Anteeksi, ettei minusta ole kuulunut pitkään aikaan. Olimme joululomalla Suomessa, ja aika laukkasi eteenpäin päätähuimaavaa tahtia.
Tarkoitukseni oli toivottaa kaikille teille blogin lukijoille lämmintä ja tunnelmallista joulua. Nyt olen auttamattomasti myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan:
Joulukortin pohjana oleva kuva on erään naapurimme pihasta. Samalla pihalla on lukuisia muitakin valokoristeita.
Onko mitään amerikkalaisempaa kuin valaistu pinkki pihakoristeflamingo, jolla on tonttulakki päässä?