Kiinalainen uusivuosi Bostonin Chinatownissa

Chinese New Year Boston Chinatown 2017 Lion Dance procession

Bostonissa elää Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kiinalaisyhteisö. Kiinnostavin aika vierailla Bostonin Chinatownissa on helmikuussa, kun siellä juhlitaan kiinalaista uutta vuotta.

Tänä vuonna sää oli surkea. Satoi räntää ja edellisten päivien lumi oli sulanut kaduille suuriksi loskalätäköiksi. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt mennä paikalle säässä kuin säässä, sillä viime vuonna olin melkein koko helmikuun matkoilla, ja juhlat menivät minulta sivu suun.

Keskeinen osa Bostonin Chinatownin uudenvuodenjuhlintaa ovat leijonatanssit. Leijona-asuiset tanssijat kiertävät kiinalaisten liikeyritysten ovilla suorittamassa uudenvuodenrituaalin.

Olin lukenut rituaalista ennakkoon Boston Discovery Guidesta, mikä helpotti leijonatanssien seuraamista.

Näyttävän leijonapuvun pään sisällä kävelee yksi tanssija, ja toinen kulkee hänen perässään leijonan häntäpäätä kannatellen.

Leijonat liikkuvat pareittain pienissä kulkueissa, joissa on mukana rumpuorkesteri, katsojien turvallisuudesta huolehtivia saattajia ja mahdollisesti naamiaisasuinen hahmo, joka Discovery Guiden mukaan esittää yleensä buddhaa tai pelleä.

chinese-new-year-boston-chinatown-lion-dance-procession-big-man

Yrityksen omistaja on varautunut leijonien tuloon asettelemalla ovensa ulkopuolelle kaaleja, appelsiineja ja sähikäisiä.

Kun leijonat saapuvat, yrittäjä tarjoaa niille kaaleja ja appelsiineja, joita leijonat paiskovat ilmaan. Discovery Guiden mukaan kiinalaiset uskovat, että appelsiinin kiinni saanut katsoja on onnekas koko vuoden. Kaalien avulla on tarkoitus levittää hyvää onnea kaikkien katsojien keskuuteen särkemällä ne maahan.

Sitten yrittäjä antaa leijonille rahakirjekuoren, jonka nämä hotkivat kitaansa. Tämä tietää onnea yritykselle.

Lopuksi sähikäiset sytytetään ja heitetään leijonien jalkoihin paukkumaan. Leijonat hyppivät ja tanssivat paukahdusten ja rummutuksen tahdissa. Tämän tarkoitus on kuulemma pahojen henkien karkottaminen.

Lion Dance Boston Chinatown Chinese New Year 2017

Jos sää olisi ollut kaunis, Chinatownin kaduilla olisi kuulemma tanssinut myös monesta tanssijasta koostuvia pitkiä lohikäärmeitä. Niitä ei kuitenkaan valitettavasti tänä vuonna nähty.

Sisätiloissa päivää juhlistettiin kahdella kulttuurifestivaalilla, jotka olivat yllättävän pieniä ja kotikutoisia suhteessa Bostonin kiinalaisyhteisön kokoon. Niissä oli muun muassa askartelutehtäviä lapsille.

Yhdessä tapahtumassa pääsin sovittamaan leijonapuvun päätä. Lisäksi sain sieltä mukaani jauhomassasta muovaillun värikkään kukon symboloimaan kukon vuoden alkua.

Toisessa tapahtumassa kalligrafitaiteilija litteroi minun ja Samulin nimet kiinalaisiksi kirjoitusmerkeiksi ja kirjoitti ne paperisiin kirjanmerkkeihin.

Kehnon sään vuoksi leijonatansseilla oli todella vähän katsojia. Chinatownin ravintoloissa oli silti niin paljon väkeä, että jätin niissä syömisen suosiolla väliin, vaikka kiinalainen ateria kuuluukin monen bostonilaisen perheen Kiinalaisen uuden perinteeseen.

be-the-lion-celebrating-chinese-new-year-boston

 

Mainokset

Lumen keskelle tuli yhtäkkiä helle

This February we had thee days of over 70 degree weather in New England!

Kirjoitan tätä takapihalla bikineissä. Vielä viime viikolla meitä ympäröivät valtavat lumikasat, mutta toissapäivänä lämpötila kohosi yllättäen yli 20 asteeseen, ja eilen päästiin hetkeksi jopa hellerajan yläpuolelle.

Kevään tulosta ei kuitenkaan ole kyse. Huomiseksi on luvattu enimmillään noin seitsemää astetta.

