Vähän erilaista, osa kaksi: Ulko-ovi

Olen onnistunut ainakin kahdesti jättämään täällä ulko-oven yöksi auki. Se on ihmeellistä, sillä olen ovien sulkemisen suhteen turhankin tarkka. Käyn aivan liian usein tarkistamassa vielä kertaalleen, että ovi varmasti on kiinni.

Tämäkin ihmetyksen aihe selittyy sillä, että kaikki on täällä vähän erilaista.

Ensinnäkin lukko kääntyy päinvastaiseen suuntaan kuin Suomessa. Toisekseen ovi aukeaa eri suuntaan.

Our front doorJälkimmäiseen osasin varautua jo ennakkoon. Kun asuin Espanjassa, tutustuin arkkitehtipariskuntaan, joka ei tiennyt Suomesta juuri muuta kuin ovien aukeamissuunnan. Heille oli opetettu yliopistossa, että Suomi on hieno maa, koska siellä asuntojen ulko-ovet aukeavat paloturvallisuuden kannalta järkevästi ulospäin. Täällä Amerikassa kuten Espanjassakin ovet aukeavat sisäänpäin.

Lukon kääntymissuunta sen sijaan tuli täytenä yllätyksenä. Tuntuu todella kummalliselta lukita ovi ulkoapäin kiertämällä avainta myötäpäivään.

Our front door lock

Sisältä päin ovi lukitaan kiertämällä lukon nappia vastapäivään ja avataan kiertämällä nappia myötäpäivään, kiertämällä kahvaa myöskin myötäpäivään ja vetämällä ovea itseen päin. Mikään näistä liikkeistä ei tule Suomen oveen tottuneelta lihasmuistista.

Ovi ei jäänyt yöksi auki siksi, että olisin unohtanut lukita sen. Se jäi auki siksi, että kävin tarkistamassa, että se varmasti oli lukossa.

Käänsin ensin lukkoa suomalaisen intuitioni mukaan – eli avasin lukossa olleen oven. Sitten koetin, että se varmasti oli kiinni – yrittämällä avata sitä ulospäin.

Hienosti meni.

Mainokset

Kirjastonhoitaja lähettää postikortin

Somerville public library

Kirjastot ovat täällä usein vaikuttavan näköisiä rakennuksia. Jopa lähikirjastomme on koristeltu pylväin.

Kirjastonhoitaja tarjoutui lähettämään minulle postikortin. Ele oli ystävällinen mutta ei mitenkään henkilökohtainen. Hän olisi hoitanut asian standardoidulla postikorttilomakkeella.

Olin kävellyt sisään lähikirjastoon ja kysynyt, miten voisin saada kirjastokortin. Ensimmäiseksi kirjastonhoitaja kertoi, etten tarvitsisi korttia, jos haluaisin vain käyttää tietokonetta tai langatonta nettiyhteyttä. Kirjastokorttia tarvittaisiin vain, jos tahtoisin tehdä jotain niinkin harvinaista kuin lainata kirjoja.

Jos kuitenkin tarvitsin kirjastokortin, minun tulisi todistaa asuvani täällä. Todisteeksi kelpaisi ainoastaan kirjekuori tai postikortti, joka olisi postitettu minulle täkäläiseen osoitteeseen. Vuokrasopimus sen sijaan ei kävisi.

Kirjastonhoitaja ehdotti, että olin varmaankin tilannut verkosta jotain, mikä on toimitettu minulle kotiin. Sillä tavallahan ihmiset nykyään saavat kotiovelle toimitettavaa postia.

Selitin hämmentyneenä, että olemme poikaystäväni kanssa tilanneet kotiin tavaroita vain hänen nimissään. Sen sanominen ääneen ventovieraalle ei ollut mukavaa. Tuntui, että kuulostin heikolta ja epäitsenäiseltä ihmiseltä, joka ei ole oman kotitaloutensa täysivaltainen jäsen. Pelkäsin kirjastonhoitajan ajattelevan, että minulla ei ole omaa rahaa ja että joudun pyytämään poikaystävääni ostamaan minulle kaiken, mitä tarvitsen.

Siinä kohtaa kirjastonhoitaja kysyi, haluaisinko hänen lähettävän minulle postikortin. Hämmennyin ja ilahduin samaan aikaan. Kirjastonhoitaja oli mies ja mietin, yrittikö hän iskeä minua. Vieraassa kulttuurissa on välillä hirveän vaikea tulkita toisen tarkoitusperiä.

