Olen aina katsonut televisiosta mieluiten amerikkalaisia sarjoja. Niiden katsominen on kuitenkin nykyään erilaista kuin Suomessa asuessa – niin hyvässä kuin pahassakin. Negatiivisimmat reaktioni ovat saaneet minut miettimään, miten Hollywood vaikuttaa amerikkalaisiin itseensä.
Kenties hauskinta on nähdä ruudulla pieniä, arkisia esineitä ja asioita ja yllättyä aina uudelleen siitä, että ne ovat osa omaakin arkea: ”Vien kirjeet ihan samannäköiseen siniseen postilaatikkoon.” ”Meillä on kaapissa tuota samaa chilikastiketta.” ”Tuolla bensapumpulla voi muuten maksaa vain amerikkalaisella luottokortilla.”
Mielihyvää tuottaa myös huomata, miten paljon oma paikallistuntemus on kasvanut täällä asuessa. Yhdysvaltojen osavaltioista on tullut samalla tavalla tuttuja kuin Euroopan maista. Kun Criminal Mindsin profiloijat matkustavat tutkimaan sarjamurhia Idahossa tai Montanassa, tiedän jo paikannimen kuullessani, minkä tyyppisiin maisemiin jakson tapahtumat sijoittuvat. Hahmotan, miten iso muutos Seattlessa kasvaneelle Meredith Greylle oli muuttaa New Hampshireen opiskelemaan lääketiedettä.
Uudenlainen samaistuminen amerikkalaisiin sarjoihin tuottaa kuitenkin myös ahdistusta.
Rikossarjoja katsoessa tulee aivan liian herkästi mieleen, voisiko itsekin joutua samanlaisen rikoksen uhriksi. Suomesta käsin amerikkalaissarjojen rikokset tuntuivat turvallisen kaukaisilta, eivätkä ne koskaan saaneet minua miettimään, voisiko sarjamurhaaja, joukkoraiskaaja tai pedofiili-lapsensieppaaja valita kohteekseen juuri minut tai jonkun läheiseni.
Olen alkanut epäillä, että on osin televisiosarjojen syytä, että amerikkalaiset pelkäävät rikollisuutta niin paljon. Amerikan psykologiliiton tuoreen tutkimuksen mukaan väkivalta ja rikollisuus ovat yksi amerikkalaisten suurimmista stressin aiheista. Tutkimuslaitos Pewin mukaan amerikkalaiset luulevat rikollisuuden yleistyvän kaiken aikaa, vaikka tosiasiassa se vähentyy merkittävästi. Olisi helppo uskoa, että rikossarjat vaikuttaisivat tähän.
Lääkärissä käydessä ei tunnu ollenkaan mukavalta, jos alitajunnasta nousee mieleen kuvia lääkärisarjojen sairaalakohtauksista, joissa potilaille yleensä tapahtuu mitä dramaattisimpia asioita. Kenties sairaalasarjamielikuvat piinaavat myös amerikkalaisia; New York Times kertoi hiljattain, että amerikkalaisten luottamus lääkäreihin on romahtanut muutamassa kymmenessä vuodessa.
Välillä kaipaan sitä, että lempisarjojeni maailma etääntyisi taas kauemmas omasta elämästäni. Aika näyttää, miltä television katsominen tuntuu sitten, kun jonain päivänä muutamme takaisin Suomeen. Toivottavasti saan viimeistään silloin karkotettua mielestäni mielikuvat kaikkialla vaanivista sarjamurhaajista.
Amerikkaa ymmärtämässä 
So, do they not have crime thrillers on Finnish television? I know I’ve seen crime novels from Denmark and Sweden, although I doubt what we see here is representative of what those countries’ book scene looks like.
It’s been known for some time that people respond to coverage of crime as if it were directly related to crime rates. There was a famous incident in New York City in the 1890s, when two newspaper reporters working for different newspapers started a competition with each other to see who could dredge up the most crime stories. Pretty soon, people in NYC thought there was a crime wave going on. Now the NYC Police Commissioner at the time was Teddy Roosevelt (this is before he became President). This ”crime wave” was making him look bad. He figured out what was happening, and told the two reporters to knock it off. And that ended the ”crime wave.”
TykkääTykkää