolisesta pyhimysjuhlasta, johon oli yhdistetty periamerikkalaista karnevaalimeininkiä kuten syömäkilpailuja – ja homoeroottisista rooliasuistaan tunnetun 70-luvun diskoyhtyeen ilmaiskonsertti. Kaiken huipuksi juhlat kestävät kolme päivää.

Kun saavuimme paikalle keskimmäisenä päivänä eli lauantaina alkuillasta, meneillään oli rukoushetki. Ennen sitä oli ohjelman mukaan ollut kynttiläkulkue, jossa oli kannettu juhlat päähenkilöiden eli parantavien pyhimysten Cosmasin ja Damianin kuvia.

italian-feast-of-saints-cosmas-and-damian-somerville-cambridge-massachusetts

Samaan aikaan meneillään olivat kuitenkin myös karnevaalit: heti pyhimysalttarin vierestä alkoi kadunpätkä, joka oli täynnä karnevaalipelejä, huvipuistolaitteita ja epäterveellisiä herkkuja myyviä kojuja.

Lihapullansyöntikilpailu oli onneksi eri lavalla kuin Village Peoplen konsertti, joten emme joutuneet katselemaan sitä.

Village People esitti muun muassa In the Navyn, Macho Manin ja loppuhuipennuksena YMCA:n. He myös opettivat meille alkuperäiset käsiliikkeet, joilla kirjaimet YMCA on tarkoitus tavata ilmaan. M-kirjain oli yllättäen aivan erilainen, kuin olin osakunnassa oppinut. Voit katsoa videon oikeista käsiliikkeistä ja kappaleen alun YouTube-kanavaltani.