Samaan aikaan ele tuntui kuitenkin ystävälliseltä, ja ajattelin sen tarjoavan käytännönläheisen ratkaisun ongelmaan. Tarvitsin minulle kotiin lähetettyä postia, joten lähettäisimme minulle postia. Yksinkertaista.

Kiitin ja tartuin tarjoukseen.

Kirjastonhoitaja otti esiin standardoidun postikorttilomakkeen. Sen nähdessäni vakuutuin siitä, ettei kyse ollut iskuyrityksestä. Oli kenties tavallinen ongelma, ettei ihmisille tullut kotiin postia, ja siihen oli kehitetty tällainen ratkaisu.

Mies painotti, että ennen kortin saapumista minun tulisi varmistaa, että nimeni lukee postilaatikossa. Muuten kirje ei tulisi perille.

Siinä kohtaa tajusin, että voisin hankkia kirjastokortin vasta syksyllä. Nimeni on kirjoitettu vuokrasopimukseen syyskuusta alkaen, eikä vuokraisäntä taatusti suostuisi siihen, että se lukisi sitä ennen ovessa.

Kirjastonhoitaja oli vaikuttanut keskustelumme edetessä koko ajan hämmentyneemmältä, ja hän tuntui putoavan kärryiltä lopullisesti kun yritin selittää, ettemme sittenkään voisi lähettää korttia vielä.

Asiaa ei taatusti auttanut se, että sekosin kiusaannuksissani s-äänteissä ja onnistuin sanomaan, ettei nimeni ole vielä talutushihnassa (leash), kun oli tarkoitus sanoa, ettei se ole vielä vuokrasopimuksessa (lease).

Nyt en siis enää kuulostanut pelkästään epäitsenäiseltä vaan täysin talutusnuorassa olevalta!

Onneksi tässä iässä tajuaa jo, ettei kirjastonhoitaja taatusti muista minua seuraavalla tapaamisella. Poistuin paikalta niin arvokkaasti kuin pystyin ja päätin kielivirheen harmittelemisen sijaan hihitellä sille. Lemmikkikaupasta saisi varmastikin tilattua talutushihnan, jossa olisi lemmikin omistajan nimi ja osoite. En kuitenkaan usko, että se kelpaisi todisteeksi täällä asumisesta sen paremmin kuin vuokrasopimuskaan.

Odotan siis suosiolla syyskuuta, pyydän nimen oveen ja lähetän vaikka itselleni postikortin. Sitten voin marssia kirjastoon kuin paraskin täkäläisen elämän asiantuntija, esittää kaikki vaadittavat liitteet ja pyytää itselleni kirjastokorttia.

Mobiilinetti tekee kodin

Minulla on nyt amerikkalainen kännykkäliittymä. Tuntuu heti paljon enemmän siltä, että asun täällä.

Paikallinen puhelinnumero ei tunnu nykyaikana enää kovin olennaiselta, vaikka toki sitäkin silloin tällöin kysytään. Paljon tärkeämpää on se, että minulla on taas netti käytössäni missä ikinä liikunkin.

Mobiilinetistä on lyhyessä ajassa tullut niin erottamaton osa monen meistä elämää, että sen puuttumisen huomaa koko ajan. Muutos on vähintään yhtä suuri kuin se, minkä kännyköiden yleistyminen aikoinaan aiheutti. Ilman mobiilinettiä asiat täytyy suunnitella tarkemmin ennen liikkeelle lähtöä, kun ei enää voikaan tarkistaa tien päällä asioita googlella tai katsoa reittiopasta. Ilman sitä en ole myöskään voinut olla päivän mittaan Samulin kanssa yhteydessä samalla tavalla, kuin mihin olemme eri mantereilla asuessamme tottuneet. Lisäksi Instagramin kaltaiset palvelut perustuvat täysin siihen ajatukseen, että olemme netissä aina.

Watching sunset and playing board gamesin a park in Somerville near Boston

Pelasimme eilen puistossa Small World -lautapeliä ja katselimme auringonlaskua. Nyt kun minulla on netti puhelimessa, saatoin ottaa tilanteesta saman tien kuvan Instagramiin.

