Asun maassa, jossa pienten vauvojen äidit tekevät täysipäiväisesti töitä – vaikka siitä koituisi perheelle taloudellista tappiota. Pienituloiset äidit käytännössä maksavat siitä, että ovat päivät poissa vauvansa luota.
Heidän on pakko, sillä amerikkalainen työkultturi on kertakaikkisen armoton.
Vaikka olen asunut täällä jo kaksi vuotta, täkäläisestä työelämästä paljastuu edelleen jatkuvasti uusia asioita, jotka kauhistuttavat minua.
Olen jo pitkään tiennyt Yhdysvaltojen olevan yksi maailman ainoista maista, jossa työnantajalla ei ole lakisääteistä velvoitetta myöntää työntekijälleen minkäänlaista äitiyslomaa. Senkin tiesin, että jos äitiyslomaa myönnetään, se on usein paljon lyhyempi kuin Suomessa, eikä se välttämättä ole palkallista. Korkeakoulutusta vaativaa työtä tekevä ystäväni esimerkiksi sai kolmen kuukauden äitiysloman, joka ymmärtääkseni oli palkaton.
Olen ymmärtänyt, että monen pienen vauvan äidin on pakko palata töihin siksi, että he menettäisivät muuten työpaikkansa. Nyt sain kuitenkin tietää, että pelissä ovat paljon isommat asiat.
Kuulemma äitiyslomalla olo voi vaarantaa naisen tulevan urakehityksen kokonaan.
Näin kertoi amerikkalainen ystäväni, joka muutti äitiyslomansa aikana miehensä ja lastensa kanssa uudelle paikkakunnalle. Hän joutui etsimään uuden työpaikan muuton vuoksi, eikä hänellä näin ollen ollut työnantajaa sanelemassa, milloin hänen tulisi palata äitiyslomalta töihin.
Tästä huolimatta hän ei uskaltanut olla tyttärensä kanssa kotona kuin pienen hetken. En tiedä tarkasti, milloin hän palasi töihin, mutta kun tutustuin häneen, hänellä oli noin kolmikuinen vauva ja käsitin hänen olevan ainakin osa-aikaisesti töissä.
En koskaan kysynyt ystävältäni, miksi hän etsi uuden työpaikan jo niin varhain, sillä vanhempien töihin palaamisen aikataulu on mielestäni jokaisen perheen oma asia. Kerroin kuitenkin hänelle taannoin suomalaisesta vanhempainvapaajärjestelmästä ja verovaroin tuetusta päivähoidosta.
Mainitsin, että suomalaisessa kulttuurissa kasvaneena koen hyvin ahdistavaksi ajatuksen, että jos meillä olisi lapsi, en pystyisi nykyisellä työlläni ansaitsemaan riittävästi kattamaan lastenhoidosta koituvat kustannukset. Jos siis olisin äiti ja asuisin täällä, tekisin työtä tappiolla.
”Ei sitä noin pidä ajatella”, ystäväni vastasi heti ja myönsi, ettei hänenkään nykyinen nettopalkkansa riitä heidän lastenhoitajansa palkkioihin.
”Ajattelen sen niin, että tämä on sijoitus myöhempään uraani. Jos en olisi nyt töissä, se vaikuttaisi myöhemmin siihen, minkälaisia töitä ja minkälaista palkkaa voisin saada.”
Onnistuin salaamaan ystävältäni, miten kamalalta se minusta kuulosti.
Ymmärrän vielä jotenkuten sen, että työnantajat eivät mielellään päästä työntekijöitään pitkille äitiyslomille. Se on mielestäni väärin, mutta jos asiaa ajatellaan puhtaasti yrityksen näkökulmasta, on kiistaton tosiasia, että työntekijän poissaolosta on työnantajalle riesaa.
Sitä en kuitenkaan mitenkään voi ymmärtää, että ihmiselle katsottaisiin lähtökohtaisesti miinukseksi se, jos hän on ollut vaikkapa vuoden kotona hoitamassa vauvaansa.
Ystäväni kuitenkin lähti siitä, että muutamaa kuukautta pidempi äitiysloma jättäisi työhistoriaan ruman aukon, joka heikentäisi naisen mahdollisuuksia saada uusia työpaikkoja, ylennyksiä tai palkankorotuksia myös sellaisissa yrityksissä, joiden palvelukseen hän hakeutuu vasta äitiyslomiensa jälkeen.
Se on minusta todella surullista.
Amerikkaa ymmärtämässä 