Tiesin, että Bostonin seudun sää on eri tavalla vaihteleva kuin mihin olen Suomessa tottunut, mutta ihan tällaista en osannut odottaa.

Paikallisetkin vaikuttavat yllättyneiltä. Ilmeisesti ei ole ennennäkemätöntä mutta ei hirveän tavallistakaan, että talven keskelle tulee yhtäkkiä hetkeksi kesä.

Tuntuu todella omituiselta kävellä sulavien lumikasojen keskellä kesävaatteissa.

 

Lumipäivä on hyggepäivä

Kun Bostonin seudulla tulee lunta, sitä tulee yleensä kunnolla. Tuuli puhaltaa kaupunkiin käytännössä aina joko lämpimästä kaakosta tai hyisestä Grönlannista, ja Grönlannista tullessaan se tuo lumimyrskyt mukanaan.

Lumimyrskyn sattuessa julistetaan niin sanottu lumihätätila, joka saa koko alueen enemmän tai vähemmän kaaokseen. Koulut ovat kiinni ja liikenne takkuaa. Pysäköintipaikat ovat kortilla, sillä pysäköintiä rajoitetaan lumiaurojen työn helpottamiseksi. Arjen aikataulut menevät täysin sekaisin.

Kuten viime talvena tekemässäni lehtijutussa kirjoitin, lumikaaos on pahimmillaan niin ahdistavaa, että ihmiset hakeutuvat terapiaan sen vuoksi.

Me olemme Samulin kanssa kuitenkin onnekkaita.

Useimpina lumipäivinä voimme nököttää kaikessa rauhassa kotona, sillä Samulin työantaja sallii lumipäivinä etätyön, ja minä teen normaalistikin töitä kotoa käsin. Koska meillä ei ole lapsia, emme joudu etsimään paniikissa lastenhoitajaa, kun koulut ovatkin yhtäkkiä kiinni. Samuli on vahva ja liikunnallinen ja jaksaa kaivaa auton lumesta ja sille paikan kinosten seasta.

Meille lumipäivät ovat parhaimmillaan ihania hyggepäiviä. Kello soi aamulla vähän myöhemmin, koska Samulin ei tarvitse varata aikaa työmatkaan. Saamme olla koko päivän kotona kahdestaan. Töiden lomassa voimme katsella, kuinka tuuli pyörittää lunta vimmaisesti ikkunan takana, ja nauttia siitä, ettei tänään tarvitse lähteä mihinkään.

Töiden jälkeen on kotoisaa polttaa tuikkuja ja katsella kotisohvalla televisiota tuulen ulvoessa edelleen nurkissa.

En muista kuulleeni kenenkään amerikkalaisen sanovan nauttivansa lumipäivistä. Ehkä se johtuu siitä, että hyggen käsite ei ole lyönyt täällä itseään läpi yhtä tehokkaasti kuin Suomessa.

Aiheesta kirjoitettiin kyllä täkäläisissä lehdissä joulukuussa, ja luulin hyggeinnostuksen rantautuneen jo tännekin. Viime viikolla termi tuli kuitenkin sattumalta puheeksi luennolla Harvardissa, ja se vaikutti olevan tuntematon paitsi luennoitsijalle myös suurelle osalle opiskelijoista.

Luennon aiheena oli analysoida arvostettujen amerikkalaislehtien New Yorkerin ja Atlanticin teksteissään käyttämiä tyylikeinoja, ja luennoitsija heijasti valkokankaalle lehtien verkkoversioiden etusivut. New Yorkerin etusivulla oli otsikko Is this hygge?, ja luennoitsija hämmentyi, kun ei osannut ääntää sitä.

Hän kyseli, tietäisikö joku, miten sana lausutaan.

Yksi opiskelijoista arveli ääneen, että se ääntyisi kuin englannin sana ”hug”.

Levitin hyggen ilosanomaa kertomalla ryhmälle, miten sana äännetään, mitä kieltä se on ja mitä se suunnilleen tarkoittaa.

Myöhemmin luin New Yorkerin humoristisen hyggekolumnin ja huomasin, että koko Amerikan kenties elitistisimmän älykkölehden kolumnisti opettaa lukijoilleen virheellisesti sanan ääntyvän ”huuga”. Aiemmin hän kuulemma äänsi sen ”higgi”.

Ei ihme, että hygge löi itsensä helpommin läpi Suomessa kuin Amerikassa!

Tosiasiassa kyse on tuskin pelkästään siitä, että hygge-sana saa amerikkalaisten kielet solmuun. Kotoilusta nautiskelemisen käsite lienee heille myös kulttuurisesti vaikea.

