Halloween-naamiaisasuja

Vietin tänä vuonna Halloweenia pitkän kaavan mukaan: lauantaina osallistuin naamiaispubikierrokselle Bostonin keskustassa, sunnuntaina vietin päivän noitakaupunki Salemissa ja maanantai-iltana jaoin vielä naapureiden kanssa karkkia naapuruston lapsille.

Olen aina rakastanut naamiaisasuja, ja näen mielelläni vaivaa asujeni eteen. Viime vuonna Samulin ja minun naamiaisasuvalinnan määritti se, että olimme menossa ystäviemme murhamysteerileikkijuhliin, joiden teema oli 80-luvun päättäjäistanssiaiset. Tänä vuonna en ollut menossa teemajuhliin, vaan saatoin valita asuni vapaasti.

Amerikkalaiset Halloween-naamiaisasut eivät todellakaan noudata kaikki yhtä ja samaa kaavaa. Osa aikuisista suosii hassuja asuja, osalle on tärkeää näyttää seksikkäältä ja osalle tuntea olonsa mukavaksi.

Hassutteluasuja voivat olla esimerkiksi hampurilainen tai teepussi. Mukavuudenhaluiset suosivat ainakin täällä Bostonin viileässä syksyssä pörröisiä, lämpöisiä eläinasuhaalareita.

Seksikkäät asut ovat ilmeisesti osalle ihmisistä tärkeitä siksi, että aikuisten Halloween-juhlissa on sosiaalisesti hyväksyttyä näyttää enemmän paljasta pintaa ja pukeutua muutenkin provosoivammin kuin muina iltoina. Mietin, johtuisiko osa paljaan pinnan näyttämisen viehätyksestä siitä, että Amerikkalaisilla on paljon vaikeampi suhde alastomuuteen kuin meillä saunovilla suomalaisilla.

Itse olin valinnut asuni esikuvaksi Suicide Squad -elokuvan Harley Quinnin. Olen harrastanut näyttelemistä parikymppisestä lähtien, ja lempiroolejani ovat aina olleet vahvat, pahat naiset. En erityisemmin pitänyt itse elokuvasta, mutta Harley Quinnin hahmo teki minuun vaikutuksen.

Ensimmäistä kertaa elämässäni ostin naamiaisasun valmiina. Aikaisemmat asuni ovat olleet äitini luomuksia tai kaapistani löytyneistä vaatteista koostettuja, mutta Quinnin vaatteet ovat niin epätyypilliset ja tunnusmerkkiset, että niitä olisi ollut vaikea jäljitellä itse.

Ostin syksyn mittaan vaatekappaleita, asusteita ja muuta asuun tarvittavaa vähän kerrallaan: osan tilasin netistä, osan ostin sarjakuvakaupasta, jonka ohi sattumalta kävelin työmatkalla Ohiossa tauolla ollessani. Asun kruunasi puhallettava pesäpallomaila, jonka löysin juuri ennen Halloweenia Bostonin parhaasta naamiaisasukaupasta.

Olin asuuni todella tyytyväinen, ja halusin tietystikin päästä käyttämään sitä useita kertoja. Se onnistui lopulta helposti, sillä Halloween osui tänä vuonna maanantaille, ja sitä juhlittiin paitsi varsinaisena päivänä myös koko edellisenä viikonloppuna.

Lauantaina pääsin juhlimaan lapsuudenystäväni kanssa, joka oli luonamme kylässä juuri sopivasti periamerikkalaisen pyhän aikaan. Halusin kovasti päästä näyttämään hänelle Amerikkalaista Halloween-juhlintaa, mutta asiaa hankaloitti se, että hänen paluulentonsa lähti jo lauantai-iltana.

Onneksi Samulin ja minun täkäläinen ystävä oli kutsunut meitä naamiaispubikierrokselle, joka alkoi jo puolilta päivin. Ehdimme kiertää baareja naamiaisasuisen ihmisjoukon kanssa useita tunteja ennen kuin oli aika lähteä lentokentälle.

