Kafkamainen ajoneuvohallintakeskus ja kirjallinen ajokorttikoe

Kun saavuin ajoneuvohallintokeskukseen, jonossa oli noin sata ihmistä. Onneksi en silloin vielä tiennyt, että se oli vasta jono tiskille, josta saisin varsinaisen jonotusnumeron.

Tiskejä oli yksi.

Jonoon oli kuitenkin pakko mennä, jos halusin päästä täkäläistä ajokorttia varten vaadittavaan kirjalliseen kokeeseen.

Olin ottanut tietokoneen mukaan tehdäkseni töitä jonossa, mutta ei siitä seisaaltaan mitään tullut. Aloin täyttää lomaketta, joka minun oli tarkoitus tiskillä ojentaa.

Siinä kysyttiin muun muassa pituuttani jalkoina ja tuumina. Jonossa oli hyvin aikaa googletella. Sain tietää olevani viisi jalkaa ja seitsemän tuumaa pitkä.

Olin todella tyytyväinen, etten ollut täyttänyt lomaketta ”kätevästi” etukäteen netissä ”säästääkseni toimistokäyntiin kuluvaa aikaa”. Lomake olisi nimittäin pitänyt täyttämisen jälkeen tulostaa itse, mikä ei ole lainkaan kätevää silloin, kun tekee töitä kotona eikä omista tulostinta.

Jännitin, kelpaisivatko dokumentit, jotka olin tuonut hakemukseni liitteeksi. Kuten viime kirjoituksessani kerroin, stressasin dokumenteista aika tavalla. Jonon madellessa ehdin moneen kertaan miettiä sitä mahdollisuutta, että minut passitettaisiin hankkimaan lisää dokumentteja ja joutuisin uudelleen jonon päähän.

Kun viimein pääsin tiskille, keskustelu ei alkanut hyvin. Kerroin virkailijalle, että olin tullut muuntamaan suomalaisen ajokorttini Massachusettsin ajokortiksi.

”Emme me muunna suomalaisia ajokortteja”, virkailija ilmoitti.

Olen onneksi asunut täällä jo sen verran pitkään, etten mennyt paniikkiin enkä esimerkiksi kuvitellut jonottaneeni väärään paikkaan. Tässä maassa on hyvin tavallista, että asiakaspalvelija tietää työhönsä liittyvistä asioista vähemmän kuin asiakas.

Selitin tietäväni, että joutuisin uudelleen kirjalliseen kokeeseen ja ajokokeeseen, ja että olin tullut toimistoon kirjallista koetta varten.

”No niinhän sinä et äsken sanonut”, virkailija viisasteli.

Kerroin puhuneeni ajokortin muuntamisesta siksi, että sitä termiä viraston omilla verkkosivuilla käytetään.

”Eikä käytetä”, virkailija vastasi.

Ymmärsin antaa olla, mutta sen verran pikkusieluinen olen, että kävin jälkikäteen tarkistamassa asian – ja tunsin voitonriemua nähdessäni, että olin oikeassa.

Kun olimme viimein päässeet yksimielisyyteen siitä, millä asialla toimistossa olin, virkailija alkoi käydä läpi dokumenttejani. Sairaalan muistutuslasku kelpasi kuin kelpasikin todisteeksi Massachusettsissa asumisesta ja pahvinen sosiaaliturvakortinlipare allekirjoituksestani.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin ainoa dokumentti, josta en ollut stressannut: suomalainen passini.

Olin unohtanut tulostaa netistä passin liitteeksi vaaditun lomakkeen, joka osoittaa, missä ja milloin olen viime vuosina saapunut maahan ja poistunut maasta!

Olin tiennyt, että lomake vaaditaan, mutta en ollut ollut asiasta huolissani, koska tiesin voivani pyytää Samulia tulostamaan sen minulle työpaikallaan. Mutta koska en stressannut asiasta, en myöskään muistanut hankkia paperia!

Silloin paniikki oli lähellä. Joutuisinko virheeni vuoksi aloittamaan jonottamisen alusta? Virkailija oli kuitenkin huonosta alustamme huolimatta ystävällinen ja lupasi, että voisin hänen luukkunsa sijasta jonottaa lomakkeen tulostettuani viereiselle luukulle, jonka jonossa oli vain muutama ihminen.