Täällä arvostetaan ympärivuorokautista raatamista vaativia opintoja ja pitkiä työpäiviä. Vähällä vapaa-ajalla on tärkeää olla sosiaalinen, nähdä ihmisiä ja verkostoitua. Lyhyet lomat pumpataan täyteen elämyksiä.

Me olemme Samulin kanssa sen verran suomalaisia, ettemme jaksa sellaista kaiken aikaa. Onneksi lumipäivinä saa eristäytyä muusta maailmasta hyvällä omallatunnolla.

Car covered in snow during a snow emergency at Somerville MA

Urheilijoiden voitonparaati eli amerikkalaisten ”torilla tavataan”

Julian Edelman #11 at Patriots' Victory Parade 2017 Super Bowl LI champions

Amerikkalaisia on ihan hirveän paljon.

On ihan eri asia tietää, että suomalaiset ovat pieni kansa kuin elää aivan valtavan kansan keskellä ja nähdä, mihin kaikkeen ihmisten määrä vaikuttaa.

Tällä viikolla pääsin näkemään, miten se vaikuttaa voitokkaiden urheilijoiden kunniaksi järjestettävään kansanjuhlaan.

Kun Bostonin joukkue Patriots voitti sunnuntaina amerikkalaisen jalkapallon mestaruuden, Bostonin pormestari kutsui saman tien Twitterissä fanit kansanjuhlaan joukkueen kotiinpaluuta juhlimaan. Suuri voitonparaati järjestettäisiin arkipäivänä yhdeltätoista aamulla.

Olin ihmeissäni. Miksi työntekoa yli kaiken ihannoivat amerikkalaiset halusivat juhlia urheilijoitaan keskellä työpäivää?

Kenties siksi, että ihmisjoukon koko olisi millään tapaa hallittavissa.

Kun Patriotsin voitonjuhlaparaati järjestettiin keskellä päivää kammottavassa, kylmässä räntä- ja vesisadesäässä, siihen osallistui satojatuhansia ihmisiä.

Vertailun vuoksi: Kun suomalaiset vuonna 1995 kokoontuivat Kauppatorille juhlimaan historiansa ensimmäistä jääkiekon MM-kultaa virka-ajan jälkeen kauniissa kevätsäässä, paikalla oli kymmeniätuhansia ihmisiä.

Kansalaisten määrä saattaa selittää osaltaan myös sen, miksi amerikkalaiset juhlivat asiaa kuin asiaa järjestämällä paraatin: pitkän paraatireitin varrelle mahtuu paljon enemmän juhlijoita kuin yksittäiselle torille tai aukiolle.

Huge Crowd at Patriots' Victory Parade 2017 at Boston Common

Kun paikalle tulee satojatuhansia faneja, sekään ei toki riitä. Vain innokkaimmat ja onnekkaimmat saavat hyvän näkymän.

Boston Globen mukaan tuhansia innokkaita oli jo aamuyhdeksän aikaan asemissa paraatireitin varrella. Itse tulin paraatireitin loppupään tienoille vähän yhdentoista jälkeen, ja aluksi näytti siltä, etten pääsisi näkemään yhtään mitään.

Minulla on kuitenkin usein tuuria mitä ihmeellisimmissä asioissa.

Löysin kohtalaisen siedettävän katselupaikan ja jäin siihen odottamaan. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen edestäni poistui iso seurue, ja pääsin monta askelta eteenpäin. Noin puoli tuntia sen jälkeen suoraan edessäni oleva pikkupoika pyysi äidiltään päästä kotiin. Siitä puolisen tuntia myöhemmin myös pojan isoveli luovutti, ja myös perheen isä joutui lähtemään ennen paraatin alkua.

Yhtäkkiä olinkin todella hyvällä paikalla rauta-aidan vieressä, jonka alapuomille saattoi kiivetä paraatin alkaessa.

Siinä vaiheessa olin odottanut ensin räntä- ja sitten vesisateessa puolitoista tuntia ja olin jokseenkin vakuuttunut, ettei kokemus olisi kaiken vaivan arvoinen. En kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan kesken, varsinkaan kun olin saanut niin hyvän paikan.

Kanssani aidan viereen oli päässyt suunnilleen ikäiseni nainen, joka myös oli paikalla yksin. Seuraava puolituntinen kului huomattavasti aiempia rattoisammin hänen kanssaan jutellen.

Sitten paraati vihdoin ajoi alas katua!

Amy Ducks at Patriots' Victory Parade 2017 Super Bowl LI champions

Bostonin perinteiden mukaisesti urheilusankarit ajoivat ankkoina tunnetuilla DUKW-mallisilla uivilla sotakuorma-autoilla. Ankat kuuluvat arjessakin Bostonin katukuvaan, sillä niillä järjestetään suosittuja turistikiertoajeluita.