Kännykkäliittymän valitseminen oli pitkä ja tuskastuttava prosessi. Liittymien hinnoittelu on täällä aivan erilaista kuin Suomessa, ja oli vaikea päästä selvyyteen siitä, mitä kannattaisi valita.

Suomessa olemme tottuneet todelliseen ylellisyyteen, kun kännykkänettiliittymissä on tyypillisesti rajoittamaton netinkäyttöoikeus. Täällä uusien liittymien kuukausimaksuihin sisältyy tavallisesti määrättömästi puheaikaa ja tekstiviestejä mutta vain rajallinen määrä nettiä. Mitä isomman kuukausittaisen nettisaldon haluaa, sitä kalliimpi liittymä on – ja edullisimmillaankin kuukausimaksut ovat monta kymppiä.

Eniten minua ällistytti se, että liittymän hinta on monilla operaattoreilla jaettu kahteen osaan: Siihen osaan, jota kutsutaan liittymämaksuksi, ei sisälly oikeutta käyttää liittymää minkäänlaisella laitteella. Päälle täytyy maksaa tuntuva laitemaksu. Laitemaksun suuruus ei riipu siitä, hankkiiko puhelimen kytkykaupalla operaattorilta vai ostaako sen erikseen muualta.

Vaikea oli käsittää myös sitä, että asiakkaita ei täällä nykyään kannusteta sitoutumaan operaattoriin määräajaksi. Kahden vuoden sopimuksen tehdessään saa kytkykauppapuhelimen todella edullisesti, mutta itse liittymä on niin paljon kalliimpi, että laskua kertyy kahdessa vuodessa enemmän kuin ilman sitoutumista.

Myyjät oli selvästi koulutettu ylipuhumaan kaikki asiakkaat, jotka suunnittelivat kahden vuoden sopimuksen tekemistä, ja vakuuttamaan heidät siitä, että kuukausimaksullinen sopimus ilman sitoumuksia on asiakkaan etu.

Se on ymmärrettävää, sillä liittymät on hinnoiteltu operattorin kannalta järjettömällä tavalla. Asiakkaan kannalta kannattavinta olisi tehdä uutta puhelinta hankkiessa kahden vuoden sopimus ja katkaista se kesken jo parin kuukauden päästä, vaihtaa operaattoria ja ottaa toiselta operaattorilta kuukausimaksullinen liittymä ilman puhelinta. Sitä operaattorit eivät tietenkään halua.

Jäin ihmettelemään sitä, mikä on saanut operaattorit hinnoittelemaan palvelunsa sillä tavalla. Mikäli joku teistä tietää asiasta minua enemmän, kuulisin mielelläni, mistä hinnoittelussa oikein on kyse.

Kun kaikki on vähän erilaista

Tarvitsin opetusvideon, jotta osasin laittaa pyykinpesuainetta pyykkikoneeseen.

Siihen tiivistyy hyvin se, miksi olen ollut viime aikoina aika väsynyt ja saanut aikaan vähemmän kuin yleensä: Aivan kaikki on täällä vähän erilaista. Ei kovin paljon mútta kuitenkin sen verran, että mikään ei mene rutiinilla.

Pyykinpesukoneessa ei ole peruainelokeroa. Se on kai täällä kohtalaisen tavallista. Samuli kertoi päätelleensä, että kone kuuluu käynnistää ennen kuin laittaa vaatteet koneeseen. Päältä ladattava kone alkaa käynnistyksen jälkeen hitaasti täyttyä vedellä, minkä jälkeen sekaan voi laittaa vaatteet ja pyykinpesuaineen.

En ollut vakuuttunut. Tuntui hulluudelta katsella käynnissä olevaa pyykkikonetta avoimesta luukusta. Pelkäsin, että se alkaisi pyöriä ennen kuin ehtisin sulkea luukun ja vedet ja vaatteet lentäisivät ympäri kellaria.

Pyykinpesuainevalmistajan opetusvideolla kuitenkin vakuutettiin, että juuri näin on tarkoitus toimia. Kone käynnistetään ja rummun annetaan täyttyä puolittain vedellä. Sitten lisätään pyykinpesuaine, joka sekoittuu rumpuun yhä tulevan virtauksen voimasta veteen hyvin. Lopuksi asetellaan rumpuun vaatteet.