Toimistossa oli ilmaiseksi asiakkaiden käytössä tulostimiin kytkettyjä tietokoneita. Jonotin koneelle, tulostin lomakkeen ja jonotin toisen virkailijan luukulle.

Kuvittelin, että nyt pääsisin kokeeseen. Sen sijaan sain jonotusnumeron.

Nyt pääsin sentään istumaan. En kuitenkaan yhtään tiennyt, kuinka pitkään joutuisin odottamaan.

Jonotusnumerojärjestelmä oli kaoottisin, minkä olen koskaan nähnyt. Minun numeroni oli C155, mutta aluksi yhdellekään luukulle ei pitkään aikaan kutsuttu ensimmäistäkään C-sarjan numeroa.

Numeroita oli ainakin seitsemässä eri sarjassa, ja niitä kutsuttiin luukuille sattumanvaraiselta näyttävässä järjestyksessä. Välillä C-sarjan numeroita kutsuttiin useita lyhyen ajan sisällä, välillä ei pitkään aikaan lainkaan.

Virkailijan mukaan järjestelmällä pyrittiin siihen, että kaikkien odotusaika olisi yhtä pitkä. Mietin, eikö siihen päästäisi helpoimmin sillä, että kaikkien odottajien numerot olisivat yhtä ja samaa sarjaa.

Kertasin odotellessani ajokoekirjan asioita. Kaikki jonottaminen oli kasvattanut huomattavasti paineitani päästä kokeesta läpi ensi yrittämällä.

Olin luullut, että voisin tehdä kokeen niin monta kertaa että pääsisin läpi, mutta toimistossa minulle kerrottiin, että jokaista yritystä varten täytyisi mennä uudelleen ensimmäisen jonon päähän. Käytännössä se tarkoitti, etten ehtisi sinä päivänä kuin yhden yrityksen.

Aloin jo miettiä, ehtisikö toimisto mennä kiinni ennen kuin pääsisin kokeeseen. Olin saapunut sinne puolilta päivin, ja ovet oltiin sulkemassa viideltä.

Neljän aikoihin vuoronumeroni kuitenkin kutsuttiin. Tyly virkailija näytti alusta alkaen siltä, että jotain oli vialla.

Vika ei onneksi ollut minun hakemuksessani vaan siinä, että jonoon otettiin yhä lisää asiakkaita, vaikka toimisto oli menossa kiinni tunnin päästä. Virkailija pelkäsi joutuvansa useaksi tunniksi ylitöihin ja keskittyi paljon enemmän sen kohtalon estämiseen kuin minun asiani käsittelyyn.

Virkailijan pahkumisesta kävi ilmi, että olin valinnut huonoimman mahdollisen viikonpäivän toimistossa asioimiseen. Ruuhkat ovat kuulemma erityisen eeppisiä aina perjantaisin.

Kaiken muun lomassa virkailija edisti sentään aina välillä minunkin asiaani. Näköni tarkastettiin ja minulta otettiin nimikirjoitus ajokorttia varten – kosketusnäytölle.

En tiedä teistä muista, mutta itse en ole koskaan kyennyt kirjoittamaan erikoiskynällä kosketusnäytön ruudulle kuin epämääräisen viivan, joka ei millään tavalla muistuta nimikirjoitustani. Uskon, että useimmilla ihmisillä on sama ongelma. Paperille kirjoittaessahan käsi pysyy vakaana, koska se lepää paperilla, kun taas kosketusnäytölle raapustaessa käsi on pakko pitää ilmassa.

Minulta oli vaadittu erikseen tietynlainen dokumentti allekirjoitukseni todistamiseen – mutta silti minulta ei otettu paperille kirjoitettua aidonnäköistä allekirjoitusta, jota olisi voitu todistuskappaleeseen verrata.

Kun tyly virkailija sai viimein kaiken valmiiksi, sain luvan mennä tekemään kokeen huoneeseen, jossa oli useita tietokoneita.

Olin onneksi valinnut englanninkielisen kokeen, vaikka tarjolla olisi yllättäen ollut myös suomenkielinen vaihtoehto. Vasta kielen valitsemisen jälkeen sain tietää, että koneella pystyi tekemään kokeen ainoastaan englanniksi tai espanjaksi. Jos olisin valinnut suomen, asia tuskin olisi enää sinä päivänä edennyt.