Oli hienoa olla osa valtavaa, hurraavaa massaa, joka kohosi hurmokseen nähdessään palvomansa sankarit.

Tom Brady #12 close up at Patriots' Victory Parade 2017 Super Bowl LI champions

Silti täytyy sanoa, etten todennäköisesti menisi vastaavanlaiseen paraatiin enää uudestaan, vaikka siihen tarjoutuisi tilaisuus. Kahden tunnin odotus sietämättömässä kelissä oli kova hinta maksettavaksi muutamasta hurmioituneesta minuutista.

Tuntuisi varmasti erilaiselta, jos penkkiurheilu ylipäätänsä ja Patriots erityisesti olisivat minulle tärkeämpiä asioita.

Eräs fani selitti paraatin jälkeen metrossa kiihkeästi ystävilleen, että päivä oli ollut hänen elämänsä paras.

– Sain nähdä Tom Bradyn luonnossa ja hengittää samaa ilmaa kuin hän!

Itse en keksi ainuttakaan ihmistä, jonka näkeminen vilahdukselta paraatiauton lavalla tekisi päivästäni elämäni parhaan.

Patriots' fans going to Patriots' Victory Parade 2017 in bacon costume

Tämän Patriots-fanin pekonipuku sai paljon ihailua osakseen. ”Oletko rapeaa vai pehmeää pekonia”, aloitti moni ventovieras keskustelun pekonimiehen kanssa.

Super Bowl – amerikkalaisen jalkapallon tuskaa ja riemua

Kun Bostonin joukkue New England Patriots voitti amerikkalaisen jalkapallon mestaruuden helmikuussa 2015, olin juuri rakastunut Bostonissa asuvaan mieheen, joka seuraa lajia innokkaasti.

Laji oli minulle täysin vieras, mutta joukkueeseen minulla oli pienenpieni henkilökohtainen side: Ensitreffeillämme Islannissa rakkaani oli lahjoittanut minulle Patriots-fanipiponsa.

Elimme etäsuhteessa ja myötäelimme toistemme elämää minkä pystyimme. Loppuottelu Super Bowl pelattiin kuitenkin Suomen aikaa yöllä, mikä vaikeutti hengessä mukana olemista.

Lupasin nukkua Patriots-pipo päässä.

Pidin lupaukseni, ja heräilin pitkin yötä lukemaan viestejä, joissa rakkaani selosti minulle pelin kulkua. Ottelu oli hyvin tasainen, joten kummankin joukkueen fanit seurasivat sitä kiihkon vallassa alusta loppuun saakka.

Kun minun oli aika herätä töihin, Patriots oli hallitseva mestari. Oli aika lunastaa toinenkin lupaukseni: Kulkisin fanipipo päässä koko päivän.

Pipoa ihmetteli päivän mittaan moni – sekä ne, jotka eivät tienneet mitään amerikkalaisesta jalkapallosta, että ne, jotka tunsivat lajin mutta eivät olisi uskoneet minun piittaavan siitä.

Ruokakaupassa kohtasin lajin innokkaan fanin, joka tuli onnellisena juttelemaan minulle.

first-date-in-iceland

Kun muutin Bostoniin, yritin oppia ymmärtämään, mistä lajissa oli kyse. Se oli todella vaikeaa. En millään meinannut päästä sisään sen saloihin, vaikka Samuli selitti minulle kärsivällisesti kerran toisensa jälkeen, mitä ruudulla kulloinkin tapahtui.

Vasta tällä kaudella alkoi tuntua, että ymmärsin lajista edes jonkin verran.

Ensimmäisen helmikuuni Amerikassa vietin matkoilla, enkä päässyt katsomaan Super Bowlia Samulin kanssa. Olin tavallaan helpottunut, kun Patriots ei päässyt loppuotteluun lainkaan. Muuten olisi tuntunut, että olisin jäänyt paitsi jostain olennaisesta.

super-bowl-li-at-tony-cs-burlington

Tänä sunnuntaina näin ensimmäisen Super Bowl -otteluni. Patriots oli mukana – ja vahva ennakkosuosikki.

Menimme Samulin kanssa hyvissä ajoin kivaan sporttibaariin, jossa on hyvä ruoka ja aivan käsittämättömän kokoiset, useista näytöistä rakennetut tv-ruudut.

Olimme baarissa kaksi tuntia ennen ottelun alkua – ja jouduimme jonottamaan pöytää. Oli epäselvää, saisimmeko pöytää ainakaan ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä, olivathan useimmat ihmiset baarissa nimenomaan Super Bowlia varten.