Tein ohjeen mukaan. Asettelin vaatteet rumpuun huolella, sillä Samuli oli varoittanut, että painon jakautuminen epätasaisesti saisi koko koneen pomppimaan, enkä halunnut nähdä amerikkalaisen pyykinpesukoneen hyppivän kiukkuisena tasajalkaa. Samalla stressasin siitä, olinko liian hidas ja ehtisikö rumpu alkaa pyöriä ennen kuin olisin valmis.

How to add detergent to an american washing mashine? Miten lisätä pesuainetta päältä ladattavaan amerikkalaiseen pyykinpesukoneeseen?Voitin kilpajuoksun aikaa vastaan. Helpottuneena suljin luukun ja lähdin yläkertaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin, että pesupallo olisi kätevä. Muistan lapsuudestani pesupallojen markkinoille tulon, mutta ne menivät pois muodista ennen kuin aloin itse opetella pyykinpesua, joten en ole koskaan tottunut niitä käyttämään. Olin aina ihmetellyt, miksi pesuaine olisi parempi annostella palloon kuin pesuainelokeroon. Nyt luulin keksineeni vastauksen: pallot oli tietysti tarkoitettu näihin primitiivisiin koneisiin, joissa pesuainelokeroa ei ole.

Olin ilmeisesti pahemman kerran väärässä. Yritin etsiä googlella pesupalloteorialleni vahvistusta, mutta löysinkin Australiaan muuttaneen suomalaisen Olli Nevalaisen Melanooma-blogista päinvastaista tietoa. Nevalainen oli lukenut pesupallojen syntyhistoriaa kertovan artikkelin, jonka mukaan ne kehitettiin nimenomaan Euroopan markkinoille.

Amerikkalaiset pesuaineet eivät kuulemma sekoittuneet veteen tasaisesti, kun niitä annosteli pesuainelokeron kautta, ja pesupallon oli tarkoitus saada sivusta ladattava kone käyttäytymään enemmän päältä ladattavan tavoin, jotta amerikkalaista pyykinpesuainetta voitaisiin myydä Euroopassa sellaisenaan.

Se siitä ideasta. Sivusta ladattavaan koneeseen tarkoitettu pesupallo ei päältä ladattavassa koneessa välttämättä edes kallistuisi riittävästi valuttaakseen kaiken pesuaineen rumpuun, eikä pesuaine varmasti leviäisi veteen yhtä tasaisesti kuin ennen vaatteita lisättynä.

Minun on varmaan parasta vain alistua noudattamaan opetusvideon amerikkalaisen kotirouvan ohjeita ja totuttava seisomaan koneen vieressä kyttäämässä oikeaa hetkeä täyttää se.

Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla käyttää myös huuhteluainetta. Siitä tuleekin sitten aivan uusi seikkailu.

Valmiina seuraavaan itsenäisyyspäivään

Kirjoitin aiemmin, että seuraavaan heinäkuun neljänteen mennessä hankkisimme tähtilippuvaateita. Osoittautui, että nyt on juuri oikea aika vuodesta hankkia niitä.

Kävimme shoppailemassa Wrentham village premium outlets -ostoskylässä, jossa on kymmenittäin tunnettujen vaatemerkkien outlet-hintaisia myymälöitä. Converse-kaupassa oli juuri muutamaa tuntia aikaisemmin siirretty alehyllyyn iso valikoima erilaisia tähtilippuconsseja. Myyjä kertoi, että ne menevät yleensä nopeasti, sillä moni kärkkyy juhlapyhän jälkeen alennukseen tulevia lippukuviotuotteita.

Samuli löysi hyllystä tosi hienot, vanhan näköisiksi kulutetut tähtilippuconssit.

Stars and stripes converse sneakersPian tajusimme, että meillä oli ongelma: Niitä oli jäljellä kummankin meistä kokoa, ja kummankin teki niitä mieli. Olimme vaarassa päätyä hankkimaan samanlaiset kengät, ja se tuntui molemmista jokseenkin huolestuttavalta askeleelta. Hankkisimmeko kohta samanlaiset tuulipuvut? Tai käsi kädessä kulkiessa käytettäväksi tarkoitetut t-paidat, joissa toisessa on nuoli vasemmalle ja teksti ”I’m with him” ja toisessa nuoli oikealle ja teksti ”I’m with her”?

