Aika harvassa työssä joutuu miettimään etukäteen, päätyykö työpäivän aikana alastomien julkisuuden henkilöiden keskelle. Minun nykyisessä työssäni joutuu.
Haastattelin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni NHL-jääkiekkoilijoita. Haastateltavat olisivat saattaneet olla alasti.
Pukuhuoneisiin johtavan käytävän seinät on koristeltu valokuvilla Bruinsin kuuluisista hetkistä ja pelaajista.
Minulle kerrottiin etukäteen, että haastattelut tehdään yleensä pukuhuoneessa samaan aikaan, kun pelaajat vaihtavat vaatteita harjoitusten jälkeen. NHL-toimittajalle on kuulemma normaalia työskennellä puolialastomien ja alastomien pelaajien keskellä.
Menin jäähallille tähän varautuneena, mutta jostain syystä minua oli päätetty suojella alastomilta pelaajilta – tai heitä minulta. Paikalliset urheilutoimittajat tekivät haastatteluja pukuhuoneissa juuri siten miten minulle oli ennakkoon kuvattu, mutta minua varten pelaajat haettiin erikseen syrjäisempään paikkaan.
Sukupuolestani ei ollut kyse, sillä suurin osa paikalla olleista amerikkalaistoimittajista oli naisia. Kenties minulle vain haluttiin antaa rauhallisemmat haastatteluolosuhteet siksi, että olin ulkomaalainen. Tai sitten minua ei uskallettu päästää pukuhuoneeseen, koska olin ensikertalainen enkä kenellekään paikallaolijoista entuudestaan tuttu.
Tähtipelaaja Bobby Orr on saanut patsaan stadionin ulkopuolelle. Hänet ikuistettiin ratkaisevalla maalintekohetkellä.
Ilmankin pukuhuoneeseen pääsyä kokemus oli mielenkiintoinen. Televisiosta jääkiekkoa katsoessani en ollut koskaan tajunnut, miten valtavilta pelaajat näyttävät täysissä varusteissa. Luistimet lisäävät muutenkin isoihin miehiin pituutta ja pehmusteet massaa niin, että heidän vierellään tuntui kuin olisin jättiläisten keskellä.
Granlundin haastattelua odotellessani pääsin katsomaan Minnesotan harjoituksia. Istuin lähes yksin ison jäähallin katsomossa ja sain valita penkkirivini itse. Menin aluksi korkealle, koska sieltä sai hienon kokonaisvaikutelman isosta, tyhjästä hallista ja jään tapahtumista. Lopuksi laskeuduin ihan jään tasolle ja huomasin, että siinä tunsi paljon voimakkaammin olevansa harjoituksissa läsnä. Korkealta katsominen tuntui enemmän samanlaiselta kuin ottelun seuraaminen televisiosta.
Haastattelin Mikael Granlundia ja Joonas Kemppaista. Jännitin etukäteen eniten sitä, että haastatteluajat ovat NHL:ssä todella lyhyitä. Puhuin kummankin kanssa vain reilut kymmenen minuuttia, ja sen perusteella olisi tarkoitus kirjoittaa täysimittainen juttu.
Kun olen aikaisemmin tehnyt henkilöhaastatteluja, aikaa on aina varattu puolesta tunnista tuntiin tai jopa enemmän.
Seuraavaksi minun on tarkoitus alkaa kirjoittaa juttuja haastattelujen perusteella. Hieman pelottaa, miten hyvin muutaman minuutin haastattelusta saatu materiaali taipuu jutuksi, mutta ainakaan haastattelunauhojen purkamiseen ei mene kauan aikaa.
Oli hauskaa päästä kurkistamaan maailmaan, joka oli minulle entuudestaan täysin vieras.
NHL-toimittajana minulla olisi mahdollisuus käydä myös katsomassa otteluita ilmaiseksi, mikä varmasti olisi unohtumaton elämys. Pitänee tehdä joskus sekin, vaikka se harmittaakin, etten voisi jakaa sitä kokemusta Samulin kanssa.
Poistuin jäähallista Bruins-hissillä.
Amerikkaa ymmärtämässä 