Onnistuimme kuitenkin saamaan baarista viimeiset istumapaikat, ja baaritiskille saattoi tilata ruokaakin. Jättiruudut eivät näkyneet baarituoleiltamme hirveän hyvin, mutta pelin alkaessa ne olisi luultavasti voinut siirtää parempaan paikkaan.

Meillä oli kuitenkin onnea. Juuri kun ruokamme tuli, sain myös tiedon, että pöytämme oli vapaana. Paikka oli yksi baarin parhaista: pöydästä oli suora näkymä jättiruutujen täyttämälle seinälle, ja se sijaitsi sopivan kaukana ruuduista niin, että niiden valtava koko ei häirinnyt.

Ruoka oli todella hyvää. Monissa amerikkalaisissa sporttibaareissa on monipuolinen ruokalista, jossa on paljon muutakin kuin pubiruokaa. Söimme syksyistä punajuuri-bataatti-omenasalaattia ja thaityylisiä mustekalarenkaita.

Not your average Super Bowl food: Thai calamari and a fall salad

Pelin alkaessa yleisö oli hurmoksessa. Suosionosoitukset täyttivät baarin aina, kun Patriotsin sankari, pelinrakentaja Tom Brady vilahti ruudussa.

Ottelun kunniavieraana oli presidentti George Bush vanhempi vaimonsa Barbaran kanssa. Presidentti heitti kolikon, joka ratkaisi, kumpi joukkue aloittaisi pelin.

Pian tunnelma kuitenkin synkkeni. Patriotsin peli kulki huonommin kuin miesmuistiin. Nuorista ja kokemattomista pelaajista koostuva vastustajajoukkue Atlanta Falcons rökitti kokeneista konkareista koostuvaa Patriotsia oikein olan takaa.

Puoliajan lähestyessä totesimme, että peli oli jo menetetty. Falcons johti niin monella pisteellä, ettei koko Super Bowlin historiassa yksikään niin vahvaan johtoasemaan päässyt joukkue ollut hävinnyt ottelua.

Päätimme lähteä kotiin.

Halusin kuitenkin nähdä vielä puoliaikashown, joka on tärkeä osa SuperBowl -instituutiota. Tänä vuonna esiintyjänä oli Lady Gaga.

Lady Gaga veti samantyyppisen näyttävän erikoistehosteshown, joista hänen konserttinsakin tunnetaan. Hän muun muassa lenteli paikasta toiseen katosta roikkuvien vaijerien varassa.

Toisen puoliajan alkaessa ajoimme synkkinä kotiin. Kuuntelimme autoradiosta otteluselostusta ja kuulimme Falconsin kasvattavan johtoaan entisestään.

Kotona emme enää seuranneet peliä lainkaan. Olin kirjoittamassa blogikirjoitusta presidentin virkaanastujaistanssiaisista, kun ulkoa yhtäkkiä kuului äänekästä huutoa. Se kuulosti riemunkiljahduksilta.

Katsoin äkkiä netistä uutiset. Peli oli mennyt jatkoajalle!

Emme ole tilanneet kotiin kaapelikanavia, joten emme voineet vain avata televisiota ja katsoa pelin viimeisiä minuutteja. Samuli etsi ottelulähetyksen netistä, mutta kun saimme sen näkyviin, jatkoaika oli juuri päättynyt.

Patriots oli voittanut.

Aluksi harmitti ihan hirveästi. Jos olisimme sinnitelleet baarissa, olisimme päässeet näkemään historiallisen ottelun suorana ja riemuitsemaan voitosta ison fanijoukon ympäröimänä. Olisin kovasti halunnut kokea sen.

Pääsin harmistani yli, kun perehdyimme netin uutissivustojen ja pelivideoiden kautta toisen puoliajan kulkuun. Peli oli kääntynyt Patriotsin eduksi vasta aivan viime metreillä.

Jos olisimme katsoneet pelin baarissa, olisi suurin osa illasta kulunut koko ajan kasvavan synkkyyden vallassa. Riemun hetki olisi ollut todella lyhyt. Toki epäuskoisten fanien riemu olisi ollut sitäkin suurempaa, mutta kokonaisuudessaan ilta olisi silti ollut synkkä.

Ulkoa kuului kovaäänistä riemunmylvintää, ja kävin katsomassa ikkunoista, olisiko kansaa kaduilla samaan tapaan kuin Helsingissä silloin, kun Suomi viimeksi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Asuin silloin Kalliossa, eikä minun tarvinnut kuin astua kerrostaloni alaovesta ulos, niin olin osa riemukasta kansanjuhlaa.