Kaiken odottamisen jälkeen paniikki oli lähellä, kun viimein oli aika astua koehuoneeseen. En ole koskaan uskonut viime minuuteilla pänttäämiseen, mutta nyt tuntui vaikealta laskea kirjaa käsistään. Huomasin kuitenkin, etten enää sisäistänyt lukemaani. Oli aika kohdata kysymyskone.

Kokeen alettua rentouduin nopeasti. Olin selvästikin osannut päntätä oikeat asiat. Kysymyksiä tuli juuri niistä kirjan kohdista mistä oletinkin. Lisäksi oli alkoholivalistuskysymyksiä, joiden vastaukset olivat itsestään selviä.

Kokeessa oli paljon kysymyksiä rangaistustaulukoista, joita olin Samulin neuvojen mukaan aivan erityisesti painanut mieleeni. Yhdestä rangaistuksesta en ollut varma, mutta muuten tuntui, että tiesin kaikki vastaukset.

Aloin olla varma, että pääsisin läpi. Oikein tarvitsi vastata vain 18 kysymykseen 24:stä.

Kun kaikki kysymykset oli kysytty, tulokseni ilmestyi ruudulle. Olin samaan aikaan riemuissani – ja kauhuissani.

Olin päässyt läpi. Se oli tietenkin kaikkein tärkeintä.

Ruudulla luki kuitenkin, että olin vastannut oikein 18 kysymykseen. Minimimäärään! Se tuntui käsittämättömältä. Mielestäni olin saanut ainakin 23 vastausta oikein.

Luin ruudun tilastoa tarkemmin. Sen mukaan olin antanut 18 oikeaa vastausta ja nolla väärää vastausta – ja ohittanut kuusi kysymystä. Tiesin, etten ollut ohittanut ainuttakaan. Koneessa täytyi olla jokin vika! Mietin, mikä oikeusturvani olisi ollut siinä tapauksessa, että kone olisi väittänyt minun ohittaneen yhdenkin kysymyksen enemmän ja epäonnistuneen siksi kokeessa.

Isäni ehdotti myöhemmin, että kone kenties lakkasi rekisteröimästä vastauksia sen jälkeen, kun vaaditut 18 oikeaa vastausta oli saatu. Toivon todella, että kyse on siitä eikä viasta, jonka vuoksi kokeeni olisi saatettu hylätä väärin perustein. Se tuntuisi kuitenkin hyvin kummalliselta. Miksi kone edes kysyy loput kysymykset, jos vastauksia ei kuitenkaan rekisteröidä? Eikö loput kysymykset kannattaisi jättää kysymättä, jotta seuraava jonosta pääsisi koneelle nopeammin? Kun kaikki kysymykset kerran kysytään, miksei ajokokelaalle haluta antaa täsmällistä tietoa siitä, vastasiko hän kaikkeen oikein, vai onko hänen tiedoissaan vielä parantamisen varaa?

Vähitellen riemu voitti hämmennyksen. Palasin tylyn virkailijan luo, ja hän ojensi minulle epäkäytännöllisen kokoisen pahvinpalan, joka oikeuttaa minut ajamaan autoa ajokortillisen aikuisen seurassa kahden vuoden ajan.

Olin onnistunut! Nyt voisin taas ajaa autoa laillisesti Samulin ja minun yhteisillä matkoilla.

Palkitsin itseni suosikkiherkkuannoksellani, Bostonin keskustassa toimivan Cookie Monstah -ruokarekan kahvi-keksijäätelöllä ja suklaakeksillä. Rekka oli auki kuuteen illalla, ja ehdin sinne juuri ja juuri.

Olin lähtenyt kotoa yhdeltätoista aamulla. Pääsin takaisin seitsemän maissa illalla.

Toivon todella, etten koskaan enää joudu asioimaan Bostonin ajoneuvohallintakeskuksessa.

massachusetts-learners-permit

Mainokset

11 thoughts on “Kafkamainen ajoneuvohallintakeskus ja kirjallinen ajokorttikoe

  1. Wow, the automated English translation of this is so bad, it makes it sound even worse than it must have been! And the fact that you got something labeled ”Learner’s Permit” but valid for two years seems . . . odd. But I’ve not been in your situation, and judging from the problems you ran into, the Registry isn’t adept at handling such situations as yours. Reminds me of the difficulty a friend of mine had getting her passport renewed, because she was born overseas, but born a U.S. citizen.