Yritimme kumpikin saada toisemme vakuuttuneeksi, että toisen pitäisi saada kengät, mutta kun kumpikaan ei suostunut jättämään toista ilman, oli samanlaisten hankkiminen lopulta ainoa vaihtoehto.

Nyt meillä on vuosi aikaa sulatella päätöstämme ryhtyä pariskunnaksi, joka ostaa samanlaisia vaatteita ja miettiä, kestääkö kantti käyttää tähtilippuconsseja yhdessä seuraavana heinäkuun neljäntenä. Sen sovimme jo kaupassa, että minään muuna vuoden päivänä emme kuuna kullanvalkeana käytä samanlaisia kenkiämme yhtä aikaa.

Odottamista ja odottamatonta

Sana viisumihaastattelu sai minut kuvittelemaan ison, tyhjän salin, jossa kolme tiukkailmeistä virkailijaa istuisi pöydän takana tenttaamassa minua ja itseni seisomaan pöydän eteen. Sitten otin mielikuvituksesta järjellä niskalenkin ja päädyin ajattelemaan pankkineuvojan työhuonetta muistuttavaa lasikoppia, jossa minäkin saisin istua ja kysymyksiä esittäisi vain yksi virkailija.

Sain ajan maanantaiaamuksi kello 8.10. Mielikuvaharjoittelin, miten menisin silloin virkailijan työhuoneeseen ja juttelisimme ehkä vartin tai kaksikymmentä minuuttia. Hän kyselisi aikeistani kuin suojeleva isä, jolta sulhasehdokas on pyytänyt tyttären kättä.

Todellisuus oli toisenlainen.

Lähetystön portilla oli monta ihmistä jo ennen aamukahdeksaa. Osalla oli minun laillani aika 8.10, osalla vasta 8.30. Saimme ilmoittautua ovenvartijalle ja antaa hänelle passimme, mutta sen jälkeen emme voineet muuta kuin odotella ulkona. Onneksi oli aurinkoinen aamu.

On my way to US visa interview in Kaivopuisto, Helsinki, Finland

Olin pukeutunut viisumihaastattelua varten tummaan housupukuun. Moni muu näytti tulleen haastatteluun t-paidassa ja farkuissa tai jopa shortseissa, mutta minulla oli rauhallisempi olo muodollisemmassa asussa.

Kelloni näytti jo kymmentä yli, mutta ketään ei vieläkään ollut päästetty sisään. Lopulta turvatarkastus avattiin. Meidät kutsuttin ovesta yksi kerrallaan, ja sekä tavarat että meidät läpivalaistiin kuin lentokentällä. Luulin pääseväni sen jälkeen virkailijan luo, mutta sisään pääseminen merkitsikin vain, että oli tullut aika odottaa lisää.

Luottamukselliset lasikoppikeskustelut sai unohtaa saman tien. Meidät kutsuttiin yksi kerrallaan luukulle kolme. Luukulla käytävä keskustelu kuului osittain odotushuoneeseen.

Hetkeä myöhemmin ihmisiä alettiin kutsua myös luukulle kaksi – samoja ihmisiä, jotka oli aiemmin kutsuttu kolmoselle. Amerikkalaiset eivät kai ole kuulleet yhden luukun periaatteesta.

Luukun kolme virkailija otti vastaan hakemuspaperit. Osan vaadituista liitteistä hän antoi heti takaisin. Vain tärkeimmät paperit pääsivät seuraavaan vaiheeseen.

Sitten sain odottaa lisää. Samassa huoneessa luukkujen kanssa oli kuuden tuolin odotustila, jossa istuessa kuuli selvästi kaikki luukuilla käytävät keskustelut.

Hermostuneena odottaminen ei koskaan ole mukavaa, mutta pakotin itseni ajattelemaan mukavia asioita ja pysymään tyynen rauhallisena. Tämä ei olisi vielä mitään. Pahinta olisi odottaa viikko tai jopa kymmenen päivää, että passini saapuisi lähipostiini ja saisin tietää, olisiko viisumi myönnetty.

Luukun kaksi virkailija otti sormenjälkeni. Hän varmisti, etten aio tehdä töitä amerikkalaisille yrityksille. Vakuutin, että aion kirjoittaa suomenkielisiä juttuja suomalaisille mediataloille. Siihen kysymykset siltä erää loppuivatkin.