En kuitenkaan nähnyt kadulla ketään. Kaikki mylvintä tuli erään naapuritalon takapihan puoleiselta parvekkeelta, jonne on suora näkymä meidän takapihamme parvekkeelta. Naapureilla oli ollut ottelunkatselujuhlat, ja koko porukka näytti kerääntyneen parvekkeelle juhlimaan.

Astuin ulos parvekkeelle ja huusin hetken riemunhuutoja yhteen ääneen humalaisten naapureiden kanssa. He kutsuivat minua liittymään seuraan, mutta en tunne talon asukkaita enkä halunnut mennä vieraiden ihmisten kotiin. Palasin sisään.

Yritin selvittää netistä, kokoontuvatko bostonilaiset tällaisissa tilanteissa kaupungille samaan tapaan kuin helsinkiläiset Kauppatorille. Ilmeisesti sellaista perinnettä ei täällä ole. Paikallismedian jutut juhlivasta kansasta oli kaikki tehty sporttibaareissa.

Tiistaina luvassa on täkäläinen versio torilla tapaamisesta: paraati kotiin palaavan joukkueen kunniaksi. Käsittämätöntä kyllä se on kello 11 aamulla, jolloin suurin osa ihmisistä on töissä.

Kirjoitin juuri eilen, että amerikkalaiset ovat todella hyviä rakentamaan historialliselta tuntuvia hetkiä ja kokemaan kollektiivista hurmosta. Olin kuvitellut, että tämä taito näkyisi paitsi politiikassa myös urheilussa.

Minusta alkaa kuitenkin vaikuttaa vahvasti siltä, ettei täällä oteta merkittävästä urheiluvoitosta irti yhtään niin paljon kuin Suomessa.

Amerikkalaiset taitavat olla liian tottuneita voittamaan.

Joulukuusen valojen sytyttäjäiset

Boston tree lighting 2016

Amerikkalaiset rakastavat jouluvaloja, ja moni kaupunki käynnistää joulunodotuksen joulukuusen valojen sytyttäjäisjuhlilla, joissa sytytetään valot paraatipaikalla keskustassa olevaan valtavaan kuuseen.

Tunnetuimmat joulukuusenvalojen sytyttäjäiset ovat varmastikin New Yorkin Rockefeller Centerin juhlat sekä Washington DC:ssä Valkoisen talon edessä olevan kuusen, niin sanotun kansalliskuusen valojen sytyttäjäiset.

Kuusen valojuhla on tärkeä tapahtuma myös Bostonissa. Valtavan kuusen lahjoittavat bostonilaisille joka vuosi Kanadan Nova Scotian saariprovinssin asukkaat. Nova Scotia haluaa kiittää kuusella bostonilaisia hätäavusta, jota nämä antoivat provinssin pääkaupungin Halifaxin asukkaille vuonna 1917, kun kaupunki oli tuhoutunut räjähdyksessä.

Viime vuonna emme Samulin kanssa ehtineet katsomaan kuusen valojen syttymistä, sillä meidän piti juuri sinä päivänä käydä valitsemassa timanttia kihlasormukseeni. Tänä vuonna pääsin onneksi paikalle.

Novascotialainen kuusi tuodaan Bostonin keskustassa olevaan Boston Common -puistoon. Sytyttäjäisjuhlia varten sinne oli pystytetty iso lava. Lava oli sijoitettu kummallisesti niin, että se peitti illan päätähden eli kuusen näkyvistä lähes kokonaan.

Boston tree lighting 2016

Onnistuin saamaan paikan, josta näki hyvin lavalle – mutta ei kuusta. Ihmiset ympärilläni kyselivät toisiltaan, missä kuusi oikein oli. Lopulta joku tiesi osoittaa oikean paikan. Kun tiesi katsoa tarkasti, saattoi juuri ja juuri nähdä kuusen suoraan lavan takana.

Lavalla esiintyi iso joukko paikallisia viihdetähtiä. Lisäksi näimme videon kuusen matkasta Kanadasta Bostonin keskustaan.

Joukko yrityksiä oli halunnut näkyä tapahtumassa, ja osallistujille jaettiin mainoskrääsää kuten vaahtomuovisia poronsarvipäähineitä. Moni seurasikin juhlaa vaahtomuovisarvet päässään.

People dressed up at Boston Christmas Tree Lighting 2016

Nämä naiset olivat tulleet juhliin omissa kuusipäähineissään. Taustalla oikealla lapsella on päässään vakuutusyhtiön lahjoittamat vaahtomuoviset poronsarvet. Kultakupolinen osavaltiotalo hehkuu jouluvalaistuna, vaikka puisto on jouluvalojen sytyttämistä odotellessa vielä pimeä.

