Kuten aiemmin tunnustin, olen alkanut keräillä aika innokkaasti osavaltiopisteitä. Siksi innostun aina huomatessani, että jokin matkakohteeni on lähellä osavaltioiden rajaa.
Memphis sattuu olemaan niin tiiviisti rajan tuntumassa, että kaupunki on levinnyt Tennesseestä naapuriosavaltion Arkansasin puolelle. Raja kulkee Mississippi-joessa, ja sen toisella puolella on Länsi-Memphis-niminen kaupunginosa.
Harmi kyllä joen yli ei tällä hetkellä kulje kävelysiltaa, vaikka sellainen on suunnitteilla. Harkitsin seikkailua paikallisbussilla, mutta koska olin kaupungissa vain lyhyen aikaa ja taksien kanssa kilpailevat uberit ovat täällä kohtuuhintaisia, myös Uber-kyyti tuntui hyvältä vaihtoehdolta.
Siirtyessäni Elvis-motellista keskustan hotelliini satuin saamaan Uber-kuskikseni suunnilleen ikäiseni miehen, joka kertoi olevansa markkinointialan yrittäjä ja ajavansa Uberiä satunnaisesti päästäkseen ulos yhden hengen toimistostaan ja tavatakseen ihmisiä.
Kuski kyseli, mitä aioin Memphisissä tehdä ja nähdä, ja tunnustin hieman häpeillen kerääväni osavaltioita ja haaveilevani piipahduksesta Arkansasin puolella. Ajatus huvitti häntä, mutta hän innostui silti heti ajatuksesta, että veisi minut Länsi-Memphisiin saman tien.
”Mitään kiinnostavaa nähtävää siellä ei sitten ole. Länsi-Memphis on olennaisesti pelkkä rekkakuskien levähdyspaikka”, kuski taustoitti.
Päätimme ajaa yhtä siltaa joen yli, etsiä paikan, jossa voisin ottaa itsestäni valokuvan ja palata toista siltaa pitkin.
Länsi-Memphisissä ei tosiaankaan ollut mitään nähtävää. Kuski vakuutteli minulle, että Arkansasissa on hienojakin paikkoja, enkä toki epäile sitä. Siellä ei kuitenkaan ole mitään sellaista, minkä haluaisin ehdottomasti nähdä, ja olin jo varhaisessa vaiheessa tuominnut Arkansasin yhdeksi niistä osavaltioista, joissa matkustelemista en aio priorisoida.
Lopulta kuski pysäytti keskelle peltoa paikkaan, jonka lähettyvillä oli kuulemma tehty kuuluisa kolmoismurha. Se oli selvästi parasta, mitä hän pystyi Länsi-Memphisissä ”nähtävyydeksi” keksimään.
Osa teistä varmaan miettii, onko tällaisessa osavaltioiden keräilyssä mitään järkeä. Vastaan siihen, että ei – mutta se tuottaa silti minulle iloa. Pystyn myös keksimään ainakin yhden käytännön hyödyn, joka Arkansasin-retkestä minulle koitui: vastedes muistan paljon helpommin, että Arkansasin osavaltio on olemassa, ja jopa tiedän, missä se on.
Amerikkaa ymmärtämässä 