Pubikierros oli monella tapaa todella huonosti järjestetty, ja siihen oli myyty aivan liikaa lippuja niin, että baareihin oli jo alkuillasta kohtuuttomat jonot. Emme kuitenkaan antaneet sen pilata iltaamme. Oli hauskaa juhlia satojen naamiaisasuisten aikuisten ympäröimänä, joista todella moni oli nähnyt vaivaa asujensa eteen.

Sunnuntaina pääsin retkelle noitakaupunki Salemiin matkustavien naisten kerhon kanssa, joka on yksi tärkeimmistä ystäväporukoistani täällä.

Noitavainohistoriastaan tunnettu Salem ottaa Halloweenista kaiken irti, ja amerikkalaiset matkustavat sinne pitkienkin matkojen päästä kokeakseen kerran elämässään Halloweenin Salemissa. Kaupunki on paikallisjunamatkan päässä Bostonista, ja olin jo viime vuonna miettinyt, että haluaisin tänä Halloweenina päästä käymään siellä.

Salemissa on ympäri vuoden paljon noita- ja kauhuteemaisia museoita ja muita nähtävyyksiä. Halloween-viikonloppuna niihin oli tietystikin hirveät jonot, emmekä lopulta edes yrittäneet niihin sisälle. Minusta kaikkein hauskinta oli vain katsella ihmisiä naamiaisasuissaan.

Osa naamiaisasuisista oli kadulla kolikon toivossa, toiset taas olivat kaltaisiani tavallisia juhlijoita, joiden mielestä oli ollut hauska pukeutua.

Suurin osa kaduilla kulkeneista ihmisistä oli kuitenkin pettymyksekseni ihan tavallisissa vaatteissa. Olisi ollut hauska nähdä kadut täynnä toinen toistaan mielikuvituksellisimpia örkkejä.

Myös itse Halloween-iltana osa aikuisista oli naamiaisasuissa, osa ihan tavallisissa vaatteissa. Omaa asuani muokkasin enemmän lapsille – ja kylmään ulkoilmaan – sopivaksi vaihtamalla shortsit farkkuihin.

Osa perheistä pukeutuu yhteensopiviin asuihin. Näillä vankikarkureilla oli kantoliinassa pienenpieni poliisi, ja poliisilla vielä asusteena valtava donitsipehmolelu.

Seisoskelin karkkikulhon kanssa kadulla talomme edessä ja rupattelin naapureiden kanssa. Oli kiva saada luonteva tilaisuus jutella naapureille ja osoittaa, että me maahanmuuttajatkin haluamme olla maassa maan tavalla.

Osa naapureista suhtautuu minuun arjessa aika nihkeästi, ja olen miettinyt, johtuuko heidän nihkeytensä siitä, että olemme maahanmuuttajia – vai suhtautuisivatko he yhtä varautuneesti myös amerikkalaisiin uusiin tulokkaisiin. Suuri osa katumme asukkaista on nimittäin syntynyt ja kasvanut samalla kadulla.

Halloweenina kuitenkin kelpasin joukkoon, ja kaikki juttelivat minulle ihan yhtä ystävällisesti kuin toisilleenkin. Suuren osan illasta vietin niiden ainoiden naapureiden kanssa, joiden kanssa olemme ystävällisissä ja mukavissa väleissä ympäri vuoden, mutta oli mukava nähdä, että muutkin olivat valmiita hyväksymään minut kadulleen.

Kolmen päivän naamiaisjuhlinnan jälkeen oli haikeaa palata Harley Quinnin roolista taas omaksi itsekseni. Ajattelin kuitenkin käyttää samaa naamiaisasua vielä monet kerrat myöhemminkin, joten kokonaan siitä ei onneksi tarvinnut luopua.

 

Advertisement