 

Illan kohokohta oli kuusen ja puiston muiden puiden jouluvalojen sytyttäminen. Kun sytyttämishetki lähestyi, moni siirtyi lavan luota lähemmäs kuusta. Lähdin liikkeelle hyvissä ajoin, ja onnistuin saamaan paikan, josta näin kuusen hyvin.

Boston Commons Christmas Tree before lighting 2016

Hetkeä juhlistettiin ilotulituksella. Videon valojen sytyttämisestä voi katsoa YouTube-kanavaltani; en valitettavasti pysty julkaisemaan sitä suoraan täällä blogissa.

Boston Christmas Tree Lighting 2016

Oli hauskaa nähdä tämäkin tapahtuma, mutta en erityisemmin haluaisi osallistua siihen vuodesta toiseen. Joulu on minulle hyvin vahvasti perinteiden aikaa, joten kuusen valojen sytyttäjäiset tuntuisivat varmastikin toisenlaiselta, jos olisin käynyt niissä perheeni kanssa lapsesta saakka.

Halloween-naamiaisasuja

Halloween in Salem, Massachusetts

Vietin tänä vuonna Halloweenia pitkän kaavan mukaan: lauantaina osallistuin naamiaispubikierrokselle Bostonin keskustassa, sunnuntaina vietin päivän noitakaupunki Salemissa ja maanantai-iltana jaoin vielä naapureiden kanssa karkkia naapuruston lapsille.

Olen aina rakastanut naamiaisasuja, ja näen mielelläni vaivaa asujeni eteen. Viime vuonna Samulin ja minun naamiaisasuvalinnan määritti se, että olimme menossa ystäviemme murhamysteerileikkijuhliin, joiden teema oli 80-luvun päättäjäistanssiaiset. Tänä vuonna en ollut menossa teemajuhliin, vaan saatoin valita asuni vapaasti.

Amerikkalaiset Halloween-naamiaisasut eivät todellakaan noudata kaikki yhtä ja samaa kaavaa. Osa aikuisista suosii hassuja asuja, osalle on tärkeää näyttää seksikkäältä ja osalle tuntea olonsa mukavaksi.

Hassutteluasuja voivat olla esimerkiksi hampurilainen tai teepussi. Mukavuudenhaluiset suosivat ainakin täällä Bostonin viileässä syksyssä pörröisiä, lämpöisiä eläinasuhaalareita.

Halloween in Salem, Massahusetts

Seksikkäät asut ovat ilmeisesti osalle ihmisistä tärkeitä siksi, että aikuisten Halloween-juhlissa on sosiaalisesti hyväksyttyä näyttää enemmän paljasta pintaa ja pukeutua muutenkin provosoivammin kuin muina iltoina. Mietin, johtuisiko osa paljaan pinnan näyttämisen viehätyksestä siitä, että Amerikkalaisilla on paljon vaikeampi suhde alastomuuteen kuin meillä saunovilla suomalaisilla.

Itse olin valinnut asuni esikuvaksi Suicide Squad -elokuvan Harley Quinnin. Olen harrastanut näyttelemistä parikymppisestä lähtien, ja lempiroolejani ovat aina olleet vahvat, pahat naiset. En erityisemmin pitänyt itse elokuvasta, mutta Harley Quinnin hahmo teki minuun vaikutuksen.

My Harley Quinn Halloween costume

Ensimmäistä kertaa elämässäni ostin naamiaisasun valmiina. Aikaisemmat asuni ovat olleet äitini luomuksia tai kaapistani löytyneistä vaatteista koostettuja, mutta Quinnin vaatteet ovat niin epätyypilliset ja tunnusmerkkiset, että niitä olisi ollut vaikea jäljitellä itse.

Ostin syksyn mittaan vaatekappaleita, asusteita ja muuta asuun tarvittavaa vähän kerrallaan: osan tilasin netistä, osan ostin sarjakuvakaupasta, jonka ohi sattumalta kävelin työmatkalla Ohiossa tauolla ollessani. Asun kruunasi puhallettava pesäpallomaila, jonka löysin juuri ennen Halloweenia Bostonin parhaasta naamiaisasukaupasta.

Olin asuuni todella tyytyväinen, ja halusin tietystikin päästä käyttämään sitä useita kertoja. Se onnistui lopulta helposti, sillä Halloween osui tänä vuonna maanantaille, ja sitä juhlittiin paitsi varsinaisena päivänä myös koko edellisenä viikonloppuna.

