Olin luvannut itselleni, että vuodesta 2015 tulisi minulle ikimuistoisen onnellinen vuosi. Uudenvuodenyönä pian puolenyön jälkeen sain suudelman mieheltä, jonka vuoksi päädyin alle vuodessa muuttamaan toiselle mantereelle ja viemään urani aivan uudenlaiseen suuntaan.
Olin jo pitkään haaveillut kahdesta asiasta: toimittajan työstä ulkomailla ja sitoutumishaluisesta elämänkumppanista, jonka kanssa voisimme yhdessä tehdä elämästä ihanan seikkailun. Alkuvuodesta huomasin olevani yhtäkkiä tilanteessa, jossa voisin saada molemmat – jos vain uskaltaisin heittäytyä täysillä tuntemattomaan.
Sattui nimittäin niin, että vaikka ystäväpariskunnan uudenvuodenjuhlissa Helsingissä tapaamani mies oli laillani syntynyt ja kasvanut Uudellamaalla, hän oli muutamaa vuotta aiemmin muuttanut työn perässä pysyvästi Yhdysvaltoihin. Samuli oli kaikkea, mitä olin kumppanilta toivonut, ja hän ajatteli minusta samoin. Mutta jotta voisimme elää yhdessä, jommankumman olisi pakko muuttaa.
Kummallakin meistä oli senhetkisessä kotikaupungissamme erittäin kiinnostava oman alan työpaikka. Oli selvää, että kumpi hyvänsä meistä muuttaisikin, vastaavanlaista pestiä ei uudelta kotipaikkakunnalta löytyisi.
Toisaalta minulla oli pitkäaikainen ulkomaanhaaveeni ja työnantaja, joka kannustaa työntekijöitään toteuttamaan unelmiaan.
Lopulta päätös oli helppo. Kuinka usein ihmiselle tarjoutuu mahdollisuus tavoitella kahta unelmaansa yhdellä kertaa? Miten sellaiseen tilaisuuteen voisi olla tarttumatta?
Syyskuun alusta alkaen jäin virkavapaalle tutusta kuukausipalkkaisesta työstäni. Muutin pois synnyinkaupungistani, jossa asuvat rakkaat vanhempani ja kaikki lapsuudenystäväni. Ryhdyin ensimmäistä kertaa elämässäni vapaaksi toimittajaksi, joka kauppaa osaamistaan juttu kerrallaan. Muutin kaupunkiin, josta tunsin entuudestaan vain yhden ihmisen: miehen, jonka olin tavannut kasvokkain vasta neljä kertaa, mutta joka lupasi jo ensimmäisen kerran jälkeen viettää kanssani loppuelämänsä.
Olen innoissani. Olen kauhuissani. Mutta en tavoittele elämässä sitä, etten pelkäisi mitään, vaan sitä, että tekisin asioita peloistani huolimatta silloin, kun jokin on pelkojen voittamisen arvoista.
Tämä on.
Minä ja Samuli toisilla treffeillämme Islannissa Gullfossin putouksilla. Ensitapaamisemme jälkeen ehdimme olla samalla mantereella alle vuorokauden, mutta muutaman päivän kiihkeän chattailyn jälkeen päätimme tavata pian uudelleen ja ostimme kahden viikon päähän lennot Islantiin.
Amerikkaa ymmärtämässä 
Päivitysilmoitus: Havaiji kutsuu | Amerikkaa ymmärtämässä
Päivitysilmoitus: Uudeksivuodeksi Chicagoon | Amerikkaa ymmärtämässä
Päivitysilmoitus: LAPSIPERHEREISSAAJAN UUDET ONGELMAT – Periaatteen Nainen
”Alkuvuodesta huomasin olevani yhtäkkiä tilanteessa, jossa voisin saada molemmat – jos vain uskaltaisin heittäytyä täysillä tuntemattomaan.”
Voi miten ihana tarina, kyyneleet kohosivat silmiini. Tämä kuulostaa samalta mitä koin viime kesänä, tosin sillä erotuksella että rakkauteni kohde ja tuleva mieheni on amerikkalainen. Nyt siis suunnitelmissa myös ottaa hyppy tuntemattomaan ja muuttaa rapakon toiselle puolelle. Olen melkein vuoden pohtinut tätä asiaa ja nyt tunnen juuri niinkuin tuossa mitä kirjoitit: halu kokea ja elää miten aina on haaveillut on isompi kuin pelko tuntemattomasta.
Kiitos tästä blogista <3
TykkääTykkää
Hei, Pikku Myy, ja kiitos kommentista! Olen todella pahoillani, että sen hyväksyminen kesti minulta näin kauan. Jostain syystä uudesta kommentista kertova viesti oli jäänyt minulta huomaamatta. Ihana kuulla, että sinulla on samanlaisia kokemuksia ja että samaistut siihen, mitä kirjoitin! Onnea matkaan hyppyysi tuntemattomaan!
Ole hyvä, ja kiitos, kun luet blogiani <3
TykkääTykkää