Istuin odottamaan luukkua yksi. Sitä ei ollut vielä avattu.

Aiempia luukkuja olivat miehittäneet suomalaiset virkailijat, jotka puhuivat meille suomalaishakijoille suomea, mutta ykkösluukulla keskustelut käytiin amerikanenglanniksi. Minulle ei selvinnyt, kenen kanssa puhuin, mutta kyseessä oli selvästi korkea-arvoisempi henkilö kuin aiemmat. Nyt vaikeat kysymykset varmaan alkaisivat.

Ei sittenkään. Kysymykset olivat samoja, joihin olin jo vastannut lomakkeessa. Niillä ehkä vain testattiin, että olin se, kuka sanoinkin olevani ja muistin, mitä olin aiemmin itsestäni kertonut. Mies halusi tietää, ottaisinko asemapaikakseni jonkin tietyn kaupungin muttei kysynyt, miksi olin valinnut juuri Bostonin.

Kysymykset loppuivat muutaman jälkeen ja mies alkoi selittää, mihin saakka viisumini olisi voimassa. Se tuntui ennenaikaiselta mutta nyökyttelin silti. Saisin kuulemma muuttaa maahan jo kuukautta ennen viisumin alkamispäivää. Nyökyttelin edelleen. Kai nämä asiat piti kertoa jo tässä vaiheessa, vaikka en vielä tiennyt, saisinko koko viisumia.

Sitten mies kuitenkin pudotti päivän uutispommin: ”Viisumihakemus on nyt siis hyväksytty. Saat passisi takaisin postissa muutamassa päivässä.” Hakemus oli hyväksytty saman tien! En joutuisikaan istumaan muurahaispesässä kymmentä päivää!

”Onko se nyt siis varmaa?”, kyselin. ”Voinko kertoa jo kaikille, vai voiko vielä tapahtua jotain, mikä estäisi minua saamasta viisumia?” Kuulemma voisin kertoa koko maailmalle.

En meinannut hymyni takaa nähdä tietä ulos lähetystöstä. Minulla oli viisumi! Enää mikään ei voisi estää minua toteuttamasta unelmaani.

US journalist and media visa Yhdysvallat USA journalistiviisumi viisumi

Kun passini muutaman päivän päästä tuli postissa, tuijottelin viisumia pitkän aikaa, hymyilin hömelösti itsekseni ja aloin vähitellen käsittää, että olin todellakin muuttamassa Amerikkaan.

Itsenäisyyspäivä New Yorkissa

4th_of_July_Fireworks_Statue_of_Liberty_New_York_Brooklyn_Bridge_Park2Puuttui vain, että olisimme pukeutuneet Amerikan lippuihin. Muuten onnistuimme varsin hyvin yrityksessämme viettää kansallispäivää New Yorkissa paikallisten tapaan.

Macys_4th_of_July_Fireworks_over_Manhattan_skyline_New_York_Brooklyn_Bridge_Park

Brooklyn Bridge Park oli ehdottomasti oikea valinta ilotulitusten katsomispaikaksi. Aioimme alun perin mennä yhdelle Manhattanin puolella olevista virallisista katselukorokkeista, mutta sitten Samuli tuli ajatelleeksi, että Brooklynistä käsin näkisimme raketit Manhattanin pilvenpiirtäjien yllä. Meille juuri se teki illasta ikimuistoisen. Vaikuttavia ilotulituksia näkee ilotulituksen SM-kilpailuissakin, joten pelkästään niitä varten ei kannata matkustaa valtameren toiselle puolelle. Manhattanin silhuetin tähden kannattaa.

New_York_Manhattan_skyline_after_dark_Brooklyn_Bridge_ParkToivoin tavoittavani heinäkuun neljäntenä jotain amerikkalaisuudesta. Tunsin onnistuneeni siinä, kun katselin lippukuvioisiin vaatteisiin pukeutuneita, eri kieliä keskenään puhuvia ja eri etnistä alkuperää olevia ihmisiä ihailemassa yhdessä puna-valko-sinisiä raketteja, jotka saivat kaikkien tuntemien tornitalojen ikkunat kimaltelemaan.

