Yksi hienoimmista asioista toimittajan työssä on se, että työn kautta pääsee tekemään asioita, joita ei muuten koskaan tekisi. Viime viikolla minulla oli esimerkiksi tilaisuus jutella journalismin tulevaisuudesta Oscarin juuri voittaneen Spotlight-elokuvan yhden esikuvan, toimittaja Sacha Pfeifferin kanssa.
Tältä juttuni näytti Salon Seudun Sanomien painetun lehden sivuilla. Jutun voi lukea Iltalehden verkkosivuilta.
Spotlight-elokuva tulee monella tavalla minua lähelle. Se kuvaa oman ammattikuntani työtä poikkeuksellisen totuudenmukaisella tavalla. Lisäksi sen tapahtumat sijoittuvat nykyiseen kotikaupunkiini, tilaamani sanomalehden toimitukseen.
Olin todella innoissani, kun STT halusi minulta jutun, jossa haastattelisin yhtä tai useampaa Boston Globe -lehden toimittajista, joista elokuva kertoo. En kuitenkaan osannut yhtään arvioida, saisinko haastattelua. Tiesin, että niitä varmasti kärkkyisi aika moni muukin.
Riemukseni sain Sachalta sähköpostin, että hän ehtisi jutella kanssani lyhyesti puhelimessa. Hän kuitenkin toivoi, että haastattelu olisi jo vartin päästä!
Taustatyöni oli vielä pahasti kesken. Suostuin silti, sillä en halunnut kuormittaa kiireistä ihmistä aikataulutoiveilla, ja minun itseni kannalta kaikkein tärkeintä oli varmistaa, että ylipäänsä saisin haastattelun.
Onneksi olen uutistoimituksessa tottunut tekemään työtä kovien aikataulupaineiden alla. Aloin rustata kysymyksiä hyvin tietoisena kellon tikityksestä. Tietysti juuri silloin tuli soitto puhelinmyyjältä keskeyttämään ajatuskulkuni, mutta sain silti vartissa kysymykseni muotoiltua ja soitin Sachalle sovitun aikataulun mukaan.
Haastattelun pohjalta kirjoittamani jutun voi lukea Iltalehden verkkosivulta.
Sacha vaikutti todella mukavalta sekä sähköposteissaan että puhelimessa. Tavallaan ei edes tuntunut, että olin tekemässä haastattelua: puheenaihe oli juuri sellainen, josta olisi helppo jutella kenen tahansa toimittajakollegan kanssa, ja hetkittäin pohdimme sitä yhdessä kuin lounaskeskustelua käyvät työkaverukset.
Se oli todella harvinaista. Yleensä toimittaja ja haastateltava ovat haastattelutilanteessa selvästi eri puolilla pöytää – jopa silloin, kun haastateltavakin on toimittaja. Roolit ovat selvät: toinen kysyy ja toinen vastaa. Mutta nyt puhuttiin aiheesta, joka koskettaa henkilökohtaisesti jokaista journalistia, ja se muutti asetelmaa tuntuvasti.
Olimme molemmat todella huolissamme alamme tulevaisuudesta ja innoissamme siitä, että Spotlight voi omalta osaltaan auttaa ihmisiä näkemään, miten kipeästi yhteiskunta tarvitsee laatujournalismia.
Oli myös todella kiinnostavaa kuulla Sachan kokemuksia elokuvan kohteena olemisesta. Vaikka en olekaan päässyt hänen laillaan kurkistamaan elokuvanteon maailmaan, olimme samaa mieltä myös monista Hollywoodiin liittyvistä asioista.
Oli hieno kokemus nyökytellä yksimielisinä ihmisen kanssa, jonka työtä itse ihailee.
Amerikkaa ymmärtämässä 