Halloween comagnion on a motorbike downtown Boston Massachusetts

Lauantaina pääsin juhlimaan lapsuudenystäväni kanssa, joka oli luonamme kylässä juuri sopivasti periamerikkalaisen pyhän aikaan. Halusin kovasti päästä näyttämään hänelle Amerikkalaista Halloween-juhlintaa, mutta asiaa hankaloitti se, että hänen paluulentonsa lähti jo lauantai-iltana.

Onneksi Samulin ja minun täkäläinen ystävä oli kutsunut meitä naamiaispubikierrokselle, joka alkoi jo puolilta päivin. Ehdimme kiertää baareja naamiaisasuisen ihmisjoukon kanssa useita tunteja ennen kuin oli aika lähteä lentokentälle.

Pubikierros oli monella tapaa todella huonosti järjestetty, ja siihen oli myyty aivan liikaa lippuja niin, että baareihin oli jo alkuillasta kohtuuttomat jonot. Emme kuitenkaan antaneet sen pilata iltaamme. Oli hauskaa juhlia satojen naamiaisasuisten aikuisten ympäröimänä, joista todella moni oli nähnyt vaivaa asujensa eteen.

Harley Quinn hanging out with a zebra at Boston Costume Crawl Halloween 2016

Sunnuntaina pääsin retkelle noitakaupunki Salemiin matkustavien naisten kerhon kanssa, joka on yksi tärkeimmistä ystäväporukoistani täällä.

Noitavainohistoriastaan tunnettu Salem ottaa Halloweenista kaiken irti, ja amerikkalaiset matkustavat sinne pitkienkin matkojen päästä kokeakseen kerran elämässään Halloweenin Salemissa. Kaupunki on paikallisjunamatkan päässä Bostonista, ja olin jo viime vuonna miettinyt, että haluaisin tänä Halloweenina päästä käymään siellä.

Halloween in Salem Massachusetts

Salemissa on ympäri vuoden paljon noita- ja kauhuteemaisia museoita ja muita nähtävyyksiä. Halloween-viikonloppuna niihin oli tietystikin hirveät jonot, emmekä lopulta edes yrittäneet niihin sisälle. Minusta kaikkein hauskinta oli vain katsella ihmisiä naamiaisasuissaan.

Osa naamiaisasuisista oli kadulla kolikon toivossa, toiset taas olivat kaltaisiani tavallisia juhlijoita, joiden mielestä oli ollut hauska pukeutua.

Halloween 2016 in Salem Massachusetts

Suurin osa kaduilla kulkeneista ihmisistä oli kuitenkin pettymyksekseni ihan tavallisissa vaatteissa. Olisi ollut hauska nähdä kadut täynnä toinen toistaan mielikuvituksellisimpia örkkejä.

Myös itse Halloween-iltana osa aikuisista oli naamiaisasuissa, osa ihan tavallisissa vaatteissa. Omaa asuani muokkasin enemmän lapsille – ja kylmään ulkoilmaan – sopivaksi vaihtamalla shortsit farkkuihin.

Halloween 2016 in Salem Massachusetts, parents in prisoner costume and baby in police officer costume

Osa perheistä pukeutuu yhteensopiviin asuihin. Näillä vankikarkureilla oli kantoliinassa pienenpieni poliisi, ja poliisilla vielä asusteena valtava donitsipehmolelu.

Seisoskelin karkkikulhon kanssa kadulla talomme edessä ja rupattelin naapureiden kanssa. Oli kiva saada luonteva tilaisuus jutella naapureille ja osoittaa, että me maahanmuuttajatkin haluamme olla maassa maan tavalla.

Osa naapureista suhtautuu minuun arjessa aika nihkeästi, ja olen miettinyt, johtuuko heidän nihkeytensä siitä, että olemme maahanmuuttajia – vai suhtautuisivatko he yhtä varautuneesti myös amerikkalaisiin uusiin tulokkaisiin. Suuri osa katumme asukkaista on nimittäin syntynyt ja kasvanut samalla kadulla.

Halloweenina kuitenkin kelpasin joukkoon, ja kaikki juttelivat minulle ihan yhtä ystävällisesti kuin toisilleenkin. Suuren osan illasta vietin niiden ainoiden naapureiden kanssa, joiden kanssa olemme ystävällisissä ja mukavissa väleissä ympäri vuoden, mutta oli mukava nähdä, että muutkin olivat valmiita hyväksymään minut kadulleen.

Kolmen päivän naamiaisjuhlinnan jälkeen oli haikeaa palata Harley Quinnin roolista taas omaksi itsekseni. Ajattelin kuitenkin käyttää samaa naamiaisasua vielä monet kerrat myöhemminkin, joten kokonaan siitä ei onneksi tarvinnut luopua.

My Harley Quinn costume

Halloween 2016 in Salem Ursula costume