Macys_4th_of_July_Fireworks_over_Manhattan_skyline_New_York_Brooklyn_Bridge_Park3modS0024336Illan kohokohdan odottaminen oli vähintään yhtä tärkeä osa kokemusta kuin itse ilotulitus. Saavuimme paikalle aika myöhään, vain kolme ja puoli tuntia ennen h-hetkeä, ja saimme juuri ja juuri pyyhkeemme mahtumaan maahan toivomiemme maisemien äärelle.

People waiting for Macy's 4th of July fireworks and having a picnic at Brooklyn Bridge Park in New York.

Pakkauduimme kaikki niin lähelle jokea kuin mahdollista. Koko pitkän rantakaistaleen myötäisesti kulki samanlainen ihmisvyöhyke. Enempää seurueita ei rannan tuntumaan mahtunut, sillä jalankulkupolku täytyi pitää vapaana.

Vieressämme istuskellut italialaisperhe kertoi tulleensa puistoon kaksi tuntia aiemmin, mutta sekään ei ollut riittänyt parhaiden katselupaikkojen valloittamiseen. Jotkut olivat tainneet tulla puistoon piknikille jo heti aamusta. Toisin kuin Manhattanin virallisille katselupaikoille, Brooklyn Bridge Parkiin oli saanut tuoda rantatuoleja, ja moni istuskeli mukavasti tuolissa aurinkovarjon alla mutustelemassa herkkuja isosta kylmälaukusta.

Me puolestamme olimme viettäneet päivää Coney Islandilla. Vaikka sää oli pilvinen ja hetkittäin sateinen, todella moni oli tullut piknikille Coney Islandin rannalle tai ajelemaan huvipuistolaitteissa.

4th_of_july_dog_stars_and_stripes_bow_ribbonKun nousimme Coney Islandilla metrosta, näimme ensimmäiseksi poliisien valvomalla alueella ison väkijoukon, jonka edessä olevalla lavalla heilui hot dogiksi pukeutunut mies. Emme päässeet lähemmäksi, mikä oli harmi, sillä meneillään oli jotain eeppisen amerikkalaista: vuotuiset hotdoginsyöntikilpailut. Ne olisin halunnut nähdä, mutta en kyllä ole ensinkään vakuuttunut siitä, olisinko ollut valmis viettämään pitkää aikaa seisaallani siinä väentungoksessa vain nähdäkseni kilpailijoiden ahtavan nakkeja naamaansa.

Nathans_annual_4th_of_july_hot_dog_eating_contest

Kun kilpailu päättyi ja väkijoukko hälveni, pääsimme näkemään valotaulun, joka laski jo minuutteja seuraavan vuoden kisaan.

Nathans_annual_4th_of_july_hot_dog_eating_contest_hats

Sinnikkäimmät pitivät vielä pitkään päässään kilpailun mainoshattuja.

Nakkeja enemmän minun makuuni oli sympaattinen Piece of Velvet -kakkupuoti, joka mainosti myyvänsä kaupungin parasta red velvet -kakkua. Osa kakuista oli värjätty itsenäisyyspäivän kunniaksi osin sinisiksi, mutta valitsin perinteisen valkopunaisen version muffinsin muodossa.

Coney_Island_Piece_of_Velvet_Red_Velvet_cupcakesEn ollut aiemmin maistanut red velvetiä, mutta uskallan silti sanoa, että muffinsini tehnyt sokerileipuri oli osannut asiansa. Kakku oli juuri sopivan kostea, ja sen suutuntuma oli kakun nimen mukaisesti samettinen. Makumaailma oli mieto mutta hienostunut.

Muffinssi jäi päivän ainoaksi varsinaiseksi juhlaherkuksi, vaikka paikallisille syöminen vaikuttaa olevan tärkeä osa itsenäisyyspäivän viettoa. Ensi vuonna voisimme kiinnittää enemmän huomiota ruokapuoleen. Mutta ennen kaikkea aion hankkia meille jo hyvissä ajoin hyvännäköiset ja tyyleihimme sopivat tähtilippuvaatteet.

4th_July_Brooklyn_Bridge_Park_Manhattan_Skyline_New_YorkYlhäältä katsottuna toinen, kolmas, viides ja kymmenes kuva ovat Samulin ottamia. Alimman kuvan otti ystävällinen ventovieras. Loput ovat minun ottamiani.