    Tykkää

    • I’m sure the translation can be bad… The lines I stood in were exactly the same for young Americans getting their licence, as was the procedure. The only moment related to my specific situation was the clerk claiming that I was using terminology that wasn’t correct, even though I used the exact term RMV uses on their website.

      I didn’t find it strange that the learner’s permit is valid for two ears. Here in Mass a young person can get a learner’s permit at the age of 16 to practice driving accompanied by an adult with a valid Mass licence, but they’re only allowed to take the driving test and get their actual licence at the age of 18. Therefore it makes sense for the permit to be valid for two years. I’m sure this varies from state to state. I have to jump through all the same hoops as the teenagers. Now that I have my learner’s permit, I’m allowed to drive only accompanied by an adult. But since I’m of age, I don’t have to wait two years before I take the driving exam :)

      Liked by 1 henkilö

  2. Jotain outoa tuossa kokeessa on kyllä ollut. Mass Driver’s Manualin mukaan sekä oman kokeukseni perusteella kokeessa on 25 kysymystä 24 sijaan. Läpäisyyn vaaditaan 18 oikeaa vastausta. Kun itse tein kokeen Massachusettsissa parisen vuotta sitten, oikeiden vastausten määrä oli koko ajan näkyvillä ja skipattuihin kysymyksiin pystyi palaamaan lopuksi.

    No, eipä sinulla jäänyt aiheesta murehdittavaa.

    Tykkää

    • Kiinnostavaa. Kysymysten määrä on toki voinut muuttua, tai sitten muistan sen väärin. Siitä olen aika varma, että kysymyksiä oli sama määrä kuin Mass Driver’s Manualin uusimman painoksen perusteella odotin.

      Eri toimistoissa voi ilmeisesti olla erilaiset koneet. Kun avomieheni Samuli kävi pari vuotta sitten tekemässä oman kokeensa eri toimipisteessä jossain pienemmässä kaupungissa, koneen ruudulle ei tullut edes tietoa siitä, oliko koe hyväksytty vai hylätty. Tulos piti käydä kysymässä virkailijalta.

      Jotain outoa koneessa tosiaan oli, mutta onneksi lopputulos oli silti toivottu.

      Tykkää

  3. Ah, kiitos tästäkin päivityksestä ja informaatiosta. Pitäisi tehdä sama, paitsi että ak:lla lisäksi myös ajokoe… Pitänee kaivaa materiaali ja alkaa opiskella. Olit siis perjantai-iltapäivällä Bostonin toimipisteessä? Liekö siellä rauhallista ikinä, mutta ehkä kokeilen jotain muuta ajankohtaa.

    Tykkää

  4. Tässä täytyy olla isoja eroja riippuen siitä, missä kokeen tekee. Olen käynyt saman läpi Kaliforniassa, eikä siellä ollut jälkeäkään tuosta kaaoksesta. Homma eteni järkevästi ja ilman jonottamista. Kokeesta on tosi monta vuotta aikaa, mutta muistelen että se olisi tarkistettu käsin! Ja virkailija vielä kertoi, mitkä kysymykset menivät pieleen. Sain kokeensta väliaikaisen ajokortin. Se oli epämääräinen paperilappu, johon oli virallisen tekstin lisäksi kirjoitettu käsin ”OK with Finland license”. Sillä sitten ajelin vuoden, jonka se oli voimassa.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista! Näin varmasti on. Täällä ajoneuvohallintakeskus on tunnettu siitä, että siellä on kaoottista ja jonot ovat painajaismaisia. Asiaa pahensi vielä huomattavasti se, että menin hoitamaan asiaa juuri perjantaina, jolloin moni tekee kevyemmän työpäivän tai etäpäivän ja pystyy hoitamaan keskellä päivää muitakin kuin työasioita. Lisäksi oli huono idea mennä Bostonin keskustan toimipisteeseen; esikaupungeissa jonoa olisi taatusti ollut vähemmän.

      Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: Amerikkalaista ajokorttia hankkimassa | Amerikkaa ymmärtämässä

  6. Päivitysilmoitus: Amerikkalaista ajokorttia hankkimassa, osa 3 | Amerikkaa ymmärtämässä

  7. Päivitysilmoitus: Amerikkalainen ajokoe | Amerikkaa ymmärtämässä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s